Ehdokkaan Anders Adlercreutz tiedot

Kuvassa Rkp -puolueen ehdokas Anders Adlercreutz

Anders Adlercreutz

Rkp

Nro 399

Teen rakentavaa, puoluerajat ylittävää politiikkaa pohjoismaisen demokratian ja kestävän talouden eteen.

Sosiaalinen media:

Ikä:

52

Paikkakunta:

Kirkkonummi

Vaalipiiri:

Uudenmaan vaalipiiri

Ammatti:

Kansanedustaja, arkkitehti SAFA, yrittäjä (a-konsultit.fi)

Koulutus:

Ylempi korkea-aste

Tehtävät:

kansanedustaja, kunnanvaltuutettu

Kuvausteksti:

Olen vuonna 1970 syntynyt  kansanedustaja, yrittäjä, arkkitehti ja viiden lapsen isä. Toimin RKP:n eduskuntaryhmän puheenjohtajana. Tunnen hyvin niin yrittäjien kuin lapsiperheiden arjen ja tiedän, millaisia haasteita liittyy työn ja perhe-elämän yhteensovittamiseen. Kiinnostus yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen on ohjannut ammatinvalintaani. Arkkitehdin työssä olen saanut mahdollisuuden synnyttää laadukasta elinympäristöä niin päiväkoteja, kouluja kuin asuinalueita suunnitellessani. Kansanedustajana olen saanut jatkaa samaa työtä,  uusin työkaluin. Lakeja säätämällä pyrin vaikuttamaan paremman, kestävämmän ja toimivamman Suomen puolesta.  Eduskunnassa olen tämän kauden toiminut Valtiovarainvaliokunnassa ja Puolustusvaliokunnassa. Molemmat ovat olleet täysin keskeisessä asemassa tämän hetken haasteita ratkottaessa. Yrittäjyyden edistämisellä, menokurilla, koulutukseen ja kestäviin ratkaisuihin panostamalla sekä työmarkkinoita joustavammaksi tekemällä pystymme selättämään haasteet.


Ehdokas arvokartalla

Ehdokkaalla on voimakkaita mielipiteitä suuntaan oikeisto.

Vastaukset vaalikoneeseen

Tässä näet ehdokkaan vastaukset vaalikoneen kysymyksiin.

Kysymysteema: Turvallisuus­politiikka

Ukrainaa on tuettava sodassa ja jälleenrakennuksessa kustannuksista huolimatta.

Anders Adlercreutz

Venäjän hyökkäys Ukrainaan on selkeä loukkaus kansainvälistä oikeutta kohtaan. Venäjän voitto merkitsisi uhkaa koko Euroopan vapaalle tulevaisuudelle. Voi hyvällä syyllä sanoa, että Ukraina taistelee meidänkin puolestamme. Kun sota toivottavasti päättyy Ukrainan voittoon, on meidän tuettava Ukrainaa mahdollisuuksien mukaan myös maan jälleenrakentamisessa.

Suomen on käytettävä puolustukseen rahaa vähintään Naton tavoitteen verran.

Anders Adlercreutz

Suomen tulee sitoutua vähintään 2% puolustusmenoihin suhteessa BKT:hen. Tämä raja ylittyy jo nykyisen puolustusbudjetin myötä selkeästi.

Kysymysteema: Hyvinvointi­valtio

Peruskoulussa pitää rajoittaa lailla oppilaiden määrää yhtä opettajaa kohden, vaikka se tarkoittaisi säästöjä muualta, veronkorotuksia tai lisää velkaa.

Anders Adlercreutz

On selvä, että lapsimäärä opettajaa kohden ei voi olla rajaton. Erityisesti luokissa, joissa on erityistä tukea tarvitsevia lapsia, tulee lapsimäärän olla kohtuullinen, jotta oppimistulokset eivät laske. Arkkitehtina kiinnittäisin tulevaisuudessa nykyistä enemmän huomiota oppimisympäristöjen keskittymiskykyä edistäviin ratkaisuihin. Isot avotilat eivät palvele parhaalla mahdollisella tavalla oppimista.

