Ehdokkaan Atte Kaleva tiedot

Kuvassa Kokoomus -puolueen ehdokas Atte Kaleva

Atte Kaleva

Kokoomus

Nro 136

Lupaan jatkossakin puolustaa eduskunnassa turvallista isänmaata, vahvaa taloudenpitoa, yksilönvapauksia ja kansalaisten yhdenvertaisuutta.

Sosiaalinen media:

Ikä:

44

Paikkakunta:

Helsinki

Vaalipiiri:

Helsingin vaalipiiri

Ammatti:

Kansanedustaja

Koulutus:

Ylempi korkea-aste

Tehtävät:

kansanedustaja, kunnanvaltuutettu

Kuvausteksti:

Olen kokoomuksen kansanedustaja, Helsingin kaupunginvaltuutettu, sotatieteiden maisteri, kapteeni evp. ja yrittäjä. Olen naimisissa ja kahden pienen lapsen isä. Jokaisella on oikeus tuntea olonsa turvalliseksi. Katujengeihin ja humanitaarisen maahanmuuton ongelmiin pitää puuttua kovalla kädellä ennen kuin on liian myöhäistä. Naton jäsenenäkin turvallisuutemme perusta on oma uskottava maanpuolustuksemme. Turvallisuudesta ei tingitä. Vahva talous on hyvinvoinnin perusta ja itsenäisyyden kulmakivi. Velaksi elämisen pitää loppua ja valtion talous tasapainottaa. Suomi on saatava kasvu-uralle. Lähtökohtaisesti jokaisen työikäisen ja -kykyisen pitää tehdä työtä. Työn tekemisen pitää aina olla joutenoloa kannattavampaa. Yksilönvapaudet ja yhdenvertaisuus ovat keskeinen osa läntistä kulttuuriperintöä. Uudessa maailmanjärjestyksessä niitä haastetaan vahvasti monesta suunnasta. Juuri nyt keskeiset arvomme kaipaavat rohkeita puolustajia.


Ehdokas arvokartalla

Ehdokkaalla on voimakkaita mielipiteitä suuntiin oikeisto ja kansalliskonservatiivi.

Vastaukset vaalikoneeseen

Tässä näet ehdokkaan vastaukset vaalikoneen kysymyksiin.

Kysymysteema: Turvallisuus­politiikka

Ukrainaa on tuettava sodassa ja jälleenrakennuksessa kustannuksista huolimatta.

Atte Kaleva

Venäjä käy parhaillaan brutaalia hyökkäyssotaa Euroopassa. Venäjän joukot ovat toistuvasti syyllistyneet julmuuksiin ja sotarikoksiin Ukrainan siviiliväestöä vastaan. Ukraina taistelee nyt koko vapaan maailman, myös Suomen puolesta. On elintärkeää myös Suomelle, että Venäjän joukot pysäytetään Ukrainassa niin, ettei se pysty enää jatkamaan aggressioitaan muualla. Eurooppalaisten valtioiden – myös Suomen – on osallistuttava Ukrainan jälleenrakentamiseen. Jälleenrakennus maksaa paljon, mutta järkevästi toteutettuna voi myös avata Suomelle uusia mahdollisuuksia.

Suomen on käytettävä puolustukseen rahaa vähintään Naton tavoitteen verran.

Atte Kaleva

Suomi on jo sitoutunut käyttämään puolustukseen vähintään 2% BKT:sta, jatkossa vielä enemmän. Uusien hävittäjien ja merivoimien alusten lisäksi joudumme nyt paikkaamaan viime vuosien säästöistä syntynyttä turvallisuusvajetta täydentämällä muitakin sotamateriaalivarastoja. Suomi haluaa myös Naton jäsenenä olla turvallisuuden tuottaja, ei kuluttaja. Jos turvallisuuspoliittinen tilanne kiristyy entisestään, voi turvallisuudesta tulla vieläkin kalliimpaa. Siksi panostukset on aloitettava heti.

Kysymysteema: Hyvinvointi­valtio

Peruskoulussa pitää rajoittaa lailla oppilaiden määrää yhtä opettajaa kohden, vaikka se tarkoittaisi säästöjä muualta, veronkorotuksia tai lisää velkaa.

