Heikki Pursiainen

Venäjän hyökkäyksen kohteeksi joutuneen Ukrainan tukeminen on moraalinen velvollisuutemme. Mutta se on myös hyvää turvallisuuspolitiikkaa – Putinin Venäjän väkivaltaisen laajenemishankkeen pysäyttäminen on Suomen kannalta olennaista.

Suomen turvallisuustilanne on heikentynyt Venäjän hyökkäyssodan vuoksi. Vaikka tietenkin Nato-jäsenyys on tärkeä ratkaisu turvallisuuspoliittiseen tilanteeseemme, oman puolustuksemme ylläpitäminen on keskeistä. Suomen on samoin hyvä osoittaa heti jäsenyyden alkutaipaleella, että se tulee olemaan aktiivinen ja velvoitteistaan kiinni pitävä Nato-jäsen.

Lakiin kirjatut mekaaniset määrämitoitukset eivät ole oikea tapa parantaa koulutus- tai muiden julkisten palveluiden laatua. Tarvitaan joustavampia keinoja, jotka jättävät enemmän päätösvaltaa resurssien käytöstä kouluille itselleen.

Rangaistuksiin perustuvasta huumepolitiikasta on siirryttävä haittoja vähentävään politiikkaan. Käyttöhuoneiden perustaminen tulisi sallia osana laajempaa, tutkimustietoon perustuvaa päihdepolitiikan uudistamista.

Väestön vanheneminen pakottaa meidät käyttämään vuosi vuodelta enemmän julkisia varoja terveydenhuoltoon. Pitkällä aikavälillä ainoa ratkaisu tähän on saada Suomeen enemmän työntekijöitä ja veronmaksajia. Lyhyellä aikavälillä joudumme leikkaamaan muualta, jotta saamme terveydenhuollon pysymään kohtuullisella tasolla ja vanhukset hoidettua säällisesti.

Ajatus siitä, että alkaisimme Suomessa lukitu nuoria suuressa mittakaavassa vankilaan on synkkä. Nuorisorikollisuus on myös luonteeltaan sellaista, että en usko kovempien rangaistusten tuottamien kannustimien vaikuttavan tehokkaasti sen määrään. Panostetaan kouluihin, ei vankiloihin. Jokaisen kaupungin jokaisen kaupunginosan pitää kuitenkin olla turvallinen kaikille, eikä tästä periaatteesta voida tinkiä.

Ansiosidonnaista työttömyysturvaa saa tällä hetkellä liian pitkään. Tutkimustieto ensinnäkin osoittaa, että sitä lyhentämällä ja porrastamalla voitaisiin saada aikaan merkittäviä kannustinvaikutuksia. Yleisemmin, ansiosidonnaisen työttömyysturvan tarkoitus on suojata väliaikaiselta ansionmenetykseltä ja turvata mahdollisuus etsiä hyvälaatuinen uusi työpaikka. Sen tarkoitus ei voi olla tarjota elatusta vuosikausiksi.

Me tarvitsemme Suomeen sekä huippuosaajia että ihan tavallisia ihmisiä tavallisiin töihin. Väestön vanheneminen on Suomelle tuplaisku. Se tarkoittaa, että meillä on samaan aikaan enemmän tarpeita ja vähemmän työntekijöitä niitä tyydyttämään. Työikäisiä ihmisiä on kerta kaikkiaan liian vähän. Ainoa keino korjata tilanne on laajamittainen maahanmuutto. Ihmiset eivät kuitenkaan tule Suomeen kestävyysvajetta korjatakseen, vaan parempaa elämää etsimään, Meidän on tehtävä Suomesta paikka, josta sitä kannattaa tulla hakemaan.

Suomen velkataakka ei ole vielä nyt huolestuttavalla tasolla. Sen sijaan velkaantumisvauhti on. Julkinen sektori elää jo nyt pysyvästi yli varojensa. Lähitulevaisuudessa menopaineet vain kasvavat väestön vanhenemisen, välttämättömien innovaatiopanostusten, vihreän siirtymän ja turvallisuustilanteen vuoksi. Verotusta ei voi kiristää enää, taso on jo nyt liian korkea. Pitkällä aikavälillä ainoa keino selvitä menoista on kasvu, mutta juuri nyt on pakko sopeuttaa menoja tuloihin, jotta selviämme.