Suomeen on perustettava huumeiden käyttöhuoneita.

Anders Adlercreutz

Olen tutustunut huolella asiaa koskeviin kansainvälisiin tutkimuksiin. Niiden mukaan huumeiden käyttöhuoneet lisäävät huumeriippuvaisten turvallisuutta. Käyttöhuoneiden yhteydessä tarjottava apu sekä puhtaat neulat suojelevat suonensisäisiä huumeenkäyttäjiä sairauksilta, joiden hoidosta aiheutuvat kulut ovat yhteiskunnalle taloudellinen taakka. Ennaltaehkäisevä työ on näin paitsi inhimillisestä näkökulmasta myös taloudellisesta näkökulmasta järkevää. Kaikkien sosiaalisten ongelmien osalta on tärkeää ylläpitää suhdetta heihin, jotka apua tarvitsevat. Kaikkein ongelmallisinta on lakaista ongelmat maton alle. Siksi RKP kannattaa huumeiden käyttöhuoneiden perustamista.

Valtion on annettava suunniteltua enemmän rahaa sosiaali- ja terveydenhuoltoon, vaikka se tarkoittaisi säästöjä muualta, veronkorotuksia tai lisää velkaa.

Anders Adlercreutz

Meidän tulee pyrkiä kestävään menotasoon. Suunnitellussa kulutasossa on onnistuttava pysymään. Kustannuspaine on sosiaali- ja terveysalalla iso, joten kyse on lähinnä siitä, miten pystymme menopainetta hillitsemään. Elämme isoa murrosta mm. palveluiden digitalisoitumisen ja kotiterveydenhoidon ratkaisujen kehittymisen suhteen. Sosiaali- ja terveydenhuollon toimivuutta on jatkossa tarkasteltava yhä kunnianhimoisemmin vanhoja rakenteita ja terveydenhuollon prosesseja uusien.

Nuorisorikollisuutta on pyrittävä kitkemään ensisijaisesti muilla keinoilla kuin rangaistuksia koventamalla.

Anders Adlercreutz

Kaikki tutkimustieto viittaa siihen, että rangaistusten ankaruudella ei ole vaikutusta nuorisorikollisuuden määrään. Oleellista on auttaa nuoria ajoissa ja tarjota heille näkymiä tulevaisuuteen. Peräänkuulutan kaikkien sosiaalisten ongelmien osalta varhaisen puuttumisen mallia ja riittävää tukea koko perheelle. Monet sosiaaliset ongelmat ovat monisukupolvisia, mikä kertoo siitä, että varhaisen puuttumisen saralla on vielä paljon tehtävää. Neuvolalla ja koululla on jatkossakin tärkeä rooli ongelmien tunnistamisessa. Tärkeää on myös huolehtia siitä, ettei lapsista ja nuorista oleva tieto siiloudu, vaan liikkuu sujuvasti eri tahojen (neuvola, koulu, terveyskeskus, sosiaalitoimi, poliisi jne.) välillä.

Kysymysteema: Julkinen talous

Työttömiä pitää saada nykyistä enemmän töihin heikentämällä ansiosidonnaista työttömyysturvaa.

Anders Adlercreutz

Työn on oltava kaikissa tilanteissa kannattavampaa kuin työstä kieltäytymisen. Kannatan vahvaa sosiaaliturvaa lapsille, sairaille ja vanhuksille. Työkykyisten aikuisten tulee osallistua yhteiskunnan kehittämiseen omalla työpanoksellaan. Ansiosidonnaista tulisi porrastaa niin, että taso on korkeampi alussa ja matalampi lopussa. Tämä ei välttämättä johda siihen, että taso kokonaisuutena laskee. Tanskassa tällä on todettu olevan positiivisia vaikutuksia työllisyyteen.