Atte Kaleva

Opettajilta on viety mahdollisuudet keskittyä opettamiseen. Esimerkiksi inkluusiosta kärsivät sekä erityislapset että ne, jotka eivät erityistä tukea tarvitse. Opettajan aika menee järjestyksen ylläpitoon ja erityislasten tarpeiden huomioimiseen, eikä näitäkään pysty hoitamaan kunnolla. Muut lapset ovat sillä aikaa oman onnensa nojassa ja kaikki kärsivät. Oppimismyönteisestä ympäristöstä ei voi puhuakaan. Näin ei voi jatkua. Erityislapsille pitää tarjota heidän tarvitsemaansa tukea, tarvittaessa erityisluokissa, ja opettajan auktoriteettiasema tulee palauttaa, myös oppilaiden vanhempien suuntaan. Kurinpidollisten keinojen lisäksi on varmistuttava siitä, ettei opetusryhmissä ole liikaa oppilaita. Jokainen oppilas ansaitsee opettajan henkilökohtaisen huomion.

Suomeen on perustettava huumeiden käyttöhuoneita.

Atte Kaleva

Huumeiden käyttämisestä ei pidä tehdä helpompaa, ei ole julkisen vallan asia avustaa lainvastaisten päihteiden käytössä. Huumeiden laillistaminen on sitä kokeilleissa maissa johtanut moninaisiin ongelmiin. Käyttöhuoneet eivät ratkaise huumeongelmaa, päihdeongelmaiset pitää ohjata hoitoon.

Valtion on annettava suunniteltua enemmän rahaa sosiaali- ja terveydenhuoltoon, vaikka se tarkoittaisi säästöjä muualta, veronkorotuksia tai lisää velkaa.

Atte Kaleva

Marinin hallitus on tietoisesti alibudjetoinut hyvinvointialueet poliittisista syistä. Valtiovarainministeriön kanta on, että ensimmäisenä vuonna pitäisi hakea tarvittava taso, eikä tässä vaiheessa lisätä rahoitusta. Tosiasiassa sote ja etenkin hyvinvointialueet tulevat veromaksajille kalliiksi ja lisärahoitusta jollain aika välillä tarvitaan. Tarvitaan myös elinkelvottomien alueiden yhdistämisiä. Auki oleva piikki ei ole ratkaisu. Soten kustannuksia on tarkasteltava myös budjettien sisällä. Henkilöstömenot tulevat kasvamaan ja vaativasta ammattiosaamisesta pitää maksaa asianmukaista palkkaa. Palvelujen tuottamisen tapaa ja palvelulupausta pitää myös voida tarkastella. Mitä tuotetaan ja kenelle? Mitä julkisin varoin tuotetaan ja kohdentuuko rahoitus oikein?

Nuorisorikollisuutta on pyrittävä kitkemään ensisijaisesti muilla keinoilla kuin rangaistuksia koventamalla.

Atte Kaleva

Nuorisorikollisuuden kitkemiseen tarvitaan sekä kovia että pehmeitä keinoja. On mahdollisuuksien mukaan ehkäistävä rikollisen uran alkamista ja esim. jengeihin rekrytoitumista. On huolehdittava siitä, että nuorilla on näköaloja tulevaisuuteen ja koulutuksen pitää olla saavutettavissa. Rikollisen polun valinneille tarvitaan myös kovia keinoja. Rikollisuuteen on suhtauduttava vakavasti ja rangaistusten pitää olla uskottavia. Ehdolliset vankeusrangaistukset eivät yksin toimi, eikä niitä pitäisi kasata liian pitkään. Paljousalennukset tuomioissa ovat oikeustajun vastaisia. Vakavassa rikollisuudessa myös maahanmuuttajien karkoitusten pitää kuulua keinovalikoimaan. Kaksoiskansalaisuus pitää tarvittaessa voida poistaa.

Kysymysteema: Julkinen talous

Työttömiä pitää saada nykyistä enemmän töihin heikentämällä ansiosidonnaista työttömyysturvaa.