Työn verotus on Suomessa kireää. Sitä ei voida enää kiristää. Korkea verotus tarkoittaa, että oman työn hedelmistä jää verraten vähän käteen. Tämä on ongelma jo itsessään. Mutta korkea veroaste tarkoittaa myös, että kannustimet tehdä työtä heikkenevät. Pitkällä aikavälillä kireä työn verotus vähentää myös ihmisten halukkuutta kouluttautua ja hankkia tuottavuutta parantavia tietoja ja taitoja. Julkisen talouden surkea tilanne tarkoittaa varmaankin, että merkittäviä tuloveronalennuksia ei lähiaikoina nähdä. Tuloverotuksen suunnan tulisi kuitenkin olla alaspäin, ei ylöspäin. Verotuksen painopistettä tulisi myös muuttaa niin, että työnteon sijasta verotettaisiin muita asioita. Yksi vaihtoehto tähän ovat haittaverot, joilla voidaan ainakin jossakin määrin korvata työn verotusta.

Meillä on kattava sosiaaliturva, joka on suureksi osaksi sidottu elinkustannuksiin. Näin energian hinnannousu kompensoidaan kaikkein pienituloisimmille. Keskiluokka voi sen sijaan itse maksaa kohonneet energiakustannuksensa joko säästöillä tai lainaamalla, kuten se maksaa muutkin elämän yllättävät lisämenot. Valtion tehtävänä ei ole toimia hyvätuloisten vakuutusyhtiönä kaikkea ikävää vastaan.

Etenkin arvokkaimmat luontokohteet tulee kartoittaa ja suojella. Valtio omistaa noin neljäsosan metsistä ja valtion omistajana pitää osallistua luonnonsuojelutalkoisiin. Ylipäätään hakkuut pitää suhteuttaa hiilineutraalisuustavoitteisiin ja tarvittaessa niitä tulee vähentää.

Ilmastonmuutos ei odota, nyt on juuri oikea aika tehdä tarvittavat ratkaisut. Oikein toteutettuna vihreä siirtymä ei ole este kasvulle ja hyvinvoinnin lisääntymiselle.

Ruuhkamaksu on hyvä, markkinatalouteen perustuva tapa vähentää ruuhkia. Nyt autoilija ei joudu maksamaan muille autoilijoille ruuhkan muodossa aiheuttamastaan haitasta. Siksi autoja on ruuhka-aikana liikkeellä liikaa. Asia voidaan korjata hinnoittelemalla ruuhka ruuhkamaksulla, joka pistää kannustimet kuntoon. Jos rakastaa markkinataloutta, rakastaa ruuhkamaksuja! Maksusta hyötyvät myös maksajat itse, kun maksua vastaan saa lyhyemmän matka-ajan. Ruuhkamaksut täytyy kuitenkin toteuttaa niin, että ne todella vähentävät ruuhkia eivätkä ole vain yksi tapa kerätä lisää veroja pääkaupunkiseudun asukkailta.

Elinkeinon tuottamat hyödyt ovat mitättömiä eläimille aiheutettuun kärsimykseen verrattuna.

Verotus on Suomessa jo kireää. Korkea verotus tarkoittaa, että ihmisille jää vähemmän rahaa käytettäväksi itselleen tärkeisiin asioihin. Tämän lisäksi kireä verotus heikentää työnteon, yrittämisen, kouluttautumisen ja innovoinnin kannustimia. Sen vuoksi verojen jatkuva kiristäminen ei yksinkertaisesti voi olla ratkaisu julkisen talouden ongelmiin. Julkisen talouden huono tilanne tarkoittaa, että merkittäviä veronalennuksia on vaikea tehdä lähiaikoina. Mutta suunnan pitää olla alas-, ei ylöspäin.

