Jukka Rantala

Keskittämisen haittapuolena on, että se saattaa heikentää palveluiden saavutettavuutta, erityisesti maaseutualueilla, ja lisätä potilaiden matkakustannuksia sekä -aikoja. Lisäksi keskittäminen voi vähentää potilaiden mahdollisuuksia valita heidän tarpeisiinsa parhaiten sopiva palveluntuottaja. Päätöksenteossa on tärkeää tasapainottaa keskittämisen tuomat taloudelliset hyödyt ja tehokkuus sekä lähipalveluiden saavutettavuus ja potilaiden tarpeet. Ratkaisu voi vaihdella alueittain riippuen väestötiheydestä, palvelutarpeesta ja paikallisista olosuhteista.

Mielenterveyspalveluiden riittävä rahoitus on keskeistä sekä yksilöiden hyvinvoinnin että yhteiskunnan toimivuuden kannalta. Mielenterveysongelmat ovat merkittävä syy työkyvyttömyyseläkkeisiin ja inhimilliseen kärsimykseen, joten panostukset näihin palveluihin voivat tuoda pitkällä aikavälillä sekä taloudellisia säästöjä että parantaa elämänlaatua. Useat asiantuntijatahot, kuten MIELI ry, ovat ilmaisseet huolensa mielenterveyspalveluiden riittämättömästä rahoituksesta ja sen vaikutuksista erityisesti lasten ja nuorten hyvinvointiin. Heidän mukaansa leikkaukset mielenterveyspalveluista voivat lisätä eriarvoisuutta ja pahoinvointia yhteiskunnassa.

Pelastustoimen ja sosiaali- ja terveyspalveluiden (sote) rahoitus ovat molemmat keskeisiä yhteiskunnan turvallisuuden ja hyvinvoinnin kannalta. Pelastustoimen resurssien turvaaminen on tärkeää, sillä henkilöstövaje ja budjettileikkaukset voivat vaarantaa kansalaisten turvallisuuden ja pelastustoimen toimintakyvyn. Sote-palveluiden rahoituksen vähentäminen voi heikentää kansalaisten terveyttä ja hyvinvointia. Leikkaukset voivat johtaa hoitojonojen pidentymiseen, hoitoon pääsyn vaikeutumiseen ja ennaltaehkäisevien palveluiden heikkenemiseen. Sosiaali- ja terveysalan järjestöt ovat ilmaisseet huolensa siitä, että leikkaukset sote-palveluista ovat leikkauksia terveydestä ja hyvinvoinnista.

Perusterveydenhuollon ja sosiaalipalveluiden vahvistaminen on tärkeää, sillä se voi parantaa palveluiden saatavuutta ja ennaltaehkäistä ongelmien kärjistymistä, mikä puolestaan vähentää erikoissairaanhoidon tarvetta. Lääkäriliiton puheenjohtaja Niina Koivuviita on todennut, että perusterveydenhuollon vahvistaminen voisi tuoda säästöjä vähentämällä erikoissairaanhoidon tarvetta. On kuitenkin tärkeää huomioida, että sairaaloiden resurssien vähentäminen voi heikentää erikoissairaanhoidon kapasiteettia ja potilasturvallisuutta. Siksi resurssien uudelleen kohdentamisessa on tärkeää löytää tasapaino, joka turvaa sekä perusterveydenhuollon että erikoissairaanhoidon laadukkaat palvelut.

Tutkimukset eivät ole löytäneet merkittäviä laadullisia eroja yksityisen ja julkisen sektorin sijaishuoltopalveluiden välillä. Päätös siitä, tulisiko kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten palveluita siirtää enemmän julkisen sektorin hoidettavaksi, on monisyinen. Vaikka yksityisten palveluntuottajien osuus on kasvanut, tutkimukset eivät osoita merkittäviä eroja palveluiden laadussa julkisen ja yksityisen sektorin välillä. Tärkeintä on varmistaa, että sijaishuoltopalvelut ovat korkealaatuisia ja lapsen edun mukaisia, riippumatta palveluntuottajasta.

