Ehdokkaan Pekka Haavisto tiedot

Kuvassa Vihreät -puolueen ehdokas Pekka Haavisto

Pekka Haavisto

Vihreät

Nro 220

Venäjän hyökkäyssota vaatii myös Euroopan rivien tiivistymistä. Teen työtä yhtenäisemmän Euroopan ja turvallisemman Suomen puolesta.

Sosiaalinen media:

Ikä:

64

Paikkakunta:

Helsinki

Vaalipiiri:

Helsingin vaalipiiri

Ammatti:

Kansanedustaja, ulkoministeri

Koulutus:

Lukio/ammattikoulu

Tehtävät:

kansanedustaja

Kuvausteksti:

Olen toiminut ulkoministerinä 2019-2023, ja aikaisemmin ympäristö- ja kehitysyhteistyöministerinä 1995-1999 sekä kehitys- ja omistajaohjausministerinä 2013-2014. Eduskuntaan minut valittiin ensimmäisen kerran 1987. Vuosina 1999-2005 toimin YK-tehtävissä maailman konfliktialueilla, ja 2005-2007 Euroopan Unionin erityisedustaja Sudanissa ja Darfurissa. Ulkoministerikauteen 2019-2023 on mahtunut paljon ulkopoliittisia haasteita: globaali koronakriisi, Afganistanin hallinnon luhistuminen ja evakuoinnit Kabulin lentokentältä, Venäjän aloittama kansainvälisen oikeuden vastainen hyökkäyssota Ukrainaa vastaan, Suomen Nato-jäsenyydestä päättäminen. Ulkoministeriöön on perustettu uusi rauhanvälityskeskus ja Suomi on tällä hallituskaudella avannut kuusi edustustoa maailmalla. Tulevalla eduskuntakaudella ulko- ja turvallisuuspolitiikan kysymykset tulevat säilyttämään painoarvonsa.


Ehdokas arvokartalla

Ehdokkaalla on voimakkaita mielipiteitä suuntaan liberaalivihreä.

Vastaukset vaalikoneeseen

Tässä näet ehdokkaan vastaukset vaalikoneen kysymyksiin.

Kysymysteema: Turvallisuus­politiikka

Ukrainaa on tuettava sodassa ja jälleenrakennuksessa kustannuksista huolimatta.

Pekka Haavisto

Ukrainalla on oikeus puolustautua Venäjän laitonta hyökkäystä vastaan, ja sillä on oikeus YK:n peruskirjan mukaisesti kutsua muita maita apuun puolustautuessaan. Tätä puolustautumisapua nyt annamme. Jos jättäisimme avun antamatta, hyväksyisimme kansainvälistä oikeutta loukkaavan Venäjän hyökkäyssodan. Suomi on antanut Ukrainalle niin humanitaarista apua, sotilaallista materiaaliapua kuin apua jälleenrakennukseen. Tulevaisuudessa jälleenrakennuksen koordinointi eri avunantajamaiden ja kansainvälisten rahoituslaitosten kesken on tärkeällä sijalla. Kesäkuussa 2022 Ukraina sai EU:n ehdokasmaan aseman. Tämä merkitsee, että Ukrainan EU-tie on alkanut, ja Euroopan Unioni voi yhä enemmän myös vaikuttaa Ukrainan kehitykseen tulevaisuudessa.

Suomen on käytettävä puolustukseen rahaa vähintään Naton tavoitteen verran.

Pekka Haavisto

Naton puolustus perustuu ajatukseen, että jäsenmaat reagoivat yhdessä silloin, kun yksi jäsenmaa joutuu uhan tai hyökkäyksen kohteeksi. Kun Suomi päätti hakea Naton jäsenyyttä, teimme sen omaan turvallisuusarvioomme perustuen, mutta samalla sitoutuen siihen, että olemme tarvittaessa valmiita puolustamaan myös muita Naton jäsenmaita. Tämän vuoksi Naton yhteiset tavoitteet puolustusmenojen osuudesta ovat tärkeitä. Liittyessään Natoon Suomi sitoutuu myös näihin tavoitteisiin.

