Atte Harjanne

Suomen turvallisuuden kannalta on ehdottoman tärkeää varmistaa Ukrainan sotilaallinen menestys hyökkääviä venäläisjoukkoja vastaan. Ukrainan tuki on myös moraalisesti oikein. Tyrannia uhkaa alistaa vapaan maan sorron ja väkivallan alle, eikä sitä voi hyväksyä. Ukrainan jälleenrakentaminen kukoistavaksi, vapaaksi EU-maaksi on sekin sekä oikein että meidän etumme.

Suomen on syytä pitää oma puolustus särmänä ja osaltaan huolehtia siitä, että Nato on vahva puolustusliitto.

Luokkakoot täytyy pitää järkevinä ja turvallisina. Jäykät henkilöstömitoitukset eivät kuitenkaan välttämättä ole hyvä keino siihen. Ne eivät ratkaise opettajapulaa. Lisärahoilla saavutetaan usein enemmän, jos tukea kohdennetaan sitä eniten tarvitseville. Hyvä keino tähän on Helsingissä käytössä oleva positiivisen diskriminaation rahoitus, jolla on tutkitusti positiivisia vaikutuksia oppimistuloksiin.

Käyttöhuoneet ovat osa inhimillistä ja tutkimusnäyttöön pohjaavaa päihdepolitiikkaa. Huoneiden laillistaminen parantaisi itse asiassa kaikkien - ei vain päihteiden käyttäjien - turvallisuutta, ja sille on vahva tuki asiantuntijoilta, THL mukaan lukien.

On selvä, että sotemenot kasvavat kun väestö ikääntyy, ja itse asiassa Suomessa soteen käytetään verrattain maltillinen osuus BKT:sta. Valtion rahoituksen summittainen lisääminen ei kuitenkaan ole fiksuin tie vastata tarpeeseen, vaan rahoitusmallia pitäisi kehittää ja täydentää hyvinvointialueiden verotusoikeudella. Tämä parantaisi kannustimia tehokkuuteen ja vahvistaisi paikallista demokratiaa. Sote-uudistuksessa päädyttiin myös liian suureen määrään hyvinvointialueita, ja alueiden määrää onkin oltava valmius edelleen vähentää.

Tutkimustiedon valossa rangaistusten koventaminen puree itse asiassa rikollisuuteen yleensä verrattain heikosti. Olennaista olisi ehkäistä rikoskierteen alkaminen, katkaista se mahdollisimman nopeasti ja torpata järjestäytyneen rikollisuuden ja jengien toimintaedellytykset. Joissakin rangaistuksissa on toki koventamisen varaa.

Ansiosidonnainen pitää laajentaa yhdenvertaiseksi kaikille palkansaajille. Samalla sen kestoa ja rakennetta olisi paikallaan kehittää niin, että työttömyysjaksot jäisivät lyhemmiksi.

Huutavaan työvoimapulaan ei ole mitään mahdollisuuksia vastata vain kotimaisin voimin. Samalla kotouttamisen on toimittava, jotta maahanmuuttajat sulautuvat osaksi yhteiskuntaa eivätkä työmarkkinat eriydy. On myös tärkeää on pitää kiinni täällä opiskelevista ja valmistuvista kansainvälisistä osaajista.

Valtion velkaantuminen muiden kuin aitojen investointien tapauksessa heikentää taloudellista liikkumatilaa tulevaisuudessa. Absoluuttista velkasummaa tärkeämpää on kuitenkin taittaa velkasuhde laskuun, eikä tässä pidä jumittua vain leikkauksiin. Tuottavuuden parantaminen ja työllisyysasteen nosto sekä fiksumpi verotus ovat tässä myös keskeisessä roolissa.

Mihinkään massiiviseen veroaleen ei ole nyt varaa, mutta verotuksen painopistettä on syytä siirtää nykyistä enemmän työn verottamisesta haittoihin ja materiaaliseen kulutukseen sekä sellaisiin veroihin, jotka haittaavat talouden toimintaa mahdollisimman vähän.

Tukia on jo nyt jaettu avokätisesti ja monin osin heikosti kohdentuen. Tuet pitää kohdentaa niille, jotka eivät pärjää ilman. Kukaan ei saisi joutua kohtuuttomaan tilanteeseen, mutta kannustimia energian säästöön ja joustoon sekä kulutuksen siirtoon pois piikkitunneilta ei saisi niitäkään poistaa. Olisikin itse asiassa perustellumpaa jakaa tukea suoraan niin, ettei se ole sidoksissa energian kulutukseen.

Hakkuutasot pitää sovittaa metsäluonnon ja ilmaston kannalta kestäviin raameihin. Valtion omien metsien suojelu ja harkitummat hakkuut ovat tehokkain ja nopein keino tähän. Yleisesti metsien hiilinieluja on vahvistetava ja metsäteollisuuden jalostusastetta saatava nostettua. Metsänomistajien taloudellisia kannustimia hiilensidontaan, luonnon suojeluun ja metsien arvokkaampaan käyttöön on parannettava.

lmastonmuutoksen torjunnan kanssa ollaan myöhässä - ei todellakaan etuajassa. Myös suomalainen elinkeinoelämä on laajasti sitoutunut tähän tavoitteeseen ja suunnittelee investointejaan sen pohjalta. Poukkoilu tavoiteasetannassa tekisi siis hallaa suomalaiselle elinkeinoelämälle.

