Eduskuntavaalit 2011 – Tulospalvelu »

Kekoni Jaakko KOK

Perustiedot


Kekoni Jaakko

Kekoni Jaakko
70
  • Ammatti: Yrittäjä ja hallitusammattilainen
  • Ikä vaalipäivänä: 58
  • Koulutus: Ylempi korkea-aste
  • Kotisivu: http://www.kekoni.fi/
  • Luottamustoimet:
  • Kunnanvaltuutettu

Ehdokkaan oma esittely


Olen ensimmäistä kertaa ehdolla eduskuntavaaleissa ja ensimmäisen kauden kunnallisvaltuutettu.

Hoidan tällä hetkellä mm. seuraavia kunnallisia luottamustehtäviä:
kaupunginhallituksen jäsen
kaupunginvaltuuston jäsen
Savonia ammattikorkeakoulun hallituksen puheenjohtaja

Puolueen luottamustehtävistä mainittakoon mm.
Kuopion kokoomuksen puheenjohtajuus
Kokoomuksen Pohjois- Savon piirihallituksen jäsenyys

Minulla on monipuolinen ja laaja kokemus yksityisen ja julkisen sektorin asiantuntija- ja johtotehtävistä. Työrani aikana olen työskennellyt mm. sairaaloissa (sairaalakemisti), erityisiluottalaitoksessa, Kera Oyj asiantuntijana, josta runsaat 4 v USA:ssa. Olen toiminut 10 v valtion palveluksessa TE- keskuksen johtajana Pohjois- Savossa. Taustani ja kokemukseni vuoksi omaan hyvät lähtökohdat onnistua kansanedustajan työssä.

Perheyhteisöömme kuulu vaimoni lisäksi 5 aikuista lasta puolisoineen sekä 5 lastenlasta. Kun kokoonnumme yhteen eri puolilta maailmaa, pöytä kateaan 15 hengelle. Perheeseemme kuuluu myös virkeä bulgarian paimenkoira nimeltään Papu.

Harrastan monipuolisesti kulttuuria, liikuntaa, lukemista, matkustelua ja liikkumista luonnossa.

Ehdokkaan vastaukset


Kysymykset

1.

Tuloerot ovat kasvaneet Suomessa 1990-luvun puolivälin jälkeen nopeasti. Miten siihen pitäisi suhtautua?

Tuloeroja on kavennettava huomattavasti.
Tuloeroja on kavennettava lievästi.
Kekoni JaakkoTuloerot ovat nyt sopivalla tasolla.
Tuloerot saavat edelleen kasvaa hillitysti.
Tuloerot saavat kasvaa vapaasti.
Jaakko Kekoni: Työn pitää olla kannattavaa ja kannustavaa.
2.

Eduskunta hyväksyi vuonna 2009 lain, joka mahdollistaa parisuhteensa rekisteröineille homo- ja lesbopareille perheen sisäisen adoption. Pitäisikö homo- ja lesboparien saada oikeus myös perheen ulkopuoliseen adoptioon?

Kekoni JaakkoKyllä.
Ei.
3.

Keväällä 2010 hallitus myönsi kaksi ydinvoimalalupaa. Kolmas hakija Fortum jäi ilman, mutta toivoo saavansa seuraavalta hallitukselta luvan Loviisan voimalan kahden reaktorin korvaamiseksi. Pitääkö Fortumille myöntää lupa?

Kekoni Jaakko+Kyllä.
Ei.
Jaakko Kekoni: Suomen tulisi olla nykyistä vähemmän riippuvainen ulkoisesta tuontienergiasta ja pyrkiä omavaraisuuteen. Tämä on myös huoltovarmuuskysymys. Japanin luonnonmullistuksen seurauksena ydinvoimatuotannon turvallisuuskysymyksiin tulee kiinnittää Suomessa entistä enemmän huomiota.
4.

Lapsilisää maksetaan jokaisesta Suomessa asuvasta lapsesta 17 ikävuoteen asti riippumatta vanhempien tulotasosta. Mitä lapsilisille pitäisi tehdä?

