Jessi Jokelainen

Eurooppaa koettelevassa kriisitilanteessa kysytään valtioiden välistä solidaarisuutta. Suomi on saanut valtavaa kansainvälistä tukea sodissaan Neuvostoliittoa vastaan, joten laaja tuki Ukrainalle on sekä konkreettinen apu että viesti Venäjälle siitä, kenen puolella Eurooppa seisoo.

Suomen puolustusmenot ovat tällä hetkellä Naton asettamassa tavoitteessa. Mielestäni ei ole tarpeen satsata enempää juuri nyt.

Laki turvaisi merkittävästi opetushenkilöstön työssäjaksamista ja vähentäisi uupumisesta johtuvia sairaspoissaoloja. Näenkin, että tällä hetkellä opetushenkilöstön vaje tuottaa kustannuksia ja vaikuttaa oppimistuloksiin heikentävästi.

Käyttöhuoneet olisivat konkreettinen teko kaikkien ihmisten hyvinvoinnin eteen. Villinä leviävästä mis- ja disinformaatiosta huolimatta käyttöhuoneissa ei kannusteta huumeidenkäyttöön vaan tarjotaan huumeidenkäyttäjille puhtaita välineitä, tietoa ja hoitoonohjausta. Käyttöhuoneissa käytetyt pistosvälneet myös tulee hävitettyä turvallisesti sen sijaan, että niitä lojuisi yleisillä paikoilla. Käyttöhuoneilla panostettaisiin kansanterveyteen ja päihdeongelmaisista huolehtimiseen kokonaisvaltaisemmin kuin nyt.

Julkisen terveydenhuollon toimivuus on tasa-arvokysymys ja yksi hyvinvointivaltion peruspilareista. Sosiaali- ja trveydenhuolto on hoitajapulan vuoksi kriisissä jo nyt. Kriisin ratkaisemisen avainasemassa on rahallinen panostus.

Olen melko skeptinen tuomioiden koventamista kohtaan, sillä globaalin tutkimusnäytön perusteella tuomioiden koventaminen ei pienennä rikoksen uusimisen riskiä. Kannatan mieluummin panostuksia toimivaan sosiaalihuoltoon ja sitä kautta yhä varhaisempaan puuttumiseen.

Talousoikeisto tuntuu pitävän nykyisiä ansiosidonnaisen pituuksia työnhakijaa passivoivana tekijänä, kun taas minä näen sen merkittävänä tukena elämänlaadun ylläpitämiseen urapolun kuprukohdissa.

Nykytilanteessa noin puolet Suomessa korkeakoulututkintonsa suorittaneista ulkomaisista opiskelijoista jää Suomeen ja noin 66 % haluaisivat jäädä. Jotta kaikki halukkaat voisivat antaa työpanoksensa ja osaamisensa Suomelle, meidän tulisi panostaa sellaisiin vetovoimatekijöihin, jotka tällä hetkellä selkeästi puuttuvat.

Valtionvelkaan on toki suhtauduttava asiaankuuluvalla vakavuudella, mutta en missään tapauksessa kannata tasapainottamista julkisten palveluiden kustannuksella. Talouslukemien nopea siistiminen leikkauspolitiikalla on lähinnä kosmeettinen toimenpide, joka kostautuu kasvavina kustannuksina myöhemmin.

Talousoikeisto kannattaa verotuksen alentamista niin ikään työnteon houkuttelevuuden ja kannattavuuden lisääjänä. En silti ymmärrä, miten moinen kannustin (ja merkittävä heikennys julkisiin palveluihin, koska siihen tämä johtaisi) auttaisi millään tapaa heitä, jotka ovat osatyökykyisiä tai työkyvyttömiä. Työttömien joukko kun koostuu paljolti juuri heistä - eikä vapaaehtoisesti työttömistä, kuten talousoikeisto tuntuu usein uskottelevan. Työ- ja elinkeinoministeriön työllisyyskatsauksen mukaan joulukuussa 2022 työttömiä työnhakijoita on ollut 483 700, joista lähes kaikki ovat olleet aktiivisia työnhakijoita, lomautettuna, lyhennetyllä työviikolla, koulutuksessa tai osa-aikatyössä. Työvoiman ulkopuolisten ja tuntemattomassa tilanteessa olevien määrä on prosentuaalisesti häviävän pieni.

Tukea täytyy aina osoittaa heille, jotka ovat kaikista tukalimmassa taloudellisessa ja yhteiskunnallisessa asemassa. Inflaation kiihtyminen tai suhteeton velanotto ei tietenkään ole tavoiteltavaa, mutta minusta tässäkin asiassa on löydettävissä tasapaino. Heikompia pitää voida auttaa niin kauan kuin tilanne sitä vaatii.

Ilmastotyötä täytyy priorisoida koko ihmiskunnan yhteisen tulevaisuuden vuoksi, ja siksi myös Suomen täytyy panostaa hiilinielujen lisäämiseen ja hoitamiseen.

Jos tavoite on jo asetettu, miksi sitä pitäisi tietoisesti lykätä? Tavoitteen lykkääminen poistaa painetta aktiivisten toimien toteuttamiselta, ja se on minusta suurempi paha kuin tavoitteessa epäonnistuminen aktiivisesta yrittämisestä huolimatta.

