Tuomo Leinonen

Riippuu etäisyyksistä. Pienessä kaupungissa kaupunginosakohtaisissa keskuksissa ei välttämättä saavuteta suurta etua, mutta aluekeskuksissa, pitkän matkan takana sellaiset ovat usein varsin tarpeellisia.

Mielenterveyspalvelut ovat yksi selkeä kohta, jossa eurolla saa hyvän katteen. Varhainen tuki, ongelmien ehkäisy pitää ihmiset paremmassa kunnossa. Se vaikuttaa suoraan hyvinvointiin niin perheissä kuin yrityksissä.

Pelastustoimi on keskeinen osa-alue yhteiskunnan toimintoja. Varautumiseen ja poikkeustiloihin liittyvät kysymykset ovat tänä päivänä entistäkin tärkeämpiä. Se ei tarkoita, etteikö jotain järkevöittämistä olisi mahdollista toteuttaa, mutta perustoimintoja ei ole järkevä vähentää. Jos tyhjäkäyntiä ilmenee, voisi silloin miettiä yhteistyötä muiden alueen sote-toimijoiden kanssa.

Ennaltaehkäisy ja varhainen tuki säästää euroja erikoissairaanhoidossa. Erikoissairaanhoidosta ei kuitenkaan pysty loputtomasti leikkaamaan.

Tämä ei ole omaa alaani, mutta yleensä julkinen toimija pystyy toimimaan varsin kustannustehokkaasti. Myöskin valvonta voi toteutua paremmin. En kuitenkaan tiedä, miten paljon sijoitukseen liittyviä palveluita on mahdollista tuoda julkisen siiven alle.

Yhteisöllisessä asumisessa on kiistattomia etuja. Samoin kotihoito on hyvä asia, jos se oikeasti tapahtuu ikäihmisen voinnin tahtiin. Iän karttuessa tapahtuvaa hoidon tarpeen lisääntymistä ei kuitenkaan saada poistettua, vaikka mitä tehtäisiin. Olemme ikärakenteesta johtuen tilanteessa, jossa tehostetummalle hoivalle vain on tarvetta enemmän kuin muuten. Siitä ei voi tinkiä, vaikka keveämmin keinoin saadaankin pidennettyä hoidon pariin siirtymistä.

En pidä ulkomailta tulevia hoitajia ainakaan nopeana ratkaisuna hoitajapulaan. Meillä on koulutettu paljon hoitajia, ketkä eivät kuitenkaan ole pysyneet alalla. Katsoisin ensimmäiseksi työolojen ja palkkojen suuntaan, väkeä on houkuteltavissa takaisin alalle. Kieli- ja osaamiseroista johtuen ulkomailta tulevaa hoitajaa ei voi käyttää yhtä joustavasti kuin osaavaa suomenkielentaitoista.

Isoista muutoksista on vasta vähän aikaa, nyt olisi tärkeintä antaa työrauha eikä miettiä koko paketin räjäyttämistä heti uudelleen.

Eduskunnalla on monia keinoja tukea hyvinvointialueita niiden tehtävissään. Vaikka rahoituksesta huolehtimalla.

Hyvinvointialueiden pitäisi voida aidosti päättää painopisteistään. Miksei jokin alue voi haluta panostaa hyvinvointipalveluihin toista aluetta enemmän, ja siten hakea kilpailuetua suhteessa muihin. Nykyisellään se ei ole mahdollista.

Palvelut on tällä hetkellä leikattu niin ohuiksi, ettei vähentämisen varaa enää ole. Päinvastoin.

Mitä tarkoitetaan "suurilla tuloeroilla"? Kohtuullisuus siinäkin. Luokkayhteiskuntaa tai oligarkiaa meidän ei kannata tänne tavoitella. On muitakin arvoja, muitakin palkintoja kuin vain rahalla mitattavat.

Suurille yrityksille sallitaan etuja, joita ei muille ole tarjolla. Varsinkin pienyrittäjän asema on liian ahdas. Valtio luo pelisäännöt ja asettaa rajat, joiden sisällä toiminta tapahtuu. Veronkiertoon ja talousrikollisuuteen pitäisi puuttua nykyistä voimakkaammin.

