Anders Adlercreutz

Venäjän hyökkäys Ukrainaan on selkeä loukkaus kansainvälistä oikeutta kohtaan. Venäjän voitto merkitsisi uhkaa koko Euroopan vapaalle tulevaisuudelle. Voi hyvällä syyllä sanoa, että Ukraina taistelee meidänkin puolestamme. Kun sota toivottavasti päättyy Ukrainan voittoon, on meidän tuettava Ukrainaa mahdollisuuksien mukaan myös maan jälleenrakentamisessa.

Suomen tulee sitoutua vähintään 2% puolustusmenoihin suhteessa BKT:hen. Tämä raja ylittyy jo nykyisen puolustusbudjetin myötä selkeästi.

On selvä, että lapsimäärä opettajaa kohden ei voi olla rajaton. Erityisesti luokissa, joissa on erityistä tukea tarvitsevia lapsia, tulee lapsimäärän olla kohtuullinen, jotta oppimistulokset eivät laske. Arkkitehtina kiinnittäisin tulevaisuudessa nykyistä enemmän huomiota oppimisympäristöjen keskittymiskykyä edistäviin ratkaisuihin. Isot avotilat eivät palvele parhaalla mahdollisella tavalla oppimista.

Olen tutustunut huolella asiaa koskeviin kansainvälisiin tutkimuksiin. Niiden mukaan huumeiden käyttöhuoneet lisäävät huumeriippuvaisten turvallisuutta. Käyttöhuoneiden yhteydessä tarjottava apu sekä puhtaat neulat suojelevat suonensisäisiä huumeenkäyttäjiä sairauksilta, joiden hoidosta aiheutuvat kulut ovat yhteiskunnalle taloudellinen taakka. Ennaltaehkäisevä työ on näin paitsi inhimillisestä näkökulmasta myös taloudellisesta näkökulmasta järkevää. Kaikkien sosiaalisten ongelmien osalta on tärkeää ylläpitää suhdetta heihin, jotka apua tarvitsevat. Kaikkein ongelmallisinta on lakaista ongelmat maton alle. Siksi RKP kannattaa huumeiden käyttöhuoneiden perustamista.

Meidän tulee pyrkiä kestävään menotasoon. Suunnitellussa kulutasossa on onnistuttava pysymään. Kustannuspaine on sosiaali- ja terveysalalla iso, joten kyse on lähinnä siitä, miten pystymme menopainetta hillitsemään. Elämme isoa murrosta mm. palveluiden digitalisoitumisen ja kotiterveydenhoidon ratkaisujen kehittymisen suhteen. Sosiaali- ja terveydenhuollon toimivuutta on jatkossa tarkasteltava yhä kunnianhimoisemmin vanhoja rakenteita ja terveydenhuollon prosesseja uusien.

Kaikki tutkimustieto viittaa siihen, että rangaistusten ankaruudella ei ole vaikutusta nuorisorikollisuuden määrään. Oleellista on auttaa nuoria ajoissa ja tarjota heille näkymiä tulevaisuuteen. Peräänkuulutan kaikkien sosiaalisten ongelmien osalta varhaisen puuttumisen mallia ja riittävää tukea koko perheelle. Monet sosiaaliset ongelmat ovat monisukupolvisia, mikä kertoo siitä, että varhaisen puuttumisen saralla on vielä paljon tehtävää. Neuvolalla ja koululla on jatkossakin tärkeä rooli ongelmien tunnistamisessa. Tärkeää on myös huolehtia siitä, ettei lapsista ja nuorista oleva tieto siiloudu, vaan liikkuu sujuvasti eri tahojen (neuvola, koulu, terveyskeskus, sosiaalitoimi, poliisi jne.) välillä.

Työn on oltava kaikissa tilanteissa kannattavampaa kuin työstä kieltäytymisen. Kannatan vahvaa sosiaaliturvaa lapsille, sairaille ja vanhuksille. Työkykyisten aikuisten tulee osallistua yhteiskunnan kehittämiseen omalla työpanoksellaan. Ansiosidonnaista tulisi porrastaa niin, että taso on korkeampi alussa ja matalampi lopussa. Tämä ei välttämättä johda siihen, että taso kokonaisuutena laskee. Tanskassa tällä on todettu olevan positiivisia vaikutuksia työllisyyteen.

