Ehdokkaan Aki Linden tiedot

Kuvassa Sdp -puolueen ehdokas Aki Linden

Aki Linden

Sdp

Nro 174

Teen töitä eduskunnassa terveydenhuollon, koulutuksen, turvallisuuden ja vakaan talouden puolesta.

Sosiaalinen media:

Ikä:

70

Paikkakunta:

Turku

Vaalipiiri:

Varsinais-Suomen vaalipiiri

Ammatti:

Lääkäri

Koulutus:

Ylempi korkea-aste

Tehtävät:

kansanedustaja

Kuvausteksti:

Periaatteellinen, ulospäin suuntautunut, yhteistyökykyinen ja rohkea. Olen kovissa tehtävissä kouliintunut. Vaikka sanon (tai kirjoitan) mielipiteeni, kuuntelen myös muiden mielipiteitä ja olen valmis hakemaan eri olosuhteissa toimivia ratkaisuja. Perhe ja läheiset ovat minulle tärkeitä. Luen, kuuntelen musiikki ja harrastan ”kohtuullista” liikuntaa. Olen koko aikuisen elämäni toiminut heikommassa asemassa olevien olosuhteiden, aseman ja palveluiden parantamiseksi, vaikka oma elämäni on ollut taloudellisesti turvattua. Olen opiskellut erikoislääkäriksi ja valtiotieteen maisteriksi sekä laajasti hallintoa ja liikkeenjohtoa. Julkisen terveydenhuollon kehittäminen on elämäntehtäväni. Siksi olen myös pyrkinyt eduskuntaan varsinaisen työelämäni (43 vuotta useissa terveydenhuollon tehtävissä ns ruohonjuuritasolta korkeimpaan johtoon) jälkeen. Ja nyt pyrin jatkokaudelle.


Ehdokas arvokartalla

Ehdokkaalla on voimakkaita mielipiteitä suuntaan vasemmisto.

Vastaukset vaalikoneeseen

Tässä näet ehdokkaan vastaukset vaalikoneen kysymyksiin.

Kysymysteema: Turvallisuus­politiikka

Ukrainaa on tuettava sodassa ja jälleenrakennuksessa kustannuksista huolimatta.

Aki Linden

Ehdokas ei ole perustellut vastaustaan.

Suomen on käytettävä puolustukseen rahaa vähintään Naton tavoitteen verran.

Aki Linden

Ehdokas ei ole perustellut vastaustaan.

Kysymysteema: Hyvinvointi­valtio

Peruskoulussa pitää rajoittaa lailla oppilaiden määrää yhtä opettajaa kohden, vaikka se tarkoittaisi säästöjä muualta, veronkorotuksia tai lisää velkaa.

Aki Linden

Ehdokas ei ole perustellut vastaustaan.

Suomeen on perustettava huumeiden käyttöhuoneita.

Aki Linden

Pitää ensin kokeilla, esimerkiksi Helsingissä.

Valtion on annettava suunniteltua enemmän rahaa sosiaali- ja terveydenhuoltoon, vaikka se tarkoittaisi säästöjä muualta, veronkorotuksia tai lisää velkaa.

Aki Linden

Ehdokas ei ole perustellut vastaustaan.

Nuorisorikollisuutta on pyrittävä kitkemään ensisijaisesti muilla keinoilla kuin rangaistuksia koventamalla.

Aki Linden

Ehdokas ei ole perustellut vastaustaan.

Kysymysteema: Julkinen talous

Työttömiä pitää saada nykyistä enemmän töihin heikentämällä ansiosidonnaista työttömyysturvaa.

Aki Linden

Ehdokas ei ole perustellut vastaustaan.

Suomeen on houkuteltava aktiivisemmin ulkomaisia työntekijöitä.

Aki Linden

Ehdokas ei ole perustellut vastaustaan.

Valtion velkaantumista tulee hillitä, vaikka se merkitsisi leikkauksia etuuksiin tai palveluihin.

Aki Linden

Myös säästöjä ja menojen kasvun hillintää on tehtävä, mutta ei terveydenhuollosta, sosiaaliturvasta, koulutuksesta, puolustuksesta tai sisäisestä turvallisuudesta.