Suomeen on houkuteltava aktiivisemmin ulkomaisia työntekijöitä.

Anders Adlercreutz

Suomi ei pärjää ilman työperäistä maahanmuuttoa. Iso osa yrityksistämme kokee, että työvoiman saatavuusongelmat ovat jo nyt este kasvulle, millä on suoria vaikutusta meidän kaikkien hyvinvointiin. Samaan aikaan on tunnustettava, että työperäinen maahanmuutto ei ratkaise kaikkia ongelmiamme. Tarvitsemme sen lisäksi niin työmarkkina- kuin talousuudistuksia. Maahanmuuttoon on myöskin investoitava: paljon puhuttua segregaatiota eli kantaväestön ja maahanmuuttajien eriytymistä pitää estää aktiivisesti mm. asenteisiin vaikuttamalla, fiksua asuntopolitiikkaa tekemällä sekä maahanmuuttajien (kieli)koulutuksesta ja kotouttamisesta huolehtimalla. Jokaisen suomalaisen tulee kysyä itseltään, miten voi vaikuttaa positiivisesti maahanmuuttajien sopeutumiseen.

Valtion velkaantumista tulee hillitä, vaikka se merkitsisi leikkauksia etuuksiin tai palveluihin.

Anders Adlercreutz

Velkaantumiskehitys on huolestuttava, vaikka velkaantumista viime vuosina pahentaneet syyt ovatkin pitkälti sodassa ja pandemiassa. Kehitys on ehdottomasti käännettävä ja tämä edellyttää innovointia monella saralla: sosiaalisia innovaatioita, teknologisia innovaatioita ja rakenteellisia innovaatioita.

Kysymysteema: Omat rahat

Palkkojen verotusta pitää alentaa, vaikka se johtaisi palveluiden leikkauksiin, muun verotuksen kiristämiseen tai velan kasvuun.

Anders Adlercreutz

Tuloverotusta tulisi keventää, mutta se ei saa johtaa velkaantumisen kasvuun. Osittain pienennetty tuloverokertymä on korvattavissa muuta kulutusverotusta kasvattamalla niin, ettei veroaste nouse. Ensisijainen tavoite on nyt talouden tasapainottaminen.

Valtion pitää tukea enemmän kansalaisia, jotka kärsivät energian hinnan noususta, vaikka se kiihdyttäisi inflaatiota tai heikentäisi valtion taloutta.

Anders Adlercreutz

Energian hinnannousun osalta kyse on ennen kaikkea siitä, etteivät tarjonta ja kysyntä kohtaa. Kestävästi voimme tilannetta parantaa kasvattamalla tuotantokapasiteettia, parantamalla siirtoyhteyksiä ja luomalla tapoja sovittaa kulutus tarjontaan, toisin sanoen kulutusjoustolla. Olemme jo tukeneet kotitalouksia. En näe, että tukea pitäisi kasvattaa.

Kysymysteema: Ympäristö ja ilmasto

Hakkuita pitää vähentää valtion metsissä luontokadon ja ilmastonmuutoksen torjumiseksi.

Anders Adlercreutz

Tämä kysymys jakaa mielipiteitä, koska Suomi elää metsästä ja moni suomalainen omistaa metsää. Yksityisomistusta ja itsemääräämisoikeutta kannattavana pidän kaiken metsänkasvatuksen osalta oleellisena faktapohjaista tarkastelua, jossa keskiössä on metsän kasvuvauhti. Nykyisellä kasvuvauhdilla näyttää siltä, että hakkuita pitäisi hieman vähentää. Se olisi tehtävä valtion metsissä. Jos pienennämme hiilinielua, on päästöjä vastaavasti leikattava muualta. Ison kuvan ymmärtäminen on tässä kysymyksessä kaiken A&O. Pitää siis sananmukaisesti nähdä metsä puilta. Luonnon monimuotoisuuden ja hiilitaseen hallitsemisen näkökulmasta on tärkeää löytää poliittinen yhteisymmärrys siitä, että hiilinielua ei tule enää pienentää.