Kysymysteema: Hyvinvointi­valtio

Peruskoulussa pitää rajoittaa lailla oppilaiden määrää yhtä opettajaa kohden, vaikka se tarkoittaisi säästöjä muualta, veronkorotuksia tai lisää velkaa.

Pekka Haavisto

Huoli oppimistulosten heikentymisestä on todellinen. Heikentyminen on Suomessa ollut poikkeuksellisen nopeaa. Oppimistulokset heijastavat entistä enemmän oppilaiden sosiaalista taustaa. Mikä neuvoksi? Luokkakokojen ja opetusryhmien pienentäminen antaa mahdollisuuden yksilöllisemmälle opetukselle. Oppimistiloja voidaan parantaa, opetussuunnitelmia kehittää. Koulussa ei kuitenkaan opiskella vain työelämää vaan koko elämää varten. Sosiaalisten taitojen kehittyminen, kyky ilmaista itseään, kyky toimia muiden kanssa yhdessä ja asettua toisen ihmisen asemaan ovat yhteiskunnan toimivuuden kannalta tärkeitä asioita. Tälle opettajan ja koulun kokonaisvaltaiselle kasvatustehtävälle on myös osattava antaa arvoa. Emme opi koulussa vain lukemaan, kirjoittamaan ja laskemaan.

Suomeen on perustettava huumeiden käyttöhuoneita.

Pekka Haavisto

HIV/AIDS-epidemian alkaessa levitä 1980-luvulla, ensimmäiset tapaamani AIDS:iin sairastuneet henkilöt olivat saaneet tartunnan likaisista huumeneuloista. Silloin kävimme eduskunnassa keskustelua siitä, millainen apu käyttäjille olisivat puhtaiden neulojen saanti - ja millainen kansantaloudellinen säästö olisi sairauksien leviämisen estäminen. Valitettavasti kovien huumeita käytetään edelleen, ja käytöstä aiheutuu monenlaisia riskejä sekä käyttäjälle että ympäristölle. Suomessa esimerkiksi yliannostuksista johtuvat huumekuolemat ovat valitettavan yleisiä. Valvotuissa olosuhteissa, esimerkiksi käyttöhuoneiden avulla, näitä riskejä voidaan pienentää. Tällöin myöskin ulkopuoliset välttyvät mm. neula- ja ruiskujätteeltä.

Valtion on annettava suunniteltua enemmän rahaa sosiaali- ja terveydenhuoltoon, vaikka se tarkoittaisi säästöjä muualta, veronkorotuksia tai lisää velkaa.

Pekka Haavisto

Sosiaali- ja terveydenhuolto on monella tapaa kriisiytynyt. Se näkyy myös alan työvoimapulana ja heikkona viihtyvyytenä töissä. Palkkaus ei kaikilta osin vastaa työn vaativuutta. Olen erityisesti huolissani nuorten tilanteesta: masennus, stressi ja erilaiset mielenterveyden ongelmat ovat yleistyneet, ja tällaisiin tilanteisiin saa aivan liian hitaasti apua. Sosiaali- ja terveydenhuolto ja sen toimivuus ovat hyvinvointiyhteiskunnan kovaa ydintä. Maakuntaveromalli on yksi tapa hyvinvointialueiden palvelujen rahoittamiseen.

Nuorisorikollisuutta on pyrittävä kitkemään ensisijaisesti muilla keinoilla kuin rangaistuksia koventamalla.

Pekka Haavisto

Nuorisorikollisuutta koskevassa tutkimuksessa painottuvat toisaalta kasvuympäristön ja yhteisön merkitys, toisaalta moniammatillinen yhteistyö poliisin, sosiaali- ja terveysviranomaisten sekä nuorisotoimen kesken. Varhainen puuttuminen on avainasia. Jengirikollisuuden kasvusta puhutaan paljon. Olen järjestänyt pari pyöreän pöydän keskustelua, jossa yhteen ovat tulleet nuorisotyöntekijät, poliisit, kokemusasiantuntijat, muusikot, nuoret itse, lasten vanhemmat. Noissa tapaamisissa opin itse paljon: miten kadun arjen tuntevat viranomaiset ovat tilanteen tasalla, miten paitsi lisää resursseja myös eri toimijoiden yhteistoimintaa tarvitaan, ja miten esimerkiksi maahanmuuttajaperheiden äidit ovat joissakin lähiöissä yhdistäneet voimansa lasten turvallisen kasvun puolesta.