Yhteiskunnan on oltava sellainen, että kaikki voivat parantaa omaa elämäänsä ahkeruudella ja kouluttautumalla. On tärkeää, että yhteiskunnassa ei omaksuta ajatusta, että omilla päätöksillä ei ole vaikutusta tai että kaikki menestys on seurausta etuoikeuksista. Merkittävä osa tuloeroista ei kuitenkaan perustu ahkeruuteen. Ahkeroimalla voi toki parantaa tulotasoaan, mutta se ei yleensä riitä rikastumiseen. Tuloerojen olemassaolon oikeutus onkin ennen kaikkea siinä, että ne ovat keskeinen osa markkinatalouden toimintaa. Voimavarojen tehokas kohdentuminen edellyttää, että arvokkaista asioista maksetaan enemmän. Siksi arvokkaita tietoja, taitoja tai muita voimavaroja omistavat rikastuvat, usein aivan sattumalta. Tämä on hyväksyttävää, koska resurssien oikea kohdentuminen hyödyttää kaikkia.

Hyvä sääntely on toimivan markkinatalouden edellytys, mutta liiallinen sääntely estää kilpailua, nostaa kustannuksia ja hidastaa innovaatioita. Nyt kun vihreän siirtymän mukana väistämättä tulee uusia sääntöjä, sääntelytaakka ei saa kokonaisuutena kasvaa. Suomessa voitaisiinkin kokeilla kansainvälisesti hyviä tuloksia tuottanutta 2-1 -lainsäädäntöä, jonka tarkoittaa, että jokaista uutta regulaatiota kohden on purettava kaksi vanhaa samalla painoarvolla olevaa sääntöä. Merkittävä osa sääntelystä on EU-tasoista, mikä tarkoittaa, että on erityisen tärkeää olla lisäämättä sääntelytaakkaa kotimaisella sääntelyllä. Olisi myös syytä lisätä EU-edunvalvonnan vaikuttavuutta. Reilua taloutta kannattaa edistää mieluummin hoitamalla hyvinvointivaltiota kuin sääntelemällä markkinat kuoliaaksi.

Sosiaaliturvan, erityisesti perustason etuuksien varassa eläminen ei tietenkään ole mitään juhlaa, päinvastoin. Meillä on kuitenkin etuuksia, joilla on merkittäviä haitallisia kannustinvaikutuksia. Esimerkiksi ansiosidonnaisen työttömyysturvan kesto on liian pitkä. Ja vaikka se ei ole erityisen suosittu näkemys, niin ovat myös ansiosidonnaiset perhe-etuudet. Kotihoidontuki on myös haitallinen. Tarkoitukseni ei siis ole vähätellä sosiaaliturvan varassa elämisen niukkuutta, vaan kiinnittää huomiota eräiden sosiaaliturvan muotojen tuottamiin kannustinongelmiin.

Sekä valtio että kunnat omistavat suuren määrän yrityksiä kokonaan tai osittain. Tästä on monenlaista haittaa. Julkisen sektorin tehtävä on toimia markkinoilla puolueettomana tuomarina, ei yhtenä pelaajista. Omien yritysten suosiminen onkin erityisesti ongelma kuntien omistamissa yhtiöissä, jotka sotkevat markkinoita ja estävät tehokkaampien yksityisten yritysten toimintaa. Valtio-omistuksesta on haittaa yrityksille, kun politiikka tunkeutuu niiden päätöksentekoon. Mutta siitä on haittaa myös valtiolle, mistä valtionyhtiöiden jatkuvat skandaalit ovat selkeä osoitus. Perusperiaatteena lainsäädännössä tulisikin olla, että valtio ja kunnat hoitavat viranomaistehtäviä, eivätkä harjoita yritystoimintaa.

Maailman rikkaimmat ja kiinnostavimmat paikat ovat aina olleet sellaisia, jossa monet erilaiset kulttuurit, ajattelutavat ja ihmiset kohtaavat. Uudet ajatukset, kulttuurin muodot ja innovaatiot syntyvät juuri tällaisista kohtaamisista. Jos Suomi haluaa houkutella luovia ihmisiä muualta maailmassa ja luoda innovaatioihin perustuvaa hyvinvointia, monimuotoisuuden edistäminen ja avautuminen maailmalle on välttämätöntä.