Suomen on lykättävä hiilineutraaliustavoitettaan kauemmaksi vuodesta 2035.

Anders Adlercreutz

Jollei tavoitteita aseteta korkealle, niitä ei myöskään saavuteta. Suuri osa viime vuosina Suomeen tehdyistä isoista teollisista investoinneista ovat suoraa seurausta vihreästä siirtymästä. Tämä on kisa, jossa Suomen kannattaa olla edelläkävijä, ei peesaaja. Investoinnit kaipaavat selkeän vision sekä ennustettavan investointiympäristön. Suomen ei tästäkään syystä kannata siirtää tavoitettaan. Taloudellisia hyötyjäkin tärkeämpi syy sitoutua hiilineutraalisuustavoitteeseen on luontokadon ja ilmanmuutoksen hillitseminen.

Helsingissä ja muissa suurissa kaupungeissa on otettava käyttöön ruuhkamaksu.

Anders Adlercreutz

Ruuhkamaksut eivät selvitysten valossa tehokkaasti vähennä päästöjä, vaan niiden voidaan katsoa olevan pikemminkin ylimääräinen vero. Pääkaupunkiseudulla, tai Suomessa ylipäätään, ei ole sellaisia ruuhkia, että maksua voisi niiden pohjalta perustella. Lisäksi ruuhkamaksun kohdentaminen oikeudenmukaisesti on haasteellista.

Turkistarhaus on kiellettävä Suomessa.

Anders Adlercreutz

Turkistarhauksesta käydään vilkasta keskustelua eettisestä näkökulmasta. En ole valmis rajoittamaan mitään elinkeinoa sitä kieltämällä, sillä eri toimialojen arvottaminen eettisestä näkökulmasta johtaa helposti ongelmallisiin asetelmiin. On olennaisempaa säännellä toimintatapoja kuin kokonaan sulkea pois joitakin elinkeinoja. Markkinanäkymät ovat kuitenkin varsin heikot. Pidän tärkeänä turkistarhayrittäjien tukemista siirtymään vapaaehtoisesti ja riittävän pitkin siirtymäajoin uusille aloille. Mitä tulee turkistarhaukseen eläinten kohtelun näkökulmasta, siihen pätevät samat säännöt kuin ihan kaikkeen eläintalouteen: eläinten hyvinvointia ei voi missään olosuhteissa laiminlyödä.

Kysymysteema: Arvot

Jos on pakko valita, on parempi korottaa veroja kuin leikata julkisia palveluita ja sosiaalietuuksia

Anders Adlercreutz

Tällaiset asiat pitää ratkaista tapauskohtaisesti. Suomen veroaste on jo nykyisellään varsin korkea. Korkea veroaste saattaa lämmittää hetken, mutta edessä voi olla vilpoisat ajat, jos liika verottaminen syö motivaatiota kehittää toimintaa pitkällä tähtäimellä.

Suuret tuloerot ovat hyväksyttäviä, jotta erot ihmisten lahjakkuudessa ja ahkeruudessa voidaan palkita.

Anders Adlercreutz

Tuloerot eivät Suomessa ole ongelma. Opiskelun pitää kannattaa ja isosta vastuusta ja riskinotosta pitää palkita. Pitää kuitenkin varmistaa, että kaikkein pienituloisimmatkin pärjäävät. Hyvätuloisillakaan ei ole mukavaa maassa, jossa osa ihmisistä voi huonosti. Siinä mielessä jaettu ilo on kaksinkertainen ilo.

Valtion pitäisi puuttua nykyistä voimakkaammin markkinoiden toimintaan, jotta talous olisi kaikille reilu.

Anders Adlercreutz

Markkinat toimivat parhaiten silloin, kun ne toimivat markkinaehtoisesti. Suomessa on globaalisti katsottuna pienet tuloerot. En näe, että olisi tarvetta tiukemmalle markkinakontrollille.