Lapsilisät tulee poistaa hyvätuloisilta.
Lapsilisän suuruus pitää porrastaa vanhempien tulojen mukaan.
Säilytetään nykytilanne.
Kekoni Jaakko+Lapsilisän ei pidä vaikuttaa toimeentulotulen määrään, vaan toimeentulotuen varassa elävän tulee saada sekä tuki että lapsilisä.
Jaakko Kekoni: Oikeus lapsilisään ei saa olla eriarvoistava.
5.

Sosiaali- ja terveysministeriössä valmistellaan parhaillaan niin sanottua ikälakia, johon mahdollisesti kirjataan yhtenäisiä ikäihmisten hoidon laatuvaatimuksia ja palvelutakuu. Pitäisikö ikäihmisten hoivatakuu kirjata lakiin ja velvoittaa kunnat tarjoamaan vanhuksille subjektiivinen oikeus hoivaan?

Ei. Kuntien velvoitteita ei pidä lisätä.
Ei. Riittää, että ikäihmisten hoidon taso määritellään suosituksilla.
Kekoni Jaakko+Kyllä. Ikäihmisillä pitää olla subjektiivinen oikeus hyvään hoitoon.
Jaakko Kekoni: Vanhukset ja vanhusten palvelut tulisi toteuttaa siten, että palvelut on mahdollista tuottaa niin pitkälle kuin mahdollista kodinomaisissa oloissa. Laitoshoitoa ja laitoshoidon ongelmia tulee vähentää ja tuoda vanhusten palvelut ja vanhusten tuki lähemmäksi kotitalouksia.

Eläkkeet

6.

Vanhuuseläkkeelle siirtymisen ikä on nyt 63–68 vuotta. Eläkeiän alarajaa pitäisi mielestäni

laskea.
pitää nykyisellään.
nostaa vuodella.
Kekoni Jaakko+nostaa usealla vuodella.
Jaakko Kekoni: Elinikä on pidentynyt ja samassa yhteydessä myös terveiden työhön kykenevien vanhustan määrä on kasvanut. Työurien tulee pidentää myös työurien alusta ja keskeltä, joka onnistuessaan vähentää tarvetta eläkeiän pidentämiseen.
7.

Suomalaiset jäävät nykyään eläkkeelle keskimäärin alle 60-vuotiaina. Keskeisin syy ennenaikaiseen eläkkeeseen on työkyvyttömyys. Työssäjaksamisen ja työhyvinvoinnin kehittämisen lisäksi eläkeiän nostamiseksi on esitetty myös muita keinoja. Mitä seuraavista käyttäisit ensisijaisesti työurien pidentämiseksi?

Poistaisin mahdollisuuden osa-aikaeläkkeeseen.
Poistaisin työttömyysputken eli oikeuden työttömyyspäivärahan lisäpäiviin ennen eläkeikää.
Kekoni Jaakko+Nostaisin vanhuuseläkeiän alarajaa 63 vuodesta.
Ottaisin käyttöön nämä kaikki.
En käyttäisi mitään näistä.
Jaakko Kekoni: Työhyvinvointia pitää parantaa suomalaisessa yhteiskunnassa ja työelämässä. Kysymys on kokonaisuudesta, joka ottaa huomioon nykyistä joustavammin ihmisen ikääntymisen ja mahdollisuudet tehdä työtä eri elämänvaiheissa siten, että lopputulos on kotitalouksien kannalta järkevä.
8.

Eläkkeitä korotetaan niin sanotulla taitetulla indeksillä, jossa kuluttajahintojen painoarvo on 80 prosenttia ja palkansaajien yleisen palkkakehityksen 20 prosenttia. 1990-luvun puolivälissä käyttöön otetun taitetun indeksin vuoksi eläkeläiset ovat jääneet jälkeen yleisestä tulokehityksestä. Mitä taitetulle indeksille pitäisi tehdä?

Palkkakehityksen tulisi vaikuttaa indeksiin enemmän kuin kuluttajahintojen.
Indeksi tulisi muuttaa entiselleen, jolloin puolet siitä määräytyisi palkkojen ja puolet hintojen mukaan.
Kekoni JaakkoIndeksin tulisi seurata palkkojen nousua hieman nykyistä suuremmalla painolla.
Nykyistä indeksiä ei ole tarpeen muuttaa.
Kuluttajahintojen pitäisi vaikuttaa indeksiin enemmän kuin palkkojen.
Jaakko Kekoni: Palkkojen ja eläkkeiden kehityksen tulisi olla suunnilleen saman suuntaista. Kuitenkin kuluttajahintojen vaikutukset eläkkeisiin tulisi pitää toimivina.