Suomi ei pärjää ilman työperäistä maahanmuuttoa. Iso osa yrityksistämme kokee, että työvoiman saatavuusongelmat ovat jo nyt este kasvulle, millä on suoria vaikutusta meidän kaikkien hyvinvointiin. Samaan aikaan on tunnustettava, että työperäinen maahanmuutto ei ratkaise kaikkia ongelmiamme. Tarvitsemme sen lisäksi niin työmarkkina- kuin talousuudistuksia. Maahanmuuttoon on myöskin investoitava: paljon puhuttua segregaatiota eli kantaväestön ja maahanmuuttajien eriytymistä pitää estää aktiivisesti mm. asenteisiin vaikuttamalla, fiksua asuntopolitiikkaa tekemällä sekä maahanmuuttajien (kieli)koulutuksesta ja kotouttamisesta huolehtimalla. Jokaisen suomalaisen tulee kysyä itseltään, miten voi vaikuttaa positiivisesti maahanmuuttajien sopeutumiseen.

Velkaantumiskehitys on huolestuttava, vaikka velkaantumista viime vuosina pahentaneet syyt ovatkin pitkälti sodassa ja pandemiassa. Kehitys on ehdottomasti käännettävä ja tämä edellyttää innovointia monella saralla: sosiaalisia innovaatioita, teknologisia innovaatioita ja rakenteellisia innovaatioita.

Tuloverotusta tulisi keventää, mutta se ei saa johtaa velkaantumisen kasvuun. Osittain pienennetty tuloverokertymä on korvattavissa muuta kulutusverotusta kasvattamalla niin, ettei veroaste nouse. Ensisijainen tavoite on nyt talouden tasapainottaminen.

Energian hinnannousun osalta kyse on ennen kaikkea siitä, etteivät tarjonta ja kysyntä kohtaa. Kestävästi voimme tilannetta parantaa kasvattamalla tuotantokapasiteettia, parantamalla siirtoyhteyksiä ja luomalla tapoja sovittaa kulutus tarjontaan, toisin sanoen kulutusjoustolla. Olemme jo tukeneet kotitalouksia. En näe, että tukea pitäisi kasvattaa.

Tämä kysymys jakaa mielipiteitä, koska Suomi elää metsästä ja moni suomalainen omistaa metsää. Yksityisomistusta ja itsemääräämisoikeutta kannattavana pidän kaiken metsänkasvatuksen osalta oleellisena faktapohjaista tarkastelua, jossa keskiössä on metsän kasvuvauhti. Nykyisellä kasvuvauhdilla näyttää siltä, että hakkuita pitäisi hieman vähentää. Se olisi tehtävä valtion metsissä. Jos pienennämme hiilinielua, on päästöjä vastaavasti leikattava muualta. Ison kuvan ymmärtäminen on tässä kysymyksessä kaiken A&O. Pitää siis sananmukaisesti nähdä metsä puilta. Luonnon monimuotoisuuden ja hiilitaseen hallitsemisen näkökulmasta on tärkeää löytää poliittinen yhteisymmärrys siitä, että hiilinielua ei tule enää pienentää.

Jollei tavoitteita aseteta korkealle, niitä ei myöskään saavuteta. Suuri osa viime vuosina Suomeen tehdyistä isoista teollisista investoinneista ovat suoraa seurausta vihreästä siirtymästä. Tämä on kisa, jossa Suomen kannattaa olla edelläkävijä, ei peesaaja. Investoinnit kaipaavat selkeän vision sekä ennustettavan investointiympäristön. Suomen ei tästäkään syystä kannata siirtää tavoitettaan. Taloudellisia hyötyjäkin tärkeämpi syy sitoutua hiilineutraalisuustavoitteeseen on luontokadon ja ilmanmuutoksen hillitseminen.

