Aino Kenttälä

Keskittäminen on hyvä syy vain, jos se lisää palveluiden laatua tai saavutettavuutta. Kaikille pitää taata yhtä kattavat peruspalvelut asuinpaikasta riippumatta. Peruspalveluiden keskittäminen lisää myös esimerkiksi matkustuskuluja ja vaikuttaa erityisesti haja-asutettujen alueiden pienituloisten, kuten eläkeläisten, hoitoon hakeutumiseen.

Helposti saavutettavissa olevat nuorten mielenterveyspalvelut ennaltaehkäisevät mielenterveysongelmien syntymistä ja pahenemista sekä vähentävät tarvetta mielenterveyden erikoissairaanhoidolta, mikä taas tuo säästöjä hyvinvointialueelle. Toimivat mielenterveyspalvelut ovat myös panostus alueen työllisyyteen. Mielenterveyspalveluihin panostamisen ei ole pakko olla pois muualta, sen sijaan se on talousteko, jolla parantaa paitsi alueen työllisyyttä, myös säästää erikoissairaanhoidosta. Kyse on arvovalinnoista.

Pelastustoimen rahoituksen tulee perustua riskiarvointiin. Tällä hetkellä terveydenhoitopalveluilta ei kuitenkaan ole varaa siirtää rahoitusta pelastustoimeen, sillä Suomen hallitus on ajanut hyvinvointialueet ahtaalle. Jotta voimme lisätä rahoitusta pelastustoimelle, tulee eduskunnan myöntää lisäresursseja hyvinvointialueille.

Panostukset perusterveydenhuoltoon vähentävät tarvetta erikoissairaanhoidolle, kun terveysongelmiin voidaan puuttua ajoissa.

Ensisijaisesti lastensuojelun palvelut pitää hoitaa julkisella puolella ja siihen pitää tehdä panostuksia. Lastensuojelun palveluiden saatavuuden suojeleminen on kuitenkin etusijalla, joten tarvittaessa palveluita voi joutua ostamaan myös isoilta yrityksiltä. Pitkän tähtäimen tavoitteena pitää kuitenkin olla lastensuojelun hoitaminen kokonaan julkisen puolen palveluilla.

Ympärivuorokautisen hoivan lisäksi myös kotona asuminen ja yhteisöllinen asuminen pitää mahdollistaa, mutta sen perusteluna ei saa olla säästösyyt vaan parhaan asumismuodon löytäminen ikääntyneelle. Tärkeintä on, että jokainen ikääntynyt voi elää oman näköistä ja omille tarpeille sopivaa elämää.

Työperäistä maahanmuuttoa säätelevä laki on tällä hetkellä aivan liian tiukka eikä palvele valtion tavoitetta saada lisää ulkomailta tulevia työntekijöitä. Hoitajia tulee pyrkiä saamaan Suomeen, MUTTA samalla hoitajien palkkatasoa tulee nostaa ja työehtoja parantaa. Ulkomailta tulevista hoitajista ei saa muodostua tapa, jolla hyvinvointialueet pyrkivät säästämään palkkakuluista.

Kysymys hyvinvointialueiden vähentämisestä koskee lähinnä Uusimaata, joka on jaettu neljään hyvinvointialueeseen + Helsinki, vaikka jokaisessa sairaanhoidon tarjoaa sama taho eli HUS, jolla on oma hallintonsa. Tämän takia hyvinvointialueuudistus ei ole näkynyt Uusimaalla hallinnon helpottumisena tai demokratian lisääntymisenä kuten muissa hyvinvointialueissa.

Tämän sijaan eduskunnan tulee antaa lisäresursseja hyvinvointialueille, jotta palveluita voidaan säästää. Tällä hetkellä eduskunta rajoittaa hyvinvointialueiden päätösvaltaa pakottamalla ne leikkauksiin sen sijaan, että hyvinvointialueet voisivat itse päättää kehityssuunnastaan. Hyvinvointialueilla ei tällä hetkellä ole liikaa tehtäviä.

Valtiolla pitää jatkossakin olla päävastuu sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden rahoituksen riittävyydestä, mutta alueellisen demokratian varmistamiseksi pitää pikaisesti ryhtyä toimiin hyvinvointialueiden oman tulonlähteen varmistamiseksi. Ilman verotusoikeutta hyvinvointialueet alistetaan täysin valtiovaraiministeriön ohjauksen armoille, eikä suorissa kansanvaaleissa valituilla aluepäättäjillä ole tosiasiallisia mahdollisuuksia tehdä valintoja oman alueensa palvelutuotannosta.

Jokaisella tulee olla samanlainen mahdollisuus saada hoitoa kohtuullisessa ajassa. Kuvittele itse esimerkiksi yli tunnin ajomatka Jämsästä Jyväskylän Novaan elämäsi kivuissa.

Ikääntyneille pitää lähtökohtaisesti taata mahdollisuus palvelupaikkaan omasta kotikunnasta, mutta tämä ei saa olla pois muiden kuntien ikääntyneiden hoivan laadusta tai saavutettavuudesta. Jos ikäihmisten palveluita joudutaan keskittämään, tulee palveluiden saavutettavuus varmistettava kaikille ikääntyneille.

