Antti Honkanen

Lapset ja nuoriso eivät välttämättä tarvitse some-välinettä koulupäivän aikana. Tulee keskittyä kouluasioihin, eikä antaa peli- ja some-touhuilun häiritä keskittymistä. Energia ja tarmo tarvitaan itsensä kehittämiseen koulun ohjauksessa. Eri asia tietysti, jos opettaja teetättää kännykällä tehtäviä tai koulun laitteisto ei toimi tai sitä ei ole olemassa. Jos on ennalta tiedetty tarve puhelimenkäyttöön, voi kännykän käytöstä toki sopia vaikka ruokatunnille.

Palkkakilpailu Uudellamaalla on kovaa ja se ruokkii itse itseään. Korotuskierrettä ei pidä kuitenkaan päästää liian kuumaksi. Oleellista palkkauksessa ovat myös työntekijän pätevyys ja taidot. Koulutuksella tulee olla selvää vaikutusta tehtäväkohtaiseen palkkaan. Kokonaispalkan tulee riittää kohtuulliseen asumiseen ja elämänmenoon.

Erityislasten mitä erilaisimpiin haasteisiin hyvin vastaaminen edellyttää koulutettujen asiantuntijoiden työtä. Tarve näille ei kun lisääntyy! Muutkin lapset ansaitsevat huomiota ja 'tavallinen' ope tekee sen mihin on itse kouluttautunut ja tullut palkatuksi. Tavallisen oppitunnin vetämiseen menee yhdeltä yleensä jo kaikki aika ja energia. Ryhmäkoolla ja juuri omaan tehtäväänsä koulutettujen aikuisten lukumäärällä on ratkaiseva merkitys oppilaille ja oppimiselle luokkayhteisössä. Vähällä resurssilla ja asiantuntemuksella ei saa paljoa! Lapsiin ja nuoriin sijoitettu veroeuro maksaa itsensä takaisin ja ehkäisee myöhemmin suurempaa tarvetta veroeurojen käyttöön - puhumattakaan potentiaalisia inhimillisiä tragedioita.

Jos olisi aivan pakko, niin vähän ja väliaikaisesti. Miksi viedä elämyksiä ja iloa elämästä? Arki kaipaa piristystä. Jo pelkästään se, että on potentiaalinen mahdollisuus käydä taidetapahtumissa virkistää. Pienelle osalle taide- ja kulttuuritapahtumien hinnalla ei ole niin väliä, mutta suurin osa joutuu tekemään valintoja arjessa pärjäämisen ja siinä jaksamista auttavan elämyksen välillä. Pääsylippujen hintojen on pysyttävä arjen muiden kulujen suhteen kohtuullisina. Koska pelkillä lipputuloilla ei laadukkaita tilaisuuksia järjestetä, on niiden aikaansaamista tuettava. Muistetaan myös, että taiteentekijätkin ovat osa yhteiskuntaa ja maksavat osansa veroista. Olkoot hekin mieluummin töissä kuin työttöminä.

Kirjastot ovat nykyään paljon muutakin kuin pelkkiä kirjojen, lehtien ja äänilevyjen lainaamoja. Nämäkin kulttuurituotteet ovat edelleen tärkeitä ja tuovat elämyksiä, tietoa ja iloa elämään. Nettipalvelut ja äänikirjat ovat osa nykykirjastoa. Kirjastot ovat lisäksi kuntalaisten olohuoneita ja kohtaamispaikkoja, monille lähes ainoa henkireikä arjessa. Jo kirjastojen pelkkä olemassa olo ja mahdollisuus käyttää niiden moninaisia palveluita piristää päivää! Kirjastotkin työllistävät veroja maksavia ihmisiä.

