KAIKKI VAALITULOKSET HS:N TULOSPALVELUSSA

Anne Majuri, Keskusta, 12

Oma esittely

Olen helsinkiläinen liikunta- ja hyvinvointialan yrittäjä. Pedagoginen, kaupallinen ja liikunnallinen koulutus ovat vahvasti tukeneet yrittäjyydessäni ja antaneet myös laajempaa ymmärrystä asiakkaan kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista. Luonnon merkitys minulle kasvaa iän myötä. Huoli suomalaisista ja Suomesta sekä vaikuttaminen tärkeisiin yhteiskunnallisiin ja yhteisvastuullisiin asioihin saa minut liikkeelle ja Keskustan ehdokkaaksi. Omat vaaliteemani ovat: mielenterveys ja psyykkinen hyvinvointi, työssäjaksaminen, nuorten syrjäytyminen ja sen ennaltaehkäisy, varhainen puuttuminen ja välittäminen, ikäihmiset sekä pienyrittäjyys. Kaikki poliittiset päätökset täytyy tehdä ihminen huomioiden. Ihminen ei ole numero. Vapaaehtoistyö, vertaistuki ja kolmannen sektorin hyödyntäminen ovat äärimmäisen tärkeitä. Siihen haastankin kaikkia suomalaisia mukaan. Jos nämä asiat liikkuttavat sinuakin, muistathan äänestää. Äänesi on tärkeä oikeutesi. Tehdään yhdessä työtä sydämellä ja Ihmistä lähellä.

JAA EHDOKKAAN SIVU KAVEREILLESI:

Vaalikonevastaukset

{{ similarity | number:0 }}%
samaa mieltä kanssasi

1. Suomen velkaantuminen on käännettävä laskuun vaikka se samalla tarkoittaisi leikkauksia palveluihin ja etuuksiin.

Täysin eri mieltä
En osaa sanoa
Täysin samaa mieltä
Sinä {{ getImportanceText(1) }}

Anne Majuri:

Suomi ei voi enää velkaantua lisää, mutta nopeat leikkaukset voisivat pahentaa tilannetta entisestään. Valtion menoille on asetettava katto ja velkaantuminen käänettävä laskuun kahden vaalikauden ohjelmalla. Myöskään muiden maiden velkojen maksua suomalaisten hyvinvoinnin kustannuksella ei saa tapahtua.

2. Hyvin ansaitsevien palkkaverotusta pitäisi kiristää.

Täysin eri mieltä
En osaa sanoa
Täysin samaa mieltä
Sinä {{ getImportanceText(2) }}

Anne Majuri:

Yhteisvastuun, välittämisen ja tasavertaisuuden lisääminen sekä hyvinvointierojen kaventaminen on tärkeää.

3. Suomi tarvitsee lisää ydinvoimaa.

Täysin eri mieltä
En osaa sanoa
Täysin samaa mieltä
Sinä {{ getImportanceText(3) }}

Anne Majuri:

En kannata lisäydinvoiman rakentamista. Meidän tulisi hyödyntää yhä enemmän uusiutuvia luonnonvarojamme.

4. Suomen tulee luopua kivihiilen, turpeen ja maakaasun käytöstä vuoteen 2025 mennessä.

Täysin eri mieltä
En osaa sanoa
Täysin samaa mieltä
Sinä {{ getImportanceText(4) }}

Anne Majuri:

Jokseenkin samaa mieltä. Kivihiili on hiilijalanjäljen kannalta vahingollisin energiamuoto. Hiilen käyttö tulisikin korvata vähäpäästöisemmällä maakaasulla, jota myös on runsaasti saatavilla. Turve hitaasti uusiutuvana luonnonvarana aiheuttaisi joka tapauksessa hyödyntämättäkin kasvihuonepäästöjä (luontoarvot). Fossiilisista polttoaineista luopumista kokonaan en pidä realistisena, mutta tarvitaan lisäresursseja ympäristöystävällisemmän teknologian kehittämiseen, jotta päästöt voidaan minimoida.

5. Suomen julkinen sektori on liian suuri ja sitä on syytä pienentää.

Täysin eri mieltä
En osaa sanoa
Täysin samaa mieltä
Sinä {{ getImportanceText(5) }}

Anne Majuri:

Yksityinen ja kolmas sektori mukaan palvelujen tuottamiseen.