Suomessa on liian helppo elää sosiaaliturvan varassa.

Anders Adlercreutz

Sosiaaliturvan varassa ei ole helppoa elää, mutta niin kauan kuin yksikin työkykyinen ihminen kokee, ettei hänen kannata ottaa vastaan työtä tai ettei hän kelpaa työmarkkinoille, on sosiaalituissa, kannustimissa ja asenteissa korjattavaa. Meidän on vaadittava myös työnantajilta sosiaalista vastuuta siinä, että he hyväksyvät erilaisista taustoista tulevat ihmiset työnhakijoina. Täydellinen suomen- tai ruotsinkielen taito ei ole välttämätöntä kaikissa työtehtävissä. Työtehtäviä on mahdollista räätälöidä, jos työntekijällä on yksilöllisiä tarpeita, kuten esimerkiksi jokin vamma tai mielenterveysongelma. Suomessa on 60 000 ihmistä, jotka haluaisivat tehdä täsmätyötä, mutta jotka elävät sosiaaliturvan varassa työnantajien ennakkoasenteiden vuoksi. Tähän pitää saada muutos.

Valtion ja kuntien omistusta yritystoiminnassa tulisi vähentää.

Anders Adlercreutz

Valtion tai kunnan kilpailu yksityisellä sektorilla ei ole toivottavaa, sillä se vääristää markkinoita.

Suomen muuttuminen aiempaa monikulttuurisemmaksi ja monimuotoisemmaksi on hyvä asia.

Anders Adlercreutz

Monikulttuurisuus ja monimuotoisuus ovat hyviä asioita, jos ne sellaisiksi koetaan laajasti kansan keskuudessa. Mikäli asenteet maahanmuuttajia ja erilaisia ihmisiä, erilaisuutta, kohtaan ovat laajalti kielteisiä, syntyy vastakkainasettelua, josta seuraa yhteiskunnallista levottomuutta. Itse uskon, että Suomi hyötyisi monikulttuurisuudesta ja monimuotoisuudesta, mutta näen myös, että voimakkaassa kasvussa oleva polarisoituminen, jossa heikosti pärjäävien ihmisten on vaikea nähdä monikulttuurisuus rikkautena, on todellisuutta.Moni kokee monikulttuurisuuden uhkana itselleen ja omalle hyvinvoinnilleen. On "me" ja "ne". Meidän on tuettava eri kulttuurista ja erilaisista taustoista tulevien ihmisten kohtaamisia ja annettava kaikille tilaisuus sopeutua toisiinsa.

Kristilliset arvot ovat hyvä pohja poliittiselle päätöksenteolle.

Anders Adlercreutz

Uskonnolla voi olla tärkeä rooli ihmisen henkilökohtaisen arvopohjan luojana, mutta sitä ei pitäisi sekoittaa politiikkaan. Ne arvot, jotka mielletään kristillisiksi ovat sinänsä varsin universaaleja ja siinä mielessä kannatettavia.

Sukupuolen moninaisuus pitäisi ottaa huomioon Suomessa nykyistä paremmin.

Anders Adlercreutz

Kaikki vähemmistöt tulee ottaa huomioon nykyistä paremmin.

Selkeitä rajoja ja kuria tarvitaan nykyistä enemmän lasten kasvattamisessa.

Anders Adlercreutz

Lapset tarvitsevat elämäänsä ymmärtäviä, perusturvaa tarjoavia aikuisia. He tarvitsevat ennen kaikkea huolenpitoa ja rakkautta. Lasten levottomuus tai häiriintynyt käytös johtuu harvoin kurin puutteesta. Selkeiden rajojen asettaminen on osa normaalia kasvatusta ja kun rajoja asetetaan lapsen luonnetta, kykyjä, aikomuksia ja pelkoja ymmärtäen, on lapsenkin mahdollista kokea toiminta oikeudenmukaisena.

