Tony Hagerlund

Tämä on hankala kysymyksenasettelu. Ymmärrän, että pienistä ja kenties kalliista tiloista voi kannattaa luopua. Toisaalta esimerkiksi liikkuvien palveluiden myötä pitää voida silti järjestä palveluita lähelle asukkaita, vaikkei kenties omaan tilaansa. Rekka, jossa työskentelee lääkäri-hoitajapari. Tai kirjasto, jonka kokoustilassa lääkäri tapaa "perusseurannassa" olevia potilaitaan.

Kaikki raha on tietysti pois muualta. Hassusti muotoiltu kysymys. Mielenterveyspalvelut tai pikemminkin niiden puute heijastuvat usein sekä muihin sairauksiin, lähipiiriin kuin lapsiin. Toimin aikoinani pitkään luottamustehtävissä Finfami Uusimaassa (entinen Omaiset mielenterveystyön tukena).

Tämäkin vastakkainasettelu on hutera. Kumpikin ovat lakisääteisiä palveluita, jotka vaan pitää hoitaa (tai lakia pitää muuttaa). Joten vastaan kyllä sille, että pelastustoimella pitää olla riittävä budjetti.

Tämä on pitkässä juoksussa oikea tie. Enemmän ennaltaehkäisyä ja varhaista puuttumista. Mutta meidän pitää ensin ennaltaehkäistä ja puuttua varhain, jolloin sairaaloihin tulee vähemmän painetta, ja sitten voidaan satsata lisää varheiseen toimintaa. Ei siis voida vain vähentää henkilökuntaa, mutta lähettää silti yhtä suurta määrää potilaita sairaalaan.

Julkisen puolen oma tarjonta on turhan suppeaa. Tämä on johtanut myös tuntuviin kuluihin. Kannattaa muistaa, että julkisella puolella on myös vastuu palveluiden järjestämisestä. Jos yksityinen toimija menee konkurssiin, on julkisella puolella vastuu palvelun järjestämisestä alkaen saman tien. Julkisella puolella pitää olla riittävästi omaa tarjontaa, jotta sekä - voidaan pitää ostopalveluiden hinnat kohtuullisina, että - kyetään tarvittaessa paikkaamaan ongelmia.

Tämä on oikein hieno asia silloin, kun ikäihmisen kunto sen sallii. Eli jos vanhus pärjää ja tykkää olla kotihoidossa tai yhteisöllisessä asumisessa, niin hieno juttu. Mutta tämä ei saa olla keino jolla työnnetään esimerkiksi dementoituneita vanhuksia kärsimään yksin kotona. Jos tarvitsee ympärivuorokautista hoitaa, sitä tulee saada. Hoitajamitoituksessa tulisi mennä Hollannin malliin, jossa hoitajien määrä olisi sidottu asukkaiden hoidon tarpeeseen. Nykymalli on siten huono, että vähemmän tukea tarvitsevia ei voi ottaa hoivakotiin kun häntä varten pitäisi olla tarpeeseen nähden liikaa hoitajia – ja sitten heille tarjotaan tyystin ei-oota.

Olen lähihoitaja, tosin nykyään akateemisissa asiantuntijatöissä. Joskus yli kymmenen vuotta sitten otin kuukauden palkatonta vapaata ja hankkiuduin töihin Aurorakotiin, ruotsinkieliselle osastolle. Hoivakodin osastoilla oli työntekijöitä 18 eri kansallisuudesta. Puhuin osan kanssa suomea, osan kanssa ruotsia, osan englantia ja osan kanssa en oikein mitään. Tämä oli yli kymmenen vuotta sitten. Hoiva-alamme nojaa jo ulkomailta Suomeen muuttaneisiin työntekijöihin.

