Yhteinen velka voi olla perusteltua isoissa poikkeustilanteissa, kuten Ukrainan tukemisessa tai pandemian kaltaisessa tilanteessa. EU:ssa on jo nyt yhteisiä rahastoja, joiden käyttöä voisi tehostaa ja suunnata välttämättömiin tarpeisiin. Yhteistä velkaa ei pitäisi ottaa ilman entisten rahastojen tarkastelua.

Onnistunut sääntely voi olla kilpailukyvyn luoja. Epäonnistunut säätely taas sen este. Yleisesti ottaen kuitenkin EU:n keskeinen tavoite on lainsäädännön harmonisointi ja toimivien sisämarkkinoiden luominen. Kilpailukyky syntyy siitä, että yritykset toimivat samoilla säännöillä maasta riippumatta.

Tekoäly itsessään ei ole uhka, vaan tekoälyn soveltaminen väärissä paikoissa. Tekoälyn sääntely yleisellä tasolla voi olla mahdotonta ja tarpeetontakin, sen sijaan EU:n on keskityttävä nimenomaan soveltamisen sääntelyyn. Pidän EU:n tämänhetkistä tekoälyasetusta melko onnistuneena. Siinä kielletään ne sovellusalueet, joissa riskit ovat suurimmat, kuten esimerkiksi automaattinen ihmisten profilointi. Tällaisen kieltäminen ei hidasta teknistä kehitystä muuten kuin korkeintaan sellaisilla aloilla, joiden suuntaan EU:n teknologisen kehityksen ei pidä ylipätäänkään mennä.

Omavarainen, kestävä ruoantuotanto on tärkeää ja tarvitsee tukemista. Nykyisin EU:n maataloustuilla kuitenkin ylläpidetään myös ympäristön ja eläinten kannalta kestämättömiä tuotantotapoja ja kohtuutonta byrokratiaa. Tukien osuutta pitäisi asteittain vähentää ja suunnata tuet niin, että niillä edistetään eettisesti ja ekologisesti kestävää maataloutta. Tuottajahintojen ja tukien pitää yhdessä taata myös tuottajille reilu toimeentulo. Ruoantuotannon ja -kulutuksen ympäristövaikutuksia ei pidä ulkoistaa EU:n ulkopuolelle, koskien esimerkiksi miten lannoitteita ja rehua muualla tuotetaan. EU-budjetista pitää myös rahoittaa enemmän uutta luovia innovaatioita, ja vähemmän nykytilaa sementoivia tukia. Jos maataloustuet suunnattaisiin maatalouden kestävään uudistamiseen, ne olisivat perusteltuja.

Niin Ukraina kuin Moldova ja Balkanin maatkin pitäisi liittää nykyistä tiiviimmin osaksi muun Euroopan talouskokonaisuutta, kunhan niiden poliittiset järjestelmät saadaan EU:n perusvaatimusten mukaiseksi. Ukrainalla on ollut tässä haasteita jo ennen nykyistä sotaakin. Pidän vaarallisena ennakkotapauksena, jos säännöistä poiketaan liikaa, vaikka kaikki sympatiani ovat Ukrainan puolella. Nopeutetun EU-jäsenyyden sijaan Ukrainan kanssa pitäisi solmia erityissopimuksia, jotka tuovat sen mahdollisimman nopeasti mahdolisimman lähelle EU:ta. Virallisen jäsenyyden aika on silloin, kun jäsenyyden ehdot täyttyvät.

Periaatetasolla tämä voisi olla hyväkin ratkaisu, jos se vähentäisi painetta käyttää nykyisiä vaarallisia reittejä. Nykyisin nuo reitit käytännössä hyödyttävät lähinnä ihmissalakuljettajia. Käytännön tasolla tuollainen ratkaisu kuitenkin edellyttäisi sekä pakolaiskiintiöiden radikaalia nostoa että todellisten hakumahdollisuuksien luomista erityisesti suoraan kriisialueille. En ole nähnyt merkkejä siitä, että millään EU-maalla olisi edes yritystä tällaiseen. Nykyisissä oloissa ja tilanteessa turvapaikanhaun keskittäminen unionin ulkopuolelle olisi puhtaasti ongelman ulkoistamista köyhemmille maille, enkä siksi näe mahdolliseksi tukea sitä.