Ei välttämättä. Veroja on jokaisen maksukykyisen maksettava yhteiseen pottiin, millä kustannetaan arjen ennustettavuus, yhteisöllinen vakaus ja toimivuus eli kunnalliset palvelut (kattamalla esim. työntekijöiden palkat ja ostopalvelut) sekä rakennetaan ja ylläpidetään infra (rakennukset, kadut, valot, lämmitys, vesi- ja viemäristö, energia, auraus- ja jätehuolto jne.). On toki päätettävä tärkeysjärjestys, valvottava ettei makseta tyhjästä, seurattava että kilpailutus onnistuu ja laatuvaatimukset täyttyvät jne. Jokainen käyttää kunnan palveluja joka tapauksessa - huomaamattaankin. Ja vaikka ei itse käyttäisi aivan kaikkia verovaroin kustannettua ja tuettua, hyötyy verojen maksamisesta vähintään välillisesti koska yhteiskunta pysyy yhteisenä ja rauhallisempana kuin ilman verojen käyttöä.

Järvenpää on alueeltaan Suomen pienimpiä ja tiheimmin asuttuja kuntia, joten laajoja tuuli- ja aurinkovoimaloita tänne ei oikein mahdu. Vähäpäästöisiä (kohtuullisen kokoisia) tehtaita sen sijaa mielellään, kiitos! Aurinkopaneeleita voisivat tietysti muutkin asennuttaa omille katoilleen...

Järvenpäässä tämä asia on suhteellisen hyvässä tasapainossa verrattuna isompiin kaupunkeihin, joilla on myös laajemmat maa-alueet.

Järvenpää on muuttovoittoinen kunta ja iso osa muuttajista maahanmuuttajaperheitä (vars. ukrainalaisia) ja näissäkin iso osa koulutettuja. Joten erityisiä huolta väestön vähenemisestä ei välttämättä tällä hetkellä ole.

Järvenpää alkaa olla täyteen rakennettu ja keskusta on pian ahdas. En näe tarvetta kasvattaa asukaslukua enää kovin paljoa (näillä maarajoilla 70 000:ää ei kannata juurikaan ylittää; se tullee täyteen ehkä joskus noin 2050). Vapaata luontoa ei ole nytkään yhtään liikaa. Vanhentuneita, saneerauskelvottomia rakennuksia purettaessa voidaan uusien kerrosmäärää lisätä, mutta kaupungin asuintalojen viihtyisää monimuotoisuutta ei saa yksipuolistaa pelkiksi kerrostaloiksi. Asuntojen kokoa on säännelty kaavalla siten, että uusissa kerrostaloissa on sekä yksiöitä että perheasuntoja. Asuntojen hinnat noudattavat kysynnän ja tarjonnan lakia markkinataloudessa, mutta ns. sosiaalista rakentamista tarvitaan myös..

Järvenpäässä on säästöjä ja leikkauksia tehty jo vuosien ajan (v. 2019 romahduksen jäljiltä). En jatkaisi enää tätä nykyistä palveluja heikentävää politiikkaa, vaan korottaisin tarvittaessa hieman veroja. Henkilöstö on ollut säästöjen kohteena jo liian kauan ja se näkyy jo pito- ja vetovoiman heikentymisenä eli vaihtuvuudessa sekä rekrytointihaasteina. Työssä kuormittuminen on myös suuri riski ja terveydelle haitallista. Sairauspoissaolot lisääntyvät. Näistä saattaa koitua mainehaitan lisäksi myös suuret taloudelliset seuraukset kunnalle. Sosiaalietuudetkin on virkavastuulla myönnettyjä, joten niistä leikkaaminen arveluttaisi. Pidetään mieluummin kaikki oikeudenmukaisella ja reilulla pelillä mukana yhteiskunnassa! Maksan kyllä veroja, kunhan ne käytetään järkevästi palvelujen tuottamiseen!