Talous

9.

Vaalien jälkeen valittava hallitus saattaa päättää karsia valtion menoja. Seuraavassa on lueteltu joukko mittaluokaltaan erisuuruisia säästöehdotuksia, joita vaalikeskustelussa on jo esitetty. Minkä näistä valitsisit ensimmäisenä? (Valitse yksi.)

Puolustusmäärärahojen leikkaaminen
Kehitysyhteistyömäärärahojen leikkaaminen
Maataloustukien leikkaaminen
Yritystukien leikkaaminen
Lapsilisien poistaminen hyvätuloisilta
Sosiaalietuuksien indeksisidonnaisuuden purkaminen
Kekoni Jaakko+Kuntien valtionosuuksien leikkaaminen
Subjektiivisesta päivähoito-oikeudesta luopuminen
Jokin muu
Valtion menoja ei ole tarpeen karsia.
Jaakko Kekoni: Kuntareformi on kokonaisuus, jossa valtionosuuksien uudistaminen on eräs keskeinen tekijä, jolla voidaan oikean käytettynä motivoidan kuntien tuottavuuden parannustyötä. Pelkät kuntaliitokset eivät auta vaan tarvitaan myös palvelujen uudistustyötä. Kuntien parhaat käytännöt tulee ottaa heti käyttöön niissä kunnissa, joissa käytännöt kaipaavat uudistamista. Elinkeinopolitiikan sekä palvelurakenteen uudistaminen on keskiössä.
10.

Suomi on muiden euromaiden mukana osallistunut rahaliiton kriisimaiden pelastamiseen satojen miljardien eurojen tukipaketeilla. Keväällä 2010 Suomi sitoutui lainaamaan Kreikalle 1,6 miljardia euroa. Sen lisäksi Suomi lupasi taata Euroopan vakausvälineen 750 miljardin lainavalmiuksia tarvittaessa yli 8 miljardilla eurolla. Suomi saattaa vielä joutua kasvattamaan takauslupaustensa määrää. Mikä seuraavista väittämistä kuvaa parhaiten näkemystäsi?

Suomen tulee eurooppalaisen solidaarisuuden takia tukea vaikeuksiin joutuneita kumppanimaita.
Kekoni Jaakko+Vaikeuksissa olevan euromaan tukeminen on Suomen oma etu, sillä yhden euromaan ajautuminen vararikkoon vaarantaisi koko eurojärjestelmän ja samalla myös Suomen talouden.
Kreikka olisi pitänyt päästää velkasaneeraukseen ja näin välttää nyt syntynyt moraalikadon vaara.
Kreikan ja Irlannin tukeminen oli virhe, sillä kunkin maan pitäisi hoitaa omat asiansa.
Suomen liittyminen rahaliittoon oli virhe, jonka seurauksia nyt maksamme.
Suomen tulee erota rahaliitosta mahdollisimman pian.
Jaakko Kekoni: Suomen tulee toimia vakaussopimuksen suhteen vastuullisesti samalla viivalla muiden EU maiden kanssa.
11.

Finanssikriisin myötä on vauhdittunut keskustelu rahoitusalan verottamisesta ja osallistumisesta kriisin kustannusten maksuun. EU-komissio on esittänyt maailmanlaajuista pörssi- eli transaktioveroa, jolla verotettaisiin joukkovelkakirjalaina-, osake-, valuutta- ja johdannaiskauppoja. Mikä seuraavista väittämistä vastaa parhaiten näkemystäsi?

Transaktiovero vaikeuttaisi ihmisten ja yritysten lainansaantia ja heikentäisi näin yleistä talouskasvua. Sitä ei pidä ottaa käyttöön missään tapauksessa.
Kekoni JaakkoTransaktiovero pitäisi ottaa käyttöön, mikäli kyseessä olisi maailmanlaajuinen järjestelmä.
EU:n pitäisi ottaa käyttöön transaktiovero, vaikka muu maailma ei järjestelmään osallistuisikaan.