Euroopan riippuvuus venäläisestä energiasta on ollut aivan liian suurta. Samoin olemme tulleet monin tavoin riippuvaiseksi kiinalaisista tuotteista ja kaupasta. EU:n pitää toimia niin, ettei riippuvuus ei kohoa liian suureksi ja että pystymme tarvittaessa korvaamaan kriittiset tuontihyödykkeet muualta kuin kiinasta tuoduilla. Kiina voisi olla tärkeä kumppani joissain tarkasti rajatuissa asioissa, kuten esimerkiksi puhtaan teknologian kehittämisessä. Kiina on kuitenkin diktatuuri, joka täytyy pitää kohteliaalla etäisyydellä ja josta emme saa olla riippuvaisia. Jos tämä johtaa joiden tavaroiden hintojen nousuun, se on halpa hinta itsenäisyytemme säilyttämisestä.

Venäjän aloitettua hyökkäyssodan Ukrainassa Euroopan turvallisuustilanne on muuttunut merkittävästi. On myös epäselvää, mikä tulee jatkossa olemaan USA:n rooli Natossa. Siksi Euroopan on kannettava isompi vastuu puolustuksestaan. EU:n mekansimeja voitaisiin hyvin käyttää esimerkiksi puolustustarvikkeiden yhteishankinnoissa.

Tulonsiirtoihin liittyy isoja hyötyjä, mutta myös haasteita. EU:n rahoituksella on saatu nostettua köyhempiä jäsenmaita taloudellisesti parempaan asemaan, ja samalla niitä myös parantamaan hallintoaan ja oikeusvaltiokehitystään. Tämä on tehnyt Euroopasta vakaamman maanosan, ja siitä on hyötyä meillekin sekä talouden että turvallisuuden kannalta. Toisaalta varojen käyttöön on liittynyt myös väärinkäytöksiä ja niitä on myös valunut valtaeliitin lähipiireille esimerkiksi Unkarissa. Siksi on selvää, että yhteisen varojen valvontaa pitää merkittävästi parantaa.

Olisi kaunis ajatus, että EU:n sosiaalipolitiikka laajenisi ja koko Euroopassa alettaisiin tavoittelemaan pohjoismaista hyvinvointimallia. Käytännössä eri EU-maiden välillä on tällä hetkellä niin valtavia eroja, että on mahdotonta määritellä, millaista edes voisi olla EU:n yhteinen sosiaalipolitiikka. En halua luopua pohjoismaisesta hyvinvointivaltiosta, mutta se tuskin ainakaan nopeasti saisi suosiota esimerkiksi itäisemmissä EU-maissa. Siksi on meidän suomalaisten etu, että saamme yhä täällä kansallisesti päättää omasta sosiaali- ja terveydenhuolllostamme ja toimeentuloturvastamme.

En vastusta tätä, mutta en tällä hetkellä myöskään aja sitä aktiivisesti. Realistinen aikaväli saattaa olla vuosikymmeniä. EU-maiden väliset erot lähes kaikessa ovat melko suuria, eikä ole selvää kenen ehdoilla ja säännöillä liittovaltiota pitäisi alkaa rakentaa. Erilaiset yhtenäisyyttä hajottavat populistiset liikkeet ovat lisäksi nyt niin vahvoja, että ne hankaloittavat yhteistyön syventämistä. Haluan keskittyä siihen, että EU-maiden yhteistyötä syvennetään joka tapauksessa, riippumatta siitä tähdätäänkö varsinaiseen liittovaltioon. Voi olla, että se synnyttää aikanaan luontevasti liittovaltion. Maailman muuttuessa yhä enemmän Yhdysvaltojen ja Kiinan väliseksi kilpailuksi pitää myös Euroopan olla vahva.