6. Ruotsin pakollisesta opiskelusta tulisi luopua.

Täysin eri mieltä
En osaa sanoa
Täysin samaa mieltä
Sinä {{ getImportanceText(6) }}

Anne Majuri:

Kannatan aina kielitaidon hankkimista, mutta sellaista, jossa voidaan valita itselleen mielekäs. Kielitaito on avain työmarkkinoille ja kansainvälistymiseen. Naapurimaiden kielten ja kulttuurin osaaminen on tärkeää. Ruotsissa puhutaan paljon englantia ja kulttuurierot Suomeen ovat pieniä, päinvastoin kuin Venäjän kanssa. Kanssakäyminen Venäjän kanssa lisää kielitaidon tarvetta, joten pitäisin tärkeänä, että riittävästä venäjänkin osaamisesta huolehditaan osana koulujen kielivalikoimaa.

7. Velvoitteita ottaa vastaan tarjottu työpaikka pitäisi kiristää.

Täysin eri mieltä
En osaa sanoa
Täysin samaa mieltä
Sinä {{ getImportanceText(7) }}

Anne Majuri:

Pitäisi löytää tasapaino ja järkevä ratkaisu, joka palvelee kaikkia, tuottaa hyviä tuloksia, työssä viihtyvyyttä ja tuloksellisuutta. Omalta alaltaan pitäisi aina olla pääsääntöisesti valmis ottamaan töitä vastaan. Ei ole kuitenkaan työnantajankaan näkökulmasta järkevää, että työntekijällä ei ole motivaatiota eikä koulutusta tehtäväänsä. Suoranainen pakko lisäisi työnantajien kustannuksia työntekijöiden vaihtuvuuden lisääntyessä. Epämieluisa työ ei myöskään lisää työhyvinvointia.

8. Jos ihmisellä on varallisuutta, hänen omaisuuttaan pitäisi vanhana käyttää hoivapalveluiden kustantamiseksi.

Täysin eri mieltä
En osaa sanoa
Täysin samaa mieltä
Sinä {{ getImportanceText(8) }}

Anne Majuri:

Kaikille suomalaisille on taattava arvokas vanhuus joko omassa kodissa tai kodinomaisissa olosuhteissa laitoshoidossa. Laitospaikat on hinnoiteltu henkilön eläkkeen mukaan. Julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin yhteistyöllä voitaisiin palveluita paketoida kokonaisuuksiksi, joissa tarjottaisiin maksullisia lisäpalveluita kotona tai laitoksissa asuville. Kotiin liittyy niin paljon tunnearvoa, että kenenkään ei pitäisi joutua myymään kotiaan siksi, että tarvitsee julkisia perushoivapalveluita.

9. Alkoholia tarjoavien ravintoloiden pitäisi saada olla auki nykyistä vapaammin.

Täysin eri mieltä
En osaa sanoa
Täysin samaa mieltä
Sinä {{ getImportanceText(9) }}

Anne Majuri:

Alkoholin matkustajatuonti ja ravintolapalveluiden korkeat hinnat ovat saaneet ihmiset käyttämään alkoholia entistä enemmän kodeissaan. Ravintolaelinkeino on merkittävä työllistäjä. Viime vuosien muutokset mm. edustuskulujen vähennyskelpoisuudessa on heikentänyt ravintoloiden kannattavuutta. Sen sijaan ohjaisin ihmisten alkoholinkäyttöä mieluummin ravintolohin suitsimalla matkustajatuontia ja laskemalla ravintoloissa nautitun alkoholin verotusta.Vastuullinen vapaus itsestä ja muista ennen muuta.

10. Kuntien määrää tulee vähentää merkittävästi, vaikka pakolla.

Täysin eri mieltä
En osaa sanoa
Täysin samaa mieltä
Sinä {{ getImportanceText(10) }}

Anne Majuri:

En kannata "pakolla" -mentaliteetilla tehtäviä ratkaisuja, vaan niiden täytyy olla ihmisiä palvelevia ja heidän tarpeet huomioivia.

