KAIKKI VAALITULOKSET HS:N TULOSPALVELUSSA

Tanja Ylä-Pöntinen, Kristillisdemokraatit, 64

Oma esittely

Olen 36-vuotias kasvatusalan ammattilainen ja kotiäiti. Lapsiperheiden hyvinvointi ja tukeminen ovat minulle tärkeitä asioita, joihin pyrin vaikuttamaan luottamustehtävissäni kaupunginhallituksessa ja -valtuustossa. Yrittäjäaviopuolisoni kautta olen saanut näkemystä myös pienyrittäjien tilanteesta Suomessa. Maaseudulla asuvana kannan huolta siitä, että maaseutu pysyisi hoidettuna ja asuttuna edelleenkin. Kaikille suomalaisille on etua siitä, että meillä on saatavilla lähellä tuotettua ja puhdasta ruokaa. Myös kotimaisen energian tehokas hyödyntäminen on järkevää. Vapaaehtoistyön tekeminen on minulle voimaannuttava ja iloa tuova harrastus.

JAA EHDOKKAAN SIVU KAVEREILLESI:

Vaalikonevastaukset

{{ similarity | number:0 }}%
samaa mieltä kanssasi

1. Suomen velkaantuminen on käännettävä laskuun vaikka se samalla tarkoittaisi leikkauksia palveluihin ja etuuksiin.

Täysin eri mieltä
En osaa sanoa
Täysin samaa mieltä
Sinä {{ getImportanceText(1) }}

Tanja Ylä-Pöntinen:

Velkaantuminen on ehdottomasti käännettävä laskuun. Palveluiden leikkaamisen sijaan tulisi karsia julkisen sektorin päällekkäistä hallintoa ja turhia tehtäviä.

2. Hyvin ansaitsevien palkkaverotusta pitäisi kiristää.

Täysin eri mieltä
En osaa sanoa
Täysin samaa mieltä
Sinä {{ getImportanceText(2) }}

Tanja Ylä-Pöntinen:

Työn verotuksen tulee olla työhön kannustavaa ja oikeudenmukaista. Vapaavalintainen perheverotus Saksan ja Ranskan mallin mukaan toisi mahdollisuuden tulonsaajien verotukseen perheen kokonaistulojen perusteella. Tärkeintä on kuitenkin, ettei pienituloisten verotaakka kasva.

3. Suomi tarvitsee lisää ydinvoimaa.

Täysin eri mieltä
En osaa sanoa
Täysin samaa mieltä
Sinä {{ getImportanceText(3) }}

4. Suomen tulee luopua kivihiilen, turpeen ja maakaasun käytöstä vuoteen 2025 mennessä.

Täysin eri mieltä
En osaa sanoa
Täysin samaa mieltä
Sinä {{ getImportanceText(4) }}

Tanja Ylä-Pöntinen:

Suomen pitäisi pyrkiä omavaraisuuteen energian käytössä. Turpeella on oma roolinsa tässä. Sen sijaan kivihiilen ja maakaasun käytöstä tulisi päästä eroon.

5. Suomen julkinen sektori on liian suuri ja sitä on syytä pienentää.

Täysin eri mieltä
En osaa sanoa
Täysin samaa mieltä
Sinä {{ getImportanceText(5) }}

6. Ruotsin pakollisesta opiskelusta tulisi luopua.

Täysin eri mieltä
En osaa sanoa
Täysin samaa mieltä
Sinä {{ getImportanceText(6) }}

7. Velvoitteita ottaa vastaan tarjottu työpaikka pitäisi kiristää.

Täysin eri mieltä
En osaa sanoa
Täysin samaa mieltä
Sinä {{ getImportanceText(7) }}

8. Jos ihmisellä on varallisuutta, hänen omaisuuttaan pitäisi vanhana käyttää hoivapalveluiden kustantamiseksi.

Täysin eri mieltä
En osaa sanoa
Täysin samaa mieltä
Sinä {{ getImportanceText(8) }}

9. Alkoholia tarjoavien ravintoloiden pitäisi saada olla auki nykyistä vapaammin.

Täysin eri mieltä
En osaa sanoa
Täysin samaa mieltä
Sinä {{ getImportanceText(9) }}

