Ida Leino

Palveluverkkoa tulee katsoa aina kokonaisuutena ja monesta eri näkökulmasta, joten asia ei ole yksinkertainen. Ensinnäkin hyvinvointialueella tulisi hiljalleen päästä eroon kuntaraja-ajattelusta, edustamme koko hyvinvointialuetta ja joskus lähin palvelu itselle saattaa löytyäkin kuntarajan toiselta puolen. Palveluverkkoa suunniteltaessa tulee huomioida erilaisten alueiden demokrafia ja palvelutarve ja näiden mukaan tarjota palveluita parhaalla mahdollisella tavalla. Digipalvelut ja liikkuvat palvelut saattavat tehdä palvelusta jopa saavutettavampaa kuin kivijalkapisteen palvelu. Asiakasturvallisuuden näkökulmasta joskus isommissa yksiköissä on järkevämpää hoitaa sellaisia sairauksia, joita ei ilmene välttämättä usein, jotta lääkäreillä ja hoitohenkilöstöllä on rutiinia ja kokemusta.

Mielenterveysongelmista on vauhdilla tulossa kansansairaus ja nyt olisi tärkeää, että mahdollisimman moni saisi avun. Mielenterveysongelmat ovat yleisin syy olla pois töistä ja tämä maksaa joidenkin laskelmien mukaan yhteiskunnalle vuosittain 11 miljardia euroa. Jos vanhempi kärsii mielenterveysongelmista, se heijastuu myös lapsiin. Myös lasten ja nuorten pahoinvointi on lisääntynyt ja entistä useampi kokee esimerkiksi ahdistusta. Siksi olisi tärkeää, että opiskeluhuollon palvelut, kuten kuraattorit ja psykologit löytyisivät kouluista ja oppilaitoksista.

Pelastustoimi toimii tälläkin hetkellä niukilla resursseilla, joten sieltä on vaikea säästää, jos haluamme, että palveluiden taso pystytään turvaamaan ja takaamaan ihmisille turvan. Myös pula pätevästä henkilöstöstä aiheuttaa tilanteita, jotka vaarantavat työturvallisuuden ja turvallisuuden ylipäätään.

Sosiaali- ja terveyspalveluissa suunnan pitäisi olla se, että raskaita ja kalliita erikoissairaanhoidon palveluja tarvittaisiin vähemmän ja ennalta ehkäiseviä palveluja voitaisiin tarjota enemmän.

Lähtökohtaisesti ajattelen siten, että merkityksellistä ei ole se, kuka palvelun tuottaa vaan se, että palvelu on laadukasta ja vaikuttavaa. Pirkanmaan hyvinvointialueella yli 90 % lastensuojelusta on yksityisten palvelutuottajien tuottamia ja oman palvelutuotannon kustannukset ovat hämärän peitossa. Toisaalta henkilöstökustannukset ovat todennäköisesti suurin menoerä joka tapauksessa, jolloin se maksaa todennäköisesti suurin piirtein yhtä paljon, oli tuottaja kuka tahansa. Yksityisellä puolella myös toimintaa luonnollisesti valvotaan. Joka tapauksessa lastensuojelun osalta tarvittaisiin ennalta ehkäiseviä palveluita ja moniammatillista yhteistyötä koulun henkilöstön, neuvoloiden, psykiatrian ja muiden ammattilaisten kesken.

Laadukas ja toimiva kotihoito tarvitsee resursseja, jotta jokainen hoitaja pystyy tekemään työnsä hyvin ja huolellisesti. Oma isoäitini pystyi muutaman vuoden asumaan kotona pidempään kotihoidon ansiosta, kunnes kunto heikentyi sen verran, että oli pakko siirtyä hoivakotiin. Hyvinvointialueella painopiste on kotihoidossa ja yhteisöllisessä asumisessa, mutta samaan aikaan meidän on pidettävä huolta ikäihmisten henkisestä ja fyysisestä hyvinvoinnista. Monelle päivätoiminta, lähitorit ja omatoimiset kulttuuri- ja liikuntaharrastukset ovat päivien kohokohtia, jotka kohottavat kunnon lisäksi myös mielen hyvinvointia.