Lähtökohtaisesti ruuhkauttamista on torjuttava henkilökunnan määrän lisäämisellä, mikä taas saavutetaan sekä lääkäreiden, että hoitajien palkkatason nostamisella ja työehtojen parantamisella. Toisaalta, jos erikoissairaanhoidon hajauttamisella voidaan turvata myös paikkakunnan muut terveydenhuitopalvelut, saattaa se olla hyvä ratkaisu.

Jyväskylässä on toteutettu mittavat leikkaukset palveluihin ja korotukset palvelumaksuihin. Tämä on tehnyt palveluista vaikeammin saavutettavia niitä eniten tarvitseville ihmisryhmille, kuten opiskelijoille, vanhuksille ja pienituloisille. On hyvä, että kuntaveroa nostettiin 0,1 prosentilla menojen kattamiseksi. Nosto ei kuitenkaan ollut riittävä ja painottaisin tällaisia tulopuolen ratkaisuja talouden tasapainottamiseen.

Suuret tuloerot eivät ole seurausta ihmisten välisistä lahjakkuuseroista tai erilaisista ahkeruustasoista. Suuret tuloerot ovat seurausta passiivisista tulonlähteistä eli pääomatuloista. Varallisuuden epätasainen jakautuminen on juurisyy moneen eriarvoisuuden ongelmaan. Ihmisen elämänlaadun ja vapauksien ei tule määrittyä työkyvyn perusteella.

Reilu kilpailu ei ole mahdollista ilman valtion puuttumista talouteen. Taloutta säätelemällä varmistetaan, etteivät suuryritykset hallitse markkinoita liikaa, ja pienemmilä yrityksillä on mahdollisuudet menestyä markkinoilla.

Tämä väite ei ole koskaan ollut totta eikä varsinkaan nyt, kun sosiaaliturvaetuuksista on leikattu.

Julkisen sektorin tulee keskittyä säätelemään yritysten toimintaa ei omistamaan niitä. Julkisen sektorin ei myöskään tule siirtää toimintojaan yrityksille.

Monikulttuurisuus on aina ollut osa yhteiskuntia ja se on hyvä asia. Suomi ei kuitenkaan ole historiansa aikana käsitellyt monikulttuurisuuttaan hyvin vaan esimerkiksi harjoittanut saamelaisten pakkoassimilaatiota sekä syrjinyt romaneja niin eksplisiittisesti kuin rakenteellisestikin. Nyt on aika muuttaa suunta ja alkaa arvostamaan monikulttuurisuutta eikä jatkaa historian väkivallan toistamista.

Uskonto on jokaisen ihmisen henkilökohtainen kysymys, eikä sen paikka ole politiikassa. Valitettavasti perinteiset kristilliset arvot politiikassa merkitsevät harvoin lähimmäisenrakkautta, vaan sen sijaan ihmisten toiminnan sekä oikeuksien rajoittamista, etenkin kun kyseessä ovat muut uskonnolliset ryhmät tai seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt. Kaikilla uskonnoilla tulee olla tasa-arvoinen asema Suomessa.

Kenelläkään ei ole oikeutta puuttua toisten ulkoiseen ilmaisuun etenkään sukupuoli-identiteettiin liittyen. Sukupuolivähemmistöillä on oikeus turvalliseen elämään ja transsukupuolisten ihmisoikeudet on turvattava.

Tärkeämpiä kuin tottelevaisuus ja auktoriteettien kunnioittamainen ovat esimerkiksi kriittisen ajattelun opetteleminen ja empatiakyvyn kehittäminen. Nämä opit kasvattavat itsenäisiä, osaavia ja empatiakykyisiä kansalaisia. Tottelevaisuus ja auktoriteetin kunnioittaminen johtavat pahimmassa tapauksessa fasismiin.

Suomi ei elä tyhjiössä.

Tämä kuitenkin riippuu siitä, mistä asiasta milloinkin keskustellaan ja päätetään.

Jos työpaikat ja talouskasvu kysymyksen hengen mukaan asetetaan ympäristön kanssa vastakkain, valitsen aina ympäristön. En myöskään näe talouskasvua järkevänä tavoitteena. Kasvu ja kulutus tulisi ensisijaisesti sovittaa planetaarisiin rajoihin.

Vahvan johtajan sijaan Suomi tarvitsee entistä edustavampaa edustuksellista demokratiaa.

Jokaisella tulee olla mahdollisuus asua juuri siellä missä haluaa ja se tulee mahdollistaa esimerkiksi kattavalla palveluverkolla ja investoinneilla. Suomea ei kuitenkaan tule väkisin pitää asutettuna.

Asiassa on puolensa. Ihmisten liikkuvuuden ja talouden kehittymisen kannalta on hyvä, että palvelut keskittyvät lähelle. Silti on ongelmallista, jos kaikki taloudellinen kasvu keskittyy vain kaupunkeihin, etenkin suurkaupunkeihin, kuten Helsinkiin. Maaseudun ja kaupunkien erityminen toisistaan on yhteydessä äärioikeiston ja populististen liikkeiden nousuun. Siksi on tärkeää ohjata taloudellisia resursseja eri puolille Suomea.