KAIKKI VAALITULOKSET HS:N TULOSPALVELUSSA

Ina Kuula, Kristillisdemokraatit, 40

Oma esittely

Olen tällä hetkellä Nurmijärven kunnan 1.-varavaltuutettu ja KD-Nurmijärven paikallisosaston puheenjohtaja. Olen myös ensimmäistä kautta Nurmijärven seurakunnan kirkkoneuvoston, -valtuuston, sekä Kasvatustyön johtokunnan ja Perheasiain neuvottelukeskuksen toimikunnan jäsen. Ilokseni minut valittiin kirkkovaltuustoon nyt myös toiseksi kaudeksi. Opiskelen yhteisöpedagogiaa ja teen työtä erityislasten ja syrjäytymisvaarassa olevien nuorten parissa. Asiat, jotka koen tällä hetkellä erittäin tärkeinä ; perheiden ja varsinkin lasten/nuorten hyvinvointi, matalan kynnyksen sosiaali- jaterveyspalvelut kunnissa ja kaupungeissa, yhteisöllisyyden lisääminen ja pienyrittäjyyden tukeminen. Avioliiton arvossa pitäminen, ja sen nykyisen lainsäädännön säilyttäminen naisen ja miehen välisenä ovat yhteiskuntamme kannalta sellaisia asioita, joita ei ole varaa menettää. Myös kristillisten arvojen esillä pitäminen kansamme keskellä on mielestäni luovuttamattoman tärkeää.

JAA EHDOKKAAN SIVU KAVEREILLESI:

Vaalikonevastaukset

{{ similarity | number:0 }}%
samaa mieltä kanssasi

1. Suomen velkaantuminen on käännettävä laskuun vaikka se samalla tarkoittaisi leikkauksia palveluihin ja etuuksiin.

Täysin eri mieltä
En osaa sanoa
Täysin samaa mieltä
Sinä {{ getImportanceText(1) }}

Ina Kuula:

Leikkauksia täytyy tehdä, mutta ne täytyy kohdistaa niin, että köyhien lapsiperheiden, vähätuloisten ja opiskelijoiden tilanne ei huonone entisestään. Työpaikkoja täytyy luoda, ja tähän voitaisiin ottaa vahvemmin kolmas sektori mukaan.

2. Hyvin ansaitsevien palkkaverotusta pitäisi kiristää.

Täysin eri mieltä
En osaa sanoa
Täysin samaa mieltä
Sinä {{ getImportanceText(2) }}

Ina Kuula:

Jonkin verran voidaan nostaa niiden palkkaverotusta, jotka tienaavat runsaasti yli keskiansion.

3. Suomi tarvitsee lisää ydinvoimaa.

Täysin eri mieltä
En osaa sanoa
Täysin samaa mieltä
Sinä {{ getImportanceText(3) }}

Ina Kuula:

Riskit uusien ydinvoimaloiden rakentamiseen ovat turhan suuret, joten on esim. tuettava uutta teknologiaa hyödyntäviä bioenergiahankkeita.

4. Suomen tulee luopua kivihiilen, turpeen ja maakaasun käytöstä vuoteen 2025 mennessä.

Täysin eri mieltä
En osaa sanoa
Täysin samaa mieltä
Sinä {{ getImportanceText(4) }}

Ina Kuula:

Kivihiilen käytöstä on pyrittävä eroon, ja turpeen käyttöä tulee myös vähentää, kunhan siitä luopuminen ei lisää kivihiilen käyttöä entisestään.

5. Suomen julkinen sektori on liian suuri ja sitä on syytä pienentää.

Täysin eri mieltä
En osaa sanoa
Täysin samaa mieltä
Sinä {{ getImportanceText(5) }}

Ina Kuula:

Tarvitaan myös yksityisen sektorin palveluita yhdessä julkisen sektorin kanssa.