Vanhustenhuollossa kotihoidon ja yhteisöllisen asumisen suosiminen ympärivuorokautisen hoivan sijaan voi auttaa hillitsemään kustannusten nousua. Kotihoito mahdollistaa ikääntyneiden asumisen omassa kodissaan, mikä usein tukee heidän hyvinvointiaan ja itsenäisyyttään. Yhteisöllinen asuminen tarjoaa puolestaan kodinomaisen ympäristön, jossa asukkaat saavat tarvitsemansa palvelut ja voivat osallistua sosiaaliseen toimintaan. Nämä vaihtoehdot ovat yleensä kustannustehokkaampia verrattuna ympärivuorokautiseen hoivaan. On kuitenkin huomioitava, että ympärivuorokautinen hoiva on välttämätöntä silloin, kun ikääntynyt ei selviydy kotona tai yhteisöllisessä asumisessa toimintakyvyn heikentymisen vuoksi. Tällöin ympärivuorokautinen palveluasuminen tarjoaa tarvittavan tuen ja turvan.

Suomessa on merkittävä pula hoitohenkilökunnasta; esimerkiksi vuonna 2023 arvioitiin, että maassa tarvittaisiin yli 16 600 uutta sairaanhoitajaa. Kansainvälinen rekrytointi ei yksinään riitä ratkaisemaan hoitajapulaa. Tarvitaan kokonaisvaltaisia toimia, kuten työolojen ja palkkauksen parantamista, jotta ala olisi houkuttelevampi sekä kotimaisille että ulkomaisille työntekijöille. Ulkomaisten hoitajien rekrytoinnin helpottaminen voi olla osa ratkaisua hoitajapulaan, mutta se edellyttää selkeää lainsäädäntöä, eettisiä rekrytointikäytäntöjä sekä panostuksia hoitajien kotouttamiseen ja kielikoulutukseen. Samalla on tärkeää kehittää sosiaali- ja terveysalan työolosuhteita kokonaisvaltaisesti.

Hyvinvointialueiden yhdistämistä on ehdotettu keinona tehostaa toimintaa ja vähentää hallinnollisia kustannuksia. Suuremmat alueet voisivat hyödyntää mittakaavaetuja, parantaa palveluiden yhdenvertaisuutta ja kohdentaa resursseja tehokkaammin. Hyvinvointialueiden yhdistäminen saattaa tarjota mahdollisuuksia toiminnan tehostamiseen ja kustannusten hallintaan. Kuitenkin päätöksenteossa on tärkeää tasapainottaa tehokkuushyödyt paikallisten palvelutarpeiden ja alueellisen itsehallinnon kanssa.

Monet hyvinvointialueiden tehtävistä ovat lakisääteisiä, ja niiden karsiminen edellyttäisi lainsäädännön muutoksia. Lisäksi palveluiden vähentäminen saattaisi heikentää kansalaisten hyvinvointia ja lisätä pitkän aikavälin kustannuksia, jos ennaltaehkäisevistä palveluista tingitään. Hyvinvointialueiden tehtävien karsiminen on monimutkainen kysymys, joka vaatii huolellista harkintaa. Päätöksenteossa on tasapainoteltava taloudellisten realiteettien ja kansalaisten palvelutarpeiden välillä, ottaen huomioon mahdolliset lainsäädännölliset muutostarpeet. Toiminnan tehostaminen ja uusien toimintatapojen käyttöönotto voisivat riittää ilman tehtävien karsimista.

Suomessa on merkittäviä taloudellisia eroja eri alueiden välillä. Verotusoikeus saattaisi johtaa epätasa-arvoon palveluiden saatavuudessa ja laadussa, jos varakkaammat alueet pystyvät keräämään enemmän verotuloja kuin köyhemmät. Uuden verotusjärjestelmän luominen voisi lisätä byrokratiaa ja hallinnollisia kustannuksia sekä aiheuttaa epäselvyyksiä verotuksen jakautumisessa valtion, kuntien ja hyvinvointialueiden kesken. On myös huomioitava, että hyvinvointialueet ovat aloittaneet toimintansa vasta vuonna 2023, joten niiden rahoitusmallin muutokset vaatisivat huolellista harkintaa ja vaikutusten arviointia. Ennen verotusoikeuden myöntämistä olisi tärkeää selvittää, miten se vaikuttaisi alueelliseen tasa-arvoon, palveluiden laatuun ja kansalaisten verotaakkaan.

Ideaalitilanteessa ensisijaisena vaihtoehtona tulisi olla talouden tasapainottaminen tehokkaalla ja vastuullisella taloushallinnalla, esimerkiksi etsimällä säästöjä hallinnosta, parantamalla palveluiden tuottavuutta ja kehittämällä uusia tapoja rahoittaa palveluita. Jos tilanne kuitenkin vaatii päätöksiä verojen ja palveluleikkausten välillä, on arvioitava, millä ratkaisulla on vähiten haitallisia vaikutuksia kuntalaisten hyvinvointiin ja alueen elinvoimaan. Kestävä talouspolitiikka edellyttää pitkäjänteistä suunnittelua, jossa vältetään äärimmäisiä ratkaisuja ja pyritään löytämään tasapaino verotuksen, palveluiden ja kuntalaisten hyvinvoinnin välillä.