Atte Kaleva

Suomen hyvinvointi tehdään yrityksissä ja sen vuoksi yrityksille pitää luoda ennustettava ja kannustava toimintaympäristö. Työn, lyhyenkin, vastaanottamisen pitää aina olla yksilölle kannattavampaa kuin joutenolo. Olen kokoomuksen työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan jäsenenä ollut mukana edistämässä ns. Tanskan mallin käyttöönottoa, joka toisaalta tekisi irtisanomisen helpommaksi sekä työnantajalle että työntekijälle ja samalla se loisi kannusteita pikaiseen uudelleentyöllistymiseen. Ansiosidonnaisen työttömyysturvan pitää kuulua kaikille, ei vain kassan jäsenille. Työllisyysastetta pitää nostaa ja ulkomaisen työvoiman saantia pitää helpottaa. Paikallista sopimista laajennetaan ja se tehdään mahdolliseksi kaikille työpaikoille. Yksin- ja pienyrittäjät pitää ottaa sosiaaliturvan piiriin.

Suomeen on houkuteltava aktiivisemmin ulkomaisia työntekijöitä.

Atte Kaleva

Työperäistä maahanmuuttoa edistettävä aktiivisesti. Se on kestävyysvajeen kannalta välttämätöntä. Samalla on kuitenkin pidettävä huoli siitä, että maahantulevat työntekijät todella pysyvät töissä, eivätkä lyhyen työjakson jälkeen siirry elämään sosiaalituilla. Jokainen työkykyinen ja -haluinen on tervetullut töihin Suomeen, mutta oikeutta sosiaaliturvaan ei voida myöntää kuin kansalaisuuden tai pysyvän oleskeluluvan saaneille. Työperäisen maahanmuuton luvitus voidaan eriyttää humanitaarisen maahanmuuton prosesseista ja siirtää esim. työ- ja elinkeinoministeriöön. Prosessiin kuuluisi automatisointi, takuuaika ja lähtökohtana luvan myöntäminen. Jos ongelmia ilmenee, voidaan luvat myöhemmin peruuttaa.

Valtion velkaantumista tulee hillitä, vaikka se merkitsisi leikkauksia etuuksiin tai palveluihin.

Atte Kaleva

Hyvinvointivaltion rahoituspohja pettää, ellei velkaantumista taiteta. Samalla palvelut rapautuvat ja koko hyvinvointiyhteiskunta tukahtuu. Tasapainoinen julkinen talous on paras tapa turvata palvelut. Marinin hallitus on ratkaissut kaikki ongelmat lisäämällä velanottoa. Sopeutustoimia ei ole tehty, eikä rakenteita uudistettu riittävästi. EU-vaikuttamisessa on epäonnistuttu. Suomi ei voi ihan kaikessa olla EU:n mallioppilas. Tarvittaessa ministeriemme on uskallettava lyödä nyrkkiä pöytään meille tärkeissä kysymyksissä siinä vaiheessa kun asioita valmistellaan. On oltava aktiivinen ja proaktiivinen, ei reaktiivinen. Muuten ollaan liian myöhässä. Suomen on edistettävä reilua kilpailua, mutta torjuttava yksipuolisesti suomalaisia yrityksiä haittaavia ratkaisuja.

Kysymysteema: Omat rahat

Palkkojen verotusta pitää alentaa, vaikka se johtaisi palveluiden leikkauksiin, muun verotuksen kiristämiseen tai velan kasvuun.

Atte Kaleva

Työn verotusta on kevennettävä kautta linjan ja etenkin pieni- ja keskituloisiin painottuen. Kannustinloukuista on päästävä eroon. Työn, lyhytkestoisenkin, vastaanottamisen on aina oltava joutenoloa kannattavampaa. Velkaantuminen on pysäytettävä. Kysymys on erikoisesti muotoiltu, sillä palkkojen verotuksen alentaminen ei johda automaattisesti velan kasvuun.

Valtion pitää tukea enemmän kansalaisia, jotka kärsivät energian hinnan noususta, vaikka se kiihdyttäisi inflaatiota tai heikentäisi valtion taloutta.

Atte Kaleva

Lähtökohtaisesti valtion ei pidä ottaa vastattavakseen arjen kuluriskiä. Joiltain osin kansalaiset ovat kuitenkin ilman omaa syytään joutuneet ahdinkoon, jossa heitä on perusteltua auttaa. On tärkeää huolehtia siitä, ettei tukemisella heikennetä kannustimia puhtaan energian tuotantoon investoimiseen.

Kysymysteema: Ympäristö ja ilmasto

Hakkuita pitää vähentää valtion metsissä luontokadon ja ilmastonmuutoksen torjumiseksi.