Euroopan turvallisuustilanne on epävakain sitten toisen maailmansodan. EU-jäsenyys on Suomelle myös turvallisuuspoliittinen kysymys. Olemme jäsenyytemme myötä sitoutuneet olemaan osa Eurooppalaista arvoyhteisöä. Kaiken kaikkiaan EU on tuonut Suomelle enemmän hyvää kuin huonoa. EU:n yhteisistä päätöksistä hyötyvät maat ja niissä asuvat ihmiset ja muut elolliset laajemminkin. EU on esimerkiksi tehnyt hyvin edistyksellistä eläin- ja ympäristöpolitiikkaa, kieltänyt kosmetiikan eläinkokeet, asettanut vaatimuksia tuotantoeläinten pidolle, kieltänyt jalkarautojen käytön ja niillä pyydettyjen eläinten turkisten tuonnin, ottanut äskettäin suojelun piiriin myös lemmikkieläimet ja luvannut lainsäädäntöä tuotantoeläinten häkkikasvatuksen kieltämiseksi kansalaisten toiveen mukaisesti.

Tukia pitää vähintään ohjata uudelleen, pois ympäristölle haitallisimmista tuotteista. Omavarainen, kestävä ruoantuotanto on tärkeää ja tarvitsee tukemista. Nykyisin EU:n maataloustuilla kuitenkin ylläpidetään myös ympäristön ja eläinten kannalta kestämättömiä tuotantotapoja ja kohtuutonta byrokratiaa. Tukien osuutta pitäisi asteittain vähentää ja suunnata niin, että edistetään eettisesti ja ekologisesti kestävää maataloutta. Tuottajahintojen ja tukien pitää yhdessä taata myös tuottajille reilu toimeentulo. Ruoantuotannon ja -kulutuksen ympäristövaikutuksia ei pidä ulkoistaa EU:n ulkopuolelle. EU-budjetista pitää myös rahoittaa enemmän uutta luovia innovaatioita, ja vähemmän nykytilaa sementoivia tukia. Jos maataloustuet suunnataan maatalouden kestävään uudistamiseen, ne ovat perusteltuja.

Luontokato on tieteellinen tosiasia. Pysäyttämisellä on kova kiire. Mitä aiemmin toimimme, sen tehokkaampaa luontokadon torjunta on kustannusnäkökulmasta. EU ei päätä jäsenmaiden metsäpolitiikasta, mutta asettaa raamit metsiäkin koskevalle luonnonsuojelulle. EU:n yhteisellä sääntelyllä turvataan metsien kestävä käyttö ja arvokkaiden luontoalueiden säilyminen, myös tapauksissa, joissa Suomen metsiä myydään ulkomaisille sijoitusyhtiöille. EU-tason sääntely mahdollistaa myös sen, että EU voi kieltää sellaisten tuotteiden tuonnin ja myynnin, jotka on saatu aikaan aiheuttamalla metsäkatoa. Suomen metsissä on ollut paljon hiiltä sitoutuneena. Viime vuosina ne ovat kuitenkin muuttuneet hiilen nettopäästölähteiksi. Syynä liialliset hakkuut, hiiltä menetetään kaadetuissa puissa ja avohakkuussa.

Ilmastonkriisin torjunnalla on kiire. Sen suurin yksittäinen aiheuttaja on fossiiliset polttoaineet. Mitä nopeammin EU:ssä päästään niistä eroon, sen parempi. Tulevaisuus on joka tapauksessa ei-fossiilisessa energiassa.

Molempien pitää voida olla keinovalikoimassa talouden tasapainotuksessa. Verojen korottaminen ei tarkoita välttämättä ansiotuloveroja, kokonaisveroasteeseen kuuluu muutakin. Jos leikkauksia tehdään, ne pitää kohdistaa viisaasti vähentämällä sellaisen toiminnan tukia, joka ei edistä kestävää kehitystä. Julkisista palveluista ja sosiaalituista leikkaaminen kohdistuu helposti heikoimmassa asemassa oleviin, joille palveluiden toimivuus on erityisen tärkeää. Taloutta pitää tasapainottaa myös etsimällä keinoja toiminnan tehostamiseen. Menoja voi vähentää järkevällä kilpailutuksella ja yhteistyöllä. Varhainen hoito ja ongelmien ehkäisy tuovat pidemmällä tähtäimellä säästöjä.

