KAIKKI VAALITULOKSET HS:N TULOSPALVELUSSA

Hanna Kosonen, Keskusta, 3

Oma esittely

Olen 39-vuotias savonlinnalainen yrittäjä, hiihtosuunnistuksen maailmanmestari, filosofian maisteri, metsänomistaja, äiti ja vaimo. Neljällä sanalla päättäväinen, sitkeä, aikaansaava ja avarakatseinen.

JAA EHDOKKAAN SIVU KAVEREILLESI:

Vaalikonevastaukset

{{ similarity | number:0 }}%
samaa mieltä kanssasi

1. Suomen velkaantuminen on käännettävä laskuun vaikka se samalla tarkoittaisi leikkauksia palveluihin ja etuuksiin.

Täysin eri mieltä
En osaa sanoa
Täysin samaa mieltä
Sinä {{ getImportanceText(1) }}

Hanna Kosonen:

Tulevat sukupolvet maksavat pääosin eläkkeemme. Uskommeko, että lapsemme haluavat maksaa myös mittavan velkataakan? Suomi tarvitsee suuria rakenteellisia uudistuksia, jotta esimerkiksi työn vastaanottaminen olisi aina kannattavaa ja jotta terveyttä hoidettaisiin etukäteen, eikä jälkikäteen sairauksien muodossa. Julkiset palvelut ja etuudet tulee hoitaa tehokkaammin. Siten velkaantumisen vähentäminen ei välttämättä tarkoita palveluiden ja etuuksien heikentämistä.

2. Hyvin ansaitsevien palkkaverotusta pitäisi kiristää.

Täysin eri mieltä
En osaa sanoa
Täysin samaa mieltä
Sinä {{ getImportanceText(2) }}

Hanna Kosonen:

Suomen kokonaisveroaste on niin korkealla, ettei sitä voida enää korottaa. Hyvin ansaitsevien palkkoja verotetaan tällä hetkellä jo tuntuvasti verrattuna muihin maihin. En kannata palkkaverotuksen kiristämistä, koska se vaikuttaa ostovoimaan ja siihen kuinka Suomeen saadaan osaavaa työvoimaa sekä kuinka suomalaiset osaajat pysyvät Suomessa. Toisaalta veronkevennykset pienemmille tuloluokille toimisivat elvytyksenä ja osaltaan kannustaisivat työn vastaanottamiseen.

3. Suomi tarvitsee lisää ydinvoimaa.

Täysin eri mieltä
En osaa sanoa
Täysin samaa mieltä
Sinä {{ getImportanceText(3) }}

Hanna Kosonen:

Kotimaista uusiutuvaa energiaa pitää saada enemmän käyttöön, vaikka Suomen energiahuoltoa ei pystytäkään täysin korvaamaan risunpoltolla. En kannata ydinvoimaa pitkällä tähtäimellä, mutta tällä hetkellä ei ole vielä keksitty sellaisia energiamuotoja, jotta ydinvoima pystyttäisiin korvaamaan. Vakaa sähköverkko tarvitsee vakiotehoisen perustuotannon lisäksi säätövoimaa tasaamaan huippukulutusjaksoja, sinällään kannatettavia tuuli- ja aurinkoenergiaa ei voi käyttää säätövoimana.

4. Suomen tulee luopua kivihiilen, turpeen ja maakaasun käytöstä vuoteen 2025 mennessä.

Täysin eri mieltä
En osaa sanoa
Täysin samaa mieltä
Sinä {{ getImportanceText(4) }}

Hanna Kosonen:

Ajatus on kunnianhimoinen ja uskon että se on myös kunnianhimossaan mahdoton. Vielä ei ole keksitty korvaavia energiamuotoja niin, että kivihiilen, turpeen ja maakaasun käytöstä pystyttäisiin luopumaan. Kivihiilen polttoa tulee vähentää reilusti jo lähivuosina. Suurten kaupunkien kaukolämpötuotantoa pitäisi pikaisesti muuntaa kivihiilestä uusiutuvaan energiaan. Täytyy muistaa, että jokainen vapauttamamme hiilitonni on velkaa tulevilta sukupolvilta.