Kysymysteema: Julkinen talous

Työttömiä pitää saada nykyistä enemmän töihin heikentämällä ansiosidonnaista työttömyysturvaa.

Pekka Haavisto

Koska tarvittaisiin kysymystä paljon laajempi sosiaali- ja työttömyysturvan uudistus, vastaan poikkeuksellisesti linkillä, jossa tällaista uudistusta esitellään: https://www.vihreat.fi/kaikkien-sosiaaliturva-vihreiden-sosiaaliturvaohjelma/

Suomeen on houkuteltava aktiivisemmin ulkomaisia työntekijöitä.

Pekka Haavisto

Suomen nykyisen väestökehityksen oloissa on selvää, että tarvitaan lisää työhönjohtavaa maahanmuuttoa. Meillä on edelleen erittäin kankeita käytäntöjä saadaksemme esimerkiksi Suomessa opiskelleet ulkomaalaiset jäämään Suomeen myös työelämään. Myös yritykset ovat viime aikoina nostaneet työvoimapulan esiin yhtenä kasvua rajoittavista tekijöistä. Puuttuu niin insinöörejä kuin koodareita, ja julkisella sektorilla esimerkiksi hoitajia. Maahanmuuttohallinto kaipaa isoa saneerausta. Asenteet näyttävät jääneen jälkeen siitä, millaista dynamiikkaa tänä päivänä tarvittaisiin houkuttelemaan osaavaa työvoimaa Suomeen.

Valtion velkaantumista tulee hillitä, vaikka se merkitsisi leikkauksia etuuksiin tai palveluihin.

Pekka Haavisto

Julkisen talouden velanotollakin on rajansa, ja korkeampien korkojen olosuhteissa myös korkomenojen osuus kuormittaa valtion budjettia. Heikon talouskasvun olosuhteissa kivuttomin tapa budjetin tasapainottamiseen on veropolitiikan ja sopeuttamisen yhdistelmä. Valtiontaloudessa on edelleen menoja, jotka toimivat yhteiskunnan muita päämääriä vastaan. Tällaisia ovat olleet esimerkiksi tuet fossiilisille polttoaineille. Yksi tapa velkaantumisen hillitsemiseen on tasoittaa tietä Suomeen tehtäville investoinneille mm. lupaprosesseja nopeuttamalla.

Kysymysteema: Omat rahat

Palkkojen verotusta pitää alentaa, vaikka se johtaisi palveluiden leikkauksiin, muun verotuksen kiristämiseen tai velan kasvuun.

Pekka Haavisto

Painopistettä pitäisi siirtää työn verotuksesta mm. ympäristöhaittojen verotukseen. Pyrkimys laskea palkkaverotusta on siinä mielessä oikea. Velkarahalla ei kuitenkaan kannata palkkaverotuksen laskemista kustantaa.

Valtion pitää tukea enemmän kansalaisia, jotka kärsivät energian hinnan noususta, vaikka se kiihdyttäisi inflaatiota tai heikentäisi valtion taloutta.

Pekka Haavisto

Venäjän hyökkäys Ukrainaan on aiheuttanut aivan poikkeuksellisen kriisin myös Euroopan ja Suomen energiamarkkinoilla. Tavallinen kuluttaja ei ole tällaiseen pystynyt millään tavalla varautumaan. Siksi on oikein, että tänä poikkeustalvena valtio tulee apuun. Pitkällä aikavälillä meidän on parannettava kotimaisten puhtaan energiantuotannon mahdollisuuksia, jotta tilanne helpottuu tulevien talvien osalta.

Kysymysteema: Ympäristö ja ilmasto

Hakkuita pitää vähentää valtion metsissä luontokadon ja ilmastonmuutoksen torjumiseksi.

