Eduskuntavaalit 2011 – Tulospalvelu »

Ahonen Jussi-Pekka SDP

Perustiedot


Ahonen Jussi-Pekka

Ahonen Jussi-Pekka
173
  • Pirkanmaan vaalipiiri
  • Sdp
  • Luottamustoimet:
  • Kunnanvaltuutettu

Ehdokkaan oma esittely


Olen 29-vuotias perheenisä. Koulutukseltani olen hallintotieteiden kandidaatti ja parhaillaan työskentelen Metalliliitossa nuorisosihteerinä. Olen Ylöjärven nuorin kaupunginvaltuutettu ja tarkastuslautakunnan jäsen. Perheeseeni kuuluu avovaimoni lisäksi 3-vuotias tyttäremme.

Olen työskennellyt teollisuudessa, kaupan alalla, rakennustyömaalla, siivoojana ja virkamiehenä. Olen kokenut kaikki työsuhteiden muodot, joten tiedän nykytyöelämän ongelmat. Suurimmat ongelmat ovat työn puute, pätkätyösuhteet ja pienipalkkaiset työt.

Haluan tuoda politiikkaan ihmisläheisempää politiikkaa. Se saadaan aikaan kun huolehditaan paremmin heikko-osaisista ihmisistä ja verotuksen oikeudenmukaisuudella. Verotuksessa tasaverokehitys on lopetettava ja hyvätuloisten on aika maksaa maksukykynsä mukaan veroja. Nuorille nuorisotakuu, eli joko koulu-, työ- tai harjoittelupaikka. Seksuaalirikosten ja eläinsuojelurikosten tuomioita on kiristettävä huomattavasti ja vankien hotellitason hoito lopetettava.

Ehdokkaan vastaukset


Kysymykset

1.

Tuloerot ovat kasvaneet Suomessa 1990-luvun puolivälin jälkeen nopeasti. Miten siihen pitäisi suhtautua?

Ahonen Jussi-Pekka+Tuloeroja on kavennettava huomattavasti.
Tuloeroja on kavennettava lievästi.
Tuloerot ovat nyt sopivalla tasolla.
Tuloerot saavat edelleen kasvaa hillitysti.
Tuloerot saavat kasvaa vapaasti.
Jussi-Pekka Ahonen: Verotus on menossa kohti tasaveroa, joten se on estettävä, koska se tulee pienituloisille kalliiksi. 1990-luvun tuloerojen kasvun syynä oli oikeistohallituksen ratkaisu eriyttää tulo- ja pääomavero. Tästä johtuen, pääomaverotusta on kiristettävä tai jopa muutettava prokressiiviseksi.
2.

Eduskunta hyväksyi vuonna 2009 lain, joka mahdollistaa parisuhteensa rekisteröineille homo- ja lesbopareille perheen sisäisen adoption. Pitäisikö homo- ja lesboparien saada oikeus myös perheen ulkopuoliseen adoptioon?

Ahonen Jussi-PekkaKyllä.
Ei.
Jussi-Pekka Ahonen: Homo-ja lesboparit ovat yhtä hyviä vanhemipia kuin muutkin.
3.

Keväällä 2010 hallitus myönsi kaksi ydinvoimalalupaa. Kolmas hakija Fortum jäi ilman, mutta toivoo saavansa seuraavalta hallitukselta luvan Loviisan voimalan kahden reaktorin korvaamiseksi. Pitääkö Fortumille myöntää lupa?

Kyllä.
Ahonen Jussi-PekkaEi.
Jussi-Pekka Ahonen: Ilman ydinvoimaa Suomi ei pärjää, mutta toivottavasti jo myönnetyt luvat riittävät.
4.

Lapsilisää maksetaan jokaisesta Suomessa asuvasta lapsesta 17 ikävuoteen asti riippumatta vanhempien tulotasosta. Mitä lapsilisille pitäisi tehdä?

Ahonen Jussi-PekkaLapsilisät tulee poistaa hyvätuloisilta.
Lapsilisän suuruus pitää porrastaa vanhempien tulojen mukaan.
Säilytetään nykytilanne.
Lapsilisän ei pidä vaikuttaa toimeentulotulen määrään, vaan toimeentulotuen varassa elävän tulee saada sekä tuki että lapsilisä.
Jussi-Pekka Ahonen: Ja samalla on korjattava tuo toimeentulon leikkaava vaikutus.
5.

