Olen kokenut yhteiskunnallinen vaikuttaja ja kaupunginvaltuutettu. Viimeiset kahdeksan vuotta olen työskennellyt Vantaan kaupungin poliittisissa johtotehtävissä, ensin kaupunginhallituksen varapuheenjohtajana ja nyt kaupunginvaltuuston puheenjohtajana.
Koulutukseltani olen erityisluokanopettaja. Tällä hetkellä työskentelen opetusalan asiantuntijana vapaan sivistystyön oppilailaitoksessa.
Vastaukset vaalikoneeseen
Tässä näet ehdokkaan vastaukset vaalikoneen kysymyksiin.
Kysymysteema: Liikenne
Valtion pitää tukea yksityisautoilua harvaan asutuilla alueilla, joilla julkinen liikenne ei toimi.
Suoraa tukea tulee antaa vain julkiselle liikenteelle. Verotuksessa annettava työmatkavähennys harvaan asutuilla alueilla voi olla korkeampi.
Polttomoottoriautojen käyttöä kaupunkien keskustoissa pitää rajoittaa.
Yksityisautoilun rajoittaminen suhteessa julkiseen liikenteeseen riittää.
Ilmastotoimet eivät saa johtaa autoilun hinnan nousuun.
Ilmastotoimet vaikuttavat väistämättä autoilun hinnan nousuun. Pelastaaksemme maailman lapsillemme ja lastenlapsillemme tarvisemme tehokkaita toimia päästöjen rajaamiseksi.
Kotikunnassani pitää kieltää nastarenkaiden käyttö.
Valvonta on vaikeaa ja nastarenkaita tarvitaan vaativilla keleillä.
Kysymysteema: Koulut
Koulujen inkluusio on mennyt liian pitkälle. Erityisoppilaita pitäisi opettaa nykyistä enemmän erityisluokilla.
Erityisluokkia tarvitaan, mutta ei kaikkia erityistä tukea tarvitsevia pidä siirtää erityisluokkiin. Sen sijaan osa-aikaista pienryhmätyöskentelyä tulee edistää. Erityisopettajia tai samanaikaisopettajia sekä koulunkäynninohjaaiia on erityistä tukea tarvitsevien apuna oltava luokissa riittävästi.
Kotikuntani pitää käyttää nykyistä enemmän rahaa kouluruokaan.
Vantaa on lisännyt rahoitusta kouluruokaan kahteen otteeseen kuluneella vaalikaudella. Tarve nostaa laatua on olemassa edelleen. Taloustilanne tulee kuitenkin olemaan tiukka seuraavat 1-3 vuotta, jonka vuoksi rahoituksen nostaminen on nyt vaikeampaa.
Koulunuorisotyötä pitää lisätä kiusaamisen vähentämiseksi.
Olemme lisänneet nuorisotyötä kouluille ja samalla linjalla tulee jatkaa. Tämä panostus on erittäin hyödyllistä.
Afrikan tähti -peli kuuluu päiväkoteihin ja esikouluihin.
Ehdokas ei ole perustellut vastaustaan.
Painotettua opetusta pitää vähentää, jotta koulushoppailu ja koulujen eriytyminen saadaan kuriin.
Vantaalla tämä ei ole ongelma tällä hetkellä, vaan enemmänkin vanhojen lähiöiden sosiaalisten haasteiden kasautuminen, johon tulee puuttua.
Kouluissa ja päiväkodeissa pitää tarjota vähemmän liharuokaa.
Koulujen ruokalistoissa tulee noudattaa kansallisia ravitsemussuosituksia. Niiden mukaan kasvisten määrää lautasella tulisi lisätä suhteessa lihaan. Kokonaan lihaa ei pidä poistaa, vaan tarjota koululaisille vaihtoehtoja.
Kysymysteema: Talous
Kotikuntani pitää maksaa syntyneestä lapsesta kertaluonteinen vauvaraha, jotta kuntaan saadaan lisää lapsiperheitä.
Vantaan väestö kasvaa ja kaupungissamme on korkea syntyvyys. Emme tarvitse erillistä vauvarahaa, vaan perheitä tulee tukea muulla tavoin (esimerkiksi kotipalvelut),
Työvoimapalveluiden siirto TE-keskuksilta kunnille parantaa kotikuntani elinvoimaa.
Kunnat ovat lähellä työelämää ja yrityksiä. Edellytykset saada työmarkkinoille positiivisia uudistuksia ovat olemassa. Elinvoima -ja työllisyyspalvelut tuleekin integroida kiinteästi toisiinsa sekä huolehtia niiden yhteissuunnittelusta.
Mikäli työllisyyden hoidossa epäonnistutaan, voi työllisyyspalvelu-uudistus tuoda merkittävät lisämenot kunnille sekä heikentää sitä kautta elinvoimaa.
Itä-Suomea pitää tukea muiden alueiden kustannuksella Venäjän hyökkäyssodan seurausten vuoksi.
Itäs- Suomi on kärsinyt muita enemmän, joten alueen erityistuki on perusteltua.