5. Suomen julkinen sektori on liian suuri ja sitä on syytä pienentää.

Täysin eri mieltä
En osaa sanoa
Täysin samaa mieltä
Sinä {{ getImportanceText(5) }}

Hanna Kosonen:

Ennen kuin pohditaan, onko Suomen julkinen sektori liian suuri, on mielestäni pohdittava, mikä on Suomessa turhaa sääntelyä ja mikä turhaa byrokratiaa. Sääntelyn purkamisen jälkeen voidaan miettiä, kuinka paljon olemassa oleva lainsäädäntö vaatii julkiselta sektorilta valvontaa ja siten karsia julkista sektoria. Julkisella sektorilla tulisi karsia hallintoa ja saada siten lisää käsiä tekemään suorittavaa työtä.

6. Ruotsin pakollisesta opiskelusta tulisi luopua.

Täysin eri mieltä
En osaa sanoa
Täysin samaa mieltä
Sinä {{ getImportanceText(6) }}

Hanna Kosonen:

Henkilökohtaisesti pidän ruotsin kielestä ja olen jopa asunut Ruotsissa. Ruotsissa itse asiassa ihmeteltiin, mitä hyötyä suomalaisille on lukea pakolla niin pienen kielialueen kieltä. Kannatan ehdottomasti kielten opiskelua, mutta Suomi kansainvälistyisi nopeammin, mikäli kouluissa voisi ruotsin sijaan valita vaikkapa saksan, ranskan, espanjan, venäjän tai kiinan. Kannatan ensivaiheessa Itä-Suomeen kokeilua venäjän kielen valinnaisuudesta ruotsin sijaan.

7. Velvoitteita ottaa vastaan tarjottu työpaikka pitäisi kiristää.

Täysin eri mieltä
En osaa sanoa
Täysin samaa mieltä
Sinä {{ getImportanceText(7) }}

Hanna Kosonen:

Enemmän kuin velvoitteiden kiristämistä kannatan rakenneuudistusta, jossa sosiaali- ja työttömyysturva perataan täydellisesti. Työn vastaanottamisesta pitää tehdä kannattavaa kaikissa olosuhteissa. Yksinkertainen toive, joka on liian monimutkaista toteuttaa nykyisen rakenteen turvin.

8. Jos ihmisellä on varallisuutta, hänen omaisuuttaan pitäisi vanhana käyttää hoivapalveluiden kustantamiseksi.

Täysin eri mieltä
En osaa sanoa
Täysin samaa mieltä
Sinä {{ getImportanceText(8) }}

Hanna Kosonen:

Ihmisen omaisuutta on voitava käyttää myös hänen oman hyvinvointinsa edistämiseen.

9. Alkoholia tarjoavien ravintoloiden pitäisi saada olla auki nykyistä vapaammin.

Täysin eri mieltä
En osaa sanoa
Täysin samaa mieltä
Sinä {{ getImportanceText(9) }}

Hanna Kosonen:

Sesonkiravintoloille alkoholilupien hankkiminen on suhteessa kallista ja työlästä. Tässä mielessä kannatan lupien myöntämisen helpottamista.

10. Kuntien määrää tulee vähentää merkittävästi, vaikka pakolla.

Täysin eri mieltä
En osaa sanoa
Täysin samaa mieltä
Sinä {{ getImportanceText(10) }}

Hanna Kosonen:

En usko kuntien pakkoliitoksiin. Kunnat pystyvät itse arvioimaan mikä on heidän liittymistarpeensa. Kaikissa palveluissa ei pienissä kunnissa voi löytyä osaamista tai hartioita. Tällöin kunnat tekevät yhteistyötä keskenään, kuten tähän päivään mennessä ovat muutenkin tehneet.

11. Yritysten pitäisi voida maksaa työehtosopimuksia pienempiä palkkoja, jotta Suomeen saataisiin työpaikkoja.

Täysin eri mieltä
En osaa sanoa
Täysin samaa mieltä
Sinä {{ getImportanceText(11) }}

Hanna Kosonen:

Kannatan paikallista sopimista kohtuuden rajoissa. Tässä taloudellisessa tilanteessa on ymmärrettävä, että on tärkeää pitää työpaikat Suomessa. Jos se onnistuu jollain aikavälillä työehtosopimuksia pienemmillä palkoilla, uskon, että työntekijätkin haluavat olla mukana yhteisessä ponnistuksessa.

