Maijastiina Mäntysaari

Alakoululuissa kyllä, yläkouluissa ei.

Mielestäni varhaiskasvatuksen työntekijät ansaitsisivat suuremman korvauksen työstään kautta linjan. Kuntakohtaisesti työn houkuttelevuutta parantavat tehokkaammin hyvät työolot, resurssit, ryhmäkoot, toimivat tilat, suunnitteluajan riittävyys sekä työsuhteiden vakinaisuus. Työntekijöiden houkuttelemiseksi kunnassa tulee olla mm. myös hyvä asuntotilanne, toimiva joukkoliikenne ja monipuolisesti mahdollisuuksia harrastaa.

Erityisopettajia ja ohjaajia tulee olla riittävästi.

Teattereiden ja orkestereiden tuki on verrattain hyvin pieni siihen nähden, mikä on niiden hyvinvointia lisäävä, työllistävä ja kaupungin vetovoimaan vaikuttava vaikutus.

Lukemiseen ja kirjastojen käyttöön kannustaminen on merkittävä hyvinvointiteko. Taloustilanteen ollessa tiukalla kirjastoilla on tavallistakin suurempi merkitys sivistyksen, luottamuksen- ja turvallisuudentunteen, toivon ja yhteisöllisyyden ylläpitämiselle. Säästötoimenpiteinä voidaan hyödyntää vaikkapa laajennettuja omatoimiaikoja, mutta kirjastoverkon karsimiseen tai saavuttettavuuden heikkenemiseen johtavia toimia en kannata.

Verotus ei saa nousta kohtuuttomaksi ja sen suuruutta on verrattava ahkerasti ympärys- ja verrokkikuntiin. Joskus menojen kasvu johtuu kustannusten noususta, toisinaan taas järjestelyistä, jotka aluksi maksavat, mutta laskevat kustannuksia tulevina vuosina.

Vihreään energiaan sijoittaminen on kannattavaa. Esimerkiksi tuulivoima on uusiutuvaa ja päästötöntä energiaa, jota on käytössä lähes rajattomasti, ja sen haitat voidaan minimoida huolellisella suunnittelulla ja sijainnin optimoinnilla.

Jokaisella asuinalueella tulee olla monipuolisesti erilaista asumista ja kaikkien lähikoulujen laatuun, alueen viihtyisyyteen ja sujuviin joukkoliikenneyhteyksiin tulee panostaa tasapuolisesti.

On odotettavissa, että muuttovoitto paikkaa väestön vähenemisen ja että Jyväskylä pysyy elinvoimaisena kaupunkina tulevaisuudessakin. Parhaan mahdollisen tulevaisuuden rakentaminen perustuu nykyisten asukkaiden hyvinvoinnin tukemiseen - sekä vanhojen että uusien jyväskyläläisten.

Asuntojen hinnat eivät ole riittävä peruste luontoalueille rakentamiseen. Asuntojen rakentamisessa on hyödynnettävä kaavan täydentämistä ja jo olemassa olevia tontteja. Tärkeintä on mielestäni alueen asukkaiden kuuleminen ja asuinalueen kokonaishyöty. Harvemmin asutuilla alueilla voi hyvinkin olla perusteltua kaavoittaa houkuttelevia tontteja uusille asukkaille yhteisön elinvoiman tukemiseksi, mutta matalimmilla hinnoilla tätä ei voi yksinomaan perustella.

Kunta on olemassa siksi, että se tuottaisi kuntalaisille elämisen kannalta keskeisiä palveluita, kuten koulut ja päiväkodit, joukkoliikenteen, vesi- ja jätepalvelut, sekä kulttuuri- ja liikuntapalveluita. Kunnan ei ole tarkoituksenmukaista kurjistaa näistä, vaan rahat on järjestettävä, asukkaiden hyväksi. Sosiaalietuudet taas ovat tukea, jota ihminen tarvitsee pärjätäkseen itsestä riippumattomista syistä. Etuuksien avullakin elämä voi olla niukkaa sinnittelyä, eikä niissä ole väljää leikattavaksi. Onneksi kuntatalous on muutakin kuin veroja ja leikkaamista, vaikka kuva mielellään maalataankin usein näin mustavalkoisesti.

