Ehdokkaan Tuomo Leinonen tiedot

Kuvassa Sdp -puolueen ehdokas Tuomo Leinonen

Tuomo Leinonen

Sdp (sit.)

Nro 46

Kunta + alue

Tulen tekemään kaikkeni sen eteen, että kaikista pidetään huolta.

Ikä:

44

Sukupuoli:

Mies

Paikkakunta:

Kokkola

Postinumeroalue:

67100, Kokkola Keskus

Ammatti:

Ohjaaja, sairaanhoitaja

Koulutus:

Alempi korkea-aste

Kielitaito:

Äidinkieleni on suomi. Lisäksi puhun sujuvasti englantia. En kaihda ruotsiakaan. Saksaa, ranskaa ja espanjaa ymmärrän ja puhun vaihtelevalla menestyksellä.

Kuvausteksti:

Olen perheenisä, kahdelle esiteini-ikäiselle pojalle. Muutimme Kokkolaan kolmisen vuotta sitten. Olen aiemmalta koulutukseltani diakonissa, minkä lisäksi olen opiskellut mm. sosiologiaa, kauppatieteitä ja psykologiaa. Kirkosta olen sittemmin eronnut. Työkokemusta löytyy mm. hiv/aids-työstä, sekä asunnottomien ja maahanmuuttajien parista. Sairaanhoitajana olen työskennellyt eri puolilla Suomea, enimmäkseen akuuttihoitotyössä. Harrastan liikuntaa ja kulttuuria valikoivalla kohtuudella. Historia ja yhteiskunta jaksavat innostaa yhä edelleen. Olen ympäristön, tasa-arvon ja hyvinvointi-yhteiskunnan puolestapuhuja, jolle on tärkeää ettei ketään jätetä ilman apua. Kansalaisistaan huolehtiva maa on puolustamisen arvoinen.


Ehdokas arvokartalla

Ehdokkaalla on voimakkaita mielipiteitä suuntaan liberaalivihreä.

Vastaukset vaalikoneeseen

Tässä näet ehdokkaan vastaukset vaalikoneen kysymyksiin.

Kysymysteema: Kasvatus ja koulutus

Kännykät pitäisi kieltää kouluissa myös välitunneilla.

Tuomo Leinonen

Olemme kasvaneet varsin kiinni kämmenlaitteisiimme. Pelkkä rajoittaminen ei riitä, jos sitä ei toteuteta oikealla tavalla. Varovainen ehkä kuitenkin. Nyt on kokeiltu näin, seuraukset eivät kaikilta osin ole hyvät. Kännykärauha voisi rauhoittaa kouluja. Mutta miten rajata myös aikuisten kännyköiden käyttöä?

Varhaiskasvatuksen työntekijöitä pitää houkutella kuntaani palkankorotuksilla.

Tuomo Leinonen

Varhaiskasvatuksessa on oltu melkoisessa palkkakuopassa kauan. Mielummin palkankorotuksia, kuin vuokratyön käyttöä.

Erityisopettajia ja koulunkäyntiavustajia pitää palkata kouluihin lisää, vaikka se tarkoittaisi kuntaveron korotusta.

Tuomo Leinonen

Tärkeintä on pitää huolta siitä, että kouluissa pärjätään. Lapsilta ja nuorilta leikkaaminen luo ongelmia ja isoja kustannuksia myöhemmin. Alueen kiinnostavuuteen ja elinvoimaisuuteen vaikuttaa myös koululaitoksen hyvä maine. Siitä voi olla kannattava maksaakin

Kysymysteema: Kulttuuri

Jos kunnan taloustilanne on heikko, teattereiden ja orkestereiden tuesta voi karsia.

Tuomo Leinonen

Olen eri mieltä. Tiukassa paikassa juuri kulttuuri on henkireikä ja elinvoimaisuutemme osoitus. Sen saatavuutta, merkitystä pitäisi pikemminkin korostaa. Se on kulttuurimme ydintä.

Lähikirjastojen rahoitus on pidettävä nykytasolla, vaikka kunnassani etsittäisiin säästökohteita

Tuomo Leinonen

Kirjastot ovat todellisia palvelukeskuksia, joiden vaikutus ulottuu paljon kirjojen lainaamista laajemmalle. Saavutettavia, monipuolisia, kaikille ihmisryhmille tarjolla. Niistä leikkaaminen vaikuttaisi isosti omatoimiseen itsestä huolehtimiseen ja itsensä kehittämiseen.