Atte Kaleva

Metsien kestävä taloudellinen hyödyntäminen ja luonnon monimuotoisuuden säilyttäminen pystytään molemmat saavuttamaan vastuullisella luonnonvarojen hyödyntämisellä. Talous ja luontoarvot eivät ole toistensa vastakohtia. Vastakkainasettelu on tässäkin tapauksessa turhaa.

Suomen on lykättävä hiilineutraaliustavoitettaan kauemmaksi vuodesta 2035.

Atte Kaleva

Puhtaasta luonnosta ja ympäristöstä on pidettävä huolta, mutta liian kunnianhimoiset ympäristötavoitteet heikentävät teollisuutemme kilpailukykyä ja pahimmillaan siirtävät puhdasta teollisuutta Suomesta sellaisiin maihin, joissa ei välitetä ympäristöstä tai ilmastosta. Se ei ole ilmastonkaan etu. Vihreä siirtymä ei saa tarkoittaa vihreää taantumaa.

Helsingissä ja muissa suurissa kaupungeissa on otettava käyttöön ruuhkamaksu.

Atte Kaleva

Yksityisautoilua on jo nyt liiaksi hankaloitettu ja Helsingin keskustan saavutettavuutta heikennetty. Autoilijat eivät kaipaa lisää ideologisia veroja. Vastustan ruuhkamaksuja ja muita yksityisautoiluun kohdistuvia veroluonteisia ideologisia maksuja.

Turkistarhaus on kiellettävä Suomessa.

Atte Kaleva

Turkistarhaus on Suomessa pieni ala, mutta paikallisesti (esim. Pohjanmaalla) sen merkitys voi olla suuri. Laillista elinkeinoa ei pidä kieltää, vaan yhdessä alan toimijoiden kanssa kehittää edelleen kestävämpään ja eettisempään suuntaan. Jos Suomi kieltää turkistarhauksen, tuotetaan turkikset jatkossa sellaisissa maissa, missä eläinten oikeuksista ei piitata lainkaan, esim. Kiina. Tämä ei ole kenenkään etu.

Kysymysteema: Arvot

Jos on pakko valita, on parempi korottaa veroja kuin leikata julkisia palveluita ja sosiaalietuuksia

Atte Kaleva

Veronkorotusten ja velkaantumisen tie on kuljettu loppuun. Veropohjaa voi joiltain osin olla mahdollista laajentaa, mutta kokonaisveroaste ei saa kiristyä. Työn verotusta pitää alentaa.

Suuret tuloerot ovat hyväksyttäviä, jotta erot ihmisten lahjakkuudessa ja ahkeruudessa voidaan palkita.

Atte Kaleva

Sellainen yhteiskunta, jossa ahkerilla ei mene paremmin kuin laiskoilla, ja jossa fiksuja valintoja elämässään tehneillä ei mene paremmin kuin hölmöjä valintoja tehneillä, on pohjimmiltaan epäterve. Koulutuksen, osaamisen ja yrittäjyyden pitää kannattaa. Suomen tuloerot ovat maailman pienimpien joukossa. Työn verotusta pitää alentaa ja verokiilaa kaventaa. Suomen pitää jatkossa kilpailla suurten kv-yritysten pääkonttoreista houkuttelevalla ja ennakoitavalla yritysverotuksella (Irlannin tapaan). Otetaan käyttöön ns. Viron malli, jossa verot maksetaan vasta kun rahat otetaan yrityksestä ulos. Edistetään kotimaista omistajuutta ja kansankapitalismia esim. vähentämällä osakesäästötilien rajoitukset minimiin.

Valtion pitäisi puuttua nykyistä voimakkaammin markkinoiden toimintaan, jotta talous olisi kaikille reilu.

Atte Kaleva

Lähtökohtaisesti markkinat toimivat byrokratiaa paremmin. Kokemus on osoittanut, että hyvin usein markkinat toimivat parhaiten silloin, kun valtio puuttuu asioihin mahdollisimman vähän. Tarpeetonta regulaatiota pitää purkaa. Ja tarpeellista regulaatiota tulee toteuttaa markkinoita tukevasti.

Suomessa on liian helppo elää sosiaaliturvan varassa.