Hyvästä työstä ja tuloksista tulee palkita, mutta viimeaikainen tuloerojen liiallinen kasvu on saatava pysähtymään ja esimerkiksi veronkierto on saatava kuriin. Tuloerot eivät myöskään saa johtaa erilaisiin mahdollisuuksiin seuraavassa sukupolvessa, siinä on tällä hetkellä meilläkin parannettavaa. Maailmalta löytyy varottavia esimerkkejä suurten tuloerojen maista, joissa eriarvoisuus on suurta. Niissä kaikilla ei todellakaan ole samat mahdollisuudet elämässään ja tilanne vaikuttaa yhteiskunnan turvallisuuteen.

Muu markkinoiden toimintaan puuttuminen ei varsinaisesti ole valtion tehtävä, mutta kilpailun reiluudesta ja ihmisoikeuksista huolehtiminen on. Kilpailutusosaamista pitää lisätä ja tehostaa kilpailu- ja kuluttajaviraston vaikutusmahdollisuuksia. Päätösten pitää ohjata taloutta kestävämpään suuntaan. Haitallisten vaikutusten pitää näkyä tuotteiden hinnassa, jotta ihmisten ostopäätökset vievät tilannetta oikeaan suuntaan. Suomen kaltaisessa pienessä maassa puhtaasti markkinaehtoinen kehitys saattaa johtaa tytäryhtiötalouteen. Valtion on koulutus- ja tutkimuspolitiikan avulla huolehdittava riittävän kilpailukyvyn ja innovaatioiden saavuttamisesta. Mahdollisuutemme vaikuttaa kansainvälisten markkinoiden toimintaan on pieni, mutta Euroopan sisämarkkinoilla on säätelevää vaikutusta siihenkin.

Sosiaaliturvan varassa eläminen ei ole helppoa. Nykyhallitus on karsinut sitä lisää, vaikka perusturvan taso on ollut entuudestaan niin alhainen, että Suomi on saanut moitteita. Moni joutuu valitsemaan ruoan ja lääkkeiden ostamisen välillä. Toimeentulotuen piti olla väliaikainen viimehädän tuki, mutta moni joutuu hakemaan sitä jatkuvasti. Lapsiperheköyhyys on nousussa ruoan, energian ja muiden hintojen noustua. Työllistymisen este on yleensä muu kuin sosiaaliturvan taso. Kannustinloukkujen purkaminen on tärkeää, ansiosidonnaista työttömyysturvaa pitää saada kannustavammaksi, työllistämistoimia tehostaa ja työllistymisen esteitä purkaa. Palveluita ja etuuksia pitää sovittaa yhteen, eikä hakemisprosessi saa olla nöyryyttävä. Minimitason perusturvaa ei voi pienentää kärsimyksen lisääntymättä.

Valtion pitää säilyttää omistuksensa huoltovarmuuteen ja turvallisuuteen liittyvissä asioissa. Kunnille taas esimerkiksi energiantuotantoon ja vesihuoltoon liittyvät omistukset voivat olla hyvinkin hyödyllisiä. Mutta kuntien ja hyvinvointialueiden kohdalla muissa omistuksissa on riskinä myös se, että ne välttävät kilpailutusvelvotteita pienen omistusosuuden varjolla. Jos ei ole kyseessä sähkölaitoksen tai vesijohtojen kaltainen strategisesti merkittävä omistus, valtion omistusten järkevyyttä ja kannattavuutta pitää myös tarkastella ja harkitusti voidaan jotain myydäkin.

Monikulttuurisuus on luonnollista, sillä tänne on aikojen saatossa muuttanut ihmisiä muualta ja olemme olleet eri kulttuurien vaikutuspiirissä. Kulttuurissamme on myös paljon sellaisia hienoja piirteitä, joiden säilymiseen pitää panostaa. Mutta toisaalta myös ongelmakohtia kuten yksinäisyys ja tunteiden piilottaminen. Suvaitsevaisuus, myös kantasuomalaisten välisten erojen suhteen, parantaa kaikkien viihtyvyyttä. Se ei silti tarkoita sitä, että toisille vahingolliset tavat tai käytös olisi hyväksyttävää. Yhteiskunta toimii parhaiten, kun kaikki tuntevat olonsa hyväksytyksi ja pääsevät mukaan. Hyvässä yhteiskunnassa jokaisella on oikeus olla omansalainen, säilyttää kielensä ja kulttuurinsa sekä ryhmittyä uusiin alakulttuureihin. Kulttuurit eivät kehity tyhjiössä vaan vuorovaikutuksessa.