Ruuhkamaksut eivät selvitysten valossa tehokkaasti vähennä päästöjä, vaan niiden voidaan katsoa olevan pikemminkin ylimääräinen vero. Pääkaupunkiseudulla, tai Suomessa ylipäätään, ei ole sellaisia ruuhkia, että maksua voisi niiden pohjalta perustella. Lisäksi ruuhkamaksun kohdentaminen oikeudenmukaisesti on haasteellista.

Turkistarhauksesta käydään vilkasta keskustelua eettisestä näkökulmasta. En ole valmis rajoittamaan mitään elinkeinoa sitä kieltämällä, sillä eri toimialojen arvottaminen eettisestä näkökulmasta johtaa helposti ongelmallisiin asetelmiin. On olennaisempaa säännellä toimintatapoja kuin kokonaan sulkea pois joitakin elinkeinoja. Markkinanäkymät ovat kuitenkin varsin heikot. Pidän tärkeänä turkistarhayrittäjien tukemista siirtymään vapaaehtoisesti ja riittävän pitkin siirtymäajoin uusille aloille. Mitä tulee turkistarhaukseen eläinten kohtelun näkökulmasta, siihen pätevät samat säännöt kuin ihan kaikkeen eläintalouteen: eläinten hyvinvointia ei voi missään olosuhteissa laiminlyödä.

Tällaiset asiat pitää ratkaista tapauskohtaisesti. Suomen veroaste on jo nykyisellään varsin korkea. Korkea veroaste saattaa lämmittää hetken, mutta edessä voi olla vilpoisat ajat, jos liika verottaminen syö motivaatiota kehittää toimintaa pitkällä tähtäimellä.

Tuloerot eivät Suomessa ole ongelma. Opiskelun pitää kannattaa ja isosta vastuusta ja riskinotosta pitää palkita. Pitää kuitenkin varmistaa, että kaikkein pienituloisimmatkin pärjäävät. Hyvätuloisillakaan ei ole mukavaa maassa, jossa osa ihmisistä voi huonosti. Siinä mielessä jaettu ilo on kaksinkertainen ilo.

Markkinat toimivat parhaiten silloin, kun ne toimivat markkinaehtoisesti. Suomessa on globaalisti katsottuna pienet tuloerot. En näe, että olisi tarvetta tiukemmalle markkinakontrollille.

Sosiaaliturvan varassa ei ole helppoa elää, mutta niin kauan kuin yksikin työkykyinen ihminen kokee, ettei hänen kannata ottaa vastaan työtä tai ettei hän kelpaa työmarkkinoille, on sosiaalituissa, kannustimissa ja asenteissa korjattavaa. Meidän on vaadittava myös työnantajilta sosiaalista vastuuta siinä, että he hyväksyvät erilaisista taustoista tulevat ihmiset työnhakijoina. Täydellinen suomen- tai ruotsinkielen taito ei ole välttämätöntä kaikissa työtehtävissä. Työtehtäviä on mahdollista räätälöidä, jos työntekijällä on yksilöllisiä tarpeita, kuten esimerkiksi jokin vamma tai mielenterveysongelma. Suomessa on 60 000 ihmistä, jotka haluaisivat tehdä täsmätyötä, mutta jotka elävät sosiaaliturvan varassa työnantajien ennakkoasenteiden vuoksi. Tähän pitää saada muutos.

Valtion tai kunnan kilpailu yksityisellä sektorilla ei ole toivottavaa, sillä se vääristää markkinoita.

Monikulttuurisuus ja monimuotoisuus ovat hyviä asioita, jos ne sellaisiksi koetaan laajasti kansan keskuudessa. Mikäli asenteet maahanmuuttajia ja erilaisia ihmisiä, erilaisuutta, kohtaan ovat laajalti kielteisiä, syntyy vastakkainasettelua, josta seuraa yhteiskunnallista levottomuutta. Itse uskon, että Suomi hyötyisi monikulttuurisuudesta ja monimuotoisuudesta, mutta näen myös, että voimakkaassa kasvussa oleva polarisoituminen, jossa heikosti pärjäävien ihmisten on vaikea nähdä monikulttuurisuus rikkautena, on todellisuutta.Moni kokee monikulttuurisuuden uhkana itselleen ja omalle hyvinvoinnilleen. On "me" ja "ne". Meidän on tuettava eri kulttuurista ja erilaisista taustoista tulevien ihmisten kohtaamisia ja annettava kaikille tilaisuus sopeutua toisiinsa.