Sosiaali- ja terveysministeriössä valmistellaan parhaillaan niin sanottua ikälakia, johon mahdollisesti kirjataan yhtenäisiä ikäihmisten hoidon laatuvaatimuksia ja palvelutakuu. Pitäisikö ikäihmisten hoivatakuu kirjata lakiin ja velvoittaa kunnat tarjoamaan vanhuksille subjektiivinen oikeus hoivaan?

Ei. Kuntien velvoitteita ei pidä lisätä.
Ei. Riittää, että ikäihmisten hoidon taso määritellään suosituksilla.
Ahonen Jussi-Pekka+Kyllä. Ikäihmisillä pitää olla subjektiivinen oikeus hyvään hoitoon.
Jussi-Pekka Ahonen: He ovat rakentaneet Suomen hyvinvoinnin ja heille kuuluu tarjota laadukas vanhuus.

Eläkkeet

6.

Vanhuuseläkkeelle siirtymisen ikä on nyt 63–68 vuotta. Eläkeiän alarajaa pitäisi mielestäni

laskea.
Ahonen Jussi-Pekka+pitää nykyisellään.
nostaa vuodella.
nostaa usealla vuodella.
Jussi-Pekka Ahonen: Nostolle ei ole tarvetta. Ongelma on, että nyt kaikilla ei edes ole sitä työtä. Lisäksi työkyvyttömyyseläkkeelle jää vuosittain yli 20 000 ihmistä ja he alentavat eläköitymisikää huomattavasti. Meidän tulee kehittää työhyvinvointoa, jotta ihmiset jaksavat töissä edes eläkeikään.
7.

Suomalaiset jäävät nykyään eläkkeelle keskimäärin alle 60-vuotiaina. Keskeisin syy ennenaikaiseen eläkkeeseen on työkyvyttömyys. Työssäjaksamisen ja työhyvinvoinnin kehittämisen lisäksi eläkeiän nostamiseksi on esitetty myös muita keinoja. Mitä seuraavista käyttäisit ensisijaisesti työurien pidentämiseksi?

Poistaisin mahdollisuuden osa-aikaeläkkeeseen.
Poistaisin työttömyysputken eli oikeuden työttömyyspäivärahan lisäpäiviin ennen eläkeikää.
Nostaisin vanhuuseläkeiän alarajaa 63 vuodesta.
Ottaisin käyttöön nämä kaikki.
Ahonen Jussi-Pekka+En käyttäisi mitään näistä.
Jussi-Pekka Ahonen: Edellämainitut vaihtoehdot kurjistaisivat palkansaajan asemaa entisestään ja ovat siksi täysin käyttökelvottomia.
8.

Eläkkeitä korotetaan niin sanotulla taitetulla indeksillä, jossa kuluttajahintojen painoarvo on 80 prosenttia ja palkansaajien yleisen palkkakehityksen 20 prosenttia. 1990-luvun puolivälissä käyttöön otetun taitetun indeksin vuoksi eläkeläiset ovat jääneet jälkeen yleisestä tulokehityksestä. Mitä taitetulle indeksille pitäisi tehdä?

Palkkakehityksen tulisi vaikuttaa indeksiin enemmän kuin kuluttajahintojen.
Ahonen Jussi-PekkaIndeksi tulisi muuttaa entiselleen, jolloin puolet siitä määräytyisi palkkojen ja puolet hintojen mukaan.
Indeksin tulisi seurata palkkojen nousua hieman nykyistä suuremmalla painolla.
Nykyistä indeksiä ei ole tarpeen muuttaa.
Kuluttajahintojen pitäisi vaikuttaa indeksiin enemmän kuin palkkojen.
Jussi-Pekka Ahonen: Näin pitäisi tehdä, mutta valitettavasti se on mahdotonta, koska eläkkeitä pitää maksaa vielä 2030-luvulla kun eläkeläisten määrä on korkeimmillaan.

Talous

9.

Vaalien jälkeen valittava hallitus saattaa päättää karsia valtion menoja. Seuraavassa on lueteltu joukko mittaluokaltaan erisuuruisia säästöehdotuksia, joita vaalikeskustelussa on jo esitetty. Minkä näistä valitsisit ensimmäisenä? (Valitse yksi.)

