Essayah Sari
Kristillisdemokraatit
7
Lokakuun lopussa presidenttikisaan ilmoittautunut Sari Essayah kuuluu siihen poliitikkojen kaartiin, jotka ovat tulleet tunnetuiksi urheilukentillä ennen yhteiskunnallisiin tehtäviin siirtymistään.
Essayah oli keskustan kunnallisvaaliehdokkaana jo lukion jälkeen, mutta varsinaisesti hän tuli politiikkaan urheilu-uransa päätyttyä vuonna 1996. Tuolloin puolueeksi oli vaihtunut Suomen Kristillinen liitto (vuodesta 2001 Kristillisdemokraatit), jossa Essayah saikin melko nopeasti näkyvän aseman.
Viime vuodet hän on toiminut europarlamentissa ja puolueensa puoluesihteerinä. Presidenttikisaan Essayahin houkutteli Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Päivi Räsänen.
Kristillisdemokraatit ja Essayah ovat vakuuttaneet olevansa täydellä panoksella mukana presidentinvaalikampanjassa, vaikka ilmoitus asiasta tulikin niin myöhään.
Moni oli jo ehtinyt arvella, ettei puolue lähtisi mukaan omalla ehdokkaallaan, varsinkin kun sen edellinen puheenjohtaja Bjarne Kallis ilmoitti kannattavansa presidentiksi kokoomuksen Sauli Niinistöä.
Katso video: Essayah loisti UKK-kävelytestissä
- Kotisivun osoite: http://www.essayah.fi/
- Sähköpostiosoite: sari.essayah@kd.fi
Vastaukset
- Suuri merkitys
- Pieni merkitys
-
7 Essayah Sari
Vertaa vastauksia muihin ehdokkaisiin
Vaalien 2. kierroksen kysymykset | ||
|---|---|---|
| 1. | EU valmistelee kuripakettia, jossa laitetaan rajat esimerkiksi sille, ettei Suomen julkinen talous mene liikaa miinukselle. Pääministeri Jyrki Katainen kannattaa EU:n tiukentuvaa talouskuria, ulkoministeri Erkki Tuomioja pitää sopimusta tarpeettomana ja jopa haitallisena. Miten mieltä olet EU:n talouskuripaketista? | |
| Tuen sitä vahvasti | ||
| Tuen sitä jossain määrin | ||
| Vastustan sitä jossain määrin | ||
| Vastustan sitä jyrkästi | ||
| 2. | Hallitus on tekemässä isoa kuntauudistusta, jossa kuntia on tarkoitus yhdistää nykyistä isommiksi ja vahvemmiksi. Kuinka paljon hallituksen pitäisi käyttää voimaa kuntaliitosten saattamiseksi aikaan? | |
| Hallituksen on pakotettava kunnat yhteen vaikka lakimuutoksin | ||
| Hallituksen on kiristettävä valtionosuusrahoja kuntaliitosten jouduttamiseksi | ||
| Hallituksen on suostuteltava kuntia liitoksiin kannustinrahoilla, vaikka se tarkoittaisi määrärahaleikkauksia muualla | ||
| Liitokset voivat perustua vain kuntien omaan vapaaehtoisuuteen | ||
| 3. | Kannatatko Guggenheimin taidemuseon rakentamista Helsinkiin? | |
| Kyllä, vaikka se maksettaisiin pelkästään julkisella rahalla | ||
| Kyllä, mutta osa rahoituksesta on saatava yksityisiltä rahoittajilta | ||
| Vain siinä tapauksessa, että yksityiset sijoittavat haluavat maksaa sen kokonaan | ||
| En, Guggenheimia ei tarvita Suomeen lainkaan | ||
Presidentin valtaoikeudet ja tehtävät | ||
| 4. | Maaliskuun alussa 2012 tulee voimaan perustuslain uudistus, joka kaventaa jonkin verran presidentin valtaoikeuksia ja lisää eduskunnan ja hallituksen valtaa. Mitä mieltä olet uudistuksen jälkeen presidentin valtaoikeuksista? | |
| Valtaa on liikaa. | ||
| Valtaa on sopivasti. | ||
| Valtaa on liian vähän. | ||
| ||