11. Yritysten pitäisi voida maksaa työehtosopimuksia pienempiä palkkoja, jotta Suomeen saataisiin työpaikkoja.

Täysin eri mieltä
En osaa sanoa
Täysin samaa mieltä
Sinä {{ getImportanceText(11) }}

Anne Majuri:

Jokaisen on tultava palkallaan toimeen. Paikallista sopimista ennen kaikkea työehdoista ja työajoista on lisättävä. Nykyinenkin työehtosopimusjärjestelmä antaa mahdollisuudet laajaan paikalliseen sopimiseen. Keskusjärjestöjen pitäisi kannustaa ja kouluttaa jäseniään käyttämään paikallista sopimista.

12. Koko Suomi on syytä pitää asuttuna ja valtion tuettava tätä verovaroin.

Täysin eri mieltä
En osaa sanoa
Täysin samaa mieltä
Sinä {{ getImportanceText(12) }}

Anne Majuri:

Suurin syy kaupunkeihin muuton takana on työpaikkojen puute haja-asutusalueella. Yhteiskunnalle on kallista ylläpitää nykyistä infrastuktuuria ja rakentaa samalla maansisäisen muuttoliikkeen vuoksi uutta infrastruktuuria taajamiin. Isoissa kaupungeissa asumiskustannukset ovat korkeita. Hyvät tietoliikenneyhteydet mahdollistavat työnteon pitkienkin välimatkojen päästä. Maanlaajuiset nopeat laajakaistayhteydet ovat yksi tapa pitää koko maa asuttuna ja saada myös haja-asutusalueille paluumuuttajia.

13. Sote-uudistuksen yhteydessä yksityiset terveyspalvelut pitäisi nostaa julkisten palveluiden rinnalle samanlaiseen asemaan.

Täysin eri mieltä
En osaa sanoa
Täysin samaa mieltä
Sinä {{ getImportanceText(13) }}

Anne Majuri:

Saisimme tervettä kilpailua, työllisyyttä ja palvelujen monipuolistumista. Yhteistyön lisäämistä ehdottomasti. Kolmas sektori mukaan yhtenä palveluntarjoajana etenkin harvaanasutuilla alueilla.

14. Kuntien pitää saada itse tuottaa sosiaali- ja terveyspalveluita, eikä sote-uudistuksessa niiltä saa viedä liikaa pois valtaa.

Täysin eri mieltä
En osaa sanoa
Täysin samaa mieltä
Sinä {{ getImportanceText(14) }}

Anne Majuri:

Maan suuri koko, asukastiheyden isot vaihtelut ja kuntien varallisuuserot asettavat isoja haasteita palveluiden saatavuudelle ja valitettavasti entistä enemmän myös laadulle. Silti sosiaali- ja terveyspalveluiden pitäisi saatavuudeltaan ja laadultaan olla samat kaikille suomalaisille. Maksajalla tulee aina olla valta päättää siitä miten palvelut tuotetaan. Perusterveydenhuolto pitäisi jatkossakin olla kaikille suomalaisille saatavana kohtuullisen välimatkan päässä.

15. Taksien pitäisi antaa kilpailla vapaasti asiakkaista ilman että valtio säätää hinnat tai rajoittaa taksilupien määriä.

Täysin eri mieltä
En osaa sanoa
Täysin samaa mieltä
Sinä {{ getImportanceText(15) }}

Anne Majuri:

Lupajärjestelmä on ollut toimiva ja pitänyt taksin käytön miellyttävänä ja turvallisena. Kaikki taksit käytännössä noudattavat enimmäishintaa palveluissaan. Se lienee merkki siitä, että kilpailua ei ole riittävästi. Sen vuoksi siirtyisin etenkin suurissa kaupungeissa lupien tiukan tarveharkinnan sijaan järjestelmään, jossa lupa on mahdollista saada täyttämällä riittävät laadulliset kriteerit.

16. EU:sta on Suomelle enemmän hyötyä kuin haittaa.

Täysin eri mieltä
En osaa sanoa
Täysin samaa mieltä
Sinä {{ getImportanceText(16) }}

Anne Majuri:

.. ja jokseenkin eri mieltä. Euroopan integraatio on välttämätöntä globalisoituvassa maailmassa. Muun muassa liikkuminen ja työnteko helpottuvat. Kaikkea EU:sta tulevaa ei kuitenkaan tarvitse kritiikittömästi hyväksyä, kuten esimerkiksi liiallisia säädöksiä. Suomen ei myöskään pienenä maana pidä joutua maksumieheksi muiden velkoihin suomalaisten hyvinvoinnin kustannuksella. EU on suuri ja vaikeahkosti hallittavissa oleva organisaatio, jossa pienen maan ääni saattaa hukkua suuressa koneistossa.