Toivottavasti tässä ei ole oletusta, että lahjakkaat ja ahkerat ovat myös ahneita? Itse näkisin, että kohtalaiset (!) tuloerot ovat hyväksyttäviä, jos niihin on hyvät perusteet eli ahkeruuden lisäksi koulutus sekä tehtävän vaativuus ja vaikuttavuus. Lahjakkuus (taipumus omaksua vaivatta jotain taitoja, kykyjä, ymmärrystä jne.) helpottaa onnistumista ja menestymistä, mutta se ei yksin riitä. Kansainvälisessä vertailussa hyvä peruskoulutus, toimiva hyvinvointi- ja oikeusvaltio kuitenkin takaavat ja mahdollistavat jokaiselle suomalaiselle vankan pohjan ja turvaverkon yrittää menestyä omien edellytystensä mukaisesti. Tuottavuuskin merkitsee. Liian suuret tuloerot ovat aina riski muillekin eroille, mikä saattaa vähentää pienelle kansalle elintärkeää yhteenkuuluvaisuutta ja yhteisöllisyyttä.

Vapaa markkinatalouskin edellyttää pelisäännöt ja valvonnan. Koska kaikilla ei ole lähtöä täysin samalta viivalta taloudelliseen toimintaan, täytyy järjestäytyneessä yhteiskunnassa olla vahva oikeudenmukainen valtiotoimija. Armottomia 'viidakonlakeja' ei kukaan oikeasti halua (vrt. 90-luvun Venäjä), vaikka tällä hetkellä hieman mietityttää... Kaikista vaan ei ole yrittäjiksi - ei kyllä myöskään viranhaltijoiksi. Työnjako on oltava. Yrittäjät eivät tule toimeen ilman asiakkaita, eikä monet ilman työntekijöitäkään. Palkansaajat tarvitsevat yrittäjiä ja innovatiivista hyvää johtamista. Reilua on sekin, että pitkä ja laadukas peruskoulutus on nykyään 18:aan ikävuoteen saakka tarjolla kaikille. Siltä pohjalta voi jo melkein kuka tahansa ponnistaa paremmin jatkoon ja osaksi reilua taloutta.

Tästä minulla ei ole suoraa kokemusta. Mikä on helppoa ja mikä vaikeaa kenellekin. Kaiketi hyvin vaatimattomasti kuluttamalla voi elää sosiaaliturvan varassa, mutta tuskin se sentään mitenkään helppoa on. Siinä käsittääkseni joutuu aikalaiseen kontrolliinkin ja syrjään yhteiskunnan 'normijäsenyydestä'. Joku voi toki valita tietoisesti sellaisen elämän ja löytää ilon arjestaan silti. En kuitenkaan usko, että monikaan valitsee pelkän sosiaaliturvan varassa elämisen, vaan ennemminkin joutuu sellaiseen tilanteeseen asialle paljoa voimatta. Syyllistämistä ei tarvita, vaan tukea ja välittämistä.

Riippuu mistä toiminnasta on kyse. Sähkö- ja vesi- ja liikenneinfra satamineen ja sotavälinetuotanto tulisi olla julkisessa omistuksessa. Liikevoittotavoite tulisi näissä olla hyvin maltillinen. Netti ja some ovat vaikeampi asia, kuten viime vuosina on jouduttu toteamaan. YLE:n tulee olla vapaa ja riittävästi resurssoitu mahdollisimman riippumattoman ja kriittisen sisällön tuottamiseksi. Varsinkin näinä vaaran aikoina yhteiskunnan muukin turvallisuuden kannalta kriittinen infra tulisi olla valtion - ja kuntienkin - omistuksessa tai ainakin täydessä kontrollissa hintakattoineen. Kaikki muu arjen hyödyketuotantoon ja rahoitukseen liittyvä voi hyvinkin jäädä kysynnän ja tarjonnan lakien heilahtelujen alaiseksi, toki nykyisen keskuspankki- ja valuuttajärjestelmän mukaisesti.