Hyvinvointialueella on käyty yt-neuvotteluita ja järjestelty toimintaa uudelleen, kun osa toiminnoista on lopetettu. Samaan aikaan kuitenkin hoitajia tarvitaan, kun väestö ikääntyy, joten en sulkisi pois mahdollisuutta helpottaa hoitajien tuloa myös ulkomailta. Tällöin tulee huolehtia kuitenkin riittävästä kielitaidosta sekä osaamisen tunnustamisesta eli siitä, miten esimerkiksi muualla suoritetut tutkinnot tunnustetaan suhteessa suomalaiseen koulutukseen.

Hyvinvointialueuudistusta tehtäessä olisi kannattanut jo alun perin tehdä pienempi määrä hyvinvointialueita joko yliopistollisten sairaaloiden perusteella tai sitten hieman enemmän. Nyt hyvinvointialueita on 21 + Helsinki, jolloin jokainen alue on luonut oman hallinnon ja erilaiset järjestelmät.

Valtiovarainministeriö on todennut, että hyvinvointialueiden tehtäviä tulisi keventää, jotta kustannuksia pystyttäisiin hillitsemään. Samalla pitäisi huomioida se, että uudet velvoitteet vaativat aina varautumista ja mahdollisia toiminnan uudelleen järjestelyjä, jolloin päätösten tulisi olla ennakoitavia. Kuitenkin, jos tehtäviä karsittaisiin, tulisi huolehtia siitä, etteivät perustason palvelut heikkene tai vaarannu.

Hyvinvointialueiden verotusoikeutta tulee miettiä tarkkaan, koska sellaiseen tilanteeseen ei tule ajautua, että kokonaisveroaste nousee. Tällä hetkellä hyvinvointialueiden liikkumavara budjeteissa on haastava, koska ainoita keinoja kerätä tuloja ovat mm. asiakasmaksut ja tilavuokrat. Näillä ei kasvateta tuloja kovinkaan paljoa ja talouden raamit tulevat valtiolta. Siinä mielessä verotusoikeus toisi liikkumavaraa, että päätöksenteko ja rahat kulkevat samoissa käsissä. Toisaalta verotusoikeus saattaisi eriarvoistaa alueita, jolloin tarvittaisiin mahdollisesti valtion tukea ja sitten ollaan taas ikään kuin lähtöpisteessä.

Omalääkärimalli saattaisi parantaa hoidon laatua ja vaikuttavuutta, kun sama hoitohenkilöstö hoitaisi aina tiettyä asiakasta. Oma lääkäri tuntisi kokonaisvaltaisesti oman asiakkaansa tilanteen ja todennäköisesti tunnistamaan aikaisessa vaiheessa sairauksia. Tämä toisi todennäköisesti myös tyytyväisyyttä ja luottamusta lisää sote-palveluihin. On kuitenkin vielä hankala arvioida, mitä mallin käyttöönotto maksaisi, riittävätkö hyvinvointialueiden resurssit ja lääkärit tämän mallin käyttämiseen.

Hyvinvointialueilla ei pitäisi olla tilanteessa, jossa joudutaan rikkomaan lakeja.

Huumeiden käyttö on yleistynyt ja näkyy katukuvassa. Meidän tulisi pystyä auttamaan riippuvuussairauksista kärsiviä ihmisiä paremmin ja huumeiden käyttöhuoneet ovat yksi keino. Tällä hetkellä huumeita käytetään rappukäytävissä, porttikongeissa, leikkipuistoissa ja julkisissa vessoissa. Olisi turvallisempaa kaikille, että käyttäjät pääsisivät valvottuihin tiloihin, joissa on myös ammattilaisia paikalla. Nuorten huumekuolemat ovat Euroopan kärkitasoa ja meidän on todella toimittava, ettei yksikään enää menettäisi henkeään. Käyttöhuoneissa voitaisiin toteuttaa myös sosiaali- ja terveysneuvontaa, jolloin tavoitettaisiin sellaisiakin henkilöitä, joita on muutoin vaikea tavoittaa. Inhimillisempää päihdepolitiikkaa Suomeen kiitos.

