Ehdokkaan Elina Valtonen tiedot

Kuvassa Kokoomus -puolueen ehdokas Elina Valtonen

Elina Valtonen

Kokoomus

Nro 152

Asetetaan stoppi syrjäytymiselle, panostetaan maanpuolustukseen, luodaan 200 000 työpaikkaa ja tehdään Suomesta puhtaan energian suurvalta.

Sosiaalinen media:

Ikä:

41

Paikkakunta:

Helsinki

Vaalipiiri:

Helsingin vaalipiiri

Ammatti:

kansanedustaja, diplomi-insinööri

Koulutus:

Ylempi korkea-aste

Tehtävät:

kansanedustaja, kunnanvaltuutettu

Kuvausteksti:

Olen kolmannen kauden kansanedustaja, kokoomuksen varapuheenjohtaja ja kahden lapsen äiti. Ennen politiikkaa olen asunut ja työskennellyt eri maissa, mm. 10 vuotta rahoitusalalla Kööpenhaminassa ja Lontoossa. Lapsena asuin Saksassa. Varsinaisen työurani aloitin koodarina, mutta nuoruuteen mahtui koulun ja koriksen lisäksi myös töitä niin turistioppaana kuin lottomyyjänä. Politiikassa olen tehnyt töitä sen eteen, että Suomi olisi maa, jossa ihmisillä on taustaan katsomatta joka päivä enemmän vaihtoehtoja kuin eilispäivänä. Hyvinvointivaltion on keskityttävä tukemaan ihmisiä sen sijaan, että se suojelee toimialoja, yrityksiä, alueita tai järjestöjä. Suomi nousi sotien jälkeen huikeaa tahtia osaamisella ja toimeliaisuudella. Näillä eväillä selätämme myös lähivuosien haasteet! Tehdään Nato-maa Suomesta puhtaan energian suurvalta, joka on kansainvälinen ja avoin kehitykselle. Asetetaan syrjäytymiselle stoppi ja kutsutaan kaikki mukaan rakentamaan Suomesta mahdollisuuksien maata!


Vastaukset vaalikoneeseen

Tässä näet ehdokkaan vastaukset vaalikoneen kysymyksiin.

Kysymysteema: Turvallisuus­politiikka

Vladimir Putinin Venäjä on Suomelle sotilaallinen uhka.

Elina Valtonen

Suomeen ei kohdistu välitöntä sotilaallista uhkaa. Putinin Venäjä on kuitenkin viime vuosien toimillaan ja häikäilemättömällä hyökkäyssodallaan osoittanut vaarallisuutensa ja piittaamattomuutensa kansainvälisistä sopimuksista. Suomen puolustuskyky on hyvällä tasolla, ja suomalaisten halu puolustaa maataan on hyvä. Lisäksi olemme jo ennen Nato-jäsenyyden toteutumista sopineet kahdenvälisestä puolustusyhteistyöstä usean länsimaan kanssa.

Suomi voi alkaa rakentaa suhdettaan uudelleen Venäjään vasta, kun valta Venäjällä vaihtuu ja Venäjä vetäytyy Ukrainasta.

Elina Valtonen

Venäjä on Suomen rajanaapuri edelleen, vaikka Suomi liittyykin Naton jäseneksi. Meillä on aina jonkinlainen Venäjä-suhde. Käytännön tasolla, mm. viranomaisten kesken, on yhteys oltava mm. rajaan ja ympäristöön liittyvissä kysymyksissä. Poliittisella tasolla edellytys suhteen käynnistämiselle on Venäjän paluu maaksi, joka kunnioittaa kansainvälisiä sopimuksia.

Suomeen tulee sijoittaa Naton tukikohta, kun Suomi on Naton jäsen.