Atte Kaleva

Suomessa on liian helppo juuttua sosiaaliturvan varassa elämiseen. Turvaverkon pitää olla kuin trampoliini, joka pysäyttää lempeästi pudotuksen ja ponnauttaa pudokkaan takaisin omille jaloilleen. Ei laahusnuotta, johon kerran joutunut ei pääse sieltä ikinä irti. Jokaisen työikäisen ja -kykyisen pitää ensisijaisesti elättää itsensä ja perheensä. Työn, lyhytkestoisenkin, vastaanottamisen pitää kaikissa tilanteissa olla yksilölle kannattavampaa kuin joutenolo. Yhteiskunta auttaa ongelmatilanteissa ja silloin ensisijainen tavoite on palauttaa ongelmiin joutunut aktiiviseksi toimijaksi. Eri asia ovat tietenkin ne, jotka eivät kykene töitä tekemään. Heistä on pidettävä huolta ja heille on taattava oikeus arvokkaaseen elämään.

Valtion ja kuntien omistusta yritystoiminnassa tulisi vähentää.

Atte Kaleva

Valtio voi olla strateginen omistaja. Muilta osin valtion pitkäaikainen omistajuus ei liene tarpeen. Kuntien in-house-yhtiöt eivät saa olla markkinahäirikköjä. In-house pitää olla aitoa jos sellaista on. Esim. soten tukitoiminnoissa paikallisten yritysten hyödyntäminen nykyistä laajemmin olisi järkevää.

Suomen muuttuminen aiempaa monikulttuurisemmaksi ja monimuotoisemmaksi on hyvä asia.

Atte Kaleva

Monikulttuurisuus ei toimi. Se liittyy lähinnä maahanmuuttajien kotoutumisprosessin ensimmäisen vaiheeseen, välttämiseen, ja itse asiassa estää kotoutumista. Monikulttuurisuus johtaa pahimmillaan siiloutumiseen ja sellaisten ns. rinnakkaisten yhteiskuntien muodostumiseen, joissa vallitsevat täysin valtakulttuurista poikkeavat käsitykset siitä mikä on hyvää ja mikä pahaa, mikä on oikein ja mikä väärin. Yhteiskunnassa tarvitaan yhteinen arvopohja, yhteinen käsitys oikeasta ja väärästä ja yhteinen valtakulttuuri, joka tosin voi sisältää toisistaan poikkeavia alakulttuureja. Kotoutuminen on siinä mielessä yksisuuntainen prosessi, että siinä maahantullut henkilö sopeutuu vastaanottavaan yhteiskuntaan. Yhteiskunta ei voi sopeutua erikseen jokaiseen tulijaan.

Kristilliset arvot ovat hyvä pohja poliittiselle päätöksenteolle.

Atte Kaleva

Suomi on kulttuuriltaan ja lainsäädännöltään kristilliseen traditioon perustuva maa. Perinteiset arvomme ovat edelleen hyviä ja niiden pohjalta on hyvä rakentaa yhteiskuntaa ja omaa henkilökohtaista elämää.

Sukupuolen moninaisuus pitäisi ottaa huomioon Suomessa nykyistä paremmin.

Atte Kaleva

Sukupuolen ja seksuaalisuuden politisoiminen ei ole vähemmistöjen etu. Hyvässä yhteiskunnassa jokainen saa olla sellainen kuin on. Erilaisuuden hyväksymistä pitää edistää – ei ideologisia lakihankkeita. En kannattanut hallituksen translaki-esitystä. Juridinen sukupuoli ei ole ilmoitusasia. Äänestin eduskunnassa lakia vastaan. Sukupuolen vaihtaminen omalla ilmoituksella johtaisi liian usein hyvin ikäviin seurauksiin, kuten Euroopassa on jo nähty. Onkin hassua, että yleensä sangen äänekkäästi ns. ’turvallisia tiloja’ naisille vaativat intersektionaaliset feministit eivät näe tässä mitään ongelmaa. Olen kuunnellut asiassa myös niitä, joita asia koskee: transihmisiä ja heidän yhdistyksiään. Moni heistä kokee sukupuolidysforian tragediaksi, on mautonta, että asiaa näin karnevalisoidaan.

Selkeitä rajoja ja kuria tarvitaan nykyistä enemmän lasten kasvattamisessa.