On tärkeää, että ahkeruudesta ja lahjakkuudesta voidaan palkita, mutta samalla on huolehdittava siitä, että jokaisella on mahdollisuus hyvään elämään ja tasavertaiseen lähtökohtaan riippumatta taustastaan. Liian suuret tuloerot voivat heikentää yhteiskunnallista yhteenkuuluvuutta ja luottamusta, mikä voi pitkällä aikavälillä vaikuttaa myös talouskasvuun ja hyvinvointiin. Parhaiten toimiva yhteiskunta on sellainen, jossa työnteko ja yritteliäisyys kannattavat, mutta jossa myös perusturva, koulutus ja terveydenhuolto ovat kaikkien saatavilla. Tasapaino kannustavuuden ja oikeudenmukaisuuden välillä on avain kestävään ja toimivaan yhteiskuntaan.

Markkinatalous perustuu vapaaseen kilpailuun, mutta täysin säätelemättömänä se voi johtaa tilanteisiin, joissa varallisuus ja valta keskittyvät liikaa, ja heikommassa asemassa olevat jäävät jälkeen. Valtion tehtävänä on varmistaa, että markkinat toimivat reilusti ja tehokkaasti, mutta samalla sen on vältettävä liiallista byrokratiaa ja yritystoimintaa haittaavia rajoituksia. Valtion puuttuminen markkinoihin voi olla perusteltua esimerkiksi silloin, kun tarvitaan kuluttajansuojaa, kilpailunvalvontaa tai kohtuuhintaista asumista ja palveluita. Samalla on tärkeää, että sääntely ei estä yrityksiä kasvamasta ja luomasta työpaikkoja. Parhaimmillaan markkinat ja julkinen sektori voivat täydentää toisiaan niin, että talous toimii tehokkaasti mutta myös oikeudenmukaisesti.

Sosiaaliturvan tarkoituksena on turvata ihmisten toimeentulo silloin, kun he eivät pysty hankkimaan sitä itse esimerkiksi sairauden, työttömyyden tai muun elämäntilanteen vuoksi. On tärkeää, että järjestelmä tarjoaa riittävän turvan, mutta samalla sen tulee kannustaa työntekoon ja itsenäiseen toimeentuloon. Suomessa sosiaaliturva ei ole erityisen antelias verrattuna muihin Pohjoismaihin, ja useimmat sosiaaliturvaa saavat ihmiset haluavat löytää työtä ja parantaa omaa tilannettaan. Sosiaaliturvaa tulisikin kehittää niin, että se tukee aktiivisesti työn vastaanottamista ja osallisuutta, mutta ei jätä ketään ilman turvaa silloin, kun sitä aidosti tarvitaan.

Liiallinen julkinen omistajuus voi rajoittaa kilpailua ja yksityisen sektorin toimintamahdollisuuksia. Jos valtio tai kunta toimii kilpailluilla markkinoilla ilman selkeää perustetta, se voi vääristää kilpailua ja hidastaa yritysten kasvua. Siksi on tärkeää arvioida tapauskohtaisesti, missä julkinen omistajuus on perusteltua ja missä yksityinen sektori voisi hoitaa palvelun tehokkaammin. Keskeistä on varmistaa, että yritystoiminnan omistajuus palvelee kansalaisten etua – olipa kyse julkisesta tai yksityisestä toiminnasta. Julkisella sektorilla tulisi keskittyä kriittisiin palveluihin ja infrastruktuuriin, kun taas muilla alueilla voidaan pohtia vaihtoehtoja kilpailun ja yksityisen sektorin hyödyntämiseksi.

Suomen muuttuminen monikulttuurisemmaksi ja monimuotoisemmaksi voi tuoda mukanaan sekä mahdollisuuksia että haasteita. Monikulttuurisuus voi rikastuttaa yhteiskuntaa esimerkiksi uudenlaisen osaamisen, kansainvälistymisen ja kulttuurisen moninaisuuden kautta. Työvoimapula, erityisesti tietyillä aloilla, edellyttää myös kansainvälisten osaajien ja työntekijöiden houkuttelemista Suomeen. Samalla on tärkeää varmistaa, että yhteiskunta pysyy yhtenäisenä ja että kotoutuminen onnistuu hyvin. Tähän kuuluu esimerkiksi kielitaidon, työllistymisen ja yhteiskunnallisen osallisuuden tukeminen, jotta kaikki voivat olla aktiivisia ja tuottavia yhteiskunnan jäseniä. Hyvin hoidettu kotoutuminen auttaa ehkäisemään segregaatiota ja tukee yhteisöllisyyttä.