6. Ruotsin pakollisesta opiskelusta tulisi luopua.

Täysin eri mieltä
En osaa sanoa
Täysin samaa mieltä
Sinä {{ getImportanceText(6) }}

Ina Kuula:

Suomi on kaksikielinen maa, ja ruotsinkielestä on suuri hyöty työelämässä. Jos se tulee vapaaehtoiseksi, voi olla, että vain harva valitsee sen.

7. Velvoitteita ottaa vastaan tarjottu työpaikka pitäisi kiristää.

Täysin eri mieltä
En osaa sanoa
Täysin samaa mieltä
Sinä {{ getImportanceText(7) }}

Ina Kuula:

Keinoja, jolla innostetaan ihmiset mieluummin töihin myös silloin, kun tarjotaan työpaikkaa oman alan ulkopuolelta ja vähän kauempaakin, olisi syytä lisätä.

8. Jos ihmisellä on varallisuutta, hänen omaisuuttaan pitäisi vanhana käyttää hoivapalveluiden kustantamiseksi.

Täysin eri mieltä
En osaa sanoa
Täysin samaa mieltä
Sinä {{ getImportanceText(8) }}

Ina Kuula:

Jokaisella täytyy olla kuitenkin vapaa oikeus käyttää omaisuuttaan omantuntonsa mukaan.

9. Alkoholia tarjoavien ravintoloiden pitäisi saada olla auki nykyistä vapaammin.

Täysin eri mieltä
En osaa sanoa
Täysin samaa mieltä
Sinä {{ getImportanceText(9) }}

Ina Kuula:

Ravintolat saavat olla nykyään jo melko laajasti auki, joten nykyinen lainsäädäntö on tässä asiassa ok.

10. Kuntien määrää tulee vähentää merkittävästi, vaikka pakolla.

Täysin eri mieltä
En osaa sanoa
Täysin samaa mieltä
Sinä {{ getImportanceText(10) }}

Ina Kuula:

Pakkoliitokset eivat tuo välttämättä taloudellisia säästöjä. Jos liittäminen on kuntien välillä luontevaa ja sen voidaan helposti todeta tuovan edullisia vaihtoehtoja palvelutuotantoon, tämä kannattaa tehdä.

11. Yritysten pitäisi voida maksaa työehtosopimuksia pienempiä palkkoja, jotta Suomeen saataisiin työpaikkoja.

Täysin eri mieltä
En osaa sanoa
Täysin samaa mieltä
Sinä {{ getImportanceText(11) }}

Ina Kuula:

Monet saavat jo tällä hetkellä niin matalaa palkkaa, että sillä on vaikeuksia tulla toimeen. Lisäksi ostovoima on tällä hetkellä kaupallisten yritysten kannalta vähenemään päin, joten sitä ei enää kannata huonontaa palkkojen alentamisella.

12. Koko Suomi on syytä pitää asuttuna ja valtion tuettava tätä verovaroin.

Täysin eri mieltä
En osaa sanoa
Täysin samaa mieltä
Sinä {{ getImportanceText(12) }}

Ina Kuula:

Tilanne, jossa paikkakunnalla on kehittymiselle ja työllistämiselle selkeät puitteet ja kapasiteetti, sitä kannattaa verovaroin tukea. Suomen omavaraisuus on pitkällä tähtäimellä kannattavampaa, kuin tuott. tuonti EUsta.

13. Sote-uudistuksen yhteydessä yksityiset terveyspalvelut pitäisi nostaa julkisten palveluiden rinnalle samanlaiseen asemaan.

Täysin eri mieltä
En osaa sanoa
Täysin samaa mieltä
Sinä {{ getImportanceText(13) }}

Ina Kuula:

Samaan asemaan ei täysin voi yksit. terveyspalveluja asettaa, mutta ne ovat tärkeä apu kunnalliseen palveluun, kun tarvitaan erikoisterveydenhoitoa.

14. Kuntien pitää saada itse tuottaa sosiaali- ja terveyspalveluita, eikä sote-uudistuksessa niiltä saa viedä liikaa pois valtaa.