Elina Valtonen

Ei ole yksin meidän päätettävissämme mihin Naton tukikohtia sijoitetaan. Meillä olisi kuitenkin paljon annettavaa esimerkiksi arktisen sodankäynnin saralla. Kun meistä tulee jäseniä, Suomi liitetään Naton puolustussuunnitelmiin ja komentorakenteeseen. Edetään askel kerrallaan.

Suomen pitää käyttää puolustusmenoihin Naton vaatimat 2 prosenttia bkt:sta.

Elina Valtonen

Suomen on panostettava maanpuolustukseen jo sijainnistamme johtuen. Natossa sovitut tavoitteet tukevat tätä. Lähivuosina tavoitetason saavuttaminen vaatii merkittäviä lisäpanostuksia. On tärkeää, että saamme taloutemme kasvuun ja julkista velkaantumista pienennettyä muualla. Turvallisuuden tuottaminen on valtion ydintehtävä. Tulevaisuudessa Nato muuttanee kahden prosentin tavoitteensa alarajaksi; meidän tulee olla kannustamassa Euroopan maiden satsauksia omaan puolustukseensa nykyistä paljon vahvemmin.

Suomen tulee muuttaa ulkopolitiikkaansa Nato-kumppanien toiveiden mukaan. 

Elina Valtonen

Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikka rakentuu aktiiviseen ja aloitteelliseen jäsenyyteen Euroopan unionissa, tulevaan Nato-jäsenyyteen, tiiviiseen yhteistyöhön yhteisen arvopohjan jakavien naapurimaidemme kanssa, hyviin kahdenvälisiin suhteisiin sekä monenkeskiseen kansainvälisen oikeuden kunnioittamiseen ja vahvistamiseen perustuvaan yhteistyöhön. Ulkopoliitikkamme perusperiaatteet toimivat hyvin myös Naton jäseniksi päästyämme.

Kysymysteema: Rahat

Valtion velkataakka on käännettävä laskuun, vaikka se tarkoittaisi kipeitä leikkauksia.

Elina Valtonen

Kestävä valtiontalous on itsenäisyyden tae ja köyhän paras turva.

Ansiosidonnaista työttömyysturvaa tulee leikata nykyisestä 400 päivästä 200 päivään.

Elina Valtonen

Tarvitsemme ansiosidonnaiseen uudistuksen, jossa se ulotetaan kaikille palkansaajille työssäoloehdon mukaisesti ja samalla sen tasoa porrastetaan ja kestoa pienennetään. Ansiosidonnainen työttömyysturva on keskimääräistä enemmän keski- ja hyvätuloisten etuus, joka rahoitetaan keski- ja hyvätuloisten maksamista veroista. Lasketaan mieluummin työhön kohdistuvaa verotusta ja annetaan ihmisille enmmän käteen palkastaan. Työnteon tulee kannattaa nykyistä paremmin!

Lapsiperheitä pitää tukea ylimääräisellä lapsilisällä myös vuonna 2023.

Elina Valtonen

Tuetaan lapsiperheitä mieluummin sillä, että lasketaan varhaiskasvatusmaksuja ja lasketaan työn verotusta. Näin työnteosta jää enemmän käteen.

Kun julkista taloutta tasapainotetaan, on keinoksi valittava leikkausten sijaan ensisijaisesti verotuksen kiristäminen.

Elina Valtonen

Suomen veroaste lukeutuu maailman ankarimpiin ja se pitää maatamme köyhänä.

Ruoan arvonlisäveroa ei pidä nostaa.

Elina Valtonen

Ehdokas ei ole perustellut vastaustaan.

Kysymysteema: Energia­kriisi

Valtion pitää myös seuraavina vuosina tukea suomalaisia, jotka ovat vaikeuksissa suurien sähkölaskujen kanssa.