Pekka Haavisto

Suomen metsillä on tärkeä rooli hiilinieluina. On luotava keinoja, joilla metsänomistajat voivat saada taloudellista hyötyä myös siitä, että metsät kasvavat hiilinieluina. Metsävarojamme on tarkasteltavana kokonaisuutena myös ilmastonmuutoksen ja luonnon monimuotoisuuden näkökulmasta. Kansalaisia hämmentää valtio-omisteisen toimijan selvästi ympäristötavoitteiden vastainen toiminta

Suomen on lykättävä hiilineutraaliustavoitettaan kauemmaksi vuodesta 2035.

Pekka Haavisto

Päinvastoin, hiilineutraaliustavoite on sekä kunnianhimoinen että realistinen. Suomalainen yrityselämä on kulkenut eturintamassa valmistautuen omaan hiilineutraaliuteensa, ja tämä on vahvistanut myös Suomen kilpailuasemaa maailmanmarkkinoilla.

Helsingissä ja muissa suurissa kaupungeissa on otettava käyttöön ruuhkamaksu.

Pekka Haavisto

Ruuhkamaksu on monissa eurooppalaisissa suuremmissa kaupungeissa käytössä oleva järjestelmä, jolla pyritään estämään ruuhkaantumista kiireisimpinä tunteina, ja samalla keräämään varoja liikenneinvestointeihin ja joukkoliikenteen tukemiseen. Ruuhkamaksu voitaisiin hyvin ottaa käyttöön pääkaupunkiseudulla.

Turkistarhaus on kiellettävä Suomessa.

Pekka Haavisto

Eläinsuojelukysymyksillä tulee tulevaisuudessa olemaan entistä suurempi painoarvo kuluttajien tehdessä valintojaan. Turkistarhaukseen kohdistuu myös maailmalla entistä kriittisempiä kysymyksiä. Mielestäni yhteiskunnan tulisi korvata täysimääräisesti turkistarhoille kustannukset siirtymisestä kestävämpiin tuotteisiin ja tuotantotapoihin.

Kysymysteema: Arvot

Jos on pakko valita, on parempi korottaa veroja kuin leikata julkisia palveluita ja sosiaalietuuksia

Pekka Haavisto

Myös julkisella puolella varojen käytön on oltava harkittua ja tehokasta, mutta kokonaisuutta ajatellen nykytilanteessa keskeisimpiä hyvinvointivaltion palveluita, kuten koulutusta ja terveydenhuoltoa, ei juurikaan voida leikata. Sektorien sisällä toki voidaan toimintoja tehostaa ja kehittää. Verojen korotuksen sijaan olisi tärkeää tehdä rakenteellisia uudistuksia, joilla julkisen talouden kestävyyttä voi vahvistaa. Verotuksen osalta siirtäisin verotusta palkkaverotuksesta kohti ympäristö- ja terveyshaittojen verotusta.

Suuret tuloerot ovat hyväksyttäviä, jotta erot ihmisten lahjakkuudessa ja ahkeruudessa voidaan palkita.

Pekka Haavisto

Ahkeruudesta on hyvä palkita, mutta palkka ei ole ainoa arvostuksen mittari. Suuret tuloerot aiheuttavat helposti yhteiskunnan eriytymistä ja kokemusmaailmojen etääntymistä. Syntyy erilaisia palveluita eri tuloryhmille ja eriytyneitä asuinalueita. Suomalainen tasa-arvon malli on säilyttämisen arvoinen. Verotus ja sosiaaliturva ovat hyviä keinoja tasata ihmisten mahdollisuuksia elää hyvää elämää

Valtion pitäisi puuttua nykyistä voimakkaammin markkinoiden toimintaan, jotta talous olisi kaikille reilu.

Pekka Haavisto

Valtio puuttuu jo nyt monella tavalla markkinoiden toimintaan - kilpailulainsäädäntö, ympäristölainsäädäntö, työsuojelu jne. Valtio voi myös edesauttaa joidenkin alojen syntyä - digitalisaatio, vihreä siirtymä, kiertotalous. Valtio voi tehdä enemmän mahdollistaakseen pienten yritysten kasvua keskisuuriksi ja se voisi auttaa vientimarkkinoiden avautumisessa entistä tehokkaamman Business Finlandin kautta. Esimerkkinä alasta jolla on kasvupotentiaalia mainittakoon kulttuurivienti.