Aluevaltuuston rooli hyvinvointialueen päätöksenteossa on strateginen. Vastaamme puolen miljoonan asukkaan palveluista, melkein 20 000 työntekijän organisaatiosta sekä melkein 3 miljardin budjetista. Vaikuttamisen paikkoja on lukuisia alkaen omasta valtuustoryhmästä ja aluehallituksen jäsenistä, valiokunnista sekä valtuustoaloitteista. Siksi olen sitä mieltä, että vaikuttamaan todellakin pystyy, jos haluaa.

Suomalaisessa yhteiskunnassa ei ole kulttuuria, jossa monet sukupolvet asuvat esimerkiksi yhdessä ja samalla hoidetaan sekä lapset ja vanhemmat. Siksi tarvittaisiin enemmän laajaa yhteiskunnallista keskustelua siitä, ollaanko valmiita ottamaan enemmän vastuuta omaisista ja taata omaishoidolle resurssit. Tarvittaisiin laaja-alaisempaa yhteiskunnallista muutosta, että työikäisillä olisi aikaa ja resursseja huolehtia lapsien lisäksi myös ikäihmisistä.

Kuntien tehtäviä on lisätty ja ne ovat lisääntyneet vuosien varrella huomattavasti. Valtionosuusuudistus on kesken, mutta toivon mukaan siinä huomioidaan tämä. Samaan aikaan myös väestö on ikääntyneempää ja veronmaksajia vähemmän. Tie nousee aika nopeasti pystyyn, jos lähdetään ainoastaan veronkorotusten tielle. Se heikentää kaupungin vetovoimaa. On tärkeää hakea aktiivisesti keinoja työllisyyden kasvattamiseksi. Sen vuoksi kaupungissa on oltava edellytyksen yrittäjyydelle ja koulutukseen satsattava, jotta tulevaisuudessakin on osaavaa työvoimaa. Koulutuksen avulla huolehditaan myös siitä, että entistä harvempi syrjäytyisi ja jokaisella olisi edellytykset jatkaa jatko-opinnoissa ja työelämässä.

Tuloerot ovat toistaiseksi pienemmät tällä hetkellä kuin ne olivat edellisellä hallituskaudella. Tuloerot ovat OECD-maiden pienimpien joukossa. Huoli kuitenkin tuloeroista on nostanut päätään vaikeassa talouden tilanteessa. Talous tarvitsee kasvua, jotta saamme nostettua työllisyyttä ja kohennettua julkista taloutta. Ahkeruudesta pitää palkita, mutta samaan aikaan pitää huolta heikommista.

Markkinatalouden sääntely on hyvin laaja kenttä. Tiettyä sääntelyä tarvitaan, kuten pankkisääntelyä, digisääntelyä, joidenkin tuotteiden kohdalla voi olla paikallaan myös hintasääntely. Valtioiden ja EU:n on myös ohjattava markkinoita siten, että enemmän päästöjä tuottaneet hyödykkeet maksavat esimerkiksi enemmän. Toisaalta taas sääntelyä ja kilpailua tulisi vapauttaa esimerkiksi Alkon, Veikkauksen, VR:n ja apteekkisääntelyn suhteen.

Tämän hallituskauden aikana sosiaaliturvaan on tehty monia muutoksia. Työllisyys pitää saada nousuun ja moni tällä hetkellä työtön haluaisi työllistyä. Sosiaaliturvan tulee kannustaa aktiivisuuteen, opiskeluun ja työn tekemiseen. Kaikissa tilanteissa tulee aina olla kannattavaa ottaa työtä vastaan. Joissain tilanteissa tässä piilee kannustinloukku. Pidemmän aikavälin tavoitteena tulisi olla koko järjestelmän muuttaminen vähemmin byrokraattiseksi ja selkeämmäksi. Tähän vaihtoehtona voisi olla perustili tai jonkinlainen perustulo. Tarjolla on myös entistä enemmän osa-aikaista työtä ja nykymalli taas kannustaa ottamaan vastaan kokoaikaista työtä, joten yrityksille tulisi miettiä myös kannustimia työllistää kokopäiväisesti.