Elina Valtonen

Kokoomus on esittänyt keinot, joilla kuluttajan sähkölaskua saadaan edullisemmaksi ilman, että valtion pitää tukea kuluttajia. Sähkön hinnoittelumekanismia tulisi uudistaa niin, ettei korkein hinta - esim. väliaikainen hintapiikki - määrää kaikkien käyttäjien sähkönhintaa. On tärkeämpää puuttua juurisyihin kuin luoda uusia tukipaketteja. Valtion tuet kohdistuvat aina heikosti, lisäävät velkaantumista ja saattavat heikentää kannustimia energiasäästöön. Pitkällä aikavälillä Suomesta on luotava puhtaan energian suurvalta, jossa sähköä riittää myös vientiin ja kilpailukykyiseen teollisuuteen mm. vetytalouteen. Olemme hyvää matkaa menossa sinne! Ydinvoimaa on rakennettava vastakin ja esteet pienydinvoimaloiden rakentamiselta on purettava. Nykyinen energiakriisi on ohimenevä ilmiö.

Ydinvoiman pitää jatkossakin olla yksi keskeisimmistä energiantuotannon muodoista Suomessa.

Elina Valtonen

Tarvitsemme ripeitä luvituksia uusille ydinvoimaloille ja esteiden purkamista pienydinvoimaloiden tieltä.

Tuulivoiman rakentamista pitää tehostaa sujuvoittamalla lupakäytäntöjä ja keventämällä byrokratiaa.

Elina Valtonen

Ehdokas ei ole perustellut vastaustaan.

Kysymysteema: Ilmasto ja liikenne

Suomen ilmastotavoitteesta ei voi tinkiä piiruakaan, vaikka talous sitä vaatisi.

Elina Valtonen

Kestävä talouskasvu ja ilmastotavoite eivät ole ristiriidassa.

Bensiini ja diesel maksavat liikaa. Seuraavan hallituksen on laskettava polttoaineiden verotusta.

Elina Valtonen

Meidän on luovuttava autoverosta ja jatkettava päästöjen verottamista. Näin saamme Suomessa autokannan uusiutumaan ja nostamme vähäpäästöisen liikenteen kilpailukykyä.

Liikenteen sähköistymistä on edistettävä uusilla tuilla.

Elina Valtonen

Meidän on luovuttava autoverosta ja jatkettava päästöjen verottamista. Näin saamme Suomessa autokannan uusiutumaan ja nostamme vähäpäästöisen liikenteen kilpailukykyä. Tarvitsemme sähköiselle liikenteelle satsauksia latauspisteisiin ja toimivaan infraan.

Suomessa pitää ottaa käyttöön tietullit.

Elina Valtonen

Suomessa autoilusta kerätään jo nyt paljon enemmän veroja kuin mitä palautuu tienpitoon ja liikenteeseen. Päästöjen vähentämisessä päästöverotus on tehokkainta. Tietullit voivat olla ratkaisu tulevaisuudessa, ja erityisesti kun liikkumisen verorasitus muuten laskee mm. päästöttömyyden kautta. Tietullien logiikka ei siis saa olla, että verotetaan autoilua enemmän, vaan että verotamme sitä eri tavalla. Autokannan on Suomessa annettava uusiutua vähäpäästöisemmäksi ja turvallisemmaksi autoveroa laskemalla. Meikäläiset autot ovat Euroopan vanhimmasta päästä ja suhteessa moneen muuhun maahan jo itsessään niin ympäristö- kuin turvallisuusriski. Meidän ei pidä vähentää liikkumista - päinvastoin - vaan päästöjä ja muita ulkoishaittoja!

Kysymysteema: Terveys ja koulutus

Hoitajamitoitusta (7 hoitajaa 10 vanhusta kohden) voidaan keventää, jotta kaikille vanhuksille riittäisi hoitopaikka.