Verot

12.

Mitä veromuotoa olisit valmis ensisijaisesti korottamaan? (Valitse yksi.)

Ansiotuloveroa.
Pääomatuloveroa.
Yritysveroa.
Kekoni JaakkoArvonlisäveroa.
Energiaveroja.
Kiinteistöveroa.
Palauttaisin varallisuusveron.
Ei mitään näistä.
Ei ylipäätään verojen korotuksia.
Jaakko Kekoni: Kansanedustajaehdokkaiden kysymyksenasettely ei huomioi tässä tarkastelussa verotuksen kokonaisuudistuksen tarkastelua. Arvonlisäverokohtelun tulisi voida asettaa maltillisesti samalle tasolle Ruotsin ja Tanskan kanssa. Verotusuudistus on kokonaisuus, jonka keskeisenä tuloksena tulisi olla työllisyyden ja kasvun edistäminen. Kansalaisten ostovoimaa ja yritysten palkanmaksua edistävä verotus takaa parhaiten suomalaisen talouskasvun. Eläkkeiden ja palkan verotusta ei saa korottaa. Pienituloisten etuuksista tulee huolehtia etuuksien indeksikorotuksin, jotka kompensoivat välilliset verot.
13.

Valtio käyttää verotusta rahan keräämisen lisäksi myös erilaisten yhteiskunnallisten tavoitteiden edistämiseen. Kansalaisten toimintaa voidaan ohjata erilaisilla verohuojennuksilla. Vuonna 2009 näiden verohuojennusten takia valtiolta jäi saamatta 13 miljardia euroa. Summa vastaa noin neljännestä valtion budjetista. Verotukiin käytettyä rahaa joudutaan keräämään kiristämällä verotusta toisaalla. Mitä seuraavista verotuista olisit valmis leikkaamaan ensimmäiseksi? (Valitse yksi.)

Oman asunnon myyntivoiton verovapaus (menetys valtiolle: 900 miljoonaa euroa vuonna 2009).
Lapsilisien verovapaus (menetys valtiolle: 510 miljoonaa euroa 2009).
Asumistuen verovapaus (menetys valtiolle: 280 miljoonaa euroa 2009).
Kekoni Jaakko+Työpaikan henkilökuntaetuuksien verovapaudet (menetys valtiolle: 260 miljoonaa euroa 2009).
Kotitalousvähennys (menetys valtiolle: 245 miljoonaa euroa 2009).
Työmarkkinajärjestöjen jäsenmaksujen vähentäminen (menetys valtiolle: 210 miljoonaa euroa 2009).
En mitään näistä.
Jaakko Kekoni: Kokoomus on sitoutunut siihen, että tulojen ja menojen muutokset tulee voida hoitaa nykyisen budjettikehyksen sisältä. Kannatan tätä periaatetta.
14.

Mitä asuntolainojen korkojen verovähennysoikeudelle pitäisi tehdä?

Poistaa kokonaan.
Kekoni Jaakko+Poistaa asteittain pitkällä siirtymäajalla.
Säilyttää nykyisellään.
Verovähennysoikeutta pitäisi laajentaa.
Jaakko Kekoni: En kuitenkaan kannata sitä, että tulevat sukupolvet joutuvat täysin eriarvoisen asemaan suhteessa niihin sukupolviin, jotka ovat voineet tähän mennessä merkittävästi hyötyä saamastaan asuntolainojen korkojen verovähennysoikeudesta.
15.

Rakennetusta ja rakentamattomasta tonttimaasta maksetaan kiinteistöveroa. Pitäisikö myös metsä- ja peltomaalle asettaa kiinteistövero?

Kekoni JaakkoKyllä.
Ei.

Puolustus

16.

Laaja kaikkia miehiä koskeva asevelvollisuus on Euroopan maista vain Kreikassa, Kyproksessa ja Suomessa. Miten järjestäisit Suomen asevelvollisuuden?