Kysymysteema: Talous

Kuntani veroprosentin on pysyttävä ennallaan, vaikka olisi paineita menojen kasvattamiseksi.

Tuomo Leinonen

Tiukkana aikana voi olla välillä edessä laihempia vuosia. Silloin kannattaa kuitenkin pitää huolta ihmisistä ja alueesta. Sen varassa myös myös uusi nousu tapahtuu.

Kuntaani pitää houkutella vihreän siirtymän investointeja, kuten tuulivoimaa, aurinkovoimaa tai vähäpäästöisiä tehtaita.

Tuomo Leinonen

Kestävällä pohjalla toteutuvassa liiketoiminnassa on tulevaisuus. Lyhytnäköisempi toiminta ei luo kestävää pohjaa, vaan päinvastoin heikentää edellytyksiämme tulevaisuudessa. Liian riskillä ei kuitenkaan pidä edetä, liiketoiminnan lainalaisuudet eivät optimismilla katoa.

Kysymysteema: Väestö ja asuminen

Kunnassani pitää toimia niin, että asuinalueet eivät eriydy liikaa toisistaan asukkaiden varallisuuden tai etnisen taustan mukaan.

Tuomo Leinonen

Alueellisen eritasa-arvoisuus heikentää tutkitusti koko kaupungin hyvinvointia.

Kuntani on pyrittävä saamaan muuttovoittoa ulkomailta väestön vähenemisen estämiseksi.

Tuomo Leinonen

Muuttovoittoalueet ovat elinkeinoelämältään ja elinvoimaisuudeltaan niitä kukoistavimpia. Taustoiltaan erilaiset ihmiset tuovat monipuolista osaamista, mitä pitäisi osata hyödyntää nykyistäkin paremmin. Ei kuitenkaan keinoilla, taiu hinnalla millä tahansa. Kotoutumisesta on huolehdittava nykyistäkin paremmin.

Rakentaminen on sallittava luontoalueille, jotta asuntojen hinnat pysyvät kohtuullisina.

Tuomo Leinonen

Alueen vaurautta on myös arvokkaista luontokohteista huolehtiminen. Asuntojen hintaan vaikuttaa moni muukin tekijä.

Kysymysteema: Arvot

Jos on pakko valita, on parempi korottaa veroja kuin leikata julkisia palveluita ja sosiaalietuuksia.

Tuomo Leinonen

Palvelut on tällä hetkellä leikattu niin ohuiksi, ettei vähentämisen varaa enää ole. Päinvastoin.

Suuret tuloerot ovat hyväksyttäviä, jotta erot ihmisten lahjakkuudessa ja ahkeruudessa voidaan palkita.

Tuomo Leinonen

Mitä tarkoitetaan "suurilla tuloeroilla"? Kohtuullisuus siinäkin. Luokkayhteiskuntaa tai oligarkiaa meidän ei kannata tänne tavoitella. On muitakin arvoja, muitakin palkintoja kuin vain rahalla mitattavat.

Valtion pitäisi puuttua nykyistä voimakkaammin markkinoiden toimintaan, jotta talous olisi kaikille reilu.

Tuomo Leinonen

Suurille yrityksille sallitaan etuja, joita ei muille ole tarjolla. Varsinkin pienyrittäjän asema on liian ahdas. Valtio luo pelisäännöt ja asettaa rajat, joiden sisällä toiminta tapahtuu. Veronkiertoon ja talousrikollisuuteen pitäisi puuttua nykyistä voimakkaammin.

Suomessa on liian helppo elää sosiaaliturvan varassa.

Tuomo Leinonen

Tuilla elämisen autuutta suurennellaan. Samoin tukien väärinkäytön yleisyyttä. Töihin on vaikea päästä, työttömyys on pahentunut. Samalla järjestelmä kohtelee tukien varassa eläviä alentuvasti ja nöyryyttävästi. Ketään ei kuitenkaan voi pakottaa töihin, joten tietty perusristiriita tulee aina olemaan. Heitteille ei ketään kuitenkaan saa jättää. Perustoimeentulon tarjoaminen on inhimillisesti oikein, ja myös järkevää. Toimeentulo on pakko hakea kuitenkin jostain.

Valtion ja kuntien omistusta yritystoiminnassa tulisi vähentää.