Elina Valtonen

Hoivapalveluiden arvioinnissa asiakkaat ja heidän lähipiirinsä ovat korvaamattomia asiantuntijoita. Hoivassa on tehtävä tilaa ihmisten hoitoisuudelle, joka saattaa vaihdella nopeastikin. Hoitajien työpäivä ei saa mennä lomakkeiden täyttämiseen. Kelpoisuusvaatimuksia on höllennettävä niin, että kukin työntekijä pystyy tekemään oman työnsä mahdollisimman hyvin ja ammattiaan vastaavalla tavalla. Vanhusten ulkoiluttamiseen tai lehtien ääneenlukuun ei tarvita lähihoitajaa. On otettava kaupunkilaisjärki käteen, sillä muuten uusi hoitajamitoitus vähentää hoivapaikkojen lukumäärää entisestään. Ympärivuorokautista hoivaa tulee vahvistaa, mutta sen ei tule tapahtua kotihoidon tai myöskään omaishoidon kustannuksella.

Maahanmuuttajat ovat hyvä ratkaisu työvoimapulaan muun muassa hoitoalalla.

Elina Valtonen

Suomen työikäinen väestö vähenee samaan aikaan, kun ikääntyneiden määrä kasvaa. Yhtälö haastaa hyvinvointimme perustaa. Pienenevän työikäisen joukon on kyettävä omalla työllään kannattelemaan kasvavan työelämän taakseen jättäneen joukon hyvinvointia. Suomalaisille tuotteille olisi kysyntää maailmalla, mutta tekijäpulan vuoksi emme pysty vastaamaan tarpeeseen. Työtä jää tekemättä ja tuloja saamatta. Pahimmillaan osaavan työvoiman puute muodostaa esteen yritysten kasvulle ja uusille investoinneille. Helsingissä merkittävä osa ravintoloista ja vanhusten hoivakodeista joutuisi jo nyt laittamaan ovet kiinni, jos meillä ei olisi muualta tullutta työvoimaa. Meidän on purettava maahantulon esteitä työvoimalta ja alettava houkuttelemaan tänne osaajia - heistä käydään maailmalla kovaa kilpailua.

Koulutuksesta voidaan leikata, kun valtiontaloutta tasapainotetaan.

Elina Valtonen

Säästöjä tehdessä on valtion menot pistettävä tärkeysjärjestykseen. Koulutus on viimeisiä paikkoja, mistä voidaan säästää.

Opettajien kurinpitokeinoja kouluissa pitää lisätä.

Elina Valtonen

Opettajilla tulee olla auktoriteetti säilyttää luokassa järjestys ja keskittyä opettamiseen. Työrauhan puute on keskeinen syy oppimisvaikeuksille ja oppilaiden sosiaalisille ongelmille.

Kysymysteema: Rikollisuus

Pelkään liikkua kadulla yksin.

Elina Valtonen

Meidän on rakennettava Suomea, jossa on turvallista niin rajoilla, kaduilla kuin kodeissakin.

Nuorten jengiväkivaltaan tulee puuttua rangaistuksia koventamalla. 

Elina Valtonen

Nuorisorikollisuuden torjunnassa tarvitaan niin kovia kuin pehmeitä keinoja. Ennaltaehkäisy on aina ensisijaista. Nuoret kaipaavat elämäänsä rakkauden lisäksi myös rajoja. Jos nuoren vanhemmat eivät näihin pysty – kuten liian usein on – on lastensuojelulle ja erityisesti nuorisokodeille annettava siihen riittävät valtuudet. Samalla on tehtävä töitä sen eteen, että kaikissa perheissä voidaan paremmin, ja että isillä ja äideillä on töitä. Tarvitsemme laajaa viranomaisyhteistyötä, monialaista mielenterveystyötä ja kattavan terapiatakuun. Poliisien määrää on lisättävä ja viranomaisten toimivaltuuksia on laajennettava. Rikoksen liittyminen jengien välienselvittelyyn on säädettävä rikoksen koventamisperusteeksi ja ampuma-aserikoksista tuomittavia rangaistuksia on kovennettava.

Huumeiden käytön tulee olla jatkossakin rangaistavaa.