Suomen pitäisi vähentää omia päästöjään riippumatta siitä, mitä muut maat tekevät.

Anders Adlercreutz

Me olemme asettaneet omat ilmastotavoitteemme ja mielestäni niissä kannattaa pysyttävä. Koko ilmastotyö perustuu siihen, että kaikki tekevät oman osansa. Tosiasia on esimerkiksi se, että Eurooppa jo vuosikymmenten ajan on osittain ulkoistanut päästönsä mm. Kiinaan. Suomalaistenkin kaapeista löytyy runsain mitoin Kiinassa valmistettua tavaraa. On tärkeää, että Suomi osana EU:ta toimii johdonmukaisesti niin, että EU voi edellyttää maailmanlaajuisesti myös muita maita toimimaan ilmastonmuutosta hillitsevästi.

Poliitikkojen on asetettava Suomen ja suomalaisten etu kaiken muun edelle.

Anders Adlercreutz

Pienen maan kohdalla oma etu on usein yhteinen etu - eli esimerkiksi Euroopan etu. Koska yhä useammat ongelmat ovat lisäksi todella viheliäisiä, maiden kansalliset rajat ylittäviä ongelmia, on puhtaasti kansallismielinen paatos jopa vaarallista. Kansanedustajana tehtäväni on aina palvella Suomen kansalaisia. Kansainväliseen yhteistyöhön perustuva, erilaisuudelle avoin yhteistyö on tärkeää juuri suomalaisten hyvinvoinnin turvaamiseksi.

Ympäristön etu tulisi asettaa talouskasvun ja työpaikkojen luomisen edelle, jos ne ovat keskenään ristiriidassa.

Anders Adlercreutz

"Joko-tai" -ajattelun sijaan haluan ajatella tässäkin kysymyksessä "sekä- että". Suomen ainutlaatuinen luonto sisältää valtavan liiketaloudellisen potentiaalin: maailmassa on paljon ihmisiä, jotka ovat tänä päivänä valmiita maksamaan hiljaisuudesta ja puhtaudesta. En usko että luonto ja talous ovat ristiriidassa keskenään, kun haetaan pitkän tähtäimen kestävää kasvua. Jos on pakko valita, niin valinta on ympäristö, sillä ilman tervettä luonnon ekosysteemiä, ei ole toimintaedellytyksiä liiketoiminnallakaan.

Maamme kaipaa vahvoja johtajia, jotka pystyvät tekemään vaikeitakin päätöksiä välittämättä liikaa muiden mielipiteistä.

Anders Adlercreutz

Hyvä johtaja osaa kuunnella eri toimijoiden näkemyksiä ja kokemuksia ennen kuin tekee tilanteesta analyysin ja sen pohjalta päätöksen. Kun päätös on hyvien perustelujen pohjalta tehty, on tärkeää seistä sen takana, vaikkei se nauttisikaan kaikkien suosiota.

Koko Suomi tulee pitää asutettuna, vaikka siitä koituisi kustannuksia.

Anders Adlercreutz

Suomi tukee jo nyt koko maan asuttuna pitämistä tasausjärjestelmän kautta. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että etelän verotuloista osa ohjautuu esim. pienten pohjoisten kuntien elinvoiman ylläpitämiseen. Järjestelmä on tärkeä esimerkiksi maatalouden harjoittamisen turvaamiseksi. Kerran metsittyneitä peltoja on vaikea ottaa uudelleen käyttöön. Paikallinen ruoantuotanto voi hyvinkin olla nykyistäkin tärkeämmässä roolissa 10-20 vuoden aikaperspektiivillä.

Suomen kaupungistuminen on hyvä asia.

Anders Adlercreutz

Kaupungistuminen on luonnollinen kehitys, jota vastaan on turha taistella. Samaan aikaan on syytä olla huolissaan autioituvasta maaseudusta.