Päätökset pitää tehdä perehtymällä huolellisesti asioihin ja niihin liittyviin faktatietoihin, ja niissä on noudatettava lakeja ja sopimuksia. On yhteisiä arvoja, kuten demokratian, tasa-arvon, luonnon ja ihmisten yhdenvertaisuuden kunnioittaminen, joista emme saa tinkiä. Uskonto ei voi olla päätöksenteon pohjana, sillä Suomi on moniarvoinen yhteiskunta. Uskonnot ovat kuitenkin luomassa monien ihmisten elämälle pohjaa ja kristillisissä arvoissa on paljon hyvää.

Jokaisella pitää olla oikeus sukupuoli-identiteettinsä määrittelyyn ja toteuttamiseen, ilman että kohtaa syrjintää. Sukupuolen moninaisuus on tosiasia, kaikki eivät mahdu kapeisiin sukupuolirooleihin. Kaikilla pitää olla tasa-arvoiset mahdollisuudet ja oikeus hyvään kohteluun. Meillä on vielä paljon tehtävää, jotta sukupuoli ei rajoita kenenkään mahdollisuuksia toimia yhteiskunnassa, perheessä, harrastuksissa tai töissä. Kolmas juridinen sukupuoli pitää lisätä lainsäädäntöön.

Johdonmukaisuus on paikallaan, mutta kannustaminen toimii tutkitusti paremmin kuin rankaiseminen. Työrauha pitää pystyä takaamaan. Kiusaamiseen, häirintään ja syrjintään pitää puuttua, ja kehittää uusia ratkaisutapoja. Tunnetaitojen opetuksen lisääminen on ollut tervetullutta. Kurin puutteen sijaan ongelmilla on moninaisemmat syyt. Erityistukeen ja pienempiin ryhmiin ei ole riittävästi resursseja, varhaiskasvattajista ja erityisopettajista on pulaa. Opettajien vastuulle ei voi jättää kaikkea sitä, minkä ratkaisemiseen tarvittaisiin asiantuntijayhteistyötä kuraattoreiden ja psykologien kanssa. Nuorille pitää saada lisää apua mielenterveyden ongelmiin ja tukea elämiseen neuropsykologisten piirteiden kanssa. Yhteistyö perheen kanssa on välttämätöntä, joskus koko perhe saattaa tarvita tukea.

Kaikkien pitää osallistua ilmastonmuutoksen ja luontokadon torjuntaan, muuten elämisen mahdollisuudet maapallolla heikentyvät. Viivyttelyyn ei ole aikaa, ilmastokriisin seuraukset ja esimerkiksi EU:n hiilitullit päästövähennyksissä hidasteleville maille tulevat jatkossa vieläkin kalliimmaksi. Päästömme henkeä kohden ovat pienentyneet, mutta ovat silti selvästi yli maailman keskitason. Päästöjen vähentäminen ja vihreä siirtymä eivät ole vain kuluja tai säästöjä, vaan myös Suomen kilpailuetu maailmalla. Voimme myydä osaamistamme vähäpäästöisessä teollisuudessa ja muissa ratkaisuissa maailmalle, ja myös elinkeinoelämä toivoo päästövähennystavoitteissa pysymistä. Suomi on ilmastopolitiikaltaan vakaana ja edistyksellisenä myös houkutteleva paikka investoinneille ja yritysten toiminnalle.