17. Hallitus päätti, että Suomi jää ulos osan EU-maiden valmistelemasta rahoitusmarkkinaverosta. Suomen pitäisi mennä mukaan rahoitusmarkkinaveroon.

Täysin eri mieltä
En osaa sanoa
Täysin samaa mieltä
Sinä {{ getImportanceText(17) }}

Anne Majuri:

Rahoitusmarkkinavero on puhtaan ideologinen vero, joka toimisi vain, jos kaikki maailman maat sitoutuisivat siihen. Epätäydellisenä kansainväliset pääomaliikkeet kanavoituisivat jatkossa niiden maiden kautta, joissa veroa ei ole. Loppujen lopuksi maksajiksi joutuisivat yritykset, säästäjät ja asuntovelalliset.

18. Suomen tulisi tällä vaalikaudella ryhtyä valmistelemaan hakemista Natoon.

Täysin eri mieltä
En osaa sanoa
Täysin samaa mieltä
Sinä {{ getImportanceText(18) }}

Anne Majuri:

Nato-jäsenyys ei ole tällä hetkellä ajankohtainen, joskaan ei poissuljettu tulevaisuudessa tarpeen vaatiessa.

19. Puolustusvoimille on annettava nykyistä enemmän rahaa.

Täysin eri mieltä
En osaa sanoa
Täysin samaa mieltä
Sinä {{ getImportanceText(19) }}

Anne Majuri:

Suomella pitää olla valmius ja riittävät resurssit oman maan puolustamiseen. Asteittain puolustusmenojen nostaminen kannatettavaa.

20. EU- ja ETA-alueen ulkopuolelta tulevien kohdalla käytetään nyt "tarveharkintaa" eli työlupien saantia rajoitetaan. Tästä on pidettävä kiinni, eikä työperäistä maahanmuuttoa pidä helpottaa.

Täysin eri mieltä
En osaa sanoa
Täysin samaa mieltä
Sinä {{ getImportanceText(20) }}

Anne Majuri:

EU- ja ETA-alueella on työvoiman vapaa liikkuvuus, joka on yksi EU:n keskeisistä kulmakivistä. Samaan aikaan EU:ssa on kymmeniä miljoonia työttömiä. Suomen pitäisi hyödyntää EU:n omia työmarkkinoita ja aktiivisella tiedottamisella ja työperäisen maahanmuuton edistämisellä saamaan ensisijaisesti työvoimaa niille aloille, joilla tarvetta on, EU:n sisältä ja vasta sen jälkeen EU:n ulkopuolelta.

21. Homo- ja lesbopareilla pitää olla samat avioliitto- ja adoptio-oikeudet kuin heteropareilla.

Täysin eri mieltä
En osaa sanoa
Täysin samaa mieltä
Sinä {{ getImportanceText(21) }}

Anne Majuri:

Kantani on sama kuin Keskustan enemmistön. Kannatan miehen ja naisen välistä avioliittoa, mutta jokainen aikuinen voi toimia parhaaksi katsomallaan tavalla. Adoptio-oikeudet heteropareilla. Lapsella tulee mielestäni olla sekä isä että äiti. Olemme jokainen kuitenkin ihmisinä yhtä arvokkaita.

22. Jos valtio tarjoaa turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuksen perustamista kotikuntaani, tarjous pitää hyväksyä.

Täysin eri mieltä
En osaa sanoa
Täysin samaa mieltä
Sinä {{ getImportanceText(22) }}

Anne Majuri:

On selvitettävä perusteet, mahdollisuus, toimintaedellytykset ym. Ihmisoikeuskysymyksiä ei pidä unohtaa. Apua on tarjottava hädässä oleville kaikissa tilanteissa.

23. Kouluissa kohdellaan koululaisia liian lepsusti. Tiukempi kuri tekisi kouluista parempia.

Täysin eri mieltä
En osaa sanoa
Täysin samaa mieltä
Sinä {{ getImportanceText(23) }}

Anne Majuri:

Opettajien ja oppilaiden työturvallisuus pitäisi olla ykkösasia, jossa kaikilla on mahdollisuus oppia ja toimia hyvässä ilmapiirissä. Koulujen häiriökäyttäytyminen ja koulukiusaaminen tulisi saada kuriin nollatoleranssilla. Tarvitaan varhaista puuttumista koulun,kodin ja kouluterveydenhuollon yhteistoimin. Oppilaiden mielenterveyspalveluihin on panostettava. Myös opetusohjelmassa on otettava mielenterveyskasvatus huomioon ja näin madallettava oppilaiden oma-aloitteista hakeutumista avun piiriin.