12. Koko Suomi on syytä pitää asuttuna ja valtion tuettava tätä verovaroin.

Täysin eri mieltä
En osaa sanoa
Täysin samaa mieltä
Sinä {{ getImportanceText(12) }}

Hanna Kosonen:

Biotalouden on ennustettu tuovan Suomeen jopa 200 000 työpaikkaa seuraavien vuosikymmenten aikana. Mikäli haluamme ottaa luonnonvaramme kestävästi ja tehokkaasti käyttöön sekä jalostaa niistä korkealaatuisia tuotteita, täytyy koko Suomi olla asuttuna ja perustuotanto olla kunnossa. Toinen esimerkki on lomakaudet. Kaupungit tyhjenevät kesäisin ja mikäli Suomea ei pidetä asuttuna, puuttuvat lomaseuduilta myös palvelut.

13. Sote-uudistuksen yhteydessä yksityiset terveyspalvelut pitäisi nostaa julkisten palveluiden rinnalle samanlaiseen asemaan.

Täysin eri mieltä
En osaa sanoa
Täysin samaa mieltä
Sinä {{ getImportanceText(13) }}

Hanna Kosonen:

Ruotsissa on saatu hyviä kokemuksia yksityisten terveyspalveluiden käytöstä julkisten palveluiden rinnalla. Mielestäni yksityisiä palveluita ei pidä sulkea sote-uudistuksessa ulos, koska kilpailu tehostaa ja kehittää toimintatapoja, eikä itsestäänselvästi ole aina kalliimpaa.

14. Kuntien pitää saada itse tuottaa sosiaali- ja terveyspalveluita, eikä sote-uudistuksessa niiltä saa viedä liikaa pois valtaa.

Täysin eri mieltä
En osaa sanoa
Täysin samaa mieltä
Sinä {{ getImportanceText(14) }}

Hanna Kosonen:

Valmisteilla olevassa sote-uudistuksessa kunnilta siirtyy tuottamisvastuu ja paljon valtaa kuntayhtymille. Sote-uudistuksessa oleellista on palveluiden saatavuus ja hyvä hoito.

15. Taksien pitäisi antaa kilpailla vapaasti asiakkaista ilman että valtio säätää hinnat tai rajoittaa taksilupien määriä.

Täysin eri mieltä
En osaa sanoa
Täysin samaa mieltä
Sinä {{ getImportanceText(15) }}

Hanna Kosonen:

Tällä hetkellä takseille on määrätty maksimitaksa eli halvoilla hinnoilla voi jo nyt kilpailla. Kannatan taksilupia, koska ne takaavat myös turvallisuutta. Taksipalveluiden saatavuus maaseudulla on turvattava.

16. EU:sta on Suomelle enemmän hyötyä kuin haittaa.

Täysin eri mieltä
En osaa sanoa
Täysin samaa mieltä
Sinä {{ getImportanceText(16) }}

Hanna Kosonen:

Suomen vientiteollisuudelle ja Suomelle on ollut EU:sta hyötyä. Yhteiset sisämarkkinat ja euro ovat helpottaneet tavaroiden ja palveluiden vientiä. Korot ovat pysyneet pitkään matalalla, mikä on hyödyttänyt mm. asuntolainan ottajia. Toisaalta EU:n kautta Suomeen tulee turhaa sääntelyä sekä euron arvo on pysynyt liian korkeana ja laskenut vientiteollisuutemme kilpailukykyä.

17. Hallitus päätti, että Suomi jää ulos osan EU-maiden valmistelemasta rahoitusmarkkinaverosta. Suomen pitäisi mennä mukaan rahoitusmarkkinaveroon.

Täysin eri mieltä
En osaa sanoa
Täysin samaa mieltä
Sinä {{ getImportanceText(17) }}

Hanna Kosonen:

Rahoitusmarkkinat ovat globaalit, eikä muutaman EU-maan rahoitusmarkkinavero aiheuta muuta kuin rahoitusalan siirtymisen maihin, joissa veroa ei ole käytössä. Siksi päätös oli mielestäni oikea.

18. Suomen tulisi tällä vaalikaudella ryhtyä valmistelemaan hakemista Natoon.

Täysin eri mieltä
En osaa sanoa
Täysin samaa mieltä
Sinä {{ getImportanceText(18) }}

Hanna Kosonen:

En kannata Natoon liittymistä, koska mielestäni Suomen on turvallisempaa säilyttää riippumattomuutensa. Natoon liittyminen merkitsisi mm. puolustusmenojen merkittävää kasvua ja USA:n sanelemaan voimapolitiikkaan sopeutumista. Suomessa pitäisi Nato-keskusteluissa myös miettiä haluammeko olla mukana USA:n rinnalla Guantanamon paljastusten jälkeen.