Myös naisten tulisi olla asevelvollisia.
Kekoni Jaakko+Nykykäytäntö on hyvä.
Pitäisi siirtyä nykyistä valikoivampaan asevelvollisuuteen.
Pitäisi siirtyä molempien sukupuolten vapaaehtoiseen asevelvollisuuteen.
Asevelvollisuudesta pitäisi luopua.
Jaakko Kekoni: Puolustusvoimien kokonaisuudistus pitää saada liikkeelle tällä vaalikaudella ja asevelvollusuuskysymys tulee arvioida osana tätä kokonaisuutta.
17.

Pitäisikö Suomen hakea Nato-jäsenyyttä?

Kyllä, jo alkavalla vaalikaudella.
Kyllä, mutta ei vielä alkavalla vaalikaudella.
Kyllä, jos Ruotsi hakee jäsenyyttä.
Kekoni JaakkoEi alkavalla vaalikaudella.
Ei koskaan.
Jaakko Kekoni: Edellyttää suurten puolueiden välistä konsensusta, jota ei ole tällä hetkellä.

Ulkomaat

18.

Pitääkö Suomen tuoda Kiinan- ja Venäjän-politiikassaan voimakkaammin esiin myös ihmisoikeudet sekä demokratian tila kyseisissä maissa?

Kyllä, Suomen ulkopolitiikan lähtökohtana tulee olla kansalaisten oikeudet ja yleisesti hyväksytyt arvot.
Kekoni JaakkoKyllä, mutta ainoastaan EU:n yhteisessä rintamassa.
Ei, taloudellisten etujen ajaminen on ensisijaista.
Ei, Venäjän ja Kiinan tapa kohdella omia kansalaisiaan ei kuulu Suomelle.
19.

Venäjä kielsi alkuvuodesta ulkomaalaisten maanomistuksen raja-alueiltaan. Suomesta venäläiset voivat ostaa maata ja kiinteistöjä lähes rajoituksetta. Venäläiset ovat ostaneet viime vuosina Suomesta tuhansia kiinteistöjä. Mitä asialle pitäisi tehdä?

Suomessa pitäisi rajoittaa yleensäkin ulkomaalaisten oikeutta ostaa kiinteistöjä ja maata.
Suomessa pitäisi rajoittaa venäläisten oikeutta ostaa kiinteistöjä ja maata, kunnes Suomen ja Venäjän maa- ja kiinteistökaupoissa vallitsee vastavuoroisuus.
Kekoni JaakkoSuomessa ei pidä muuttaa ulkomaalaisten oikeutta ostaa maata ja kiinteistöjä.
Jaakko Kekoni: Suomeen kohdistuu edelleenkin varsin vähän ulkomaisia mutta myös kotimaisia investointeija, joka on ongelma.
20.

Suomi on sitoutunut YK:n asettamaan tavoitteeseen, jonka mukaan kehitysyhteistyön määrärahat tulee vuoteen 2015 mennessä nostaa 0,7 prosenttiin bruttokansantuotteesta. Viime vuonna Suomi antoi kehitysyhteistyöhön 965,6 miljoonaa euroa, mikä on 0,55 prosenttia bruttokansantuotteesta. Mitä kehitysavulle pitäisi tehdä?

Suomen tulee sitoumuksensa mukaan nostaa kehitysyhteistyömäärärahat 0,7 prosenttiin seuraavalla vaalikaudella.
Kekoni JaakkoKehitysyhteistyövaroja voi maltillisesti lisätä, mikäli valtiontalous sen sallii.
Kehitysyhteistyövaroja ei pidä lisätä.
Kehitysyhteistyövaroja pitää leikata.
Kehitysyhteistyöhön ei pidä antaa valtion varoja.
Jaakko Kekoni: Kehitysyhteistyövarojen käytön vaikuttavuuteen pitäisi kiinnittää nykyistä enemmän huomiota.
21.

Jos Suomi olisi Facebookissa, mitkä kolme tässä listatuista maista sen pitäisi ensimmäisenä pyytää ystävikseen? (Valitse kolme.)

Kekoni Jaakko-Ruotsi
Norja
Tanska
Viro
Islanti
Kekoni Jaakko-Venäjä
Kiina
Intia
Yhdysvallat
Kanada
Britannia
Kekoni Jaakko-Saksa
Ranska
Espanja
Italia
Puola
Turkki
Iran
Israel
Syyria
Tunisia
Ghana
Tansania
Brasilia
Bolivia
Kuuba
Jaakko Kekoni: Erikoinen kysymys valtion ulko- ja turvallisuuspolitiikan näkökulmasta.