Ahonen Jussi-PekkaPuolustusmäärärahojen leikkaaminen
Kehitysyhteistyömäärärahojen leikkaaminen
Maataloustukien leikkaaminen
Yritystukien leikkaaminen
Lapsilisien poistaminen hyvätuloisilta
Sosiaalietuuksien indeksisidonnaisuuden purkaminen
Kuntien valtionosuuksien leikkaaminen
Subjektiivisesta päivähoito-oikeudesta luopuminen
Jokin muu
Valtion menoja ei ole tarpeen karsia.
10.

Suomi on muiden euromaiden mukana osallistunut rahaliiton kriisimaiden pelastamiseen satojen miljardien eurojen tukipaketeilla. Keväällä 2010 Suomi sitoutui lainaamaan Kreikalle 1,6 miljardia euroa. Sen lisäksi Suomi lupasi taata Euroopan vakausvälineen 750 miljardin lainavalmiuksia tarvittaessa yli 8 miljardilla eurolla. Suomi saattaa vielä joutua kasvattamaan takauslupaustensa määrää. Mikä seuraavista väittämistä kuvaa parhaiten näkemystäsi?

Suomen tulee eurooppalaisen solidaarisuuden takia tukea vaikeuksiin joutuneita kumppanimaita.
Vaikeuksissa olevan euromaan tukeminen on Suomen oma etu, sillä yhden euromaan ajautuminen vararikkoon vaarantaisi koko eurojärjestelmän ja samalla myös Suomen talouden.
Ahonen Jussi-PekkaKreikka olisi pitänyt päästää velkasaneeraukseen ja näin välttää nyt syntynyt moraalikadon vaara.
Kreikan ja Irlannin tukeminen oli virhe, sillä kunkin maan pitäisi hoitaa omat asiansa.
Suomen liittyminen rahaliittoon oli virhe, jonka seurauksia nyt maksamme.
Suomen tulee erota rahaliitosta mahdollisimman pian.
Jussi-Pekka Ahonen: Nyt pelastuspaketti koski luototuskriisin aiheuttaneita pankkeja, eli he tavalliset kansalaise tmaksoivat pankkien saatavat takaisin ja maat jäivät painiin ongelmiensa kanssa. Ei näin.
11.

Finanssikriisin myötä on vauhdittunut keskustelu rahoitusalan verottamisesta ja osallistumisesta kriisin kustannusten maksuun. EU-komissio on esittänyt maailmanlaajuista pörssi- eli transaktioveroa, jolla verotettaisiin joukkovelkakirjalaina-, osake-, valuutta- ja johdannaiskauppoja. Mikä seuraavista väittämistä vastaa parhaiten näkemystäsi?

Transaktiovero vaikeuttaisi ihmisten ja yritysten lainansaantia ja heikentäisi näin yleistä talouskasvua. Sitä ei pidä ottaa käyttöön missään tapauksessa.
Transaktiovero pitäisi ottaa käyttöön, mikäli kyseessä olisi maailmanlaajuinen järjestelmä.
Ahonen Jussi-PekkaEU:n pitäisi ottaa käyttöön transaktiovero, vaikka muu maailma ei järjestelmään osallistuisikaan.

Verot

12.

Mitä veromuotoa olisit valmis ensisijaisesti korottamaan? (Valitse yksi.)

Ansiotuloveroa.
Ahonen Jussi-Pekka+Pääomatuloveroa.
Yritysveroa.
Arvonlisäveroa.
Energiaveroja.
Kiinteistöveroa.
Palauttaisin varallisuusveron.
Ei mitään näistä.
Ei ylipäätään verojen korotuksia.
Jussi-Pekka Ahonen: Varakkaiden on osallistuttava verojen maksuun suuremmalla panoksella.
13.

Valtio käyttää verotusta rahan keräämisen lisäksi myös erilaisten yhteiskunnallisten tavoitteiden edistämiseen. Kansalaisten toimintaa voidaan ohjata erilaisilla verohuojennuksilla. Vuonna 2009 näiden verohuojennusten takia valtiolta jäi saamatta 13 miljardia euroa. Summa vastaa noin neljännestä valtion budjetista. Verotukiin käytettyä rahaa joudutaan keräämään kiristämällä verotusta toisaalla. Mitä seuraavista verotuista olisit valmis leikkaamaan ensimmäiseksi? (Valitse yksi.)