Uskonnolla voi olla tärkeä rooli ihmisen henkilökohtaisen arvopohjan luojana, mutta sitä ei pitäisi sekoittaa politiikkaan. Ne arvot, jotka mielletään kristillisiksi ovat sinänsä varsin universaaleja ja siinä mielessä kannatettavia.

Kaikki vähemmistöt tulee ottaa huomioon nykyistä paremmin.

Lapset tarvitsevat elämäänsä ymmärtäviä, perusturvaa tarjoavia aikuisia. He tarvitsevat ennen kaikkea huolenpitoa ja rakkautta. Lasten levottomuus tai häiriintynyt käytös johtuu harvoin kurin puutteesta. Selkeiden rajojen asettaminen on osa normaalia kasvatusta ja kun rajoja asetetaan lapsen luonnetta, kykyjä, aikomuksia ja pelkoja ymmärtäen, on lapsenkin mahdollista kokea toiminta oikeudenmukaisena.

Me olemme asettaneet omat ilmastotavoitteemme ja mielestäni niissä kannattaa pysyttävä. Koko ilmastotyö perustuu siihen, että kaikki tekevät oman osansa. Tosiasia on esimerkiksi se, että Eurooppa jo vuosikymmenten ajan on osittain ulkoistanut päästönsä mm. Kiinaan. Suomalaistenkin kaapeista löytyy runsain mitoin Kiinassa valmistettua tavaraa. On tärkeää, että Suomi osana EU:ta toimii johdonmukaisesti niin, että EU voi edellyttää maailmanlaajuisesti myös muita maita toimimaan ilmastonmuutosta hillitsevästi.

Pienen maan kohdalla oma etu on usein yhteinen etu - eli esimerkiksi Euroopan etu. Koska yhä useammat ongelmat ovat lisäksi todella viheliäisiä, maiden kansalliset rajat ylittäviä ongelmia, on puhtaasti kansallismielinen paatos jopa vaarallista. Kansanedustajana tehtäväni on aina palvella Suomen kansalaisia. Kansainväliseen yhteistyöhön perustuva, erilaisuudelle avoin yhteistyö on tärkeää juuri suomalaisten hyvinvoinnin turvaamiseksi.

"Joko-tai" -ajattelun sijaan haluan ajatella tässäkin kysymyksessä "sekä- että". Suomen ainutlaatuinen luonto sisältää valtavan liiketaloudellisen potentiaalin: maailmassa on paljon ihmisiä, jotka ovat tänä päivänä valmiita maksamaan hiljaisuudesta ja puhtaudesta. En usko että luonto ja talous ovat ristiriidassa keskenään, kun haetaan pitkän tähtäimen kestävää kasvua. Jos on pakko valita, niin valinta on ympäristö, sillä ilman tervettä luonnon ekosysteemiä, ei ole toimintaedellytyksiä liiketoiminnallakaan.

Hyvä johtaja osaa kuunnella eri toimijoiden näkemyksiä ja kokemuksia ennen kuin tekee tilanteesta analyysin ja sen pohjalta päätöksen. Kun päätös on hyvien perustelujen pohjalta tehty, on tärkeää seistä sen takana, vaikkei se nauttisikaan kaikkien suosiota.

Suomi tukee jo nyt koko maan asuttuna pitämistä tasausjärjestelmän kautta. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että etelän verotuloista osa ohjautuu esim. pienten pohjoisten kuntien elinvoiman ylläpitämiseen. Järjestelmä on tärkeä esimerkiksi maatalouden harjoittamisen turvaamiseksi. Kerran metsittyneitä peltoja on vaikea ottaa uudelleen käyttöön. Paikallinen ruoantuotanto voi hyvinkin olla nykyistäkin tärkeämmässä roolissa 10-20 vuoden aikaperspektiivillä.

Kaupungistuminen on luonnollinen kehitys, jota vastaan on turha taistella. Samaan aikaan on syytä olla huolissaan autioituvasta maaseudusta.