Kuntien tuulivoimasta saamat kiinteistöverotuotot pitää tasata muiden kuntien kesken.
Tuulivoiman tuotot on oikeudenmukaista ottaa valtakunnalliseen verotulontasaukseen mukaan.
Kotikunnassani on leikattava ennemmin menoja kuin kiristettävä veroja talouden vakauttamiseksi.
Ensisijaisesti tulemme etsimään menosäästöjä mm. investoinneista sekä tarkastelemaan rakenteellisesti kaikki menot Vantaalla. Peruspalveluiden voimakkaita leikkauksia en kuitenkaan kannata, sillä se vauroittaisi erityisesti kasatusta ja opetusta, joka on suurin menoerä kunnissa.
Uskon, että kuntani on elinkelpoinen itsenäisenä jatkossakin.
Vantaalla ei ole hätää. Olemme elinvoimainen ja kasvava kunta, jonka taloudelliset edellytykset selvitä itsenäisenä ovat hyvät.
Kysymysteema: Asuminen
Kotikuntani tulee paikata kassaansa kiinteistöveroluokkien nostolla.
Teimme kiinteistöveroihin korotuksen muutama vuosi sitten. Nyt täytyy miettiä ensin menoja ja pyrkiä sitä kautta sopeuttamaan taloutta.
Vanhojen asuntojen purkamisesta pitää maksaa romutuspalkkio.
Kaavamaiset "romutuspalkkiot" voivat johtaa myös käyttökelpoisten rakennusten purkamiseen. Harkinnanvaraisia avustuksoa sosiaalisen tilanteen vuoksi voidaan harkita.
Paras keino estää slummiutumista on kaavoittaa samalle alueelle omistus- ja vuokra-asuntoja.
Juuri näin on Vantaalla toimittu. Myös purkavaa rakentamista tulisi tehdä vanhoissa lähiöissä, jotta saamme niitä uudistettua.
Kysymysteema: Ympäristö
Ympäristö pitää asettaa kotikunnassani talouskasvun ja työpaikkojen edelle.
Ympäristö ja talous tulee sovittaa mahdollisimman hyvin yhteen.
Kuntaani ei pidä rakentaa tuulivoimaa, sillä se rasittaa luontoa ja tuhoaa mökkimaiseman.
Tuulivoima ei sovellu Vantaalle maankäytöllisesti (vie liikaa tilaa) eikä lentoaseman vuoksi.
Susien kaatoluvista pitäisi päättää kunnissa ja kantaa harventaa alueilla, joilla sudet liikkuvat asutuksen lähellä.
Kaatoluva tulee myöntää valtakunnallisesti.
Kysymysteema: Maahanmuutto
Kotikuntani pitää houkutella maahanmuuttajia aktiivisesti.
Vantaalle muuttaa aktiivisesti maahanmuuttajia ilman houkutteluakin.
Maahanmuuttajien kotouttaminen on epäonnistunut kotikunnassani.
Vantaalla kotouttaminen on ollut pääosin onnistunutta.
Englannin kielen käyttöä kuntapalveluissa ja kouluissa on lisättävä.
Englanninkielisiä palveluita voidaan lisätä. Pääasiallisina palvelukielinä tulee kuitenkin säilyttää suomen ja ruotsin kieli.
Kysymysteema: Vantaa
Poliisihallituksen häiriöindeksin mukaan Vantaa on Suomen suurista kaupungeista turvattomin. Varon liikkumista kaupungilla yksin iltaisin entistä enemmän.
En vältä liikkumista kaupungilla yksin iltaisin, mutta olen entistä valppaampi ja pidän käsilaukusta kiinni erityisesti asemanseuduilla liikkuessani.
Vantaa tukee 1,5 miljoonan euron rahastolla vähävaraisten vantaalaislasten harrastuksia. Vähävaraisten lasten harrastusmahdollisuuksien turvaaminen kuuluu kaupungille.
Vantaa on halunnut tukea vähävaraisten harrastamista Lasten ja nuorten 1,5 miljoonan euron juhlarahastolla. Olin päättämässä asiasta ja pidän sitä tärkeänä tällaisena aikana, kun valtio leikkaa lapsiperheiden tukia sekä hyvinvointialueen resursseja.
Valtion ja hyvinvointialueen tulisi osallistua nykyistä enemmän vähävaraisten perheiden toimeentulon sekä lasten ja nuorten harrasteiden tukemiseen.
Vantaan asukkaista jo 25 prosenttia puhuu äidinkielenään muuta kuin suomea tai ruotsia. Maahanmuutto on hyväksi Vantaan elinvoimaisuudelle.
Maahanmuuton ansiosta Vantaan väestö on kasvanut ja nuorta. Kaupunkimme tulee hyötymään tästä erityisen paljon lähitulevaisuudessa muun Suomen ikääntyessä. Meillä on tarjotta työvoimaa ja palvelujen käyttäjät tuovat osotovoimansa ansiosta elinvoimaa alueelle.
Maahanmuutto on tuonut myös lieveilmiöitä, joihin tulee puuttua.