Oman asunnon myyntivoiton verovapaus (menetys valtiolle: 900 miljoonaa euroa vuonna 2009).
Lapsilisien verovapaus (menetys valtiolle: 510 miljoonaa euroa 2009).
Asumistuen verovapaus (menetys valtiolle: 280 miljoonaa euroa 2009).
Työpaikan henkilökuntaetuuksien verovapaudet (menetys valtiolle: 260 miljoonaa euroa 2009).
Kotitalousvähennys (menetys valtiolle: 245 miljoonaa euroa 2009).
Työmarkkinajärjestöjen jäsenmaksujen vähentäminen (menetys valtiolle: 210 miljoonaa euroa 2009).
Ahonen Jussi-PekkaEn mitään näistä.
14.

Mitä asuntolainojen korkojen verovähennysoikeudelle pitäisi tehdä?

Poistaa kokonaan.
Poistaa asteittain pitkällä siirtymäajalla.
Ahonen Jussi-Pekka+Säilyttää nykyisellään.
Verovähennysoikeutta pitäisi laajentaa.
15.

Rakennetusta ja rakentamattomasta tonttimaasta maksetaan kiinteistöveroa. Pitäisikö myös metsä- ja peltomaalle asettaa kiinteistövero?

Ahonen Jussi-PekkaKyllä.
Ei.

Puolustus

16.

Laaja kaikkia miehiä koskeva asevelvollisuus on Euroopan maista vain Kreikassa, Kyproksessa ja Suomessa. Miten järjestäisit Suomen asevelvollisuuden?

Myös naisten tulisi olla asevelvollisia.
Nykykäytäntö on hyvä.
Ahonen Jussi-PekkaPitäisi siirtyä nykyistä valikoivampaan asevelvollisuuteen.
Pitäisi siirtyä molempien sukupuolten vapaaehtoiseen asevelvollisuuteen.
Asevelvollisuudesta pitäisi luopua.
17.

Pitäisikö Suomen hakea Nato-jäsenyyttä?

Kyllä, jo alkavalla vaalikaudella.
Kyllä, mutta ei vielä alkavalla vaalikaudella.
Kyllä, jos Ruotsi hakee jäsenyyttä.
Ei alkavalla vaalikaudella.
Ahonen Jussi-PekkaEi koskaan.

Ulkomaat

18.

Pitääkö Suomen tuoda Kiinan- ja Venäjän-politiikassaan voimakkaammin esiin myös ihmisoikeudet sekä demokratian tila kyseisissä maissa?

Kyllä, Suomen ulkopolitiikan lähtökohtana tulee olla kansalaisten oikeudet ja yleisesti hyväksytyt arvot.
Ahonen Jussi-PekkaKyllä, mutta ainoastaan EU:n yhteisessä rintamassa.
Ei, taloudellisten etujen ajaminen on ensisijaista.
Ei, Venäjän ja Kiinan tapa kohdella omia kansalaisiaan ei kuulu Suomelle.
19.

Venäjä kielsi alkuvuodesta ulkomaalaisten maanomistuksen raja-alueiltaan. Suomesta venäläiset voivat ostaa maata ja kiinteistöjä lähes rajoituksetta. Venäläiset ovat ostaneet viime vuosina Suomesta tuhansia kiinteistöjä. Mitä asialle pitäisi tehdä?

Suomessa pitäisi rajoittaa yleensäkin ulkomaalaisten oikeutta ostaa kiinteistöjä ja maata.
Ahonen Jussi-PekkaSuomessa pitäisi rajoittaa venäläisten oikeutta ostaa kiinteistöjä ja maata, kunnes Suomen ja Venäjän maa- ja kiinteistökaupoissa vallitsee vastavuoroisuus.
Suomessa ei pidä muuttaa ulkomaalaisten oikeutta ostaa maata ja kiinteistöjä.
20.

Suomi on sitoutunut YK:n asettamaan tavoitteeseen, jonka mukaan kehitysyhteistyön määrärahat tulee vuoteen 2015 mennessä nostaa 0,7 prosenttiin bruttokansantuotteesta. Viime vuonna Suomi antoi kehitysyhteistyöhön 965,6 miljoonaa euroa, mikä on 0,55 prosenttia bruttokansantuotteesta. Mitä kehitysavulle pitäisi tehdä?

