Ehdokkaan Sami Savio tiedot
Sami Savio
Perussuomalaiset
Nro 164
Julkinen talous kuntoon ja velkaantuminen kuriin - Yrittäjyyden ja työllisyyden edellytyksiä parannettava - Maahanmuutto hallintaan
Ikä:
47
Paikkakunta:
Ylöjärvi
Vaalipiiri:
Pirkanmaan vaalipiiri
Ammatti:
Kansanedustaja
Koulutus:
Ylempi korkea-aste
Tehtävät:
kansanedustaja, kunnanvaltuutettu
Kuvausteksti:
Olen 47-vuotias kansanedustaja ja perheenisä Siivikkalasta. Liityin Perussuomalaisiin vuonna 2006 ja olen viidettä kertaa ehdokkaana eduskuntavaaleissa. Eduskuntaan minut valittiin ensimmäisen kerran vuonna 2015. Koulutukseltani olen diplomi-insinööri ja ekonomi. Ennen kansanedustajan tehtävää olen työskennellyt mm. tutkijana ja projektipäällikkönä. Ylöjärven kaupunginvaltuutettuna olen toiminut vuodesta 2009 lähtien. Huhtikuun eduskuntavaaleissa määritetään Suomen tuleva suunta. Julkinen velkaantuminen ja Marinin hallituksen kustannuksista piittaamatta läpiviemä sote-uudistus aiheuttavat kasvavia paineita veronmaksajille. Perussuomalaiset haluavat säilyttää Suomen talouden vakaana ja kohentaa yrittämisen ja työnteon edellytyksiä. Verorasitus on pidettävä siedettävänä ja julkisten investointien järkevyys punnittava tarkoin. Maahanmuuton ja kehitysavun aiheuttamia kustannuksia on leikattava tuntuvasti. Tarvitaan myös toimenpiteitä asumisen ja liikkumisen kustannusten alentamiseen.