Kun Suomessa on ongelma, keksitään, että uusitaan hallintoa. Ei se hallintomalli siellä leikkaa potilaita ja kohtaa asiakkaita. Voi olla, että muutama pienempi hyvinvointialuei on liian pieni pärjäämään yksin. Kainuu on asukasluvultaan noin kolmannes Espoosta. Mutta annetaan nyt kuitenkin aikaa nykyorganisaatioille hakea paikkaansa ja kenties onnistua.

Jotta tähän voisi vastata kyllä, niin pitäisi kyetä sanomaan, että mitkä ovat niitä turhia hyvinvointialueiden palveluita. Ei niitä ole. Eduskunnan pitää kuitenkin pitäytyä säätämästä uusia tehtäviä, ellei niihin saada myös rahaa.

Uskon siihen, että lähempänä oleva päätöksenteko on hyväksi sekä palveluille että taloudelle. Lisäksi vallan ja vastuun pitää olla samoissa käsissä. Nykytilanne on ongelmallinen: Helsingistä määrätään paljonko on euroja, mutta "päätäntävalta" on alueilla. Jos asukas on tyytymätön, kenelle hän soittaa? Verotusoikeutta pidetään synonyymina verojen korottamiselle. Eihän se sitä automaattisesti merkitse. Jos olemme varmoja, että keskistetty malli on paras, niin miksei sitten anneta EU:lle tehtäväksi ohjata etäältä Suomen palveluita ja verotusta – uskotteko, että se olisi sekä tehokkain että halvin malli?

Yleisellä tasolla on absurdia, että pääosin hyväosaiset työssäkäyvät pääsevät ilmaiseksi lääkäriin (eli: työterveyshuolto), mutta keskimääräisin pienituloisemmilta peritään maksua. Pahimmillaan käynnin hinta voi olla jollekulle este hakeutua hoitoon. Joten haluan luopua terveyskeskusmaksuista. Olen kuitenkin realisti. Siihen ei ole vielä taloudellisia mahdollisuuksia. Jos se tehtäisiin heti, pitäisi jostain muualta leikata.

Tämä ei ole kontrollispolitiikka-asia, vaan terveydenhoitoasia. Kuunnelkaamme ammattilaisia. Yksikään asiantuntija ei ole tietääkseni sanonut, että käyttöhuoneista ei olisi hyötyä ihmisille ja kansanterveydelle. Likaiset ruiskut levittävät tauteja, epäpuhtaat huumeet tappavat. Jos vain nämä kaksi ongelmaa saataisiin kuriin, niin siitä olisi suurta inhimillistä hyötyä. Vastustan suuresti sitä, että moraalisilla perusteilla aiheutetaan tarpeetonta kärsimystä – ja vielä muille, ei itselle. Ilman, että se kärsimys edes johtaa mihinkään hyvään. Kärsimys on vain kärsimystä.

Tämä on pitkässä juoksussa oikea tie. Enemmän ennaltaehkäisyä ja varhaista puuttumista. Mutta meidän pitää ensin ennaltaehkäistä ja puuttua varhain, jolloin sairaaloihin tulee vähemmän painetta, ja sitten voidaan satsata lisää varheiseen toimintaa. Ei siis voida vain vähentää henkilökuntaa, mutta lähettää silti yhtä suurta määrää potilaita sairaalaan.

Tämä on oikea suunta silloin, kun alueella on enemmän omaa kapasiteettia. Mutta niitä omia hammashuollon palveluita pitää olla tarjolla.

Osa 25-vuotiaista on jo töissä käyviä ja hyvätuloisia. Rajaisin vuosimäärän alemmas.

Espoon veroprosentti on maltillinen. Meillä on tarvittaessa varaa hieman korkeampaan veroprosenttiin, jos sillä turvataan vaikkapa koulujen toimintaedellytykset.

Ei suuria tuloeroja pidä tavoitella, mutta toki oma työstä pitää palkita. Niin kauan kuin minisosiaalietuudet ovat sellaisella tasolla, että ne tarjoavat riittävän elintason, niin sen jälkeen voi olla myös tuloeroja. Mutta kadulle ketään ei saa jättää.