| 5. | Mitä mieltä olet Suomen Nato-jäsenyydestä? | |
| Suomen tulee liittyä Natoon heti. | ||
| Suomen tulee liittyä Natoon, jos Ruotsi liittyy. | ||
| Nato-jäsenyys ei nyt ole ajankohtainen, mutta asiaa on voitava harkita tarvittaessa uudestaan. | ||
| Suomen ei missään oloissa ole järkevää liittyä Natoon. | ||
| ||
| 6. | Suomea pyydettiin keväällä 2011 osallistumaan YK:n valtuuttamaan ja Naton johtamaan operaatioon Libyan lentokiellon valvomiseksi. Ruotsi lähetti hävittäjiään operaatioon. Suomi ei osallistunut. Oliko Suomen päätös jäädä sivuun | |
| oikea ratkaisu, sillä Suomen on parempi keskittyä siviilikriisinhallintaan. | ||
| virhe, jossa Suomi menetti vaikutusmahdollisuuksiaan. | ||
| ||
| 7. | Perustuslain mukaan pääministeri johtaa Suomen EU-politiikkaa ja edustaa Suomea EU:n valtionpäämiesten huippukokouksissa. Muihin EU-kokouksiin presidentti voi osallistua, jos hallitus niin erikseen päättää. Tulisiko mielestäsi presidentin osallistua esimerkiksi EU:n ja Venäjän välisiin kokouksiin? | |
| Kyllä, aina. | ||
| Kyllä, mikäli kyseessä on erityisen tärkeä kokous. | ||
| Kyllä, mutta vain jos Suomella on kokouksessa pääministerin lisäksi myös toinen paikka. | ||
| Ei, pääministeri edustaa Suomea EU-kokouksissa. | ||
| ||
| 8. | Presidentillä on oikeus armahtaa vankeja. Käytäntö on mielestäni | |
| hyvä, ja presidentin tulee käyttää sitä aktiivisesti. | ||
| hyvä olla olemassa, mutta presidentin tulisi käyttää oikeuttaan maltillisesti. | ||
| osin ongelmallinen, ja siitä luopumista tulisi harkita. | ||
| selvästi vanhanaikainen ja pitää lopettaa. | ||
| 9. | Venäjä on ilmoittanut käyttävänsä tällä vuosikymmenellä lähes 500 miljardia euroa asevoimiensa uudistamiseen ja varusteluohjelmaan. Miten tämä vaikuttaa Suomen turvallisuustilanteeseen? | |
| Turvallisuustilanne heikkenee merkittävästi. | ||
| Tilanne heikkenee jonkin verran. | ||
| Tilanne pysyy ennallaan. | ||
| Se paranee. | ||
| ||
| 10. | Tulisiko Suomen tulevaisuudessa osallistua kansainväliseen rauhanturvaamiseen ja kriisinhallintaan? | |
| Enemmän kuin nykyisin. | ||
| Yhtä paljon kuin nykyisin. | ||
| Vähemmän kuin nykyisin. | ||
| ||
| 11. | Kuvitellaan tilanne: YK:n neuvottelee maailmanlaajuista yleissopimusta seksuaalivähemmistöjen oikeuksista. YK:n pääsihteeri tarjoaa Suomelle isännöintimahdollisuutta prosessille, joka tekisi Suomesta kokouspaikan seuraavien vuosien ajaksi. Samalla Suomi sitoutuisi ottamaan seksuaalivähemmistöjen oikeuksien ajamisen kärkihankkeekseen ulkopolitiikassa ja presidentti kiertäisi maailmaa hankkimassa kannatusta sopimukselle. Miten toimisit tasavallan presidenttinä? | |
| Suomi suostuisi ilman muuta kokouspaikaksi ja presidentti ryhtyisi voimallisesti ajamaan asiaa maailmalla, sillä Suomi saisi näkyvyyttä itselleen tärkeässä teemassa. | ||
| Suomi suostuisi kokouspaikaksi, mutta presidentti ei nostaisi sukupuolivähemmistöjen oikeuksia Suomen ulkopolitiikan kärkihankkeeksi, sillä moni muu asia on Suomelle tärkeämpi. | ||
| Suomi kiittäisi kohteliaasti kunniasta, mutta ei isännöisi kokouksia eikä ajaisi asiaa. | ||
| ||
Muut politiikan teemat | ||