Suomessa on liian helppo elää sosiaaliturvan varassa.

Pekka Haavisto

En koskaan sanoisi sosiaaliturvan varassa olevaa elämää helpoksi. Mutta sosiaaliturvauudistusta tarvitaan. Eri sosiaalietuudet tulisi yhdenmukaistaa ja työnteko tehdä sitä kautta kannattavaksi. Perustulo auttaisi katkonaisessa työelämässä ja osa-aikatyössä. Myös ero palkkatyön ja yrittäjyyden välillä on usein keinotekoinen, kun yksittäiset työntekijät saattavat muuttua alihankkijoiksi. Myös välityömarkkinoita tulisi kehittää. Välityömarkkinat ovat vapaiden työmarkkinoiden ja työttömyyden välillä olevaa työssäoloa, josta pyritään sijoittumaan vapaille työmarkkinoille. Ne on tarkoitettu lähinnä vaikeasti työllistyville työnhakijoille. Välityömarkkinat voivat tarjota heille sekä riittävää sosiaalista tukea että pysyvää toimeentuloa

Valtion ja kuntien omistusta yritystoiminnassa tulisi vähentää.

Pekka Haavisto

Suomi on ollut ja on pääomaköyhä maa, ja se selittää osaltaan tilannetta, jossa valtio ja kunnat ovat myös osaltaan yritysten perustajia ja omistajia. Valtion omistajaohjausta tulisi edelleen kehittää eriyttämällä entistä selkeämmin valtion erityiset intressit tiettyjen yhtiöiden kohdalla. Ns. inhouse-yhtiöiden rooli on kasvanut joskus liian vahvaksi alkuperäisestä tarkoituksestaan. Tällä järjestelyllä voidaan kiertää hankintalaissa tarkoitettua kilpailuttamista.

Suomen muuttuminen aiempaa monikulttuurisemmaksi ja monimuotoisemmaksi on hyvä asia.

Pekka Haavisto

Moninaisuus on aina ollut osa Suomea. Suomi ei olisi Suomi ilman vähemmistöjään. Erilaisten ihmisten näkyvyys ja vaikutusmahdollisuudet yhteiskunnassamme tulevat lisääntymään. Yhteinen, kaikille hyvä Suomi on monimuotoinen. Kansainvälisissä rauhanprosesseissa usein viitataan Suomeen maana, jossa on perustuslaissa säädetyt kielioikeudet vähemmistökielille, Ahvenanmaata koskeva erityinen järjestely sekä Euroopan viimeistä alkuperäiskansaa, saamelaisia, koskeva oma lainsäädäntönsä.

Kristilliset arvot ovat hyvä pohja poliittiselle päätöksenteolle.

Pekka Haavisto

Kysymykseen on vaikea vastata sen vuoksi, että ensin tulee määritellä, mitä kukin kristillisillä arvoilla tarkoittaa. Uuden testamentin opetusten mukaisesti voisi ajatella arvojen olevan seuraavia: 1) Ehdoton rakkaus - myös vihamiesten rakastaminen. 2) Maallisesta omaisuudesta luopuminen. 3) Kostosta luopuminen. 4) Syntien anteeksiantaminen. Nämä ovat kaikki hyvin radikaaleja arvoja, ja varmasti olisi hyvä jos ne yleistyisivät yhteiskunnassa. Kristillisille arvoille annetaan kuitenkin monenlaisia sisältöjä, ja sen vuoksi noudatin varovaisuutta vastatessani.

Sukupuolen moninaisuus pitäisi ottaa huomioon Suomessa nykyistä paremmin.

Pekka Haavisto

On selvää, että sukupuolen moninaisuus tulee huomioida siellä, missä sukupuolella on merkitystä. Toisaalta voi olla myös asioita, joissa sukupuolen merkitys on ajan saatossa vähentynyt (esimerkiksi vanhempainvapaat). Kuluneella eduskuntakaudella translain uudistaminen oli tärkeä virstanpylväs.

Selkeitä rajoja ja kuria tarvitaan nykyistä enemmän lasten kasvattamisessa.