24. Perinteiset arvot - kuten koti, uskonto ja isänmaa - muodostavat hyvän arvopohjan politiikalle.

Täysin eri mieltä
En osaa sanoa
Täysin samaa mieltä
Sinä {{ getImportanceText(24) }}

Anne Majuri:

Nämä arvot ovat olleet Suomelle siunaus. Koti on kaiken perusta ja siellä jokaisella pitää olla hyvä ja turvallinen olo. Perusarvot, kunnioitus, vakaumus sekä isänmaan arvostus ja puolustus ovat itselleni tärkeitä arvoja. Emme ole saaneet nykyistä hyvinvointivaltiotamme helpolla. Jokaisella tulisi kuitenkin olla oikeus omaan uskontoonsa ja sen harjoittamiseen rauhanomaisesti ja rakentavasti.

25. Julkisia palveluita tulisi ulkoistaa entistä enemmän yksityisten yritysten tuotettavaksi.

Täysin eri mieltä
En osaa sanoa
Täysin samaa mieltä
Sinä {{ getImportanceText(25) }}

Anne Majuri:

Saisimme lisää monipuolisuutta, tehokkuutta, työllisyyttä, taloudellisuutta, nopeutta ja toimivuutta.

26. Jos tulee eteen tilanne, jossa on välttämätöntä joko leikata julkisia palveluita ja sosiaalietuuksia tai korottaa veroja, veronkorotukset ovat parempi vaihtoehto.

Täysin eri mieltä
En osaa sanoa
Täysin samaa mieltä
Sinä {{ getImportanceText(26) }}

Anne Majuri:

Sosiaali- ja terveyspalvelut sekä laadukas koulutus tulee olla maksutonta jatkossakin vaikka sitten veronkorotuksilla. Niistä ei ainakaan tulisi enää leikata.

27. Suuret tuloerot ovat hyväksyttäviä, jotta erot ihmisten lahjakkuudessa ja ahkeruudessa voidaan palkita.

Täysin eri mieltä
En osaa sanoa
Täysin samaa mieltä
Sinä {{ getImportanceText(27) }}

Anne Majuri:

Erikoinen argumentti. Eriarvoisuutta ja hyvinvointieroja tulisi vähentää.

28. Nykyisen kaltaiset palvelut ja sosiaalietuudet ovat pitemmän päälle liian raskaita julkiselle taloudelle.

Täysin eri mieltä
En osaa sanoa
Täysin samaa mieltä
Sinä {{ getImportanceText(28) }}

Anne Majuri:

Tarvitaan todennäköisesti uudenlaista rakenteellista muutosta ja sellaisia ratkaisuja, jotka palvelevat niitä, joille ne kuuluvat ja ovat niihin oikeutettuja. Sosiaalietuuksien myöntämisessäkin eriarvoisuutta. Hyvillä sosiaalietuuksilla saatetaan kannustaa ihmisiä ottamasta työtä vastaan tai kehittämästä itseään.

29. Talouskasvu ja työpaikkojen luominen tulisi asettaa ympäristöasioiden edelle, silloin kun nämä kaksi ovat keskenään ristiriidassa.

Täysin eri mieltä
En osaa sanoa
Täysin samaa mieltä
Sinä {{ getImportanceText(29) }}

Anne Majuri:

Meidän tulee puolustaa kauniin luontomme suojelua ja ottaa vastuu ympäristöstämme, jotta jälkipolvillekin voidaan tarjota puhdas toiminta- ja asuinympäristö.

30. Kaikessa päätöksenteossa pitäisi arvioida vaikutukset ympäristöön ja tarvittaessa luopua ympäristölle haitallisista hankkeista.

Täysin eri mieltä
En osaa sanoa
Täysin samaa mieltä
Sinä {{ getImportanceText(30) }}

Anne Majuri:

Vastuullisuus ympäristöstämme ja luonnostamme on meillä kaikilla.
JAA EHDOKKAAN SIVU KAVEREILLESI:

Uusimmat politiikan uutiset