Tiettyyn rajaan saakka. Jokaisella on välttämättä oma kulttuuri-identiteettinsä tai kognitiivinen tarina, mihin 'nojataan' ja samaistutaan. Oleellista on äidinkieli. 'Suomalainen kulttuuri' on jatkuvasti edelleenkin muuttuva tarina, pitkän ajan kehityksen tulos, mihin ovat vaikuttaneet monet tekijät, joista harvat ovat nykyisen Suomen alueella asuvien edeltäjien alun perin keksimiä. Vaikutteita virtaa jatkossakin. Tieteellisille tutkimukselle perustuva kulttuuri- ja historiatietoisuus olisivat oleellista samoin kuin maailmankatsomuksen välttämättömyyden teoreettinen tunteminen. 'Ulkopuolinen' vaikute on helpompi ymmärtää ja hyväksyä, jos tuntee kulttuuriteoriaa ja -historiaa. Jos ihminen on identiteetiltään 'sinut' ja arvostelukyvyltään kehittynyt, sietää myös itselleen (alkuun) vieraan.

Mitä tarkoitetaan kristillisillä arvoilla? Eri kirkkokunnilla on selkeästi toisista poikkeavia arvoja (tavoitteita), puhumattakaan lahkoista... Vai tarkoitetaanko nykyisiä pitkälti maallistuneita pohjoismaisia luterilaisia arvoja? P-Saksassa 'alkuperäinen' Lutherin ja Melanchtonin 'luterilaisuus' on jo marginaalissa, muuallahan sitä ei olekaan. Niistäkin on selkeitä painotuseroja. Ei kai tällaisille epämääräisyyksille ja nurkkakunnille voi poliittista päätöksentekoa perustaa ilman suuria haasteita? Omani perustuu tieteiden rakentamille ihmis- ja maailmankuville, länsim. yleisille ihmisoikeuksille, maltilliselle kantilaiselle velvollisuusetiikalle, oikeusvaltioperiaatteelle ja demokraattiselle päätöksenteolle. Tämä edellyttää kriittistä pohdintaa, laajaa koulutusta sekä elämänkokemusta...

Täytyy myöntää, etten ole tähän kovin syvästi vielä ehtinyt perehtyä. Itse erotan biologisen ja identiteettisen tulokulman tähän aiheeseen. Oma painotukseni eron teossa pohjautuu biologialle (tieteelle). Toki ymmärrän ja hyväksyn myös identiteettisen (eli kulttuurisen), poliittisen (valta ja ideologia) ja psykologisen (kognitiivisen) aspektin asiassa. Tiettyyn rajaan saakka voidaan ilman muuta sallia ihmisen itsensä määritellä itsensä (myös) sukupuoliolentona tai vaikka sukupuolettomana, mutta sen ei pidä antaa teettää muille suurta huolta, työtä tai kustannuksia (esim. vaatimukset kolmannen sukupuolen wc:ille ovat turhia; kaikki voivat käydä samassa kopissa luonnollisilla tarpeillaan).

Ei ne tärkeimmät ole, mutta hyviä arvoja ja jopa oleellisia nuoren lapsen tietyssä mielen- ja moraalikehityksen vaiheessa käydä turvallisesti läpi (ennen kuin kehittyy yhteisölliseen ja yksilölliseen vaiheeseen). Turvallisuus ja aito välittäminen ovat jatkuvasti avainasemassa yksilön polulla kohdusta hautaan. Yhteisön rakenteet ja valtasuhteet ovat jo olemassa siinä vaiheessa kun lapsen kognitio alkaa skeemoja (toimintamalleja) rakentamaan. Ymmärrettävät rajat on jokaisella oltava yhteisöissä ja sen jäsenten tulee huomioida toistensa - myös tuoreimpien tulokkaiden kehitysvaiheet ja yksilöllinen tilanne. muuten yhteisö murenee ja yksilöt pahimmillaan syrjäytyvät. Meillä on vankiloissa, laitoksissa ja ennenaikaisesti hautuumailla jo riittävästi pienenä liikaa kuritettuja ja syrjäytyneitä.