19. Puolustusvoimille on annettava nykyistä enemmän rahaa.

Täysin eri mieltä
En osaa sanoa
Täysin samaa mieltä
Sinä {{ getImportanceText(19) }}

Hanna Kosonen:

Suomen puolustusvoimia tulee kehittää nykyaikaiseen suuntaan. Tulevina vuosikymmeninä puolustusvoimille on tulossa merkittäviä hankintoja ensin merivoimien taistelualuskaluston ja myöhemmin Hornetien uusimisen myötä. Hybridisodankäynnin uhkia vastaan täytyy satsata aikaisempaa enemmän, jotta yhteiskuntamme kriittiset toiminnot kuten sähkön- ja vedenjakelu sekä tiedonvälitys ovat turvattuja.

20. EU- ja ETA-alueen ulkopuolelta tulevien kohdalla käytetään nyt "tarveharkintaa" eli työlupien saantia rajoitetaan. Tästä on pidettävä kiinni, eikä työperäistä maahanmuuttoa pidä helpottaa.

Täysin eri mieltä
En osaa sanoa
Täysin samaa mieltä
Sinä {{ getImportanceText(20) }}

Hanna Kosonen:

Meidän pitää rehellisesti myöntää, että Suomeen on vaikeaa saada työperäistä maahanmuuttoa. Ilmastomme ja olomme ovat varsin erilaiset moneen muuhun maahan verrattuna. Mikäli jollakin yrityksellä on tarvetta saada EU- ja ETA-alueen ulkopuolelta työntekijä eli tiettyä osaamista, pitäisi työluvan saanti tehdä yksinkertaiseksi ja helpoksi.

21. Homo- ja lesbopareilla pitää olla samat avioliitto- ja adoptio-oikeudet kuin heteropareilla.

Täysin eri mieltä
En osaa sanoa
Täysin samaa mieltä
Sinä {{ getImportanceText(21) }}

Hanna Kosonen:

Tasa-arvoisen avioliitto-oikeuden myötä homot ja lesbot saavat lain edessä samat oikeudet kuin heterot. Samaa sukupuolta olevien adoptio-oikeutta puolustan myös sillä, että maailmassa on paljon lapsia, jotka kaipaavat rakastavia vanhempia. On näiden lasten etu, että mahdollisimman moni pystyy adoptiota hakemaan. Kirkon avioliittoon vihkimisestä päättää kirkko itsenäisesti, eikä kirkossa vihkiminen kuulu mielestäni tähän kysymykseen.

22. Jos valtio tarjoaa turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuksen perustamista kotikuntaani, tarjous pitää hyväksyä.

Täysin eri mieltä
En osaa sanoa
Täysin samaa mieltä
Sinä {{ getImportanceText(22) }}

Hanna Kosonen:

Turvapaikanhakijoita tulee sijoittaa eri puolille Suomea. Ruuhka-Suomen ulkopuolella on paljon tyhjiä asuinneliöitä, joista hakijat löytävät turvallisen kodin. Suomessa on huomattavan hyvin asiat verrattuna maihin, joista hakijat tulevat.

23. Kouluissa kohdellaan koululaisia liian lepsusti. Tiukempi kuri tekisi kouluista parempia.

Täysin eri mieltä
En osaa sanoa
Täysin samaa mieltä
Sinä {{ getImportanceText(23) }}

Hanna Kosonen:

Loistavat oppimistulokset eivät synny kuria koventamalla vaan oppilaiden kiinnostusta oikein suuntaamalla. Tiedostan kuitenkin opettajien vähäiset mahdollisuudet puuttua äärimmäisiin tilanteisiin. Näissä tilanteissa opettajien pitäisi saada puuttua muutenkin kuin puhumalla.

24. Perinteiset arvot - kuten koti, uskonto ja isänmaa - muodostavat hyvän arvopohjan politiikalle.

Täysin eri mieltä
En osaa sanoa
Täysin samaa mieltä
Sinä {{ getImportanceText(24) }}

Hanna Kosonen:

Jokainen koti on maailman keskipiste, uskonnossa on paljon hyviä elämänohjeita ja on lottovoitto syntyä Suomeen. Koti, uskonto ja isänmaa liitetään kuitenkin hyvin konservatiiviseen maailmankuvaan ja katson olevani liberaalimpi esimerkiksi naisten aseman osalta.