Suomen tulee sitoumuksensa mukaan nostaa kehitysyhteistyömäärärahat 0,7 prosenttiin seuraavalla vaalikaudella.
Kehitysyhteistyövaroja voi maltillisesti lisätä, mikäli valtiontalous sen sallii.
Ahonen Jussi-PekkaKehitysyhteistyövaroja ei pidä lisätä.
Kehitysyhteistyövaroja pitää leikata.
Kehitysyhteistyöhön ei pidä antaa valtion varoja.
21.

Jos Suomi olisi Facebookissa, mitkä kolme tässä listatuista maista sen pitäisi ensimmäisenä pyytää ystävikseen? (Valitse kolme.)

Ahonen Jussi-PekkaRuotsi
Norja
Tanska
Viro
Islanti
Venäjä
Kiina
Intia
Ahonen Jussi-PekkaYhdysvallat
Kanada
Britannia
Ahonen Jussi-PekkaSaksa
Ranska
Espanja
Italia
Puola
Turkki
Iran
Israel
Syyria
Tunisia
Ghana
Tansania
Brasilia
Bolivia
Kuuba

Kotimaa

22.

Aselakia kiristettiin syksyllä 2010 mm. nostamalla käsiaseluvan ikäraja 20 vuoteen. Mitä aselaille pitäisi uudessa eduskunnassa tehdä?

Käsiaseet pitäisi kieltää kokonaan.
Ahonen Jussi-PekkaKäsiaseiden säilyttäminen kotona pitäisi kieltää.
Aselaki on nyt hyvä.
Aselakia pitäisi lieventää.
23.

Peruskoulussa on kaksi pakollista vierasta kieltä, joista jommankumman pitää olla toinen kotimainen kieli. Pitäisikö toisen kotimaisen kielen opiskelu muuttaa vapaaehtoiseksi?

Ahonen Jussi-PekkaKyllä.
Ei.
24.

Sopiiko Suvivirren laulaminen koulujen kevätjuhlaan?

Ahonen Jussi-PekkaKyllä, se kuuluu suomalaiseen kevätjuhlaperinteeseen.
Kyllä, kunhan uskonnottomille ja muiden uskontojen edustajille annetaan mahdollisuus olla osallistumatta virren veisuuseen.
Kyllä, kunhan uskonnottomille ja muiden uskontojen edustajille järjestetään vaihtoehtoista ohjelmaa.
Ei, uskonnolliset seremoniat eivät kuulu koulun juhliin.
25.

Vaalikaudella 2007–2011 Suomen maahanmuuttopolitiikkaa kiristettiin useilla eri päätöksillä. Millaista on mielestäsi Suomen nykyinen maahanmuuttopolitiikka?

Liian tiukkaa.
Ahonen Jussi-PekkaSopivaa.
Liian löysää.
26.

Saimaannorppa on määritelty erittäin uhanalaiseksi lajiksi. Sen kanta on tällä nykyisin noin 270 yksilöä, ja joissakin arvioissa lajin sukupuuttoa pidetään ”erittäin todennäköisenä”. Saimaannorppaa on suojeltu viime vuosina lähinnä vapaaehtoistoiminnalla, muun muassa kalastusrajoituksilla ja alkukesän vapaaehtoisella verkkokalastuskiellolla. Miten suojelun kanssa tulisi toimia?

Saimaannorpan suojelua on tehostettu nyt jo liikaa.
Nykyinen suojelu on riittävää.
Verkkokalastus pitäisi kieltää kokonaan saimaannorpan keskeisillä pesimäalueilla.
Ahonen Jussi-Pekka+Verkkokalastuksen täyskielto pitäisi laajentaa koskemaan koko Saimaata.
Koko Saimaan verkkokalastuksen täyskiellon lisäksi pitäisi tiukentaa rantarakentamisen lupakäytäntöjä.

Kunnat

27.

Kunnat ovat viime vuosina ulkoistaneet palveluitaan yksityisten yritysten ja kolmannen sektorin toimijoiden tuotettaviksi. Paineet tilata palveluita ulkopuolisilta kasvavat edelleen. Mikä seuraavista vastaa parhaiten näkemystäsi?