Suuret tuloerot eivät tietenkään perustu lahjakkuudesta ja ahkeruudesta palkitsemiseen. Hyvin monenlaiset sattuman asiat tuovat etuoikeuksia, joista käsin hyviä tuloja on helpompi lähteä tavoittelemaan, mikä asettaa ihmiset eriarvoiseen asemaan. Sekä valtion että kuntien tasolla on panostettava rakenteisiin, jotka tukevat ihmisten todellista yhdenvertaisuutta ja mm. estävät ylisukupolvista köyhyyttä. Sitä paitsi, entä jos tulot todella määräytyisivät lahjakkuuden ja ahkeruuden perusteella? Hyvinvointiyhteiskunnassa olisi silti ensin varmistettava kaikille mahdollisuus hyvään ja huolettomaan arkeen, ennen kuin ylenpalttinen varallisuuden kasautuminen voisi olla perusteltua.

Nykytilanteessa suuryritykset pystyvät valtaamaan kohtuuttomasti alaa pienemmiltä yrityksiltä, mikä vaikeuttaa pienyrittäjyyttä, yksipuolistaa alaa kuin alaa ja mahdollistaa yritystukien ja verovarojen valumisen ulkomaille. Työntekijöiden oikeuksista ja työoloista, tuotteiden ja palveluiden turvallisuudesta, sekä yritysten eettisyydestä ja toiminnan ilmastovaikutuksista on vaikeampi päästä selvyyteen ja pitää huolta ilman riittävää sääntelyä. Talous tarvitsee pelisääntöjä.

Tosiasiassa monilla pieni- ja keskituloisella työssäkäyvälläkin on vaikea selviytyä pakollisista kuluista, kun elinkustannukset ovat nousseet ja tukiin on tehty leikkauksia. Sosiaaliturvalla eläminen on kerta kaikkiaan erittäin vaikeaa. Tukien hakeminen on monimutkaista ja niiden alikäyttö on suuri ongelma Suomessa. Sosiaaliturvalle jääminen johtaa pahimmillaan syrjäytymisen uhkaan, kasaantuviin talousvaikeuksiin, häätöihin, pikavippikierteisiin, lääkitsemättömien sairauksien pahentumisiin ja terveyden pettämisestä johtuvaan työkyvyttömyyteen. En näe, että hyvinvointiyhteiskunta tukee ketään liikaa tällä hetkellä, päin vastoin. Ihmiset ovat yritteliäitä ja täynnä potentiaalia, tahtovat itselleen ja perheelleen hyvää, tahtovat kokea pystyvyyttä ja antaa panoksensa yhteisölle.

Valtion ja kuntien omistukset yritystoiminnassa ovat erinomainen asia ja luonteva osa taloudenpitoa. Mielestäni omistajuuksia ja osuutta yritystoiminnassa voisi pikemminkin lisätä.

Suhtaudun toiveikkaan myönteisesti muuttuvaan maailmaan ja Suomeen. Monimuotoisuus antaa tilaa uudelle monimuotoisuudelle, avartaa ja kasvattaa arvostamaan ihmisten yksilöllisyyttä ja toisaalta yhtäläisyyttä esim. kulttuurisista eroavaisuuksista huolimatta. Parhaimmillaan monimuotoisuus edesauttaa vuoropuhelua ja rauhantyötä, kun huomaamme olevamme samalla puolella, yhteisen pallon kyydissä.

Lähimmäisenrakkaus, anteeksiantaminen, jokaisen apua tarvitsevan auttaminen ja ennakkoluuloton kohtaaminen, vieraanvaraisuus, vaurauden jakaminen ja ahneuden karttaminen ovat erinomainen pohja moraalille ja poliittiselle päätöksenteolle. Toisaalta poliittista päätöksentekoa ohjaa herkästi harhateille ennakko-oletus siitä, että ihminen on parhaimmillaan nöyrä ja kuuliainen.