10. Kuntien määrää tulee vähentää merkittävästi, vaikka pakolla.

Täysin eri mieltä
En osaa sanoa
Täysin samaa mieltä
Sinä {{ getImportanceText(10) }}

11. Yritysten pitäisi voida maksaa työehtosopimuksia pienempiä palkkoja, jotta Suomeen saataisiin työpaikkoja.

Täysin eri mieltä
En osaa sanoa
Täysin samaa mieltä
Sinä {{ getImportanceText(11) }}

12. Koko Suomi on syytä pitää asuttuna ja valtion tuettava tätä verovaroin.

Täysin eri mieltä
En osaa sanoa
Täysin samaa mieltä
Sinä {{ getImportanceText(12) }}

13. Sote-uudistuksen yhteydessä yksityiset terveyspalvelut pitäisi nostaa julkisten palveluiden rinnalle samanlaiseen asemaan.

Täysin eri mieltä
En osaa sanoa
Täysin samaa mieltä
Sinä {{ getImportanceText(13) }}

Tanja Ylä-Pöntinen:

Samanlaiseen asemaan julkisten palveluiden kanssa tulisi nostaa yhteiskunnalliset yritykset, joissa kunta tai kuntayhtymä tuottaa sosiaali- ja terveyspalvelut yhdessä yrityksen kanssa.

14. Kuntien pitää saada itse tuottaa sosiaali- ja terveyspalveluita, eikä sote-uudistuksessa niiltä saa viedä liikaa pois valtaa.

Täysin eri mieltä
En osaa sanoa
Täysin samaa mieltä
Sinä {{ getImportanceText(14) }}

15. Taksien pitäisi antaa kilpailla vapaasti asiakkaista ilman että valtio säätää hinnat tai rajoittaa taksilupien määriä.

Täysin eri mieltä
En osaa sanoa
Täysin samaa mieltä
Sinä {{ getImportanceText(15) }}

16. EU:sta on Suomelle enemmän hyötyä kuin haittaa.

Täysin eri mieltä
En osaa sanoa
Täysin samaa mieltä
Sinä {{ getImportanceText(16) }}

17. Hallitus päätti, että Suomi jää ulos osan EU-maiden valmistelemasta rahoitusmarkkinaverosta. Suomen pitäisi mennä mukaan rahoitusmarkkinaveroon.

Täysin eri mieltä
En osaa sanoa
Täysin samaa mieltä
Sinä {{ getImportanceText(17) }}

18. Suomen tulisi tällä vaalikaudella ryhtyä valmistelemaan hakemista Natoon.

Täysin eri mieltä
En osaa sanoa
Täysin samaa mieltä
Sinä {{ getImportanceText(18) }}

Tanja Ylä-Pöntinen:

Natoon liittymisen valmistelua tulee edeltää kansanäänestys.

19. Puolustusvoimille on annettava nykyistä enemmän rahaa.

Täysin eri mieltä
En osaa sanoa
Täysin samaa mieltä
Sinä {{ getImportanceText(19) }}

20. EU- ja ETA-alueen ulkopuolelta tulevien kohdalla käytetään nyt "tarveharkintaa" eli työlupien saantia rajoitetaan. Tästä on pidettävä kiinni, eikä työperäistä maahanmuuttoa pidä helpottaa.

Täysin eri mieltä
En osaa sanoa
Täysin samaa mieltä
Sinä {{ getImportanceText(20) }}

Tanja Ylä-Pöntinen:

EVA:n (Elinkeinoelämän valtuuskunta) mukaan työperäisen maahanmuuton tulisi miltei kaksinkertaistua nykyisestä, jos nykyinen työikäisen väestön määrä halutaan ylläpitää.

21. Homo- ja lesbopareilla pitää olla samat avioliitto- ja adoptio-oikeudet kuin heteropareilla.

Täysin eri mieltä
En osaa sanoa
Täysin samaa mieltä
Sinä {{ getImportanceText(21) }}

22. Jos valtio tarjoaa turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuksen perustamista kotikuntaani, tarjous pitää hyväksyä.