Täysin eri mieltä
En osaa sanoa
Täysin samaa mieltä
Sinä {{ getImportanceText(14) }}

Ina Kuula:

Kunta ei voi tuottaa kaikkia palveluja yksin, vaan joitakin voi yhdistää lähikuntien kanssa yhteistyössä.

15. Taksien pitäisi antaa kilpailla vapaasti asiakkaista ilman että valtio säätää hinnat tai rajoittaa taksilupien määriä.

Täysin eri mieltä
En osaa sanoa
Täysin samaa mieltä
Sinä {{ getImportanceText(15) }}

Ina Kuula:

On tarpeellista jollain lailla pitää taksiluvat tasolla, jossa voidaan olla varmoja luotettavasta palvelusta ja laadusta.

16. EU:sta on Suomelle enemmän hyötyä kuin haittaa.

Täysin eri mieltä
En osaa sanoa
Täysin samaa mieltä
Sinä {{ getImportanceText(16) }}

Ina Kuula:

Melkoisen fifty-fifty hyötyjen ja haittojen osalta. Ehkä monella tavalla edistänyt liikkuvutta, kaupankäyntiä ym., mutta esim.turhia sääntöjä on tullut monelle alalle liikaa.

17. Hallitus päätti, että Suomi jää ulos osan EU-maiden valmistelemasta rahoitusmarkkinaverosta. Suomen pitäisi mennä mukaan rahoitusmarkkinaveroon.

Täysin eri mieltä
En osaa sanoa
Täysin samaa mieltä
Sinä {{ getImportanceText(17) }}

18. Suomen tulisi tällä vaalikaudella ryhtyä valmistelemaan hakemista Natoon.

Täysin eri mieltä
En osaa sanoa
Täysin samaa mieltä
Sinä {{ getImportanceText(18) }}

Ina Kuula:

Olemme kumppanuussuhteessa Natoon, joten tältä pohjalta voimme vielä arvioida, mikä on tilanne.

19. Puolustusvoimille on annettava nykyistä enemmän rahaa.

Täysin eri mieltä
En osaa sanoa
Täysin samaa mieltä
Sinä {{ getImportanceText(19) }}

Ina Kuula:

Suomen on pitkällä tähtäimellä suunniteltava rahoitus niin, että puolustusvoimat saavat asian- ja ajanmukaiset laitteet säilyttääkseen puolustamiselle riittävät edellytykset.

20. EU- ja ETA-alueen ulkopuolelta tulevien kohdalla käytetään nyt "tarveharkintaa" eli työlupien saantia rajoitetaan. Tästä on pidettävä kiinni, eikä työperäistä maahanmuuttoa pidä helpottaa.

Täysin eri mieltä
En osaa sanoa
Täysin samaa mieltä
Sinä {{ getImportanceText(20) }}

Ina Kuula:

Suomessa on tällä hetkellä 400 tuhatta työtöntä, joille pitäisi myös järjestää työpaikkoja, joten asia kerrallaan. Suomessa opiskelevien ulkomaalaisten työllistymistä taas täytyisi maassamme edistää.

21. Homo- ja lesbopareilla pitää olla samat avioliitto- ja adoptio-oikeudet kuin heteropareilla.

Täysin eri mieltä
En osaa sanoa
Täysin samaa mieltä
Sinä {{ getImportanceText(21) }}

Ina Kuula:

Lasten kannalta tämä olisi epäoikeudenmukaista, koska lapsi tarvitsee lähtökohtaisesti sekä isän, että äidin. Avioliitto-nimeä voidaan käyttää vain naisen ja miehen välisestä liitosta, jossa on kaksi eri sukupuolta. Rekisteröidyssä parisuhteessa on jo muuten samat oikeudet, kuin avioliitossa (vain sama sukunimi ja ulkoinen adoptio-oikeus puuttuu).

22. Jos valtio tarjoaa turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuksen perustamista kotikuntaani, tarjous pitää hyväksyä.

Täysin eri mieltä
En osaa sanoa
Täysin samaa mieltä
Sinä {{ getImportanceText(22) }}

Ina Kuula:

Jos tarvitaan turvapaikkoja niille, jotka ovat vainottuja omassa maassaan, sille pitäisi olla hyvää tahtoa ja edellytykset omalla paikkakunnallamme.