Valtion ei pitäisi suosia mitään uskontoja ja päätöksenteon pitäisi olla uskonnollisesti neutraalia. Suomessa kirkon ja valtion erottaminen on vielä kesken ja uskonnonvapaus ei täysin toteudu. Kristilliset arvot siis näkyvät päätöksenteossa liikaa, eivät liian vähän. Toki jos kristillisillä arvoilla tarkoitetaan laajempaa länsimaista arvopohjaa, niin sitten ajattelen että se on hyvä asia.

Jokaisella ihmisellä on oikeus olla oma itsensä ja elää sellaista elämää kuin haluaa. Lainsäädännön tehtävänä on turvata nämä yksilön oikeudet ja tunnistaa ihmisten moninaisuus. Mikäli lainsäädännössä on puutteita näissä asioissa, ne tulee korjata.

En usko kuriin ja pelkoon perustuvaan kasvatukseen. Lapselle voi asettaa rajoja ilman ankaraa kurinpitoakin.

Suomi ei tietenkään voi yksin ratkaista globaaleja ympäristöongelmia. Mutta emme voi myöskään käyttää muita tekosyynä omalle toimimattomuudellemme.

Suomi on osa kansainvälistä yhteisöä ja siitä seuraa myös tiettyjä velvollisuuksia. Myös yhteinen ihmisyys velvoittaa meitä rikkaana maana osallistumaan kehittyvien maiden tukemiseen. Suomi on myös pieni, kaupankäynnistä ja sääntöihin perustuvasta maailmanjärjestyksestä täysin riippuvainen maa. Jos maailmalla menee huonosti, meilläkin menee. Suomen on siis päätöksenteossaan otettava huomioon myös muiden kuin suomalaisten etu.

Ilmasto- ja ympäristökriisi on ratkaistava kiireellisesti. Mutta ratkaisun on oltava sellainen, että emme ihmiskuntana köyhdy tarpeettomasti, vaan päinvastoin kehittyvien maiden ihmiset saavuttavat samaan aikaan säällisen elintason. Meidän on siis samaan aikaan ratkaistava kriisi ja haettava kestävää kasvua.

Vahvan johtajan kaipuu on Suomessa päinvastoin liian voimakasta. Tämä näkyy esimerkiksi presidentti-instituution valtavana suosiona. Tarvetta olisi pikemminkin yksilöllisyyttä ja jokaisen omaa vapautta ja vastuuta korostavalle asenneilmastolle. Tarvitsemme toimivia hallituskoalitioita, joka pystyvät tekemään tarvittavia päätöksiä kollektiivisesti ilman suurta johtajaa.

Politiikalla tulee pyrkiä ihmisten hyvinvoinnin lisäämiseen, ei tiettyjen alueiden asutuksen ylläpitämiseen. On selvää, että suomalaisten keskittyminen kaupunkeihin tulee jatkumaan. Hyvää politiikkaa on tämän muutoksen helpottaminen ja taantuvien alueiden ihmisten auttaminen uuden elämän alkuun muualla. Kehityksen pysäyttäminen on mahdotonta ja yrittäminen aiheuttaa pelkästään haittaa. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että olisi hyvä jos Suomessa olisi nykyistä useampia kukoistavia kasvukeskuksia. Niitä ei kuitenkaan voida synnyttää mahtikäskyllä eikä ainakaan kaatamalla mijardeja maatalous- ja aluetukiin.

Kaupungistuminen on maailmanlaajuinen ilmiö. Sen syynä ovat niin sanotut kasautumisedut. Kun ihmisiä ja yrityksiä pakkautuu paljon tiiviille alueelle syntyy uusia ajatuksia, innovaatioiotta, työtapoja ja teknologoita, jotka myös leviävät nopeasti. Talouskasvu syntyy kaupungeissa ja niissä syntyvät myös ratkaisut ympäristökriisiin. Etätyö tulee varmaankin jonkin verran muuttamaan kaupungistumisen muotoa, ilmiö itsessään ei kuitenkaan tule häviämään. Kaupungistumisen esteitä, kuten liian tiukkaa kaavoitusta ja sääntelyä tulisi vähentää.