Täysin eri mieltä
En osaa sanoa
Täysin samaa mieltä
Sinä {{ getImportanceText(22) }}

23. Kouluissa kohdellaan koululaisia liian lepsusti. Tiukempi kuri tekisi kouluista parempia.

Täysin eri mieltä
En osaa sanoa
Täysin samaa mieltä
Sinä {{ getImportanceText(23) }}

Tanja Ylä-Pöntinen:

Rajojen asettaminen sekä auktoriteettien kunnioittaminen kuuluu kasvattamiseen sekä kotona että koulussa. Päävastuu kasvatuksesta on kodeilla. Tällä hetkellä sääntöjen ja auktoriteettien kunnioittaminen on monille lapsille ja nuorille vaikeaa ja lisäksi opettajilta on viety pois mahdollisuuksia rajoittaa aggressiivisten oppilaiden käyttäytymistä. Opettajat eivät siis tahallaan kohtele oppilaita liian lepsusti.

24. Perinteiset arvot - kuten koti, uskonto ja isänmaa - muodostavat hyvän arvopohjan politiikalle.

Täysin eri mieltä
En osaa sanoa
Täysin samaa mieltä
Sinä {{ getImportanceText(24) }}

25. Julkisia palveluita tulisi ulkoistaa entistä enemmän yksityisten yritysten tuotettavaksi.

Täysin eri mieltä
En osaa sanoa
Täysin samaa mieltä
Sinä {{ getImportanceText(25) }}

26. Jos tulee eteen tilanne, jossa on välttämätöntä joko leikata julkisia palveluita ja sosiaalietuuksia tai korottaa veroja, veronkorotukset ovat parempi vaihtoehto.

Täysin eri mieltä
En osaa sanoa
Täysin samaa mieltä
Sinä {{ getImportanceText(26) }}

27. Suuret tuloerot ovat hyväksyttäviä, jotta erot ihmisten lahjakkuudessa ja ahkeruudessa voidaan palkita.

Täysin eri mieltä
En osaa sanoa
Täysin samaa mieltä
Sinä {{ getImportanceText(27) }}

Tanja Ylä-Pöntinen:

Ei ole väärin ansaita korkeaa palkkaa, mutta kohtuuttomat ja ylisuuret palkat ja palkkiot esimerkiksi pörssiyhtiöissä tulisi kieltää.

28. Nykyisen kaltaiset palvelut ja sosiaalietuudet ovat pitemmän päälle liian raskaita julkiselle taloudelle.

Täysin eri mieltä
En osaa sanoa
Täysin samaa mieltä
Sinä {{ getImportanceText(28) }}

Tanja Ylä-Pöntinen:

Sosiaali- ja terveyspalvelut on mahdollista tuottaa kustannustehokkaasti laadusta tinkimättä esimerkiksi yhteiskunnallisen yrityksen muodossa.

29. Talouskasvu ja työpaikkojen luominen tulisi asettaa ympäristöasioiden edelle, silloin kun nämä kaksi ovat keskenään ristiriidassa.

Täysin eri mieltä
En osaa sanoa
Täysin samaa mieltä
Sinä {{ getImportanceText(29) }}

Tanja Ylä-Pöntinen:

Ihmisten tarpeet ovat tärkeämpiä kuin esimerkiksi mittavien maa-alojen säilyttäminen koskemattomina. Kuitenkin on tärkeää hoitaa ympäristöä vastuullisesti niin, että jälkipolvetkin voivat nauttia puhtaasta luonnosta ja ravintoa, sekä energiaa tuottavasta maaseudusta.

30. Kaikessa päätöksenteossa pitäisi arvioida vaikutukset ympäristöön ja tarvittaessa luopua ympäristölle haitallisista hankkeista.

Täysin eri mieltä
En osaa sanoa
Täysin samaa mieltä
Sinä {{ getImportanceText(30) }}

Tanja Ylä-Pöntinen:

Päätöksenteon kankeus ja mittava byrokratia on jo nyt ongelma erilaisten hankkeiden toteutumiselle. Tämänhetkinen ympäristövaikutusten arviointi on riittävää, ehkä jopa liiallistakin.
JAA EHDOKKAAN SIVU KAVEREILLESI:

Uusimmat politiikan uutiset