| 12. | Kuvitellaan tilanne: Lääkärit uhkaavat lakolla ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos varoittaa ihmishenkien olevan vaarassa. Presidentin tulisi | |
| vedota lakon osapuoliin, että he luopuisivat työtaistelusta. | ||
| vedota lakon osapuoliin ihmisten turvallisuuden takia, mutta ei ottaa selvää kantaa lakon oikeutukseen. | ||
| osoittaa kysyttäessä tukensa potilaille ja omaisille, mutta ei itse aktiivisesti ottaa kantaa. | ||
| jättäytyä päivänpolitiikan yläpuolelle ja olla kommentoimatta koko asiaa. | ||
| ||
| 13. | Väitetään, että rasismi ja vihapuhe ovat yleistyneet Suomessa. Presidentin tulisi kannanotoissaan | |
| tuomita rasismi jyrkästi ja vaatia vähemmistöjen aseman parantamista. | ||
| tuomita rasismi, mutta varoa asettumasta kenenkään puolelle. | ||
| tuomita rasismi, mutta puolustaa sananvapautta ja ymmärtää myös niitä, jotka haluavat rajata maahanmuuttoa. | ||
| olla puuttumatta asiaan, sillä rasismin ja vihapuheen lisääntymisestä ei ole selvää näyttöä. | ||
| olla puuttumatta asiaan, koska asia ei kuulu presidentin tehtäviin. | ||
| ||
| 14. | Peruskoulussa on kaksi pakollista vierasta kieltä, joista toisen pitää olla toinen kotimainen kieli. Pitäisikö toisen kotimaisen kielen opiskelu muuttaa vapaaehtoiseksi? | |
| Kyllä | ||
| Ei | ||
| ||
| 15. | Mitä linjaa Suomen tulee ajaa euroalueen kehittämisessä pitkällä aikavälillä? | |
| Euroalueesta pitää luoda syvempi poliittinen ja taloudellinen liitto. | ||
| Yhteisten pelisääntöjen noudattaminen tulee varmistaa kiristämällä valvontaa ja rangaistuksia. | ||
| Nykymalli on hyvä, jos jäsenmaat sitoutuvat pitämään taloutensa tasapainossa. | ||
| Eurojärjestelmä hajoaa velkakriisiin myötä joka tapauksessa, joten Suomen tulee valmistautua palaamaan markkaan. | ||
| Suomen tulee aktiivisesti pyrkiä eroamaan talous- ja rahaliitosta, eli luopua euron käytöstä. | ||
| ||
| 16. | Pitäisikö presidentin keskustella Venäjän johdon kanssa Karjalan palauttamisesta? | |
| Kyllä, Suomen presidentin tulee olla asiassa aloitteellinen. | ||
| Kyllä, mutta vain jos Venäjän johto ottaa asian ensin esille. | ||
| Ei, se voisi haitata maiden välisiä suhteita. | ||
| Ei, Karjalan palauttamiseen ei ole mitään syytä. | ||
| 17. | Presidentti on tärkeä arvovaikuttaja. Mihin teemoihin uuden presidentin tulisi virkaan astumisensa jälkeen julkisissa kannanotoissaan ottaa ensimmäiseksi kantaa? (VALITSE KOLME) | |
| Euroopan velkakriisi. | ||
| EU:n tulevaisuus. | ||
| Rasismi ja vihapuhe. | ||
| Sukupuolten välinen tasa-arvo. | ||
| Maahanmuutto. | ||
| Venäjä. | ||
| Tuloerojen kasvu. | ||
| Talouden tila. | ||
| Työttömyys. | ||
| Koulutus. | ||
| Ilmasto- ja ympäristö. | ||
| Globaali köyhyys. | ||
| Suomalainen köyhyys. | ||
| Lasten ja nuorten pahoinvointi. | ||
| Terrorismi. | ||
| Innovaatiopolitiikka. | ||
| Kuntauudistus. | ||
| Puolustusvoimien uudistaminen. | ||
| Aluepolitiikka. | ||
| Rahan valta. | ||
| Globalisaatio. | ||
| Pohjois-Afrikan demokratiakehitys. | ||
| Presidentin valtaoikeudet. | ||
| Ihmisoikeudet. | ||
| Vähemmistöjen asema. | ||
| Kehitysyhteistyörahojen määrä. | ||
| Valtiontalouden sopeutustoimet. | ||