Ihmisten, eläinten ja koko maapallon luonnon edun pitää olla ensisijaista. Kansalaisuus ei ole siinä mittakaavassa tärkeintä. Poliitikkojen pitää ajatella myös köyhien maiden tukemista sekä omien toimiemme epäsuoria vaikutuksia muualla maailmassa. Maapallon kaikkien maiden toimet vaikuttavat toisiinsa, olemme eri tavoin riippuvaisia toisistamme ja monessa asiassa myös samassa veneessä. Koronapandemia ja Venäjän hyökkäyssota ovat viimeistään tuoneet esiin, miten kytköksissä monet asiat ovat toisiinsa. Suomalaiset poliitikot ovat avainasemassa siinä, että tuntevat maamme ihmiset ja luonnon, näkökulmamme, hyvät käytäntömme ja tekevät vihreän siirtymän investoinnit Suomeen houkuttelevaksi. Maamme etua voi edistää, kunhan toimii samalla solidaarisesti ja reilusti muita maita kohtaan.

Luontokadon ja ilmastokriisin pysäyttämisessä ei voida viivytellä. Seuraukset tulevat muuten vieläkin kalliimmiksi. Luonnon moninaisuus vähenee koko ajan, lajit muuttuvat uhanailaisiksi ja luonnolliset elinympäristöt vähenevät. Suomen metsistä on enää hyvin pieni osa täysin tai lähes luonnontilaisia. Ympäristövaikutusten arvioinnin pitää olla automaattinen osa kaikkea päätöksentekoa, jotta pystymme tunnistamaan haitalliset toimet jo suunnitteluvaiheessa. Onneksi talous ja ympäristön etu eivät aina ole ristiriidassa. Vihreä siirtymä on Suomelle myös kilpailuetu. Se tuo talouskasvumahdollisuuksien lisäksi toisaalta myös säästöjä, luo uusia työpaikkoja, yritysten toimintaympäristöjä ja houkuttelee maahamme investointeja. Suomalaista osaamista ja innovaatioita voidaan myydä myös maailmalle.

Sekä historia että itänaapurimme antavat aivan riittävästi varoittavia esimerkkejä siitä, mitä tapahtuu, jos johtajaa eivät hillitse mitkään säännöt. Laittomuuksille ei pidä antaa edes pikkusormea, koska huonoa kehitystä ei välttämättä pysäytä mikään sen päästyä liikkeelle. Todellinen mitta johtajan vahvuudelle on se, pystyykö hän toimimaan jämerästi ja karismaattisesti samalla, kun toimii sääntöjen rajoissa.

Koko maan pitäminen asuttuna tiettyyn pisteeseen asti on tärkeää myös turvallisuuden ja huoltovarmuuden takia, tosin ihmisillä pitää olla mahdollisuus myös valita vapaasti asuinpaikkaansa ja väkimäärän väheneminen monissa kunnissa on tosiasia. Jokaista kolkkaa ei ihmisten pidä kuitenkaan asuttaa tai ottaa hyötykäyttöönsä. Riittävän suurien luontoalueiden suojeleminen ja ympäristövaikutusten huomioiminen kaikessa toiminnassamme on välttämätöntä. Suomi on paitsi ihmisten, myös täällä elävien kasvien ja eläinten koti. Suurten kaupunkien ulkopuolella on omat haasteensa. Jotta ympäri Suomen saadaan peruspalvelut ja laadukasta koulutusta, joudutaan tekemään luovia ratkaisuja, kuntien yhteistyötä ja silti pitkät etäisyydet usein vähentävät tarjonnan monipuolisuutta.

Etätyöskentely on antanut monelle mahdollisuuden pohtia asuinpaikkaansa. Alueellisen tasa-arvon lisääminen on hyvä periaate, kaikilla pitää olla oikeus hyvään elämään, välttämättömiin palveluihin ja koulutukseen. Kaupungeissa ja maaseudulla pitää kehittää elämisen ja yrittämisen edellytyksiä. Ilmastokriisiä ja luontokatoa pitää torjua kaikkialla, alueelle sopivilla keinoilla. Kaupungeissa asukkaiden määrää pitää ennakoida, päiväkoteja ja kouluja rakentaa riittävästi, kaavoittaa maata viisaasti ja suunnitella kaupungin kehittymistä myös pitkäaikaisesti. Ympäristön, joukkoliikenteen ja luonnon monimuotoisuuden huomioiminen on välttämätöntä sekä kestävän kehityksen että asukkaiden (myös eläinten ja kasvien) viihtyvyyden kannalta. Tarvitaan ratkaisuja, jotta alueelliset erot eivät kasva.