Tuilla elämisen autuutta suurennellaan. Samoin tukien väärinkäytön yleisyyttä. Töihin on vaikea päästä, työttömyys on pahentunut. Samalla järjestelmä kohtelee tukien varassa eläviä alentuvasti ja nöyryyttävästi. Ketään ei kuitenkaan voi pakottaa töihin, joten tietty perusristiriita tulee aina olemaan. Heitteille ei ketään kuitenkaan saa jättää. Perustoimeentulon tarjoaminen on inhimillisesti oikein, ja myös järkevää. Toimeentulo on pakko hakea kuitenkin jostain.

Omistajuus tuo tuloja ja rahoittaa siten yhteiskunnan toimintaa sekä mahdollistaa omistajaohjausta. On myös aloja, joilla on strategista merkitystä, tai jotka muodostavat luonnollisen monopolin. Esimerkiksi vesihuoltoa ei pidä päästää yksityisiin käsiin. Sähköverkkojen yksityistämisestä voi hakea kielteisiä esimerkkejä. Niitä on maailmallakin runsaasti.

Suomi oli poikkeuksellisen eristyksissä kylmän sodan aikana. Olemme ehkä unohtaneet, miten paljon ennen liikuttiin maiden välillä. Luonnollinen olotila maille on ihmisten välisen liikkuvuuden mahdollistaminen, pelisäännöistä kiinni pitäen. Maassa maan tavalla on arvo sekin, mitä tahansa ei ole syytä hyväksyä. Nykyään liikkuminen on helpompaa kuin koskaan, joten siihen pitää myös suhtautua vakavasti ja ongelmiin varhain puuttuen.

Kristinuskossa on paljon hyvää. Samalla useimmat meidän kristillisinä pitämämme arvot ovat universaaleja, muissa uskonnoissa ja kulttuureissa vastaavin tavoin esiintyviä. Yhteisten asioiden hoidossa korostaisin nimenomaan universaaleja hyveitä, en niinkään yhden uskonnon näkökulmaa. Muita kunnioittamalla on oikeus edellyttää samaa kunnioitusta myös muilta.

Meillä on vielä paljon opittavaa, ja hyväksyttävää, siitä luonnollisesta monimuotoisuudesta mitä ihmiselämä pitää sisällään. Muun luonnon tavoin.

Sellaisen tavoittelu ei tee hyvää lapsille eikä kasvattajille. Kunnioituksen tulee perustua muuhun kuin auktoriteettiasemaan.

Kohtuus toki kaikessa. Samalla on kuitenkin helppoa todeta, että kestävä taso on monella alalla vielä varsin kaukana. Pitkäjänteiset voitot tehdään kestävästi. Sitä kohti on syytä kulkea muista riippumatta, omaan tahtiimme.

Minkä kaiken? Olemme Suomen asialla, tottakai. Suomen etu voi kuitenkin olla omasta hyvinvoinnistamme tinkiminen toisten hyväksi. Ukrainan sota käy siitä esimerkkinä.

Pitkällä aikavälillä ehdottomasti näin. Tilapäisiä heikennyksiä, joilla ei ole peruuttamattomia vaikutuksia, on mahdollista tehdä. Isossa kuvassa suunnan on kuitenkin oltava kohti nykyistä kestävämpää taloutta.

Olisi aika surullista, jos emme kykenisi toimimaan yhteiskuntana, vaan tarvitsisimme yhden henkilön pitämään pakkaa kasassa.

Kyllä, mutta joka kolkkaa ei pidä pakottaa asutetuksi. On myös saatava asua syrjässä. Maaseudun elämäntavan ei pitäisi olla väkisin kaupunkilaista. Palvelutaso ei voi kaikkialla olla samaa luokkaa, etäisyyksillä on merkitystä.

Kaupungit ovat kehityksen veturi. Siellä on helpointa tarjota palveluja ja luoda mahdollisuuksia sosiaalisen elämän kukoistaa.