Tuomo Leinonen

Omistajuus tuo tuloja ja rahoittaa siten yhteiskunnan toimintaa sekä mahdollistaa omistajaohjausta. On myös aloja, joilla on strategista merkitystä, tai jotka muodostavat luonnollisen monopolin. Esimerkiksi vesihuoltoa ei pidä päästää yksityisiin käsiin. Sähköverkkojen yksityistämisestä voi hakea kielteisiä esimerkkejä. Niitä on maailmallakin runsaasti.

Suomen muuttuminen aiempaa monikulttuurisemmaksi ja monimuotoisemmaksi on hyvä asia.

Tuomo Leinonen

Suomi oli poikkeuksellisen eristyksissä kylmän sodan aikana. Olemme ehkä unohtaneet, miten paljon ennen liikuttiin maiden välillä. Luonnollinen olotila maille on ihmisten välisen liikkuvuuden mahdollistaminen, pelisäännöistä kiinni pitäen. Maassa maan tavalla on arvo sekin, mitä tahansa ei ole syytä hyväksyä. Nykyään liikkuminen on helpompaa kuin koskaan, joten siihen pitää myös suhtautua vakavasti ja ongelmiin varhain puuttuen.

Kristilliset arvot ovat hyvä pohja poliittiselle päätöksenteolle.

Tuomo Leinonen

Kristinuskossa on paljon hyvää. Samalla useimmat meidän kristillisinä pitämämme arvot ovat universaaleja, muissa uskonnoissa ja kulttuureissa vastaavin tavoin esiintyviä. Yhteisten asioiden hoidossa korostaisin nimenomaan universaaleja hyveitä, en niinkään yhden uskonnon näkökulmaa. Muita kunnioittamalla on oikeus edellyttää samaa kunnioitusta myös muilta.

Sukupuolen moninaisuus pitäisi ottaa huomioon Suomessa nykyistä paremmin.

Tuomo Leinonen

Meillä on vielä paljon opittavaa, ja hyväksyttävää, siitä luonnollisesta monimuotoisuudesta mitä ihmiselämä pitää sisällään. Muun luonnon tavoin.

Tottelevaisuus ja auktoriteettien kunnioittaminen ovat tärkeimmät arvot, jotka lapsen tulee oppia.

Tuomo Leinonen

Sellaisen tavoittelu ei tee hyvää lapsille eikä kasvattajille. Kunnioituksen tulee perustua muuhun kuin auktoriteettiasemaan.

Suomen pitäisi vähentää omia päästöjään riippumatta siitä, mitä muut maat tekevät.

Tuomo Leinonen

Kohtuus toki kaikessa. Samalla on kuitenkin helppoa todeta, että kestävä taso on monella alalla vielä varsin kaukana. Pitkäjänteiset voitot tehdään kestävästi. Sitä kohti on syytä kulkea muista riippumatta, omaan tahtiimme.

Poliitikkojen on asetettava Suomen ja suomalaisten etu kaiken muun edelle.

Tuomo Leinonen

Minkä kaiken? Olemme Suomen asialla, tottakai. Suomen etu voi kuitenkin olla omasta hyvinvoinnistamme tinkiminen toisten hyväksi. Ukrainan sota käy siitä esimerkkinä.

Ympäristön etu tulisi asettaa talouskasvun ja työpaikkojen luomisen edelle, jos ne ovat keskenään ristiriidassa.

Tuomo Leinonen

Pitkällä aikavälillä ehdottomasti näin. Tilapäisiä heikennyksiä, joilla ei ole peruuttamattomia vaikutuksia, on mahdollista tehdä. Isossa kuvassa suunnan on kuitenkin oltava kohti nykyistä kestävämpää taloutta.

Vahva johtaja on Suomelle hyväksi, vaikka hän toimisi sääntöjen rajamailla saadakseen asioita tehtyä.

Tuomo Leinonen

Olisi aika surullista, jos emme kykenisi toimimaan yhteiskuntana, vaan tarvitsisimme yhden henkilön pitämään pakkaa kasassa.

Koko Suomi tulee pitää asutettuna, vaikka siitä koituisi kustannuksia.

Tuomo Leinonen

Kyllä, mutta joka kolkkaa ei pidä pakottaa asutetuksi. On myös saatava asua syrjässä. Maaseudun elämäntavan ei pitäisi olla väkisin kaupunkilaista. Palvelutaso ei voi kaikkialla olla samaa luokkaa, etäisyyksillä on merkitystä.

Suomen kaupungistuminen on hyvä asia.

Tuomo Leinonen

Kaupungit ovat kehityksen veturi. Siellä on helpointa tarjota palveluja ja luoda mahdollisuuksia sosiaalisen elämän kukoistaa.