Kotimaa

22.

Aselakia kiristettiin syksyllä 2010 mm. nostamalla käsiaseluvan ikäraja 20 vuoteen. Mitä aselaille pitäisi uudessa eduskunnassa tehdä?

Käsiaseet pitäisi kieltää kokonaan.
Käsiaseiden säilyttäminen kotona pitäisi kieltää.
Kekoni JaakkoAselaki on nyt hyvä.
Aselakia pitäisi lieventää.
23.

Peruskoulussa on kaksi pakollista vierasta kieltä, joista jommankumman pitää olla toinen kotimainen kieli. Pitäisikö toisen kotimaisen kielen opiskelu muuttaa vapaaehtoiseksi?

Kyllä.
Kekoni JaakkoEi.
Jaakko Kekoni: Toisen virallisen kotimaisen kielen asemaa ei tule horjuttaa.
24.

Sopiiko Suvivirren laulaminen koulujen kevätjuhlaan?

Kekoni Jaakko+Kyllä, se kuuluu suomalaiseen kevätjuhlaperinteeseen.
Kyllä, kunhan uskonnottomille ja muiden uskontojen edustajille annetaan mahdollisuus olla osallistumatta virren veisuuseen.
Kyllä, kunhan uskonnottomille ja muiden uskontojen edustajille järjestetään vaihtoehtoista ohjelmaa.
Ei, uskonnolliset seremoniat eivät kuulu koulun juhliin.
25.

Vaalikaudella 2007–2011 Suomen maahanmuuttopolitiikkaa kiristettiin useilla eri päätöksillä. Millaista on mielestäsi Suomen nykyinen maahanmuuttopolitiikka?

Liian tiukkaa.
Kekoni JaakkoSopivaa.
Liian löysää.
26.

Saimaannorppa on määritelty erittäin uhanalaiseksi lajiksi. Sen kanta on tällä nykyisin noin 270 yksilöä, ja joissakin arvioissa lajin sukupuuttoa pidetään ”erittäin todennäköisenä”. Saimaannorppaa on suojeltu viime vuosina lähinnä vapaaehtoistoiminnalla, muun muassa kalastusrajoituksilla ja alkukesän vapaaehtoisella verkkokalastuskiellolla. Miten suojelun kanssa tulisi toimia?

Saimaannorpan suojelua on tehostettu nyt jo liikaa.
Kekoni JaakkoNykyinen suojelu on riittävää.
Verkkokalastus pitäisi kieltää kokonaan saimaannorpan keskeisillä pesimäalueilla.
Verkkokalastuksen täyskielto pitäisi laajentaa koskemaan koko Saimaata.
Koko Saimaan verkkokalastuksen täyskiellon lisäksi pitäisi tiukentaa rantarakentamisen lupakäytäntöjä.

Kunnat

27.

Kunnat ovat viime vuosina ulkoistaneet palveluitaan yksityisten yritysten ja kolmannen sektorin toimijoiden tuotettaviksi. Paineet tilata palveluita ulkopuolisilta kasvavat edelleen. Mikä seuraavista vastaa parhaiten näkemystäsi?

Kaikki kuntapalvelut pitää avata kilpailulle ja kunnan automaattisesti kilpailuttaa kaikki tarjoamansa palvelut.
Ulkoistamista pitää lisätä huomattavasti, koska yritykset tuottavat palvelut tehokkaammin mutta kunnat voivat edelleen itse päättää, mitä kilpailuttavat.
Kekoni Jaakko+Ulkoistamista pitää lisätä, mutta kuntien pitää oppia kilpailuttamaan ulkopuoliset palvelunsa paremmin hinnan ja laadun kannalta.
Palveluita ei pidä ulkoistaa nykyistä enempää, sillä ulkoistaminen vaarantaa julkisten palveluiden laadun eikä tuota merkittäviä säästöjä.
Ulkoistettuja palveluita pitää palauttaa kuntien hoidettaviksi. Kunnalla on lakisääteinen tehtävä tarjota palveluita, joten sen pitää myös tuottaa ne itse.
Ei mikään näistä.
Jaakko Kekoni: Kuntareformi ei yksin riitä ellemme pysty uudistamaan myös palveluja.
28.