Valtio asettaa reunaehtoja ja säätää lakeja, jotka pitää huomioida. Mutta ei valtion tule muutoin sekaantua yrityselämään, siitä ei ole iloa kenellekään. Eli olen tässä kohden kahta eri mieltä: pitää olla hyvät ja selkeät pelisäännöt, mutta toisaalta sen jälkeen yritysten pitää päästä kilpailemaan ilman valtion sekaantumista.

Ei Suomessa ole helppo elää sosiaaliturvan varassa. Se leipä on kapea ja epävarma. Ihmettelen mistä tämä idea yleensä tulee – työttömän pitää osoittaa hakevansa työtä ja toimeentulotuen saajan pitää pyrkiä parantamaan tilannettaan. On totta, että osalla on elämänhallinta heikolla tolalla. Monet kärsivät mielenterveysongelmista. Joku ei halua tai edes kykene pyrkimään töihin. Mutta vastustan suuresti mallia, missä jokaikistä työtöntä syytellään asiasta. On työelämässäkin ihmisiä jotka eivät tee työtä tosissaan. Ei olisi kivaa jos leikattaisiin kaikilta 10 % palkasta "kun joku siellä kuitenkin laiskottelee työssään."

Pidän nykytilannetta pääosin hyvänä. On tärkeää, että ns. välttämätöntä infra (kuten vaikka vesilaitos) on julkisessa omistuksessa. Ei se ole markkinataloutta jos joku pääsee myymään vesijohtovettä, se olisi ihan vain lupa painaa rahaa. Samoin tietyt strategiset omistukset ovat ihan järkeviä. Tällä viittaan potentiaalisiin kasvualoihin ja tiettyjen esimerkiksi logistiikan kannalta tärkeisiin yrityksiin. Kunnilla taasen on esimerkiksi elinkeinoyhtiöitä, joiden avulla ne toteuttavat yhtä tärkeää tehtäväänsä, eli elinvoiman kehittämistä. Ja oppilaitokset kouluttavat. Mutta näiden jälkeen valtion ja kuntien tulisi mielestäni keskittyä melko passiivisesti rahastoimaan euroja pahemman päivän varalle.

Maailma on kansainvälinen ja Suomi on kansainvälinen. Vaikka maahanmuuttoon liittyy myös ongelmia ja haasteita, ei monikulttuurisuudessa ja monimuotoisuudessa ole periaatteen tasolla mitään vikaa. Monikulttuurisimpia maita ja valtakuntia ihmiskunnan historiassa ovat esimerkiksi Rooman valtakunta ja Yhdysvallat. Pidän näitä molempia aikansa edelläkävijöinä, vaikka Yhdysvaltojen viime vuosista voi olla montaa mieltä.

Ei kristillisissä arvoissa ole mitään vikaa. Mutta lähtökohtaisesti on syytä mennä lain ja asetusten mukaan, eikä uskonnon tule ohittaa lakisääteisiä tehtäviä.

No totta maar! Minun on jotenkin hankala hahmottaa viime vuosien keskustelua. Maailma ei ole millään muotoa tasa-arvoinen, mutta jotenkin kummasti osa kokee, että tasa-arvossa on menty jotenkin liian pitkälle. Kaikkien on tärkeää saada olla sellaisia kuin he ovat, eikä se ole keneltäkään pois. Ja kyllä, uskon suuresti tieteeseen. Tieteellisesti vinkkelistä sukupuolia on enemmän kuin kaksi ja raja ei ole selkeä. Joten sillä mennään. Minusta ei saa päättäjää joka taistelee tiedettä vastaan.