23. Kouluissa kohdellaan koululaisia liian lepsusti. Tiukempi kuri tekisi kouluista parempia.

Täysin eri mieltä
En osaa sanoa
Täysin samaa mieltä
Sinä {{ getImportanceText(23) }}

Ina Kuula:

Kuriakin on kokeiltu, mutta pitäisi ennemminkin panostaa perheiden tukemiseen. Ongelmat lähtevät surullisen usein jo varhaislapsuudesta, jolloin asiaan voisi puuttua.

24. Perinteiset arvot - kuten koti, uskonto ja isänmaa - muodostavat hyvän arvopohjan politiikalle.

Täysin eri mieltä
En osaa sanoa
Täysin samaa mieltä
Sinä {{ getImportanceText(24) }}

Ina Kuula:

Silloin kun nämä arvot ovat aidosti kohdallaan, ne luovat hyvän ja turvallisen lähtökohdan elämiseen Suomessa. Suomen hyvinvointi on alunperin seurausta kristillisestä arvopohjasta

25. Julkisia palveluita tulisi ulkoistaa entistä enemmän yksityisten yritysten tuotettavaksi.

Täysin eri mieltä
En osaa sanoa
Täysin samaa mieltä
Sinä {{ getImportanceText(25) }}

26. Jos tulee eteen tilanne, jossa on välttämätöntä joko leikata julkisia palveluita ja sosiaalietuuksia tai korottaa veroja, veronkorotukset ovat parempi vaihtoehto.

Täysin eri mieltä
En osaa sanoa
Täysin samaa mieltä
Sinä {{ getImportanceText(26) }}

Ina Kuula:

Leikkauksia joudutaan jokatapauksessa tekemään tasaisesti, mutta veroja voidaan jonkin verran korottaa suurituloisilta, ei kuitenkaan yhtään enempää pienituloisilta.

27. Suuret tuloerot ovat hyväksyttäviä, jotta erot ihmisten lahjakkuudessa ja ahkeruudessa voidaan palkita.

Täysin eri mieltä
En osaa sanoa
Täysin samaa mieltä
Sinä {{ getImportanceText(27) }}

Ina Kuula:

Liian suuret tuloerot kansan keskellä eivät luo hyvinvointia yhteiskuntaan, ja viime vuosina erot ovat kasvaneet turhan paljonkin. Siitä emme kuitenkaan koskaan pääse, että tuloerot ovat olennainen osa demokraattista yhteiskuntaa. Ahkeruudesta pitää olla jotain hyötyäkin, muuten motivaatio laskee.

28. Nykyisen kaltaiset palvelut ja sosiaalietuudet ovat pitemmän päälle liian raskaita julkiselle taloudelle.

Täysin eri mieltä
En osaa sanoa
Täysin samaa mieltä
Sinä {{ getImportanceText(28) }}

Ina Kuula:

On joitain palveluja, joita voitaisiin tarkistaa niin, että saataisiin säästöjä yhdistämällä tai jopa karsimalla.

29. Talouskasvu ja työpaikkojen luominen tulisi asettaa ympäristöasioiden edelle, silloin kun nämä kaksi ovat keskenään ristiriidassa.

Täysin eri mieltä
En osaa sanoa
Täysin samaa mieltä
Sinä {{ getImportanceText(29) }}

Ina Kuula:

Ympäristön, luonnon säästäminen kannattaa pitkällä tähtäimellä. Niistä ei kannata luopua, vaan ottaa huomioon työpaikkoja luodessa.

30. Kaikessa päätöksenteossa pitäisi arvioida vaikutukset ympäristöön ja tarvittaessa luopua ympäristölle haitallisista hankkeista.

Täysin eri mieltä
En osaa sanoa
Täysin samaa mieltä
Sinä {{ getImportanceText(30) }}
JAA EHDOKKAAN SIVU KAVEREILLESI:

Uusimmat politiikan uutiset