| Joku muu teema. | ||
Arvokysymykset | ||
| 18. | Tasa-arvoisen avioliittolain idea on, ettei laissa erotella ihmisiä sukupuolen tai seksuaalisen suuntautumisen mukaan vaan myös samaa sukupuolta olevat voivat mennä naimisiin. Samalla laki toisi oikeuden adoptioon ja yhteiseen sukunimeen. Kannatatko sukupuolineutraalia avioliittolakia? | |
| Kyllä, lain täytyy olla kaikille sama sukupuolesta tai seksuaalisesta suuntauksesta riippumatta | ||
| Kyllä muilta osin, mutta itse termi ”avioliitto” on varattava vain naisten ja miesten välisiä liittoja varten | ||
| Ei, samaa sukupuolta olevin parien oikeuksia voidaan lisätä muuta kautta, esimerkiksi sallimalla yhteinen sukunimi, mutta avioliittolakiin ei pidä koskea | ||
| Ei, samaa sukupuolta olevien parien oikeuksia ei pidä nykyisestä lainsäädännöstä lisätä. | ||
| ||
| 19. | Tuleeko presidentin ottaa ihmisoikeuskysymykset esille vierailullaan maassa, jossa koetaan jatkuvasti vakavia ihmisoikeusloukkauksia? | |
| Ei, pienellä maalla ei ole ylipäätään varaa pitää ihmisoikeuksia esillä. | ||
| Ei, ihmisoikeudet ovat kunkin maan sisäinen asia. | ||
| Kyllä, mikäli asian esille ottaminen ei vaaranna Suomen taloudellisia tai muita intressejä. | ||
| Kyllä, ihmisoikeuksista ei tule tinkiä. | ||
| ||
| 20. | Kuuluuko presidentin uudenvuoden puheeseen ”Jumalan siunauksen” toivottaminen Suomen kansalle? | |
| Kyllä, se on kaunis tapa. | ||
| Mahdollisesti, jos sen rajaa uskoviin ja toivottaa muille vaikkapa menestystä. | ||
| Ei mielellään, siunaus olisi parempi jättää väliin, koska kaikki eivät usko jumalaan. | ||
| Ei, jumalan siunauksen toivottaminen ei sovi suomalaiseen kulttuuriin. | ||
| ||
| 21. | Suomessa raskaudenkeskeytys on sallittu ja siitä säädetään laissa. Hyväksytkö abortin? | |
| Kyllä, ihmisellä täytyy olla mahdollisuus valita raskaudenkeskeytys. | ||
| En hyväksy, paitsi siinä tapauksessa, että äiti uhkaa kuolla raskauden takia. | ||
| En hyväksy missään olosuhteissa, elämä on aina pyhä. | ||
| ||
| 22. | Positiivinen diskriminaatio tarkoittaa eriarvoisessa asemassa olevan yksilön tai ryhmän suosimista. Esimerkiksi Helsingin opetusvirasto jakaa lisärahaa kouluille, joissa on muun muassa paljon maahanmuuttajaoppilaita tai vanhemmilla alhainen koulutustaso. Miten suhtaudut positiiviseen diskriminaatioon? | |
| Se pitäisi kieltää, sillä se on omanlaistaan syrjintää: siinä syrjitään enemmistöä | ||
| Sitä ei pitäisi pääsääntöisesti harjoittaa, mutta joitakin poikkeuksia voi olla | ||
| Sitä voidaan toteuttaa, mutta ei käyttää siihen julkista rahaa | ||
| Sitä pitäisi edistää ja varata sille oma määräraha, sillä se vie kohti tasa-arvoa vähentämällä eriarvoisuutta: siinä ei suosita vaan autetaan samalle viivalle | ||
| ||
| 23. | Hallitus tavoittelee ennusteita nopeampaa talouskasvua. Mitä mieltä olet tästä? | |
| Se on välttämätöntä, vain ripeä talouskasvu turvaa työllisyyden ja hyvinvointipalvelut. | ||
| Se on välttämätöntä, kunhan myös ympäristö huomioidaan. | ||
| Se on hyvä tavoite, mutta vaikea saavuttaa. Pitää valmistautua pitkään hitaan kasvun aikaan. | ||