On korostettu sitä, että maailma tarvitsee esikuvia ja Suomen tulisi olla erinomainen sellainen. Onko tämä itsensä nostaminen (mallikoululainen) enää järkevää kun tosi suuret näyttävät muuttavan suuntaansa radikaalisti? Ponnisteluja tulee toki jatkaa, varsinkin jos tästä esikuvana vaikuttamisesta on jo jatkossakin kiistatonta näyttöä. Ei kuitenkaan ole järkevää tehdä suuresti erilailla kuin muut, varsinkin jos vaikutukset ovat muuten haitallisia (esim. talous). Suomen päästöt ovat joka tapauksessa häviävän pieni osa esim. Venäjän tai Kiinan suhteell. päästöistä. Sijainnillakaan ei juuri ole väliä, jos muiden päästöt vaikuttavat kaikkialla. Jos päästöttömyys säilyy selvänä kilpailuvalttina, on asia toinen. Lisäksi kannan pitäisi olla yhteinen edes EU-tasolla, että siinä olisi jotain mieltä.

Ei sitä muiden maiden poliitikot juurikaan tee. Tämä priorisointi on aina oltava selvänä poliittisen toiminnan pohjalla; kunnankin tasolla. Välillä muiden etu on myös Suomen etu, eli edut voivat olla yhteiset. Jos poliitikko luopuu tästä perusperiaatteesta ja ajaa jonkun muun valtion/maan tai toimijan etua, voisi kyseessä olla jopa maanpetos. Kunnan tasolla kunnan ja kuntalaisten yhteisten etujen vastainen tietoinen toiminta saattaa johtaa luottamuksen menettämiseen vakavine seurauksineen. Chauvinismi eli tieten tahtoen oman porukan tavoitteen jyrääminen keinoja kaihtamatta, kuten nykyään korostetusti maailmallakin tapahtuu, on puolestaan ei-toivottavaa. Avoin, perusteluja läpikäyvä keskustelu ja kompromissihakuisuus johtavat siedettävimpiin tuloksiin.

Ovatko ne ristiriidassa? Luonnon ja ympäristön edun huomioon ottamien voivat olla myös kasvattamassa taloutta ja työpaikkojen määrää. Järvenpää alkaa olla aika täyteen rakennettu. Luontoympäristöä ei ole paljoa - tai ainakaan liikaa - jäljellä. Talouskasvua ja työpaikkoja voi lisätä jo rakennetuissa ympäristöissä.

Todellisissa vakavissa kriisitilanteissa voi valtaa olla syytä keskittää, jotta nopeat tilanteet saavat mahdollisimman hyvät ratkaisut. Ehkei kuitenkaan vain yhdelle ihmiselle, vaan pienelle demokraattisesti valitulle kollektiiville (vrt. Marinin koronahallitus). Tilanteen väistyttyä tulee pian palata 'normaalidemokratiaan' ja toiminta arvioida asiallisesti. Sääntöjä voidaan aina muuttaa lainsäädännöllisin menetelmin, mutta ei pääsääntöisesti kesken kriisin.

Eihän aivan koko Suomen alue ole koskaan ollut asuttu. Korpimaita on aina ollut. Jos elinvoimaa jollain alueella ei enää ole, tulee sen antaa vaipua tauolle ja jäädä odottamaan tulevaisuuden ratkaisuja. Korpimaillakin on oma arvonsa!

Kyllä kaupunkikulttuuristuminen voittopuolisesti hyväksi varmaan on Suomelle ollut, ei sitä muuten olisi tapahtunut. Nyt myös tuotantoluvut ja onnellisuuden kokemus ovat korkeammalla kuin aiemmin toisessa kulttuurissa. Yksilön näkemys perustuu toki omaan elämänkokemukseen. Maatalous-kyläyhteisöt olivat aikanaan itsestäänselvyys, mutta kaupungit ovat nykyisin. Eivätkä nämä ole toisiaan täysin poissulkeneet aiemminkaan. Mökkikulttuuri on tasoittanut kehitystä ja se tuo elinvoimaa maaseudulle edelleenkin.