Kristilliset arvot, kuten lähimmäisenrakkaus, oikeudenmukaisuus ja heikoimmista huolehtiminen, ovat monella tapaa hyviä periaatteita poliittiselle päätöksenteolle. Ne korostavat yhteisvastuuta, rehellisyyttä ja inhimillisyyttä, jotka ovat tärkeitä arvoja missä tahansa yhteiskunnassa. Samalla poliittisen päätöksenteon tulee perustua kaikkia kansalaisia palveleviin periaatteisiin riippumatta heidän uskonnostaan tai katsomuksestaan. Suomi on moniarvoinen yhteiskunta, jossa poliittisten päätösten on kunnioitettava erilaisia taustoja ja näkemyksiä. Kristilliset arvot voivat siis toimia inspiraationa ja taustavaikuttimena päätöksenteossa, mutta politiikan tulee olla avointa ja kaikkia kansalaisia huomioivaa, riippumatta heidän uskonnollisista näkemyksistään.

Mielestäni tällä hetkellä otetaan jo hyvin huomioon. Sukupuolen moninaisuuden huomioiminen ei tarkoita perinteisten sukupuolikäsitysten hylkäämistä, vaan sen tunnustamista, että ihmisten kokemukset ja identiteetit voivat olla moninaisia. Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että viranomaispalvelut ja lainsäädäntö ottavat huomioon sukupuolivähemmistöjen tarpeet, ja että työelämässä ja koulutuksessa taataan kaikille yhdenvertaiset mahdollisuudet ilman syrjintää. Keskeistä on varmistaa, että jokainen voi elää arvokkaasti ja turvallisesti, riippumatta sukupuoli-identiteetistään. Tämä edistää paitsi yksilöiden hyvinvointia, myös koko yhteiskunnan tasa-arvoa ja yhteenkuuluvuutta.

Tottelevaisuus ja auktoriteettien kunnioittaminen voivat olla tärkeitä arvoja lapsen kasvatuksessa, mutta ne eivät saisi olla tärkeimmät tai ainoat arvot. Hyvä kasvatuksen perusta sisältää myös kriittisen ajattelun, empatiakyvyn, itsenäisyyden ja vastuullisuuden kehittämisen. Lapsen tulisi oppia kunnioittamaan muita ihmisiä ja yhteisiä sääntöjä, mutta samalla hänellä tulisi olla rohkeutta kyseenalaistaa epäoikeudenmukaisuuksia ja tehdä itsenäisiä päätöksiä. Tasapainoinen kasvatus, jossa yhdistyvät kunnioitus, itsenäinen ajattelu ja vastuun ottaminen, tukee lapsen kasvua aktiiviseksi ja osallistuvaksi yhteiskunnan jäseneksi. Tärkeintä on löytää tasapaino, jossa lapsi oppii sekä yhteistyön ja yhteisön sääntöjen merkityksen että omien näkemystensä ja oikeuksiensa arvon.

lmastonmuutos on globaali ongelma, ja Suomen kaltaisella kehittyneellä valtiolla on vastuu toimia kestävän kehityksen edelläkävijänä. Vaikka Suomen päästöt ovat maailman mittakaavassa pienet, on tärkeää näyttää esimerkkiä ja kehittää ratkaisuja, joita muutkin maat voivat hyödyntää. Lisäksi monet päästövähennystoimet, kuten energiatehokkuuden parantaminen ja uusiutuvan energian käyttö, voivat tuoda taloudellisia hyötyjä ja vähentää riippuvuutta fossiilisista polttoaineista. Keskeistä on löytää tasapaino kunnianhimoisen ilmastopolitiikan ja kilpailukyvyn ylläpitämisen välillä. Päästövähennysten tulee olla osa kestävää ja innovatiivista talouspolitiikkaa, joka tukee sekä ympäristöä että suomalaisten hyvinvointia.