Kohennettavaa löytyy. Suomessa on edelleen tahoja, jotka osoittavat sairaalloista kiinnostusta ja kontrollointipyrkimyksiä toisten sukupuolta, seksuaalisuutta ja itseilmaisua kohtaan, ja olisi varmistettava, ettei sellaisia tueta rahallisesti tai mediahuomiolla. Valtion ja kuntien tulisi asettua sekä teoin että symbolisesti yhdenvertaisuuden puolelle mm. sensitiivisellä kielellä, pride-liputuksella ja mahdollisella työntekijöiden lisäkoulutuksella. Lisäksi juridinen kolmas sukupuolikategoria on käytössä jo mm. Saksassa, Australiassa ja Intiassa, mutta Suomessa ei vielä.

Voisi luulla, että opettajana olen väitteen kanssa samaa mieltä, mutta ehdottomasti päinvastoin. Uteliaisuus, kyseenalaistaminen, luovuus ja omien toimintatapojen ja näkökulmien ottaminen ovat lapsissa parasta. Lapset edustavat uutta ja hurjaa, raivoa ja riemua, valtavaa oppimis- ja kehityspotentiaalia, ja heitä tulee opettaa nauttimaan tekemisestä, kokemisesta, aistimisesta, oppimisesta, haasteista ja elämisestä. Yhteisten pelisääntöjen noudattamiselle ja kauniille käytökselle on kasvatettava sisäinen motivaatio. Tärkeintä on opettaa lapsille todellista sivistystä: kuinka ollaan ihmisiä ihmisille, pärjätään omien ja toisten tunteiden kanssa, rakennetaan toivoa ja edistetään hyvää.

Suomen tulee olla esimerkillinen edelläkävijä myös ilmastoasioissa.

Suomen etu on maailman etu, ja päinvastoin. Suomella on mahdollisuus ja velvollisuus asettua monella saralla esimerkilliseksi valtioksi. On varmistettava, että täällä pyritään poistamaan korruptio, köyhyys ja asunnottomuus, että panostetaan puhtaisiin ja laadukkaisiin tuotteisiin, kunnioitetaan ehdottomasti ihmisoikeuksia ja kansainvälisiä sopimuksia, sekä asetutaan aina maailmanrauhan ja solidaarisuuden puolelle, kaikkea sortoa ja riistoa vastaan. Mielestäni on halpamaista esittää, että on Suomen tai suomalaisten edun mukaista olla tuomitsematta fasismia, tehdä asekauppaa terroristivaltion kanssa tai luistaa kansainvälisistä ihmisoikeussopimuksista. Myös elinkelpoinen maapallo on tulevaisuudessa Suomen etu.

Talouskasvulla ei tee mitään ilman elinkelpoista maapalloa, siispä työpaikkoja on pyrittävä luomaan ympäristön ehdoilla, luonnon kantokyvyn ja planetaaristen rajojen puitteissa. Vihreään siirtymään panostaminen myös osaltaan tuo työpaikkoja ja hyvinvointia. Ympäristöllä on myös paikallisesti merkittävä arvo, joten luonnon monimuotoisuudesta huolehtiminen ja lähiluonnon suojelu ovat etusijalla, kun kunnissa tehdään kasvutoimia.

Suomen täytyy seistä suoraselkäisesti esimerkillisesti sääntöpohjaisen maailmanjärjestyksen, rauhantyön ja ihmisoikeuksien puolella.

Aluepolitiikalla on paikkansa. Suomi on meille rakas ja varmasti jokainen näkee Suomen meidän omanamme sen kaikille rajoille saakka. Itse en ainakaan luopuisi pienestäkään viipaleesta. Suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan tavoitteena on rakentaa kansalaisille hyvinvointia ja onnellista arkea. Sitä saattaa löytyä melko harvaan asutuiltakin alueilta. Kotiseudun jättäminen itsestä johtumattomista syistä on tragedia. Jos kyläyhteisöä voi pienillä kustannuksilla ylläpitää, se on sen arvoista. Myös tulevaisuudessa paras mahdollinen Suomi pitää sisällään suuria kaupunkikeskittymiä, pieniä syrjäseutujen kyläyhteisöjä ja kaikkea siltä väliltä.

Kaupungeissa on helpompi tarjota laadukkaita ja monipuolisia palveluita, harrastusmahdollisuuksia ja kulkuyhteyksiä taloudellisesti ja ekologisesti.