Kuntien määrä on vähentynyt kuntaliitosten seurauksena 336 kuntaan. Kuntia yhdistämällä pyritään parantamaan hallinnon tehokkuutta, sillä monella pienellä kunnalla on vaikeuksia selvitä lakisääteisten palveluiden tuottamisesta. Mikä olisi sopiva kuntien määrä?

Kekoni Jaakko+Alle 170
170–229
230–289
290–339
340–400
Yli 400
Jaakko Kekoni: Pelkkä kuntien lukumäärän vähentäminen ei riitä, koska samalla tulee huolehtia myös siitä, että kuntapalvelujen tuottavavuus saadaan paranemaan nykyisestä tasosta ja että palvelut ovat laadukkaita.
29.

Pääkaupunkiseudun kaupunkien yhdistymisestä on väännetty kättä jo pitkään. Yhdistymisestä olisi sen kannattajien mielestä hyötyä erityisesti maankäytön ja liikenteen suunnittelussa. Helsingin johto kannattaa metropolikuntaa, mutta Espoo ja Vantaa vastustavat sitä. Myös tuleva eduskunta ja hallitus voivat vaikuttaa asiaan. Mitä tulisi tehdä?

Nykytilanne on hyvä.
Kekoni JaakkoYhteistyötä on lisättävä, mutta vapaaehtoisesti kuntien aloitteesta.
Valtion on luotava metropolikunta vaikka pakolla.
Kuntien rajat on säilytettävä, mutta Helsingin seudulle on luotava uusi, vaaleilla valittu seutuvaltuusto, joka ottaisi vastuulleen suuren osan kuntien nykyisistä tehtävistä.
Jaakko Kekoni: Pääkaupunkiseudun ja muun Suomen kohtelun tulee tapahtua samalla tavalla valtion puolelta kannustimina sekä keppiä, että porkkanaa.
30.

Valtio tasaa verotuloja kuntien kesken siten, että rahaa siirretään vauraammista kunnista köyhemmille. Järjestelmä takaa jokaiselle kunnalle verotulotason, joka on 91,86 prosenttia Suomen kuntien keskimääräisestä verotulosta. Järjestelmän suurimmat maksajat ovat Helsinki ja Espoo, joissa maksetuista kunnallisveroista noin 500 miljoonaa euroa siirretään tänä vuonna köyhemmille kunnille. Miten järjestelmään pitäisi suhtautua?

Pääkaupunkiseudulta pitäisi siirtää nykyistä enemmän verotuloja muualle maahan.
Nykyinen verotulojen tasausjärjestelmä on hyvä.
Pääkaupunkiseudun pitäisi saada pitää nykyistä suurempi osuus verotuloistaan.
Kekoni JaakkoTasausjärjestelmä pitäisi purkaa.
Jaakko Kekoni: Nykyisenkaltainen tasausjärjestelmä ei istu riittävän hyvin kuntarakenteen muutostarpeisiin vaan päinvastoin estää palveluiden järkevän kehittämisen.

Hallituspohja

31.

Mainitse kolme puoluetta, joiden ainakin pitää mielestäsi olla seuraavassa hallituksessa. Valitse tasan kolme. (Puolueet on listattu rekisteröitymisjärjestyksessä.)

Sdp
Keskusta
Kekoni JaakkoKokoomus
Kekoni JaakkoRkp
Kristillisdemokraatit
Vihreät
Vasemmistoliitto
Kekoni JaakkoPerussuomalaiset
Skp
Senioripuolue
Ktp
Stp
Itsenäisyyspuolue
Köyhien asialla
Piraattipuolue
Muutos 2011
Vapauspuolue
Jaakko Kekoni: Äänestäjien kanta on tässä ratkaiseva. Vaalitulos ja puolueiden mahdolliset kynnyskysymykset ratkaisevat lopullisen neuvottelutuloksen hallituksen kokoonpanosta ja hallitusohjelmasta.

Näytä ehdokkaat, joiden vastaukset ovat tämän ehdokkaan vastauksia lähinnä ja kauimpana »

Katso ehdokkaan vastaukset Ilta-Sanomien vaalikoneessa »