25. Julkisia palveluita tulisi ulkoistaa entistä enemmän yksityisten yritysten tuotettavaksi.

Täysin eri mieltä
En osaa sanoa
Täysin samaa mieltä
Sinä {{ getImportanceText(25) }}

Hanna Kosonen:

Yksityistämisessä on vaarana, että aitoa kilpailutilannetta ja markkinalähtöistä hinnoittelua ei pääse syntymään. Julkisessa palveluntuotannossa on paljon opittavaa yksityisiltä tuottajilta. Esim. vakuutusyhtiöiden omat sairaalapalvelut, joissa tavoitteena on saada potilas mahdollisimman nopeasti työkykyiseksi. Nopea ja tehokas hoito on kaikkien etu, niin työnantajan, työntekijän kuin yhteiskunnankin. Samaa kokonaisvaltaista ajattelua soisin yleistyvän myös julkisen puolen hoitoketjuissa.

26. Jos tulee eteen tilanne, jossa on välttämätöntä joko leikata julkisia palveluita ja sosiaalietuuksia tai korottaa veroja, veronkorotukset ovat parempi vaihtoehto.

Täysin eri mieltä
En osaa sanoa
Täysin samaa mieltä
Sinä {{ getImportanceText(26) }}

Hanna Kosonen:

Tällä hetkellä Suomessa kokonaisveroaste on yksi maailman korkeimmista. Veronkorotusten tie on käytetty loppuun. Meidän täytyy miettiä tehokkaampia tapoja tuottaa julkisia palveluita. Esimerkiksi liikuntaa lisäämällä on laskettu mahdolliseksi jopa kahden miljardin euron säästöt terveysmenoista vuositasolla.

27. Suuret tuloerot ovat hyväksyttäviä, jotta erot ihmisten lahjakkuudessa ja ahkeruudessa voidaan palkita.

Täysin eri mieltä
En osaa sanoa
Täysin samaa mieltä
Sinä {{ getImportanceText(27) }}

Hanna Kosonen:

Tuloerot on hyväksyttävä, jotta yhteiskunta säilyy kannustavana. Valtion ja verotuksen tehtävä on tasata tuloeroja ja pitää huolta niistä, jotka ovat heikommassa asemassa.

28. Nykyisen kaltaiset palvelut ja sosiaalietuudet ovat pitemmän päälle liian raskaita julkiselle taloudelle.

Täysin eri mieltä
En osaa sanoa
Täysin samaa mieltä
Sinä {{ getImportanceText(28) }}

Hanna Kosonen:

Julkiselle taloudelle raskaita ovat nykyiset rakenteet, jotka kaipaavat perinpohjaisia uudistuksia. Esimerkiksi työn vastaanottamisen täytyy olla aina taloudellisesti kannattavaa. Uskon, että tulevaisuudessa voimme saada yllättäviä säästöjä uusien teknologioiden avulla. Suomen tuleekin olla etulinjassa ottamassa niitä käyttöön.

29. Talouskasvu ja työpaikkojen luominen tulisi asettaa ympäristöasioiden edelle, silloin kun nämä kaksi ovat keskenään ristiriidassa.

Täysin eri mieltä
En osaa sanoa
Täysin samaa mieltä
Sinä {{ getImportanceText(29) }}

Hanna Kosonen:

Ympäristön laiminlyönti on lainaa tulevilta sukupolvilta. Meidän pitää jättää maapallo paremmassa kunnossa lapsillemme kuin se tällä hetkellä on. Ympäristökysymyksiä pitää tarkastella laajasti. Emme voi esimerkiksi ulkoistaa kolmansiin maihin omia ympäristöongelmiamme viemällä ongelmajätettämme tai siirtämällä ympäristöä tuhoavaa tuotantoa.

30. Kaikessa päätöksenteossa pitäisi arvioida vaikutukset ympäristöön ja tarvittaessa luopua ympäristölle haitallisista hankkeista.

Täysin eri mieltä
En osaa sanoa
Täysin samaa mieltä
Sinä {{ getImportanceText(30) }}

Hanna Kosonen:

En kannata Suomen luonnonvarojen täysimittaista suojelua vaan niiden kestävää käyttöä. Talvivaaran esimerkki osoittaa, että arviointeihin täytyy satsata ja tehdä ne laaja-alaisesti.
JAA EHDOKKAAN SIVU KAVEREILLESI:

Uusimmat politiikan uutiset