Suurissa kaupungeissa, joissa julkinen liikenne toimii ja välimatkat ovat lyhyitä, olisi varsin perusteltua ylläpitää ruuhkamaksuja yksityisautoilusta tulevien päästöjen hillitsemiseksi. Tutkitusti suurin osa yksityisautoilusta on alle kolmen kilometrin matkoja, jotka varmasti tulisi taitettua muita kulkumuotoja käyttäen, mikäli yhtenä rajoitteena olisi keskusta-alueen ruuhkamaksu.

Turkistarhaus ei ole eettisine kysymyksineen enää nykypäivää, ja turkisbisnes on kysynnän laskun vuoksi kutistunut niin pieneksi, että se tulisi lakkauttaa siirtymäajalla kokonaan.

Veronkorotusten tulee kohdistua ensisijaisesti ylimpään tuloluokkaan. Veropohjaa voitaisiin myös tiivistää ansio- ja pääomatuloverotuksen yhdistämisellä.

Vierastan länsimaisen yhteiskunnan meritokratia-ajattelua, jonka mukaan omalla työllä voi päästä mihin vain ja ahkeruudesta palkitaan. En usko, että Elon Musk on ollut juurikaan ahkerampi kuin kongolainen teini, joka kaivaa kobolttia Tesloihin paljain käsin olemattomalla palkalla. Ymmärrän rahan merkityksen motivaattorina ja palkintona, mutta en silti usko yhteiskuntaan, jossa menestyneimmille maksetaan ja loput jäävät nuolemaan näppejään.

Tässäkin asiassa on säilytettävä tasapaino. Samanaikaisesti, kun luodaan monipuolisesti mahdollisuuksia kaikenlaisen osaamisen hyödyntämiselle työelämässä ja Suomen kilpailukyvyn kannalta, on turvattava heikoimpien pärjäämistä yhteiskunna turvaverkon keinoin. Jonkinasteinen markkinasääntely on ihan hyvästä sosiaalisen ja taloudellisen tasa-arvon kannalta.

Nykyisessä byrokratiaviidakossa luovimista ei voi pahalla tahdollakaan nimittää helpoksi. Sitä pidän kyllä ongelmana, että työmarkkinatuen saajan on haastavaa työllistyä osa-aikaisesti tai pätkätyöhön ilman merkittävää taloudellista riskiä. Tähän toimisi ratkaisuna perustulo, joka turvaisi henkilökohtaisen talouden silloinkin, kun työelämä on silppuista. Yhteiskunnassamme pitäisi huomioida paremmin osa-aikaisen työn arvo.

En keksi ainuttakaan tutkimustiedolla, kokemuksella tai moraalisilla kysymyksillä perusteltavissa olevaa syytä, miksi se olisi huono asia.

Mielestäni uskontoa ja politiikkaa ei pitäisi lähtökohtaisesti sekoittaa ollenkaan.

Juridiikassamme on aukko esimerkiksi muunsukupuolisten olemassaolon tunnustamisen osalta.

Sinänsä hankala kysymyksenasettelu, koska ajattelen rajojen ja kurin olevan perustavanlaatuisesti eri asioita. Selkeät rajat ovat mielestäni kasvatuksen perusasia, mutta kuri taas on terminä vanhanaikainen ja sisältää negatiivisen konnotaation. Entivanhaista pelolla kasvattamista en todellakaan peräänkuuluta takaisin.

Näkisin, että korkean kulutuksen valtiona Suomi voi omalta osaltaan toimia ympäristöasioissa esimerkkinä. Meidän koulutussaavutuksiamme on aina hämmästelty ja haluttu kopioida ympäri maailmaa, joten miksemme voisi olla esikuvana muussakin?

Toki päätöksenteossa on ajateltava valtion ja sen kansalaisten etua, mutta näen velvollisuudeksemme huolehtia niistäkin, jotka eivät ole välttämättä Suomen kansalaisia sekä tarvittaessa tarjota kansainvälistä apua. Haistan tässä kysymyksenasettelussa Suomi suomalaisille -klangia, enkä todellakaan voi allekirjoittaa sellaista ajattelua.

En oikeastaan näe, että nämä olisivat rajussakaan ristiriidassa tässä tilanteessa, kun vihreän siirtymän keinoin voidaan luoda merkittäviä investointeja ja siten käyttää sitä talouskasvun välineenä. Ympäristöasioita on silti pidettävä prioriteettina tässä globaalin ilmastokriisin tilanteessa.

Politiikassa tuskin voidaan koskaan täysin miellyttää kaikkia, enkä itsekään voi saati halua pyrkiä kaiken kansan joo-robotiksi. Ajattelen, että hyvän poliitikon ominaisuuksiin kuuluu tietynlainen assertiivisuus sekä kyky seistä mielipiteidensä ja päätöstensä takana. Autoritääristä määräilyä tuskin silti kaipaa monikaan.

Ajattelen, että ihmisen tulisi voida saada valita asuinpaikkansa täysin vapaasti ja valtion tulisi tukea mahdollisuuksia siihen. Palveluiden kuihtuminen maa- ja syrjäseuduilla on todellinen ongelma.

On ja ei. Kaupungeissa on yhteisöllisyyttä, palveluita ja mahdollisuuksia moneen. Kaupungistumisen seurauksena kuitenkin monet alueet autioituvat, eikä senkään vaikutuksia sovi unohtaa.