Hyvä työkalu kaupunkitilan tehokkaampaan hinnoitteluun, jonka avulla saadaan viihtyisämpää, turvallisempaa, kestävämpää ja bisnesystävällisempää kaupunkirakennetta. Ruuhkamaksuille on vankat taloustieteelliset perustelut, ja näyttö muun muassa Tukholmasta kertoo, että niistä hyötyvät myös ne, jotka autoa eniten tarvitsevat.

Tarpeetonta kärsimystä, josta olisi korkea aika päästä eroon.

Suomen veroasteessa ei ole merkittävää korottamisen varaa, kun huomioidaan kaikki veroluonteiset maksut. Verotusta ja verojen kohdentamista olisi toki tarpeen uudistaa fiksummaksi.

Ahkeruudesta on paikallaan päästä hyötymään ja yrittämiseen tulee kannustaa. Silti tuloeroja selittää aina myös sattuma ja onni sekä muut tekijät, joihin ihminen ei itse oikeastaan vaikuta. Liian suuret tuloerot aiheuttavat yhteiskunnallista jännitettä, epäoikeudenmukaisuuden kokemuksia ja itse asiassa hidastavat myös talouskasvua. Progressiivinen verotus ja muut tasaavat mekanismit ovat siis perusteltuja. Samalla työn verotuksen on yleisesti oltava riittävän maltillista, jotta työn tekeminen kannattaa ja palkkatyölläkin on mahdollista vaurastua.

Enemmänkin monessa asiassa pitäisi antaa enemmän tilaa markkinoille toimia ja hyödyntää markkinamekanismeja haittoja hinnoittelemalla. Muutakin sääntelyä, tasaamista ja kompensaatioita tarvitaan silti jonkin verran varmistamaan oikeudenmukaisuus.

Suomen perusturvan taso on liian matala, ja sosiaaliturva monimutkainen purkkarakennelma täynnä erilaisia loukkuja. Lopputulos voi toki olla monelle varsin passivoiva, mutta ei sosiaaliturva mitään helppoa elämää takaa.

Valtion omistuksen pitää pohjautua aitoihin strategisiin intresseihin, kuten huoltovarmuuden tai kriittisten palveluiden turvaamiseen. Omaisuuden myymisellä voitaisiin rahoittaa investointeja. Sama pätee toki kuntiin ja alueisiin, joiden inhouse-yhtiöille on muodostunut aivan liian suuri rooli monilla markkinoilla.

Kirjavampi ja monimuotoisempi elämä on seurausta ihmisten kasvavasta vapaudesta.

Lähimmäisenrakkaus ja armollisuus ovat hyviä arvoja. Kristinuskon opinkappaleiden tiukkaa ja ahdasta tulkintaa politiikka ei silti kaipaa, ja on tärkeä pitää politiikka ja uskonto erillään.

Lainsäädännössä on vielä tältä osin jumppaa. Oikeus olla vapaasti oma itsensä ei ole keneltäkään pois.

Selkeitä rajoja ja turvallisia kasvuympäristöjä, kyllä. Kovaa kuria ei niinkään.

Suomen pitää kantaa vastuunsa globaaleista ongelmista. Maailmalla on myös todella, todella kova kysyntä päästövähennysratkaisuille, eli tarjolla on biljoonien markkinat.

Suomen päättäjän näkökulma on toki Suomi. Protektionistinen ja sisäänpäinkääntynyt politiikka kuitenkin lähinnä köyhdyttää ja kurjistaa Suomen ja suomalaisten elämää. Suomalaisten etu edellyttää kansainvälistä yhteistyötä ja panostuksia muun muassa Euroopan vakauteen, ilmastonmuutoksen hillintään ja globaaliin köyhyyden torjuntaan.

Talous voi olla aidosti kestävä vain luonnon ja ilmaston asettamissa rajoissa. Tämä ei ole mielipidekysymys, vaan fysikaalinen fakta.

Rohkeita vastuunkantajia tarvitaan, mutta vahvojen johtajien kaipuu on johtanut lähinnä kehnoihin tuloksiin ihmisten hyvinvoinnille ja demokratialle (muun muassa Trump, Bolsonaro, Orban ovat tästä esimerkkejä).

Fiksu aluepolitiikka nojaa alueiden omiin vahvuuksiin, ei tehottomiin tukiin. Ihmiset saavat tietysti valita vapaasti missä asuvat, ja osa sitä valintaa on vaihtokauppa palveluiden saavutettavuuden, työpaikkojen tarjonnan, asumisen hinnan ja oman tilan välillä. Yhä useampi suomalainen haluaa asua kaupungissa.

Kaupungistuminen on paitsi ihmisten vapaaehtoista liikettä, myös tuottavuuden ja työllisyyden kasvua. Tiivis kaupunkiasuminen antaa myös mahdollisuuden vapauttaa enemmän tilaa luonnolle. Samalla on hyvä tiedostaa, että nopea kaupungistuminen on kiistatta myös sosiaalisesti haastava muutos sekä kaupungeissa että niillä alueilla, joissa väki vähenee.