| Talouskasvun korostamisesta pitäisi siirtyä elämänlaadun parantamiseen muin keinoin. | ||
| ||
| 24. | Mikä on kantasi parveketupakointiin? | |
| Asukkaalla on oikeus tupakoida omassa kodissaan ja parvekkeellaan naapureista välittämättä. | ||
| Kaikkea ei pidä säätää lainsäädännöllä. Asukkaalla on oikeus tupakoida parvekkeellaan, mikäli siitä ei koidu naapureille kohtuutonta haittaa. | ||
| Parveketupakoinnista on pyrittävä eroon vähitellen, esimerkiksi valistuksella ja tarvittaessa taloyhtiöiden omilla päätöksillä. | ||
| Parveketupakointi on kiellettävä lainsäädännöllä mahdollisimman pian. | ||
| 25. | Pitäisikö Suomessa olla mahdollisuus eutanasiaan eli armokuolemaan? | |
| Kyllä. Se pitäisi mahdollistaa lainsäädännöllä pikimmiten. | ||
| Kyllä, toivon sen olevan mahdollista. Päätös voidaan kuitenkin tehdä vasta perusteellisen arvokeskustelun jälkeen. | ||
| Ei, asiaa pitää pohtia, mutta en usko sen olevan tarpeellista. | ||
| Ei missään tapauksessa, asiaan liittyy liikaa riskejä. | ||
| ||
Henkilökohtaiset ominaisuudet | ||
| 26. | Onko presidentillä syytä olla virallinen puoliso (avioliitto tai rekisteröity parisuhde)? | |
| Kyllä, se helpottaa esimerkiksi valtiovierailujen protokollan järjestämistä | ||
| Mielellään, mutta ehdoton vaatimus se ei ole | ||
| Ei, mutta jonkinlainen elämänkumppani antaisi tukea tehtävän hoidossa | ||
| Ei, presidentti voi hyvin olla yksineläjä | ||
| ||
| 27. | Kuinka suuri merkitys on sillä, että presidentti on tyylikäs ja edustava? | |
| hyvin suuri merkitys, nykyään edustustehtävillä on iso rooli | ||
| jonkin verran merkitystä | ||
| ei juurikaan merkitystä | ||
| ei mitään merkitystä, asiaosaaminen ratkaisee | ||
| ||
| 28. | Kuinka tärkeää on se, että presidentti on helposti lähestyttävä ja kansanomainen? | |
| Hyvin tärkeää, hän on koko kansan presidentti | ||
| Suhteellisen tärkeää. | ||
| Ei kovin tärkeää. | ||
| Ei lainkaan tärkeää, hän johtaa ulkopolitiikkaa, ei juonna toritapahtumia | ||
Uusimmat uutiset
-
Naisehdokkaat jäivät tasaväkisinä hännille
-
Sari Essayah uskoo luomiskertomukseen
-
Essayah loisti UKK-kävelytestissä, katso video
-
Lukijoiden kysymykset Essayahille – Mitä mieltä olet aseiden myynnistä Saudi-Arabiaan?
-
Biaudet ja Essayah tukivat toisiaan tasa-arvokysymyksissä
-
Essayah Ylessä: Venäjän vaalit eivät olleet oikeudenmukaiset
1986–1996: Stuttgartin kultakävelijä
Sari Essayahin nimi alkoi pulpahdella esiin urheilu-uutisissa 1980-luvun puolivälissä, kun hän kilpaili kävelijänä nuorten MM- ja EM-tasolla. Varsinaista menestystä saatiin kuitenkin odottaa 1990-luvulle.
Essayah sai pronssia 10 kilometrin kävelyssä vuonna 1991 MM-kisoissa Tokiossa ja vuotta myöhemmin hän jäi täpärästi mitalisijoilta Barcelonan olympialaisissa. Stuttgartin MM-kisat vuonna 1993 toivat kuitenkin odotetun kultamitalin.
Essayah sai kultaa myös EM-kotikisoista 1994. Molempina kultavuosina Essayah nimettiin vuoden naisurheilijaksi. Hän päätti urheilu-uransa Atlantan olympialaisiin 1996.
Tuolloin hän sanoi haluavansa työskennellä tulevaisuudessa evankelistana. Essayah on ollut pienestä pitäen uskossa ja toiminutkin kristillisenä evankelistana helluntaiherätyksessä.