Atte Kaleva

Jokaisella on oikeus turvalliseen ja rauhalliseen kasvuympäristöön. Vanhemmat ovat ensisijaisesti itse vastuussa lastensa kasvatuksesta, tätä vastuuta ei voi kokonaan ulkoistaa kouluille. Mutta opettajan auktoriteettia ei pidä kyseenalaistaa. Kasvatusalalla on tehty sinänsä hyvää tarkoittavia, mutta käytännössä täysin mahdottomia uudistuksia, joilla opettajilta on viety mahdollisuudet keskittyä opettamiseen. Esimerkiksi ns. inkluusiosta kärsivät sekä erityislapset että ne, jotka eivät erityistä tukea tarvitse. Opettajan aika menee järjestyksen ylläpitoon ja erityislasten tarpeiden huomioimiseen, eikä näitäkään pysty hoitamaan kunnolla. Muut lapset ovat sillä aikaa oman onnensa nojassa ja kaikki kärsivät. Opettajan auktoriteettiasema tulee palauttaa, myös oppilaiden vanhempien suuntaan.

Suomen pitäisi vähentää omia päästöjään riippumatta siitä, mitä muut maat tekevät.

Atte Kaleva

Suomen pitää vähentää päästöjään järkevillä tavoilla. Mitä pidemmälle edetään, sitä kalliimmaksi ja vaikeammaksi vähentäminen tulee. Päästöjä on helpointa ja kannattavinta vähentää siellä, missä ne ovat suuria. Ns. vihreä teknologia on Suomelle mahdollisuus, mutta on hölmöä kieltää tai rajoittaa vanhaa teknologiaa silloin, kun uutta korvaavaa ei vielä ole realistisesti saatavissa. (Vrt. esim. autokannan sähköistäminen.) Suomen ei pidä uhrata omaa kilpailukykyään ideologisen hyvesignaloinnin alttarille.

Poliitikkojen on asetettava Suomen ja suomalaisten etu kaiken muun edelle.

Atte Kaleva

Kansanedustaja edustaa Suomen kansaa. Oma kansa ensin -ajattelu on järkevää. Suomen ja suomalaisten etua edistää myös kansainvälinen yhteistoiminta samanmielisten maitten kanssa EU:ssa ja Natossa.

Ympäristön etu tulisi asettaa talouskasvun ja työpaikkojen luomisen edelle, jos ne ovat keskenään ristiriidassa.

Atte Kaleva

Puhtaasta luonnosta on tärkeää huolehtia. Se on myös taloudellisesti järkevää. Globaalissa kilpailussa meillä on kolme brändivalttia: laadukas peruskoulutus, turvallinen yhteiskunta ja puhdas luonto. Näitä emme saa hävittää, olemme sen velkaa lapsillemme ja lastenlapsillemme. Tämäkin kysymys on vähän erikoinen: ympäristön etu ei ole ristiriidassa taloudellisen menestyksen kanssa. Vastakkainasettelu on tässäkin kysymyksessä turhaa.

Maamme kaipaa vahvoja johtajia, jotka pystyvät tekemään vaikeitakin päätöksiä välittämättä liikaa muiden mielipiteistä.

Atte Kaleva

Yksilönvapaudet ja yhdenvertaisuus ovat keskeinen osa läntistä kulttuuriperintöä. Uudessa maailmanjärjestyksessä niitä haastetaan vahvasti monesta suunnasta. Juuri nyt keskeiset arvomme kaipaavat rohkeita puolustajia. Vastuun kantamiseen kuuluu, että kyetään tekemään myös sellaisia päätöksiä, jotka jossain vaiheessa ovat jollekin epämukavia.

Koko Suomi tulee pitää asutettuna, vaikka siitä koituisi kustannuksia.

Atte Kaleva

Kaikkialla Suomessa pitää taata mahdollisuudet rakentaa hyvää elämää. On kuitenkin selvää, että palvelutaso ei voi olla samanlainen Helsingissä kuin haja-asutusalueella. Ketään ei voida väkisin pakottaa muuttamaan, mutta esim. työn perässä on jatkossa oltava valmis muuttamaan silloin, kun töitä ei omalla alueella ole.

Suomen kaupungistuminen on hyvä asia.

Atte Kaleva

Kaupungistuminen on hyvä asia koko Suomelle. Isot kaupungit toimivat Suomen talouden vetureina ja tuotekehityksen ja innovaatioiden keskuksina. Tästä hyötyvät kaikki. Keinotekoinen vastakkainasettelu kaupunkien ja maaseudun välillä on turhaa.