Kaikki kuntapalvelut pitää avata kilpailulle ja kunnan automaattisesti kilpailuttaa kaikki tarjoamansa palvelut.
Ulkoistamista pitää lisätä huomattavasti, koska yritykset tuottavat palvelut tehokkaammin mutta kunnat voivat edelleen itse päättää, mitä kilpailuttavat.
Ulkoistamista pitää lisätä, mutta kuntien pitää oppia kilpailuttamaan ulkopuoliset palvelunsa paremmin hinnan ja laadun kannalta.
Ahonen Jussi-Pekka+Palveluita ei pidä ulkoistaa nykyistä enempää, sillä ulkoistaminen vaarantaa julkisten palveluiden laadun eikä tuota merkittäviä säästöjä.
Ulkoistettuja palveluita pitää palauttaa kuntien hoidettaviksi. Kunnalla on lakisääteinen tehtävä tarjota palveluita, joten sen pitää myös tuottaa ne itse.
Ei mikään näistä.
Jussi-Pekka Ahonen: Yksityistäminen on tutkimusten mukaan kallista ja tehotonta. Kunta tuottaa parhaiten pääpalvelunsa itse.
28.

Kuntien määrä on vähentynyt kuntaliitosten seurauksena 336 kuntaan. Kuntia yhdistämällä pyritään parantamaan hallinnon tehokkuutta, sillä monella pienellä kunnalla on vaikeuksia selvitä lakisääteisten palveluiden tuottamisesta. Mikä olisi sopiva kuntien määrä?

Alle 170
170–229
Ahonen Jussi-Pekka230–289
290–339
340–400
Yli 400
29.

Pääkaupunkiseudun kaupunkien yhdistymisestä on väännetty kättä jo pitkään. Yhdistymisestä olisi sen kannattajien mielestä hyötyä erityisesti maankäytön ja liikenteen suunnittelussa. Helsingin johto kannattaa metropolikuntaa, mutta Espoo ja Vantaa vastustavat sitä. Myös tuleva eduskunta ja hallitus voivat vaikuttaa asiaan. Mitä tulisi tehdä?

Nykytilanne on hyvä.
Ahonen Jussi-PekkaYhteistyötä on lisättävä, mutta vapaaehtoisesti kuntien aloitteesta.
Valtion on luotava metropolikunta vaikka pakolla.
Kuntien rajat on säilytettävä, mutta Helsingin seudulle on luotava uusi, vaaleilla valittu seutuvaltuusto, joka ottaisi vastuulleen suuren osan kuntien nykyisistä tehtävistä.
30.

Valtio tasaa verotuloja kuntien kesken siten, että rahaa siirretään vauraammista kunnista köyhemmille. Järjestelmä takaa jokaiselle kunnalle verotulotason, joka on 91,86 prosenttia Suomen kuntien keskimääräisestä verotulosta. Järjestelmän suurimmat maksajat ovat Helsinki ja Espoo, joissa maksetuista kunnallisveroista noin 500 miljoonaa euroa siirretään tänä vuonna köyhemmille kunnille. Miten järjestelmään pitäisi suhtautua?

Pääkaupunkiseudulta pitäisi siirtää nykyistä enemmän verotuloja muualle maahan.
Ahonen Jussi-PekkaNykyinen verotulojen tasausjärjestelmä on hyvä.
Pääkaupunkiseudun pitäisi saada pitää nykyistä suurempi osuus verotuloistaan.
Tasausjärjestelmä pitäisi purkaa.

Hallituspohja

31.

Mainitse kolme puoluetta, joiden ainakin pitää mielestäsi olla seuraavassa hallituksessa. Valitse tasan kolme. (Puolueet on listattu rekisteröitymisjärjestyksessä.)

Ahonen Jussi-PekkaSdp
Ahonen Jussi-PekkaKeskusta
Kokoomus
Rkp
Kristillisdemokraatit
Vihreät
Ahonen Jussi-PekkaVasemmistoliitto
Perussuomalaiset
Skp
Senioripuolue
Ktp
Stp
Itsenäisyyspuolue
Köyhien asialla
Piraattipuolue
Muutos 2011
Vapauspuolue

Näytä ehdokkaat, joiden vastaukset ovat tämän ehdokkaan vastauksia lähinnä ja kauimpana »

Katso ehdokkaan vastaukset Ilta-Sanomien vaalikoneessa »