Ehdokkaan Suvi Perttula tiedot

Suvi Perttula
Sdp
Nro 385
1. Pienten lasten tarpeiden vahva huomiointi palveluissa 2. Järkevämmät luokkakoot kouluun 3. Saavutettavat tilat monenlaisille ihmisille.
Ikä:
61
Sukupuoli:
Nainen
Paikkakunta:
Jyväskylä
Postinumeroalue:
40740, Kortepohja
Ammatti:
Informaatikko eläk., YTM, AmO (ammatillisen opettajan pätevyys), nepsy-valmentaja
Koulutus:
Ylempi korkea-aste
Kielitaito:
Englanti; ruotsi (lähinnä lukeminen, muu taito ruosteessa), muitakin kieliä on opiskeltu lukiossa tai muutamilla yliopiston opintojaksoilla
Kuvausteksti:
Korkeakoulussa elämäntyön tehnyt informaatikko, jonka perheeseen kuuluu aikuisia lapsia ja heidän perheitään, puoliso ja kaksi kissaa. Vaalilupaukseni keskittyvät paljon lapsiin ja nuoriin. Sen lisäksi haluan edistää sitä, että jokaisen kaupunkilaisen ikkunasta näkyisi luontoa. Kaupunginosat on kaavoitettava saavutettaviksi, toisin sanoen esteettömiksi ja sellaisiksi, joissa on lähipalveluita, mm. ruokakauppa, lähiliikuntapaikkoja, kirjasto tai kirjastoautopysäkkejä. Se tarkoittaa myös, että varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen palvelut ovat järkevän lähellä. Myös perusterveydenhuollon palvelut (hva) on oltava omassa kaupunginosassa tai hyvin helposti bussilla tai palveluliikenteellä saavutettavissa – siihen voidaan vaikuttaa kaavoituksella ja joukkoliikenneratkaisuilla.