Elina Valtonen

Meidän on seurattava kansainvälisiä esimerkkejä ihmislähtöisestä ja haittoja vähentävästä huumausainepolitiikasta; muuten johdamme jatkossakin tilastoja huumausainekuolemissa ja muissa sosiaalisissa haitoissa. Esimerkiksi Saksa on vapauttamassa kannabiksen tänä vuonna vahvaan lääketieteelliseen ja sosiaalipoliittiseen näyttöön nojaten. Huumausaine- ja päihdepolitiikassa tärkeintä on suojella lapsia ja nuoria sekä ennaltaehkäistä vakavia haittoja sekä riippuvuutta. Myös alkoholi on huume ja se aiheuttaa monessa perheessä valtavasti pahoinvointia. On puututtava riippuvuuksiin ja autettava ihmisiä riippumatta riippuvuuden syystä tai laadusta. Kiellot ja kovat käyttäjärangaistukset johtavat usein ojasta allikkoon.

Kysymysteema: Muut

Yleisradion rahoitukseen tulee tehdä merkittäviä leikkauksia.

Elina Valtonen

On aloitettava sillä, että Yleisradion budjetti ja menotalous tulee julkiseksi. Julkinen yleisradioyhtiö on tärkeä Suomelle, mutta sen koosta on voitava keskustella. Julkisen tuotannon ei koskaan tule syrjäyttää monimuotoista, yksityistä mediatarjontaa. Sen tulee ensisijaisesti keskittyä palveluihin, jotka eivät synny markkinaehtoisesti.

Viinien myynti ruokakaupoissa pitää sallia.

Elina Valtonen

Siirrytään asteittain kohti eurooppalaista elämäntapaa tuomalla viinit ruokakauppohin ja erikoisliikkeisiin. Tuodaan kuluttajalle vaihtoehtoja ja yrityksille mahdollisuuksia palvella asiakkaitaan nykyistä paremmin. Autetaan päihderiippuvaisia tehokkaasti silloin, kun tarve on.

Koko Suomi on pidettävä asutettuna.

Elina Valtonen

On tärkeää, että ihmiset voivat valita vapaasti asuinpaikkansa ja että Suomessa riittää asukkaita ympäri maata. Aluetukien sijaan meidän tulisi kuitenkin pistää paukut alueelliseen kilpailukykyyn. Toimiva metropolipolitiikka ja kaupungistumisen esteiden raivaaminen ovat kilpailukykytekijä koko Suomelle.

EU:lla on liikaa valtaa Suomen metsäpolitiikkaan.

Elina Valtonen

Suomi on hoitanut metsiään tehokkaasti vuosikymmenten ajan yksityisten maanomistajien ja elinkeinoelämän vahvalla myötävaikutuksella. Luonnon monimuotoisuuteen on kiinnitettävä tulevaisuudessa yhä enemmän huomiota, mutta siinä on tehtävä tilaa kansalliselle osaamiselle ja maiden erilaisuudelle. Tarvitsemme päästökaupan tavoin markkinaehtoista hinnoittelua luonnon monimuotoisuudelle tiukkojen kieltojen sijaan. Kestävät luonnonvarat ja talous eivät sulje toisiaan pois; päinvastoin, hoidettu metsä sitoo hiiltäkin paremmin.

Minua ei haittaa, jos lapseni menee naimisiin samaa sukupuolta olevan kanssa.

Elina Valtonen

Ehdokas ei ole perustellut vastaustaan.

Eutanasia tulee laillistaa.

Elina Valtonen

Saattohoitoa pitää parantaa ja siinä olevia ongelmia poistaa, mutta paraskaan saattohoito ei auta kaikkia. Yksilöllä tulee olla oikeus päättää kuolemastaan ja saada siihen asiantuntevaa apua. Kuolinapua annettaisiin potilaalle, joka kärsii sietämättömiä kipuja, joka on pian kuolemassa ja joka haluaa itse pois kipujen vankilasta. Kuolinavun tulee aina olla ihmisen oma valinta.