Valtion ja kuntien tehtävänä ei ole kilpailla markkinoilla yritysten kanssa. Joissain tapauksissa tietyn yritystoiminnan takaaminen vaatii sen, että yrityksen omistaa valtio tai kunta, kuten huoltovarmuuden kannalta tärkeät asiat.

Emme elä Suomessa muusta maailmasta eristyksissä. Kansainvälisyys näkyy sosiaalisessa mediassa, televisiossa, radiossa, erilaisissa tuotteissa, kauppaketjuissa tai vaikkapa ruokakulttuurissa. Väestö ikääntyy ja tarvitsemme Suomeen myös lisää työntekijöitä. Suomen ja Tampereen tulee olla avoin monikulttuurisuudelle.

Kristilliset arvot näkyvät suomalaisessa yhteiskunnassa ja kulttuurissa monin eri tavoin nykypäivänäkin. Tietyt perinteet, juhlapyhät tai esimerkiksi moraaliset käsitykset ammentuvat osaltaan kristinuskosta. Kristillisiä arvoja voi tulkita monella eri tavalla, koska uskonto on jokaiselle myös subjektiivinen asia. Politiikkaa ja uskontoa ei tulisi sotkea toisiinsa.

Jokaisen tulisi saada toteuttaa itseään haluamallaan tavalla ja olla sellainen kuin on. Tämä vaatii sitä, että esimerkiksi kaupungin ja hyvinvointialueen henkilöstöä koulutetaan asiasta ja erilaisissa tiloissa on huomioitu sukupuolen moninaisuus.

On tärkeää, että lapsi oppii kunnioittamaan kanssaihmisiä ja erilaisia yhteiskunnallisia instituutioita. Tämä ei kuitenkaan sulje pois sitä, että jokainen lapsi saisi kasvaa juuri sellaisena kuin on. Tärkeimpiä arvoja näen itse, että olisivat oikeudenmukaisuus, empatia sekä yhdenvertaisuus.

Suomi on jo hyvällä uralla päästöjen vähentämisessä ja voimme tulevaisuudessa olla puhtaan energian ja teknologian edelläkävijöitä.

Kansallista etua on eri yhteyksissä ja yhteisöissä valvottava, mutta moni asia ja tilanne on monimutkaisempi. Jos esimerkiksi mietitään Ukrainan auttamista, on Suomen etu auttaa, vaikka hetkellisesti se tarkoittaisi rahallisten tai materiaalisten resurssien menetystä. On myös tärkeää, että Suomi tekee kansainvälistä yhteistyötä.

Ensinnäkin ympäristön ja talouskasvun ei tarvitse olla ristiriidassa. Jo nyt moni yritys toimii kiertotalouden menetelmin ja uusia ympäristöystävällisiä liikeideoita syntyy. Myös kuluttajat ovat entistä enemmän ympäristötietoisia, mikä muokkaa kysyntää. Suomessa tehdään upeaa innovaatiotyötä high techissä ja puhtaamman teollisuuden puolesta.

Vahvaa johtajuutta tarvitaan, mutta itse en määrittele vahvaa johtajaa sen kautta, paljonko hän käyttää yksin valtaa, vaan sen mukaan, miten hän onnistuu tehtävässään. Politiikka harvemmin on yksin pelaamista, jolloin vaaditaan yhteistyökyvykkyyttä ja tarpeen tullessa taitoa neuvotella. Oikeusvaltiossa odotetaan päätöksentekijöiltä sitä, että lakeja noudatetaan ja demokratia toimii.

Suomi on laaja maa ja on hyvä, että meillä on mahdollisuus asua lähestulkoon missä vaan. Toisaalta asumme myös hyvin harvaan, jolloin palveluiden järjestäminen osoittautuu etenkin pohjoisessa haastavaksi.

Näen kaupungistumisen lähtökohtaisesti hyvänä asiana. Kun ihmiset asuvat tiiviimmin, pystytään järjestämään joukkoliikenne ja palvelut helpommin ja kustannustehokkaammin saataville.