Tietyissä tilanteissa lasten on hyvä olla tottelevaisia, ja auktoriteettejä on syytä kunnioittaa. Mutta ne eivät ole mikään hyvä lähtökohta lasten kasvulle kohden vanhemmutta. En halua enkä toivo meillä vuosisadan takaista mallia jossa lasten kuuluu vaieta ja olla "pikkuaikuisia". Joten eivät nuo ole tärkeimpiä arvoja. Parempia lähtökohtia ovat mielestäni rehellisyys, empatia, vastuullisuus, rohkeus (uskallus kokeilla uutta ja puolustaa oikeudenmukaisuutta), kohteliaisuutta ja muiden kunnioitus sekä sinnikkyys (kuten kyky jatkaa, vaikka kohtaisi haasteita). Meidän tehtävämme on tukea lasten kasvua tasapainoisiksi aikuisiksi. Ei vaatia heiltä kuuliaista totteliaisuutta olematta itse sen arvoisia.

Kyllä, meidän tulee vähentää omia päästöjämme. Ja ei todellakaan kannata odottaa, että kaikki muut astuvat askeleita samaan tahtiin. Tälle on myös taloudelliset perusteet: 1) Ilmastonmuutos tulee kalliiksi. Mitä veikkaatte, että Kalifornian palot maksoivat? Ennaltaehkäisy on halvempaa. 2) Ilmastonmuutos tarjoaa myös yrityksille mahdollisuuksia. Suomeen tulee paljon datakeskuksia, koska meillä on paljon vähäpäästöistä sähköä. Perässä seuraa kenties ja toivottavasti paljon teollisuutta. Ei tulisi ilman satsauksia vihreään energiaan. Omistan itse jonkin verran Wärtsilän osakkeita. Siinä on yritys, joka on ottanut hienosti roolia tulevien vuosikymmenten maailmassa.

Suomen ja suomalaisten etu on tärkeä asia, mutta olemme tässä maailmassa yhdessä muiden kanssa. Puhutaan sitten taloudesta, turvallisuudesta tai ilmastonmuutoksen torjunnasta, niin kaikki nämä ylittävät rajat. Tarvitsemme ystäviä, emme eristäytymistä. Eristäytynyt Suomi on köyhä ja huonosti voiva Suomi. Sitä en halua.

Tähän on hankala vastata. Ympäristö tulee huomioida. Toisaalta myös talouskasvua ja työpaikkoja tarvitaan. En näe näitä välttämättä ristiriitaisena asiana. Esimerkiksi uusiutuvat energia on (pääosin) hyvä asia niin luonnolle kuin talouselämälle. Samoin vaikkapa metsäteollisuuden jalostusasteen parantaminen on molemmilla tavoin hyvä asia.

Olen suuri demokratian ystävä. Lisäksi uskon, että demokraattinen ja avoin tapa toimia tuottaa parhaita mahdollisia tuloksia. On tärkeää, että päätökset eivät ole mielivaltaisia ja kansalaisilla on itsenäinen asema suhteessa valtaapitäviin – lait sitovat kaikkia. Ns. "vahvan johtajan malli" voi tuntua kivalta sen hetken, kun se vahva johtaja tekee mitä itse toivoisi tehtävän. Mutta sitten se vahva johtaja rupeaa tekemään asioita mitä et todellakaan toivo, kerää verovaroja perheelleen ja lopulta nimittää hemmotellun poikansa seuraavaksi diktaattoriksi. Sitten ollaankin yhteiskunta jossa kukaan ei halua olla – mutta jos sen sanoo ääneen, päätyy miettimään asiaa vankilaan.

On myös turvallisuuden kannalta tärkeää, että eri puolilla Suomea asutaan. Mutta se pitää tehdä tukemalla elinkeinoja ja kouluttamalla osaajia.

Ihmiset haluavat asua kaupungeissa, niin meillä kuin muualla. Tämä on maailmanlaajuinen ilmiö. Ei poliitikkona pidä taistella tuulimyllyjä vastaan. Toki kasvun pitää olla hallinnassa, palveluiden pitää toimia ja kaupunkiympäristössä pitää olla hyvä elää.