Pekka Haavisto

Rajoja tarvitaan varmasti tarvitaan lasten kasvatuksessa, mutta sen lisäksi varmasti hyvää harkintaa, vuorovaikutusta, ystävällisyyttä, välittämistä, vastuun antamista lapsille. Myös lasten yksityisyyden kunnioittamista, josta puhutaan aika vähän.

Suomen pitäisi vähentää omia päästöjään riippumatta siitä, mitä muut maat tekevät.

Pekka Haavisto

Suomenkin pitää vähentää omia päästöjään ja esimerkiksi Itämeren kuormitusta. Suomen tulee lisäksi viedä omia vihreitä ratkaisujaan maailmalle. Olemme tässä kokoamme suurempia ja voisimme kasvaa entisestään. Se olisi myös suomalaisten etu ja loisi työpaikkoja sekä verotuloja Suomeen.

Poliitikkojen on asetettava Suomen ja suomalaisten etu kaiken muun edelle.

Pekka Haavisto

Miten määritellään suomalaisten etu? Jos pelkäämme pakolaiskriisejä, onko viisainta toimia jo alkulähteillä niiden torjumiseksi? Jos ajattelemme, että ilmastonmuutos luo pakolaisuutta viljelykelpoisten maiden tuhoutuessa, olisiko viisainta keskittyä ilmastonmuutoksen torjuntaan? Nyt huomiomme on Ukrainan auttamisessa. Osittain sen vuoksi, että toivoisimme saavamme vastaavanlaista apua, jos me olisimme hyökkäyksen kohteena.

Ympäristön etu tulisi asettaa talouskasvun ja työpaikkojen luomisen edelle, jos ne ovat keskenään ristiriidassa.

Pekka Haavisto

Ilmastonmuutos ja luonnon monimuotoisuuden hupeneminen asettavat rajat taloudelliselle toiminnalle. Ympäristön kantokyvyn ylittäminen tuo eteemme yhä suurempia ongelmia. Yritysmaailman edelläkävijöille tämä on jo itsestäänselvää. Suomessakin on edelleen ympäristöongelmia, kuten nähdään esimerkiksi kaivosyhtiöiden väärinkäytöksistä. Valvontaa on terästettävä ja varmistettava, että niin julkinen kuin yksityinen sektori toimivat ympäristön kantokyvyn rajoissa. Tarvitsemme myös reilun muutoksen ohjelman varmistamaan, että vähäpäästöisempään talouteen siirrytään sosiaalisesti oikeudenmukaisesti.

Maamme kaipaa vahvoja johtajia, jotka pystyvät tekemään vaikeitakin päätöksiä välittämättä liikaa muiden mielipiteistä.

Pekka Haavisto

Johtajien toki pitää olla vahvoja kriisiaikoina, ja kriisinsietokyvyn pitää olla kunnossa. Ajatusleikkinä voi miettiä, keiden olisi toivonut kokoontuvan Suomen Pankin pommisuojana käytettyyn kultaholviin talvisodan alkaessa. Kestokykyä on silloin tarvittu. Demokratiassa päätäksenteko tehdään keskustelujen kautta, dialogissa. Vahvuuden lisäksi siinä tarvitaan kykyä kuunnella ja kykyä puntaroida kuulemiaan argumentteja.

Koko Suomi tulee pitää asutettuna, vaikka siitä koituisi kustannuksia.

Pekka Haavisto

Suomella on suuri pinta-ala väkilukuun nähden. On harvaanasuttuja seutuja. Toisaalta monet haluavat tilaa ympärilleen, luonnon rauhaa. Ekologiset ratkaisut tekevät entistä mahdollisemmaksi kestävän ja hyvän elämän elämisen harvaanasutuilla seuduilla. Myös huoltovarmuuden ja maanpuolustuksen kannalta koko maan asuttuna pitäminen on tärkeää.

Suomen kaupungistuminen on hyvä asia.

Pekka Haavisto

Kaupungeilla ja kaupunkikulttuurilla on historiassa suuri merkitys inhimillisen elämön ja talouden kehittäjinä. Myös kaupungeissa voidaan synnyttää ympäristöä säästäviä, ekologisen elämän malleja.