1997–2003: Tilintarkastajana politiikkaan
Sari Essayah hoiti opiskeluasiansa kuntoon siis jo urheilu-uran aikana. Hän valmistui Vaasan yliopistosta kauppatieteiden maisteriksi vuonna 1995 pääaineenaan laskentatoimi.
Essayah oli mukana yhteiskunnallisessa toiminnassa lukion jälkeen. Tuolloin hän oli Lapinlahdella riippumattona keskustan ehdokkaana kunnallisvaaleissa.
Valtuustopaikkaa ei tullut, mutta Essayah pääsi jäseneksi nuoriso- ja raittiuslauttakuntaan, jossa oli vaikuttamassa uuden nuorisotalon rakentamiseen Lapinlahdelle.
Urheilu-uransa jälkeen Essayah työskenteli muun muassa tilintarkastajana ja laskentatehtävissä.
Perheen kotipaikkakunnaksi vaihtui vuonna 2000 Paimio. Essayah ponnisti kunnallispolitiikasta valtakunnan tasolle ja vuonna 2003 hänet valittiin eduskuntaan.
2003–2007: Kausi kansanedustajana
Essayah pääsi eduskuntaan Varsinais-Suomen vaalipiiristä keväällä 2003. Hän sai 9579 ääntä ja oli yksi vaalipiirinsä ääniharavista.
Hän pääsi heti puolueensa edukuntaryhmän varajohtajaksi. Bjarne Kallis jätti puolueen puheenjohtajan paikan vuonna 2004 ja myös Essayahia kaavailtiin hänen paikalleen.
Lopulta hän ei kuitenkaan tavoitellut tehtävää, vaan siihen valittiin Päivi Räsänen. Essayah nousi Räsäsen paikalle eduskuntaryhmän johtoon.
Keväällä 2007 Essayah putosi odotetusti eduskunnasta, sillä hänen puolueensa ei enää ollut vaaliliitossa Kokoomuksen kanssa. Essayah sai silti 7716 ääntä.
2007–2011: Puoluesihteerinä europarlamenttiin
Essayah jatkoi politiikassa eduskunnasta putoamisestaan huolimatta. Hänet valittiin lähes tuoreelta puoluesihteeriksi yllättävästi eronneen Annika Kokon tilalle.
Vuonna 2009 Essayah lähti ehdolle europarlamenttiin ja tuli valituksi 53688 äänellä. Jälleen kerran hän sai vetoapua vaaliliitosta, joka kristillisdemokraateilla oli nyt perussuomalaisten kanssa.
Käytännössä Essayahin tietä Eurooppaan silotti siis vaalien ääniharava Timo Soini, yksi Essayhin vastaehdokkaista presidentinvaaleissa.
Europarlamentissa Essayah on näkynyt julkisuudessa harvakseltaan. Ehkä isoimmat otsikot saatiin siitä, että hän äänesti aborttioikeutta vastaan.
Ulkopolitiikassa Essayahia kiinnostaa erityisesti Lähi-itä ja Pohjois-Afrikka. Kd:n viime puoluekokouksessa hän keskittyi vastustamaan Palestiinan YK-jäsenyyttä.
Sari Miriam Essayah syntyi 21. helmikuuta 1967 Haukivuorella. Sukunimi Essayah tulee marokkolaiselta isältä, mutta vanhemmat erosivat hänen ollessaan yksivuotias.
Essayah kasvoi mummonsa hoidossa ja näki äitiään lähinnä viikonloppuisin. Kodissa asui myös vammainen kasvattisisar Liisa. Edesmenneen sisarensa takia Essayah on todennut, että vammaisten asiat ovat hänelle erityisasemassa..
Essayah on naimisissa erityislastenkodin ohjaaja Robert Knappin kanssa. Heillä on kaksi lasta, Noora (syntynyt 1998) ja Nea (s. 2001). Perheessä on myös kaksi kissaa.
Essayah kertoo kotisivuillaan harrastuksikseen liikunnan ja seurakunnan toimintaan osallistumisen. Urheilutausta näkyy muun muassa siinä, että Essayah toimii edelleen eri urheilujärjestöissä.
Nykyään Essayah asuu perheineen Brysselissä.