Poliitikkojen ensisijainen tehtävä on ajaa Suomen ja suomalaisten etua, mutta samalla on tärkeää huomioida myös kansainvälinen yhteistyö, globaalit haasteet ja pitkän aikavälin vaikutukset. Suomi on osa Euroopan unionia ja kansainvälistä yhteisöä, ja monet päätökset, kuten talous-, turvallisuus- ja ilmastopolitiikka, vaikuttavat laajasti yli kansallisten rajojen. Lyhytnäköinen "Suomi ensin" -ajattelu voi joissain tapauksissa johtaa tilanteisiin, joissa Suomen pitkän aikavälin intressit, kuten turvallisuus, taloudellinen vakaus ja kauppasuhteet, kärsivät. Hyvä politiikka rakentuu tasapainosta: Suomen ja suomalaisten hyvinvointi on etusijalla, mutta sitä edistetään usein parhaiten osana kansainvälistä yhteistyötä ja vastuullista, pitkäjänteistä päätöksentekoa.

Ympäristön ja talouden ei tulisi olla toistensa vastakohtia, vaan kestävän kehityksen tavoitteena on löytää ratkaisuja, jotka tukevat sekä ympäristön suojelua että talouskasvua ja työllisyyttä. Lyhytnäköiset ympäristön kustannuksella tehdyt talouspäätökset voivat johtaa pitkällä aikavälillä suurempiin ongelmiin, kuten luonnonvarojen ehtymiseen, terveysongelmiin ja ilmastonmuutoksen aiheuttamiin taloudellisiin riskeihin. Jos talouskasvu ja ympäristönsuojelu ovat ristiriidassa, päätöksenteossa tulisi arvioida pitkän aikavälin vaikutuksia ja etsiä kestäviä ratkaisuja. Ympäristön suojelu ei ole talouskasvun este, vaan oikein toteutettuna se voi olla sen edellytys tulevaisuudessa.

Vahva johtajuus voi olla hyväksi Suomelle, mutta demokraattisessa yhteiskunnassa johtajan on aina toimittava sääntöjen ja oikeusvaltion periaatteiden mukaisesti. Suomessa päätöksenteko perustuu demokratiaan, lakiin ja avoimeen hallintoon, ja vahvankin johtajan on kunnioitettava näitä periaatteita. Jos johtaja alkaa toimia sääntöjen rajamailla tai ohittaa demokraattiset prosessit, voi se heikentää kansalaisten luottamusta järjestelmään ja vaarantaa oikeusvaltion periaatteet. Todella vahva johtaja ei ole sellainen, joka rikkoo sääntöjä saadakseen tahtonsa läpi, vaan sellainen, joka osaa toimia demokraattisesti, yhdistää eri näkökulmia ja tehdä kestäviä päätöksiä yhteiskunnan parhaaksi.

Koko Suomen asuttuna pitäminen on tärkeä tavoite alueellisen tasapainon, huoltovarmuuden ja elinvoiman kannalta. Maaseudun ja harvaan asuttujen alueiden merkitys esimerkiksi ruoantuotannossa, metsätaloudessa ja energiantuotannossa on keskeinen, ja näiden alueiden tyhjentyminen voisi aiheuttaa pitkällä aikavälillä taloudellisia ja yhteiskunnallisia ongelmia. Tavoitteena tulisi olla alueellinen oikeudenmukaisuus ja mahdollisuuksien luominen eri puolilla Suomea, mutta samalla on tärkeää varmistaa, että ratkaisut ovat taloudellisesti kestäviä ja tukevat maan kokonaiskehitystä. Tämä edellyttää tasapainoista aluepolitiikkaa, joka tukee niin kaupunkeja kuin maaseutua elinvoimaisella ja realistisella tavalla.

Suomen kaupungistuminen tuo mukanaan sekä mahdollisuuksia että haasteita. Kaupungit tarjoavat usein parempia työmahdollisuuksia, koulutusta, palveluita ja innovaatioita, mikä voi edistää talouskasvua ja hyvinvointia. Toisaalta liiallinen kaupungistuminen voi aiheuttaa ongelmia, kuten asuntojen hintojen nousua, ruuhkia ja segregaatiota, jossa eri väestöryhmät eriytyvät toisistaan tulojen tai taustan perusteella. Samalla maaseudun väestökato ja palveluiden väheneminen voivat heikentää alueellista tasapainoa ja elinvoimaa. Kaupungistumisen tulee olla hallittua ja tasapainoista. Kaupunkien kehittämisen rinnalla on tärkeää huolehtia myös pienemmistä kunnista ja maaseudusta, jotta koko Suomi pysyy elinvoimaisena.