Kysymysteema: Omat rahat

Palkkojen verotusta pitää alentaa, vaikka se johtaisi palveluiden leikkauksiin, muun verotuksen kiristämiseen tai velan kasvuun.

Aki Linden

Ehdokas ei ole perustellut vastaustaan.

Valtion pitää tukea enemmän kansalaisia, jotka kärsivät energian hinnan noususta, vaikka se kiihdyttäisi inflaatiota tai heikentäisi valtion taloutta.

Aki Linden

Ehdokas ei ole perustellut vastaustaan.

Kysymysteema: Ympäristö ja ilmasto

Hakkuita pitää vähentää valtion metsissä luontokadon ja ilmastonmuutoksen torjumiseksi.

Aki Linden

Ehdokas ei ole perustellut vastaustaan.

Suomen on lykättävä hiilineutraaliustavoitettaan kauemmaksi vuodesta 2035.

Aki Linden

Ehdokas ei ole perustellut vastaustaan.

Helsingissä ja muissa suurissa kaupungeissa on otettava käyttöön ruuhkamaksu.

Aki Linden

Ehdokas ei ole perustellut vastaustaan.

Turkistarhaus on kiellettävä Suomessa.

Aki Linden

Ehdokas ei ole perustellut vastaustaan.

Kysymysteema: Arvot

Jos on pakko valita, on parempi korottaa veroja kuin leikata julkisia palveluita ja sosiaalietuuksia

Aki Linden

Ehdokas ei ole perustellut vastaustaan.

Suuret tuloerot ovat hyväksyttäviä, jotta erot ihmisten lahjakkuudessa ja ahkeruudessa voidaan palkita.

Aki Linden

Ehdokas ei ole perustellut vastaustaan.

Valtion pitäisi puuttua nykyistä voimakkaammin markkinoiden toimintaan, jotta talous olisi kaikille reilu.

Aki Linden

Ehdokas ei ole perustellut vastaustaan.

Suomessa on liian helppo elää sosiaaliturvan varassa.

Aki Linden

Ehdokas ei ole perustellut vastaustaan.

Valtion ja kuntien omistusta yritystoiminnassa tulisi vähentää.

Aki Linden

Ehdokas ei ole perustellut vastaustaan.

Suomen muuttuminen aiempaa monikulttuurisemmaksi ja monimuotoisemmaksi on hyvä asia.

Aki Linden

Ehdokas ei ole perustellut vastaustaan.

Kristilliset arvot ovat hyvä pohja poliittiselle päätöksenteolle.

Aki Linden

Ehdokas ei ole perustellut vastaustaan.

Sukupuolen moninaisuus pitäisi ottaa huomioon Suomessa nykyistä paremmin.

Aki Linden

Ehdokas ei ole perustellut vastaustaan.

Selkeitä rajoja ja kuria tarvitaan nykyistä enemmän lasten kasvattamisessa.

Aki Linden

Ehdokas ei ole perustellut vastaustaan.

Suomen pitäisi vähentää omia päästöjään riippumatta siitä, mitä muut maat tekevät.

Aki Linden

Ehdokas ei ole perustellut vastaustaan.

Poliitikkojen on asetettava Suomen ja suomalaisten etu kaiken muun edelle.

Aki Linden

Ehdokas ei ole perustellut vastaustaan.

Ympäristön etu tulisi asettaa talouskasvun ja työpaikkojen luomisen edelle, jos ne ovat keskenään ristiriidassa.

Aki Linden

Ehdokas ei ole perustellut vastaustaan.

Maamme kaipaa vahvoja johtajia, jotka pystyvät tekemään vaikeitakin päätöksiä välittämättä liikaa muiden mielipiteistä.

Aki Linden

Ehdokas ei ole perustellut vastaustaan.

Koko Suomi tulee pitää asutettuna, vaikka siitä koituisi kustannuksia.

Aki Linden

Ehdokas ei ole perustellut vastaustaan.

Suomen kaupungistuminen on hyvä asia.

Aki Linden

Ehdokas ei ole perustellut vastaustaan.